
29.8.-1.9.2001
Lahti Blues & Roots on Lahden Rytmin
Ystävät Ry.n järjestämä,
jo toinen tällä nimellä touhuttu
bluesfestivaali. Tilaisuuden virallinen suojelija on Pepe "The Grizzly"
Ahlqvist. Lahti Blues & Roots ei ole, niin kuin jo
nimestäkin voi päätellä, puristisen
puhdas bluestapahtuma - tarjolla oli tänäkin vuonna
paljon erilaista juurimusaa. Tänä vuonna panostimme
eritoten Suomen parhaimpiin bluesbändeihin, joista useat
olivat vieläpä levynjulkaisuiltaan ajankohtaisia.
Tietoisesti huomioimme myös kiinnittämiemme artistien
soittaman blues -musiikin erilaisuuden. Pääartistit
lyötiin kiinni helmi/maaliskuussa ja onnistuimme
vieläpä saamaan juuri ne mitkä halusimmekin.
Innoissamme kiinnitimme itse asiassa pääkonserttiin
yhden esiintyjän "liikaa". Peruuntumisia ei kuitenkaan
ilmaantunut artistien suunnalta, emmekä
itsekään halunneet pudottaa yhtään
valitsemaamme ryhmää pois - joten aloitusaikaa hiekan
haarukoitiin.
Klubit
Pääkonsertti
Blues &
Roots 2001 -ennakko
Kritiikki?
Saattanee tuntua lukijasta kornilta, että
tuossa edellä Lahti Blues & Roots -tapahtuman antia
ruoti pääjärjestelyistä vastannut
Harri Järvinen? Puolustuksekseni on sanottava, että
lähinnä jouduin tähän
kirjoitushommaan, enkä niinkään hinkunut
siihen. Halusimme joka tapauksessa tuoda esille kotisivuillamme kuvia
ja tekstiä ja näin antaa halukkaille mahdollisuuden
saada tietoa, kuinka tapahtuma meni yms.
Vaikka minulla tavallaan onkin oma lehmä ojassa, olen
vilpittömästi yrittänyt olla
mielipiteissäni suora ja rehti, jopa kriittinen, kun olen
siihen löytänyt aihetta! (mikäli
Sinä haluat myös kommentoida tapahtumaa,
lähetä mielipiteesi meille
sähköisesti ryry@lahden-ryry.com ).
Satsasimme alusta alkaen Two Timersin ohella Suomen parhaisiin blues-
ja rootsbändeihin. Kun kokoonpanot
käytännössä hoitivat vielä
osuutensa uskomattoman hienosti, niin tällaisena
laaja-alaisena rootsmusiikin diggarina tykkäsin kaikista
kovasti. Toisaalta taas yhtenä tilaisuutta
järjestävänä kaverina olin ja olen
edelleen erityisen ylpeä loistavasti onnistuneista
kiinnityksistämme! Niissä on aina olemassa omat
riskinsä - mahdollisesti tulee harmillisia viimekäden
peruuntumisia, soittajilla on luonnollisesti myös huonoja
päiviä, viina rupeaa maistumaan
väärään aikaan, jne... En ole ollut
tätä ennen varmaan
yhdessäkään isommassa musiikkitapahtumassa,
missä esiintyjiä on ollut kiinnitettyinä
useampia, jopa nimekkäimpiäkin kuin meillä -
ja kaikki ne yltävät ihan parhaimpaansa,
eikä yksikään floppaa tai
jää edes tasoonsa nähden vaisuksi! Suuri
kiitos Lahti Blues & Roots -tapahtumassa esiintyneille
kokoonpanoille hienosta illasta ja kaikesta muustakin asiaan
liittyvästä!
Palaan tässä vielä hiukan siihen
volyymiasiaan. Joku väitti myös Helander Companyn
soittaneen liian kovaa, mutta tuota en kyllä suostu
allekirjoittamaan. Myönnän kylläkin
Ahlqvistin setin tulleen hiukan liian kovaa - asiaan saattoi
ehkä vaikuttaa bändin saapuminen paikalle melko
myöhään, eikä soundcheckiä
pystytty tekemään alkuperäisen suunnitelman
mukaisesti.
Minulla on ollut korvissa/kuulossa jo pidempään
oireita, sekä vähän ongelmiakin,
enkä enää kestä juurikaan
meteliä. Ollessani tsekkaamassa missä tahansa eri
bändien keikkoja, joudun usein suojautumaan tulpilla, joita
kannan jatkuvasti taskussani - mutta nyt lavalta tulevaa musiikkia
pystyin täysin normaalisti kuuntelemaan.
Tämä tähän vain siksi, ettei
mistään kohtuuttomasta luukutuksesta ollut kysymys,
mutta ehdottomasti asia on huomioimisen arvoinen..
Kommentteja
"Keep on rockin' " (Two Timers)
"Groovy Eyes ja Helander oli uusina tuttavuuksina erittäin
myönteisiä kokemuksia! " (Henkka)
"Olipa tosi miellyttävät festarit - kerrassaan.
Kaikki toimi ja oli kotoinen tunnelma ja hyvä hotelli." (Susse
Raulamo - Tiny Tones)
"Viime viikonloppuna tuolla Lahdessa oli Blues & Roots 2001
tapahtuma, jossa kuultiin mm. oikein
näyttävä kattaus suomalaista bluesia -
monipuolisesti. Tapahtuma oli erittäin onnistunut. Terveiset
vaan Lahteen! " (Teppo Nättilä - Radiomafian suorasta
lähetyksestä 03.09.
"Kiitokset erinomaisesti järjestetystä festarista.
Myös nettisivunne oli parhaita, mitä olen
nähnyt." (Juha Ahvenainen - Helander Co:n manageri)
"Syksyisin blues iskee Lahteen tunnetusti kuin kirves lahoon kantoon.
Lahti Blues & Rootsin kahden kerroksen väki
aloittelikin alakerrassa kuin varkain - peräti aikataulussa"
(Kyösti Isosaari - Rumba 19/01)
"Mainiot bluespirskeet" (Jari Issakainen)
"Hyvin järjestetty, kiva tilaisuus. Lisää
vain tällaisia! " (Jyrki Castrén - Ecapaino)
"IT works" (Markku Lappalainen - Canon)
"Ajattelin, että näinköhän olisi
vanhalle papalle musiikillisesti antoisa ilta? Olin
yllättynyt!! Bluesbändit osasivat todella hommansa,
eikä aikani tullut yhtään pitkäksi!
Kun isossa salissa oli taukoja, menin silloin alakerran baariin, jossa
meno jatkui! Onnistunut ilta!"
(Lasse Järvinen - eläkeläinen)
"Two Timers kolahti minulle ja kovaa!!!" (Henja Leino - Molly Malone' S
Irish Bar)
Blues-valokuvanäyttely
Ennakkotiedoissa oli valitettavan huonosti esille tuotu
seikka, että pääkonsertissa oli valokuvaaja Juha Tanhuan
bluesaiheisia valokuvia näytillä. Sympaattinen Tanhua toi
yleisön ihasteltaviksi vuosien varrella tallentamiensa
bluesmuusikoiden kuvia. Lisäksi hän kuvasi Lahti Blues &
Roots -konsertin kokoonpanoja ja tunnelmia koko illan ajan.
Näitä reaaliaikaisia otoksia oli myös
nähtävillä yläkerran baaritiskin
"päällä" pitkin iltaa ja yötä. Harmillista oli
vain se, että kun Juha kuviaan päivällä asetteli,
ei kukaan ymmärtänyt ottaa huomioon iltavalaistuksen
vähäisyyttä ja värivalojen aiheuttamia heijastuksia
- useilta ihmisiltä saattoi kuvat jäädä kokonaan
huomioimatta. Onneksi asia oli korjattavissa lähes koko syyskuun
ajan olutravintola Metrossa. Jos nyt joku missasi senkin,
pääsee näillä RyRyn www. sivuilla
näkemään edes osan Juha Tanhuan kuvaamista Blues &
Roots -konsertin esiintyjistä. Kuvat ovat aseteltu meidän
innokkaiden amatöörien ottamien laukausten joukkoon - ei
tarvitse olla edes valokuvauksen asiantuntija tunnistaakseen
ammattimiehen työt! Kurkistakaa vaikka!!! Kiitos Juhalle muuten
kuvien käytöstä!
Järjestelyt
Lauantai aamuna kahdeksalta alkoivat valmistelevat
hommat Alex Park hotellissa jatkuen pitkälle yölle.
Useat meistä vietti edellisen illan Blues & Roots
-jameissa, joten taisi väsyttääkin. Mutta
onneksi hommia kyllä riitti kaikille - mm. lavarakenteiden ja
äänentoistokaluston kantamista ja kaikkea muuta -
väsymyskin pysyi poissa mielestä. Ennen varsinaisen
tilaisuuden alkua saapui lisää
väkeä erilaisiin tehtäviin, mm. arpojen- ja
lipunmyyntiin. Kiitos kaikille tapahtuman järjestelyihin
osallistuneille RyRyn talkoolaisille! Ilman Teitä olisimme
olleet, sanonko missä?
Erityiskiitokset jälleen Savinaisen Pekalle ja Iskun tiimille!
Kiitos myös SHW trans!
Kiitokset Pasi Lantta, Petteri Tikkanen ja Ossi Helin monimuotoisesta
avusta!
Arpajaiset
Seuraavat firmat, henkilöt ja
bändit mahdollistivat Lahti Blues & Roots- arpajaiset.
Kiitos!
Alex
Park Hotel, Bottlenecks (Ismo & Pekka), Bluelight Records (Mika
Myyryläinen), BN (Blues News), Canon, Fennica Records (Erkka
Kettunen),
Fintek Mikro Oy, Free Records Shop, Groovy Eyes, Helander Co., Isku,
Kampaamokauppa Kirppu, Keskusmusiikki, Tuula Kinnunen, Le Superfly,
Länsiauto, Misirlou, Molly Malone' S Irish Bar, Nixan
Parturi-Kampaamo,
Parturi-Kampaamo Minna Leino, Putkiradio, Radio 99 (Ilkka Viljanen),
RyRy, Spar Market Haavi, Tarvikemylly, Texicalli (Martsa Heikkinen),
Two Timers ja VR.
Harri "Hara" Järvinen
Yhteistyökumppanit
Seuraavat tahot auttoivat omalla arvokkaalla
panoksellaan vuoden 2001 Lahti Blues & Roots - tapahtumaa
todeksi! Kiitos erittäin joustavasta
yhteistyöstä! Klikkaamalla logoja
pääset tutustumaan useiden
yhteistyökumppaniemme maailmaan.
Käytätäthän aina tarvittaessa
myös heidän tarjoamia palveluja ja tuotteita!
Kiitokset tässä yhteydessä myös
Fennica Recordsin Erkka Kettuselle sekä Rauma bluesille ja
Blues Newsille!









|