
Ismo Haavisto Band
Ismo Haavisto Band on harvasti keikkaileva
lahtelainen bluesbändi, joka on ollut kasassa noin puolitoista
vuotta. Bändin rungon muodostaa kaksi Bottlenecks
-miestä, Ismo Haavisto ja Pekka Haukijärvi
(leikkisästi duo Haavi & Hauki). He ovat jo useamman
vuoden musisoineet yhdessä. Vaikka kaverusten ikäero
on melkoinen, soitannollisesti he ovat loistavasti samalla
aaltopituudella. Kun Ismo esiintyi 16 -vuotiaana ensimmäisen
kerran legendaarisessa Torvessa silloisen orkesterinsa "Blue Roosters"
kanssa lämmitellen "pääaktia" Lazy Lester
& Loaded Dicea, oli Pekka jo monissa liemissä keitetty
bluesmies.
Pekka Haukijärvi on alkujaan kotoisin Kuhmoisista ja
siellä hän soitteli kitaraa paikallisessa Manalan
Lautturi -nimisessä rock-bluesbändissä
vuosina 1970-1972. Lahteen muutettuaan Pekka on soittanut useissa eri
kokoonpanoissa: mm. Model, Nexus, Hauki Blues Band, Groove Night,
Roadhouse ja Kiiskinen Blue. Musiikkityyli vaihteli
näillä bändeillä diskosta bluesiin.
Roadhouse ja Kiiskinen Blue -orkesterien keulahahmo oli muuten
heinolalainen Timo Kiiskinen, joka on nykyään yksi
valtakunnan tunnetuimpia ja persoonallisimpia
lauluntekijöitä. Pekka Haukijärvi on
tunnettu innokkaana kaverina osallistumaan jameihin kuten myös
ystävänsä Haavisto - aina kun siihen tulee
sopiva tilaisuus. Olen itse onnistunut esimerkiksi Raumabluesissa
kuulemaan Haukijärven ja Haaviston soittavan
tyylikkäästi aamuyön jameissa mm. Nono
Söderbergin ja Ilkka Helanderin kanssa.
Ismo Haavisto on saanut ilmeisesti ikuisen teinipojan leiman otsaansa?
Vaikka vuodet vaihtuvat, mies kotikaupungissaan (Lahdessa)
mielletään usein vielä poikaseksi. Blue
Roostersin alkuajoista on kuitenkin jo vuosia. Ismohan on Marko
Haaviston pikkuveli, jonka innoittamana soittoharrastus alkoi hyvin
varhain. Kun 13 -vuotiaana Ismo innostui huuliharpun soittamisesta,
alkoivat bänditouhut - ystävineen hän
perusti kokoonpanon Blue Roosters (joulukuu 1986). Siinä
soittivat Ismon lisäksi Jukka Teerisaari (rummut), Tommi
Mäkinen (basso) ja Mika Järvinen (kitara). Sittemmin
kitarassa oli Antti Heinonen. Bändi oli kasassa
miehistömuutoksin aina -96/-97 asti.
Ismo (16 v.) tapasi Haukijärven Pekan ensimmäisen
kerran Kakon Timpan pitämissä "autotallijameissa",
joissa mukana oli myös Heinosen Jaska. Myöhemmin
sulkapallohallilla Pekka ja Ismo tapasivat sattumalta toisensa
pitkästä aikaa ja tarinointi siirtyi kuin varkain
musiikkiin. Jutustellessaan he huomasivat olevansa kumpikin kovasti
kiinnostuneita akustisen bluesin soittamisesta. Tämä
oli tavallaan lähtölaukaus Bottlenecks -duolle. Kun
Karjalankadulla Tehobaarin tilalle avattiin blueshenkinen Bluesiana,
siellä esiintyivät usein Ismo ja Pekka kahdestaan
(joskus myös 'Jo Buddy' Raulamon kanssa). Tuo bluesduo sai
sittemmin nimekseen Bottlenecks (-95). Heidän omakustanteena
julkaistu levynsä "Boogie baby" ilmestyi vuonna 1998 ja se sai
ansaitsemaansa huomiota esim. BN -lehdessä ja Radiomafian
"Ulvovat Sudet" -ohjelmassa. Levy tarjosi vahvasti akustista
perinnebluesia sopivalla yhdistelmällä nuoruutta ja
kokemusta. Kuten jo Bottlenecksin keikoilla on nähty ja
heidän levynsä soittajatiedoista käy ilmi,
hallitsee Ismo Haavisto useita eri soittimia - mm. erilaiset kitarat ja
huuliharput, basson, rummut, haitarin, huilun ja kazoon. Huuliharppua
Ismo on soittanut myös mm. Knucklebone Oscarin
ensimmäisellä Bluelight Recordsin julkaisemalla
levyllä "Knucklebone Oscar & His Hitmen" ja parilla
Francinen niinikään "Bluelight" -julkaisulla.
Ismo Haavisto Bandin vahvuuksia ovat juuri Ismon musikaalinen
lahjakkuus ja monipuolisuus - laulu, kitarat, huuliharput ja biisien
teko yhdistettynä tukevaan taustaryhmään luo
yhtyeelle sen oman persoonallisen otteen. Orkesterin muut
jäsenet ovat Kari Mouhu, Jape Huotari ja Sampo
Mäkelä.
Ismo Haavisto Bandin ideologia on pikemminkin hauskan
pitäminen hyvän musiikin parissa kuin puhdasoppinen,
tietyssä kaavassa pitäytyminen. Bändin
ohjelmisto on monipuolista, lähinnä blues- ja
soul-vaikutteista rytmimusiikkia. Ismo on kynäillyt
yhtyeelleen soitettavaksi kourallisen omia biisejä ja osa on
tuttuja mm. B.B. Kingin, Albert Collinsin, Fabulous Thunderbirdsin ja
Freddie Kingin ohjelmistosta. Muita inspiraation
lähteitä ovat mm. Walter Horton, Sonny Boy Williamson
II, Gary Primich, Buddy Guy, Otis Rush ja Robert Cray.
Ismo Haavisto Bandin tulevaisuuden suunnitelmia ovat keikkailun
lisäksi levyn tekeminen vielä tämän
vuoden puolella. Jäämme odottamaan mielenkiinnolla!
Alex Parkin yläsalissa Haavisto ja kumppanit "avaavat"
virallisesti Lahti Blues & Roots pääkonsertin
jo kello 18.30. Tervetuloa ajoissa paikalle!
Ismo Haavisto - laulu, huuliharppu, kitara / Pekka Haukijärvi
- kitarat / Kari Mouhu - kosketinsoittimet / Jape Huotari - basso /
Sampo Mäkelä - rummut


|