The Charlies -Yhtyeen vaiheet lyhyesti

Vuonna 1966 ainakin kaksi paikallisesti merkittävää yhtyettä olivat tulleet tiensä päähän Lahden alueella - Tony And The Finnhawkers ja Tony & The Youngsters. Se oli lähtölaukaus uudelle bändille, jonka The Finnhawkersin basisti Kari "Pitkä" Lehtinen ja kitaristi Eero "Ebro" Ravi perustivat jo samana vuonna. Vanhana soittokumppanina mukaan tuli vielä solisti Tony eli Erno "Eko" Sivonen rumpuihin. Lisäksi The Youngsterseista liittyi ryhmään niinikään solistina toiminut Tony eli Juha Saali ja soolokitaraan löydettiin Jarmo "Rödis" Jääskeläinen. Näin oli bändi kasassa ja yhtyeen nimioivallus perustui "Pitkän" sen aikaiseen sanontanimeen "Charlie" ja Jussin sukunimeen Saali - Charlies oli syntynyt!
"Rödis" erosi pian bändistä ja muutti Itä-Suomeen. Mies muistetaan vieläkin punaisesta tukastaan ja upean biisin "Myöskin tyttö iloinen", alkujaan "Come back to me" yhtenä tekijänä "Pitkän" kanssa. Muitakin "omia" biisejä oli bändin ohjelmistossa jo tuolloin. Miehistömuutoksia tapahtui vielä lisää ensimmäisen vuoden aikana (mm. urkuja soitti tovin ex- Finnhawkers Antero "Vallu" Virtanen ja äänijänteitään venytteli ex- The Raggars laulaja/kitaristi Kalevi Läntelä Saalin liityttyä N.E.P.A. -yhtyeeseen). Ravin Eero suoritti samoihin aikoihin armeijapalvelustaan - tuuraajana toimi Halmesaaren Matti (ex- The Shapes).

Vuonna 1967 Charlies -riveihin liittyi solistiksi Combo -mies Wellu Lehtinen ja kohta hän hoiteli myös rumpalin pestiä. Vuoteen 1968 mennessä bändi oli typistynyt äänekkääksi trioksi: Ebro, Pitkä ja Wellu. Keikkaa väännettiin jo Lahden ja Kymenlaakson ulkopuolellakin ja maine hurjana livebändinä kasvoi. Ei ole liioiteltua sanoa, että Charlies oli yksi merkittävimpiä suomalaisen heavyn uranuurtajia. Bändin musiikillinen pohja löytyi kuitenkin lähinnä rajusta bluesmeiningistä tyyliin Claptonin Cream tai Hendrix. Näin jälkikäteen voi vain ihmetellä, miten lähes reaaliajassa kundit onnistuivat kehittymään ajanhengessä nimekkäiden ulkomaalaisten aikalaistensa tavoin.

Nuorukaisten, voisi kai sanoa, päähänpinttymä oli kehittyä soittajina koko ajan. Bändi piti tukikohtanaan Uudenkylän käytöstä poistettua poliisiputkaa, jossa treenattiin, horkoiltiin, juotiin, ja elettiin nuorisoelämää. "Ihmisten ilmoilla liikkuessaan" yhtyeen jäsenet aiheuttivat yleistä kauhistelua tai … ihastelua…riippuen katsojan arvomaailmasta ja iästä. Soittokaverukset nimittäin pukeutuivat pitkiin, melko kuluneisiin poplareihin ja lammasnahkaliiveihin. Kundien pitkät, käkkärät hiukset muistuttivat lähinnä harakanpesiä. Silloin melko konservatiivisessa Lahden katukuvassa heitä oli mahdoton olla huomaamatta!

Charlies teki Ruotsissa neljän viikon rundin vuonna 1969 ja soitti peräti 18 keikkaa. Vahvistuksena messissä oli Jussi Saali, koska kiertue oli puukattu jo alkujaan kvartettina. Mukana oli myös Eko Sivonen; kuskina, luottomiehenä ja roudarina. Samana vuonna bändi julkaisi ensimmäinen singlensä "Myöskin tyttö iloinen"/"Don't try me" ja kohta tehtiin jo esikoisalbumia. Tässä vaiheessa Charlies -rumpaliksi oli pestattu kuusankoskelainen Ari "Kusti" Ahlgren (mm. ex -Flames) Lehtisen Wellun keskittyessä nyt pääpainoisesti laulamiseen, ja keikoilla nähtiin usein mukana huilisti-saksofonisti Igor Sidorow (Erkki Summala) - myöhemmin levytyksissäkin - nyt eleltiin jo yhtyeen huippukautta, jota kesti kesään -71 asti.

Alkuvuodesta -70 julkaistu Charliesin ensimmäinen pitkäsoitto, "Julisteiden liimaajat" oli tilaustyö - "soundtrack" Tuomo-Juhani Vuorenmaan elokuvaan. Filmi oli anarkismin teoriaa selvitellyt, oudoksi luonnehdittava elokuva, jota välillä kuulee mollattavan peräti maailman huonoimmaksi elokuvaksi. Tähän filmiprojektiin Charliesit pyysi mukaan tuottajana toiminut Raimo O. Niemi, joka tunnetaan nykyään mm. Poika ja Ilves -elokuvan ohjauksesta. "Musiikkia elokuvasta Julisteiden liimaajat" levyn biisit olivat Charlies -kundien omaa käsialaa sisältäen vielä tänä päivänäkin säväyttävät teokset "Taiteen kritiikistä" ja "Rautavaimo". Albumin painosmäärä oli vain 300 kappaletta ja se on nykyään erittäin himoittu keräilyharvinaisuus. Vuonna 1993 Vinylmania Oy julkaisi siitä päivitetyn cd-painoksen kera useiden, harvinaisten bonusraitojen. Samalla myös yhtyeen ainut single sai ansaitsemansa uusintajulkaisun.

Vuosi 1970 oli kaikin puolin Charlies -yhtyeelle loistoaikaa. Charlies alettiin tuntea rockmusiikin diggareiden parissa yhä laajemmin rankasta kitarasoinnistaan ja valtavasta keikkavolyymistään. Kitaristi "Ebro" Ravilla oli tupla-Marshallit ja rumpali "Kusti" Ahlgrenilla tuplabassorummut Creamin Ginger Bakerin tapaan. Charlies harrasti soitossaan tajuttoman pitkiä, jopa puolituntia kestäviä, kuulijoiden mieltä laajentavia improvisaatiojuoksutuksia. "Ebron" pitkien kitarasoolojen lisäksi myös basisti "Pitkän" soolot kuuluivat asiaan; samoin "Kustin" joskus jopa kymmeniä minuuttia kestävät "rumpusekoilut".

Legendaarisimman keikkansa bändi soitti Ruisrockissa Suomen ensimmäisillä rockfestareilla elokuussa -70. Charlies esiintyi festivaalin avausaktina. Muita Ruisrockin esiintyjiä olivat mm. Family, Colosseum, Argent, Jo-Ann Kelly ja vastaavasti kotimaasta Tylympi Kohtalo ja Tasavallan Presidentti. Toimittaja Andy Gray kirjoitti Ruisrockista New Musical Expressiin uskovansa, että Charlies, sekä muutamat muut suomalaiset, kuten Tasavallan Presidentti ja Wigwam kelpaisivat myös briteille. Edellä mainittu "väite" jäi käytännössä osittain testaamatta, koska Charlies ei koskaan esiintynyt Englannissa, eikä heidän levyjään siellä julkaistu. Mairitteleva huomio arvostetulta rocktoimittajalta kertonee jotain maakunnasta tulevan yhtyeen kovasta, kansainvälisestä tasosta. Se oli asia, josta meidän lahtelaisten olisi kannattanut iloita. Onneksi Lahti oli ja on paljon muutakin kuin jossain vaiheessa kaupunkimme käyttämä typerä slaageri "business citystä" antoi pahimmillaan ymmärtää. Lahdessa on mm. erittäin rikas bändikulttuuri ja sitä pitäisi mielestäni kaupungin tukea mm. taloudellisesti enemmän.

Loppuvuodesta -70 Charlies julkaisi lp:n "Buttocks" , josta ei valitettavasti ole digitaalista cd- versiota julkaistu tähän päivään mennessä. Sääli, sillä levy on mainio ja sisältää minusta muutaman todellisen suomirock -klassikon: "Like the purpose told me" ja "Smoggy story". Onneksi ensin mainittu löytyy "Love proge 1968-79" -kokoelmalta ja harvinaisena kämppäversiona "Kymijokibeats 1965-1981" -kokoelmalta. Nuo kannattaa poimia levystöön, jos ei niitä siellä jo ole!

Vuosi 1971 lähti hyvin käyntiin. Yhtyeellä riitti keikkoja, mutta sisäiset ristiriidat alkoivat nostaa päätään. Niiden seurauksena Charlies hajosi julkisesti heinäkuussa Korian Kallioniemessä, kun Eero Ravi ja Wellu Lehtinen lähtivät nostelemaan. Eero lopetti täysin soittohommat ja siirtyi Kouvolaan myymään varaosia. Wellu liittyi lahtelaiseen, nyttemmin jo legendaariseen progebändiin, Haikaraan.
Kari Lehtinen ja Ari Ahlgren eivät rakkaudessaan bändiin lannistuneet, vaan ryhtyivät syynäämään sopivia soittokumppaneita ja kohta Charlies oli jälleen kasassa. Kitarassa hääräsi Jouko "Jokkeri" Poutiainen (ex- Fire Blues) ja toiseksi kitaristiksi löytyi kuusankoskelais-kouvolalaisbändin The Mods -rippeistä Torsten "Tony" Nyholm. Laulajaksi saatiin monissa liemissä keitetty Matti "Maija" Heinänen (mm. ex- Well Respect Men / Combo). Tämä kokoonpano jäi kuitenkin melko lyhytaikaiseksi.

Vuonna 1972 Lehtisen Wellu palasi messiin, kun Kusti joutui lokakuussa armeijaan. Mukana olivat vielä "Jokkeri", "Pitkä" ja "Tony" ja uusina miehinä fonisti Martti Vaari (ex- The Bees) ja laulaja/harpisti Pertti "Pepe" Ahlqvist (ex- Thermosthat / Pintavika). Tällä kokoonpanolla soitettiin hyvinkin sekalaista musaa. Oli omia raskaita, keveitä, kauniita ja countryja. Lainabiiseinä ohjelmistossa oli mm. Jethro Tullin, Mountainin ja Peter Greenin biisejä. Vuonna 1973 kokoonpano painui Lahden Microvox -studioon äänittämään uutta materiaalia, joista singlelevyksi suunnitellut kaksi biisiä julkaistiin ainoastaan Love Recordsin kokoelmalevyllä "Rock 'n' roll juhlaa 2". Laulut olivat "Karjakko Moisio" ja "Ohutta yläpilveä". Ne ovat nykyään saatavilla "Love proge 2" cd-levyllä sekä lisäksi sessioista ylijäänyt, tuhmahko "Pikku musta" näki myös samalla julkaisulla päivänvalon.

Vielä ennen Charliesin viimeisiä hengenvetoja tuli miehistömuutoksia - Poutiaisen Jouko lähti ja Virolaisen Masa tuli (ex -Blue Head / Regal). Wellun tilalle kapuloihin "palasi" Charliesin alkuperäisrumpali, roudarina koko "väliajan" toiminut "Eko" Sivonen. Käsitykseni mukaan bändi hajosi lopullisesti toukokuun 15. päivä 1975. Pitkä Lehtinen pyydettiin Sleepy Sleepersiin ja Pepe Ahlqvist ryhtyi perustamaan Chicago Overcoatia.

Vuonna 1997 Kymenlaaksossa järjestettiin "Jokivarren jytinät" -tapahtumaa. Idean isä, Matti "Jenkki" Virtanen ryhtyi selvittelemään, onko mahdollista saada legendaarinen Charlies kasattua yhdelle keikalle. Ari Ahlgren, Pitkä Lehtinen ja Wellu Lehtinen innostuivat ajatuksesta, mutta mistä saada bändiin hyvä kitaristi Ravin tilalle, kun mies oli kerran kitarahommat jättänyt. Siinäpä ongelma! Ilmeisesti Pitkä-Karin ideasta kysyttiin mukaan hänen soittokumppaneitaan bändistä Herkkukurkut; Wallu Heinomaa (mm. Price, Amulet, Nepa) ja Pekka "Devil" Virtanen (mm. ex- Sleepy Sleepers, ex- Leningrad Cowboys, ex- Freud, Marx, Engels & Jung, ex- Lindholm - nyk. mm. Lapinlahden Linnut). Kiinni veti ja treenaaminen alkoi vanhalla ratavartijankämpällä, jossa Heinomaa tuolloin asusteli. Eero Ravi kävi vaimonsa kanssa yhdet treenit kuuntelemassa. Ebro tykkäsi kovasti bändin meiningistä, paljasti Virtaselle jopa muutamia "salaisia" kikkojaan ja antoi täyden hyväksyntänsä projektille!

Syyskuussa -97 nyky-Charlies esiintyi "Jokivarren jytinöissä" ja homma oli välitön suksee - soitto kulki, yleisö viihtyi ja kundeilla oli keskenään kivaa. Siitä lähtien on bändi tehnyt vuosittain muutamia keikkoja. Rauma Blues '98 keikan jälkeen Wallu ei ole enää ollut mukana, vaan hänen tilalleen löytyi Voikkaalta lähtöisin oleva kitaristi Jukka "Nipa" Niilola (mm. ex- Top Rank, nyk. mm. Moog Konttinen ja Harri Marstio).
Charlies -kitaristit "Devil" Virtanen ja "Nipa" Niilola ovat kumpikin Suomessa korkealle arvostettuja ammattilaisia ja vähääkään liioittelematta, maan parhaita kepittäjiä. Yhtyeen ohjelmisto antaa nykyäänkin paljon soolo- ja improvisaatiotilaa, jota miehet osaavat hyödyntää. Bändin keikkasetissä kuullaan mm. "klassisia" Charlies- biisejä kuten "Rautavaimo" ja "Like the purpose told me", bluesklassikoita, Creamia, Jethro Tullia ja Mountainia. Mainitsen varmuudeksi (jos jollekin on jäämässä epäselväksi), että myös "vanhat" Charlies -jermut ovat edelleen hulppeassa vedossa! Väitän jopa, että heidän musiikin tulkitseminen on vain saanut iän mukanaan tuomaa näkemystä ja syvyyttä lisää. Kannattaa tsekata!

Harri Järvinen (kiitos Ravin Eero & Wellu!)