Dave Lindholm - bändit ja levytykset "pintaa raapaisten"

Dave Lindholm on tehnyt monimuotoista, tinkimätöntä musiikkiaan useamman vuosikymmen ajan. Miehen panos oli huomattavan merkittävä 70 -luvun alussa Suomi-rockin syntyyn ja yleensäkin suomenkielen käyttämiseen rocklyriikassa. Hän on helsinkiläinen, asunut lisäksi Tampereella; mekin hänet mielellämme omimme; onhan mies viihtynyt paljon Lahdessa. Dave Lindholmista on vaikea kirjoittaa lyhyesti - hän on paksun kirjan arvoinen (siihen eivät minun tietoni ja taitoni riitä) - mutta yritän snadisti kumminkin.

Dave Lindholm sai ensimmäisen kitaransa 13 -vuotiaana, jonka isä hommasi Martti "HuuHaa" Innaselta. Kotona musiikki oli jokapäiväistä elämää. Isä ja isoveli Calle soittivat; broidin huoneessa Dave kuuli jo pienenä pop/rock/bluesmusiikkia. Bob Dylanin "Maggie's farm" oli se juttu, josta kaikki lähti. Kitarasoiton lisäksi nuorukainen treenasi huuliharppua. Ensimmäiset itse tehdyt laulut olivat lähinnä Dylan kopioita.

Ferris Wheel perustettiin vuonna 1968 ja siihen kuuluivat: Hessu Hiekkala, Matti Saxelin, Jake Itävaara ja ryhmän kuopus, Dave Lindholm. Bändi teki melkoisesti keikkoja ja treenasi vimmatusti. Kesällä 1970 yhtye soitti parit klubikeikat jopa Italiassa. Vuonna 1971 Love Records julkaisi heidän ainoaksi jääneen Lp:nsä ja bändin nimi oli lyhentynyt, Ferris (v. -97 levy julkaistiin Siboneyn toimesta cd:nä alkuperäisen reseptin mukaan). Levyn ilmestymisen jälkeen bändi hajosi.

Dave alkoi treenata Kojon kanssa mm. Tyrannosaurus Rexin kappaleita ja kaksikko kävi keikoilla nimellä Great Pen Lee. Seuraava yhteistyökumppani oli Suomessa vaikuttanut laulaja/lauluntekijä Mike Westhues. Pian kaksikon lisäksi tuli Tom Kutchka bassoon ja tämä akustinen trio esiintyi melkoisesti, mm. Keimolan ensimmäisillä rock-festivaaleilla v. 1972, joka myös televisioitiin. Lindholm soitti myös kitaraa ja lauloi taustoja Westhuesin esikoisalbumilla "New morning train" (-72).

Maaliskuussa -72 alkoi Dave Lindholmin ensimmäisen sooloalbumin 'Iso "Kynä" Lindholm' äänitykset. Levy oli suomenkielinen, joskin alkujaan Dave oli tehnyt laulujaan englanninkielisinä, mutta Lovelta toivottiin jommankumman kotimaisen käyttämistä. Näihin aikoihin mies soitti puolisen vuotta myös Arto Sotavallan ravintolayhtyeessä.

Kesällä 1973 julkaistiin uusi "Iso Kynä" albumi "Sirkus", joka oli yllättävän valmis ja kypsä levytys. Levy on kestänyt hyvin ajan vierimistä ja on mielestäni ehdoton levy jokaisen pop/rockmusiikkia diggaavan levyhyllyyn. Levy on täynnä loistavia biisejä, esimerkkeinä vaikkapa "Puhtaat laivat" ja "Tanssi pieni tanssi" (HUOM! kaikki Daven Love -kauden pitkäsoitot ovat nykyään saatavissa; osa jopa bonusraidoin varustettuna). Syksyllä Dave levytti lisäksi singlen "Rock kukko"/"Tätä on mun rock & roll". Lindholmin tekemiä biisejä levyttivät vuonna 1973 myös muut artistit, esimerkiksi Muska ja Maarit. Vuotta myöhemmin asialla olivat Jussi & The Boys livelevyllään "Pojat asialla" ja biisi oli "Rockadillo".

Syksyllä Dave alkoi soitella ja esiintyä Orfeuksen kanssa. Orfeus tunnettiin aiemmin vahvasti progevaikutteisesta ohjelmistostaan. Yhtyeeseen kuuluivat Jan Ödner, Heikki Hiekkala, "Limousine" Leppänen, Klaus Stolt ja Tiitta Spout. Keikkojen alussa Dave esiintyi soolona, sitten bändin kera. Kesällä 1974 ilmestyi kokoonpanon loistava kiekko "Musiikkia", joka sisältää mm. "Kuinka yö meni pois" ja "Onko komedia?". Seuraavankin levyn Dave teki Orfeuksen kanssa - yhtyeen viimeisiltä keikoilta nauhoitetun live-koosteen "Lillan" (remasteroitu, päivitetty cd -painos sisältää peräti 5 extraa). Lindholm vieraili Albert Järvisen sooloalbumilla ja lauloi kappaleen "Goin' to Louisiana". Pian Lahden Microvoxissa Dave äänitti seuraavaa pitkäsoittoaan "Fandjango", jolla on mm. hieno biisi "Linnut laulaa niinkuin ennenkin". Myöskin loistava pikkulevy "Voi kun riittäis pieni taivas"/Vanha ruskea kirja" julkaistiin samoihin aikoihin "Fandjangon" kanssa ja nämä päättivät useaksi vuodeksi Daven suomenkielisen levytysten sarjan.

 Lindholm liittyi keväällä 1975 Affe Forsmanin ja Paavo Maijasen kaavailemaan Rock'n'Roll Bandiin ja single "I'm gonna roll" julkaistiin. Bändi oli itse asiassa jo hajonnut, kun yhtyeen jouluksi julkaistu pitkäsoitto "Everybody needs dancemusic sometimes" ilmestyi kauppoihin. Albert Järvinen pyysi näet Maijasta uuteen bändiinsä Royals ja tämähän lähti.

Dave Lindholm ja Affe Forsman perustivat pian yhdessä Heikki Hiekkalan ja Make Lievosen kanssa Pen Lee & Co.n. Vuoden -76 alkupuolella ilmestyi single "Do I have to throw stones"/"Motorways" ja kohta perään tehtiin pitkäsoitto "Closer to the drum" Lahden Microvoxissa. Mikäli muistan oikein, ensimmäisillä keikoillaan (ainakin Lahden Konserttitalossa) yhtye soitti pääasiassa vanhaa bluesia. Bändi hajosi kuitenkin jo vuodenvaihteessa ja kevättalvella rippeistä syntyi Pen Lee. Kesällä -77 julkaistiin kokoonpanon äänityksiä tuplalevyn verran nimellä "Catlook gypsies": ensimmäinen kiekko sisältää akustista Davea soolona ja toinen on bändin kanssa tehty, sähköinen levy. Viimeinen, suorastaan erinomainen Pen Lee albumi "Nouveau" julkaistiin marraskuussa -78. Bändi kokoonpanoon kuului tässä vaiheessa myös Albert Järvinen. Aiemmin samana vuonna Dave oli soittanut kitaraa Sleepy Sleepers -levyllä "Holiday in New York". Pen Leeltä ilmestyi alkuvuodesta -79 vielä single "Baby noir"/"Cryin' too long", jonka jälkeen yhtye hajosi.

Seuraavaksi Dave Lindholm teki yllättävän siirron faniensa kauhuksi. Hän liittyi komppikitaristiksi pahennusta herättäneeseen ja kriitikoiden hyljeksimään Sleepy Sleepersiin. Joillekin fanaatikoille tuo oli aivan liikaa, mutta Davesta yhtyeessä kohkaaminen oli mukavaa ja terapeuttista vaihtelua ns. vakavammalle uralle. Kohta rymyryhmään liittyi Albert Järvinenkin ja lp -levy "Mopott show" ilmestyi. Näitä aikoja Dave touhusi lahtelaisittain mielenkiintoisessa bändissä, Young Casanovas Ja Solisti (Dave, Affe Forsman, Pitkä Lehtinen & "Jokkeri" Poutiainen). Elokuvassa 'Rokki diggari' Dave nähtiin Sliipareiden riveissä ja keväällä -82 oli mukana yhtyeen levytysmatkalla Riossa. Tuloksena tuosta mähellyksestä tuli pitkäsoitto "In the Rio", joka julkaistiin sekä suomeksi että englanniksi. Myöhemmin Dave oli hetken "Madon" ja "Saken" luotsaamassa Leningrad Cowboysissa.

Sliipareissa ollessaan Dave Lindholm levytti (-79) pitkästä aikaa suomenkielisen albumin "Vanha & uusi romanssi" (Johanna JHN 2002). Levy on täysin akustinen; soittimina kuullaan kitaraa tai pianoa. Avustajana mukana hääräsi vain basisti "Pitkä" Kari Lehtinen. Levyn ehkä tunnetuin biisi on "Joo, joo, mä rakastan sua". Levy on uskomattoman rauhallinen, kaunista musiikkia sisältävä kokonaisuus, joka on mielestäni täyden kympin arvoinen.

Dave Lindholm alkoi soitella yhdessä kitaristi Antero Jakoilan kanssa ja duo julkaisi 1980 maxi-ep:n "Crazy moon". Se sisälsi neljä, mielestäni erittäin mainiota, juurevaa biisiä. Levy on nykyisin harvinaista keräilytavaraa, mutta biisit löytyvät onneksemme "Sitähän se kaikki on" -boxilta. Näihin aikoihin Dave soitteli myös "Zape Limousine" Leppäsen ja Ari Vaahteran kanssa kaikkea vanhaa, lähinnä basic -kamaa. Mutta kohta miesten yhteinen, riisuttu näkemys sai aikaan tuoreelle kuulostavaa, tyylikästä omaa musaa, esim. "C.C.Less". Bändi otti nimekseen Bluesounds. Muistelen nähneeni yhtyeen ensimmäistä kertaa livenä Saapasjalkarockissa '80 (?) ja keikka oli todella vakuuttava. Hauska yksityiskohta ensimmäisen encoren jälkeen oli se, kun bändi toistamiseen kipusi lavalle, oli kokoonpano yllättäen Dave Lindholm, Zape Leppänen, Cisse Häkkinen ja Albert Järvinen. Jälkimmäiset herrat tosin olivat nauttineet enemmän kuin lääkärit yleensä määräävät. Bluesoundsin ensimmäinen levy oli vuonna 1980 julkaistu "Black" (cd:n bonuksena on Ruotsin keikka), ja seuraava samana vuonna ilmestyi konserttitallenne "On" . Bluesounds oli erittäin tuottelias ryhmä. Seuraavat kaksi albumia ilmestyivät vuotta myöhemmin; "Native sons of a faraway country" ja "Greta's hits". Yhtyeen studiolevyt ovat mielestäni onnistuneita ja ehdottomasti hommaamisen arvoisia.

Seuraava levy oli jälleen osoitus Lindholmin rohkeasta, musiikillisten ajatusten kokeilevaisuudesta. Levyn nimi oli "Aino" (-81) ja sen tuotti Otto Donner. Levyllä Dave soitti akustista kitaraa ja lauloi viulujen ja sellon säestyksellä. "Ainolla" olevat sävellykset olivat pitkiä, eikä niitä vinyylille mahtunutkaan neljää enempää. Levytyksen ehdoton kohokohta on "Pieni & hento ote". Vuonna 1982 markkinoille ilmestyi vielä viimeinen, varsinainen Bluesounds -levy "Here come the golden hearts", mutta ryhmän loistokausi taisi olla auttamatta ohi ja Daven aika siirtyä seuraaviin projekteihin! Jo samana vuonna tuli levyllinen kotimaista tuotantoa ("Huoneet 6 & 14") ja jatkoa seurasi "Kuutamolla" (-83). Jälkimmäisestä sen verran, että yhtenä solistina esiintyi Irmeli Perilä, eli Tiina Tiikerin äiti (tuttu nainen Davelle jo Sliipareiden The Hevoset -sivuprojektista). Lisäksi muitakin vierailevia laulajia levyllä esiintyy: Pate Mustajärvi ja Abdir Kabir. Harri Kinnunen soitti rumpuja ja Reijo Heiskanen kitaraa (kumpikin ex. Hassisen Kone), sekä Pitkä Lehtinen bassoa.

Helmikuussa 1984 MSL-studiolla äänitettiin "The original the offencial" -levyä ja kaikki biisit olivat Lindholmin käsialaa. Bändi oli The Run Runs (Lindholm, Vesa Hyrskykari, Veli-Petteri Rajanti ja Vesa Sytelä). Musiikkinsa oli melko suoraa ja simppeliä, saksofonilla höystettyä. Itselleni julkaisu ei koskaan muodostunut kovin tärkeäksi, joskaan ei kai levyssä mitään erityistä vikaa ole; ehkäpä Daven tuotantoon nähden biisit olivat hiukan vaatimattomia. The Run Runs jäikin lyhytaikaiseksi bändiksi.

Vuonna 1985 syntyi melko akustinen, "Moderni hiljainen musiikki". Sillä on monta hienoa biisiä, vaikkapa "Missä olet miten tulet" ja "Minäkin". Näihin aikoihin Dave keikkaili lähinnä yksikseen soittaen akustista kitaraa. Joskus säestyskaverina nähtiin juuri Suomeen asettunut Joe Vestich, kuten Provinssirockissa '88. Davella oli jo uusi sähköinen, bluesahtava viritelmä kypsymässä. Bändi oli Dave's 12 Bar, jossa soittivat Kinnusen Hate, Pitkä ja Alajoen Seppo. Tuolla ryhmällä tehtiin hemmetin hienot kiekot "In the night" (-86) ja "First second" (-87). Bändi soitti myös joitakin keikkojaan (mm. Puistobluesissa '88)"vahvennettuna" mainiolla texasilaisella viulisti/kitaristilla, Eric Hokkasella. Daven seuraava soololevy "Sissi" näki päivänvalon 1987 ja se oli vaihteeksi vähän kokeilevampaa Lindholmia. Tuottajana toimi Ippe Kätkä ja levyllä kuultiin perusinstrumenttien lisäksi mm. syntetisaattoreita ja puhaltimia. Yksi kestosuosikeistani on ko. vinyylillä "Vaarallinen".

Seuraavaksi Dave Lindholmin askeleet suuntautuivat Teksasiin, Austiniin. Daven palatessa Suomeen matkalaukusta löytyivät reissutuliaisina levyn "Jose blues" -studionauhat, jotka oli äänitetty siellä paikallisten muusikoiden kanssa. Levyllä tekoon osallistuivat mm. Erik Hokkanen, Sarah Brown, Alan Haynes ja Kimmie Rhodes. Tyylillisesti levy on takuuvarmaa Davea englanniksi laulettuna, melko juurevasti toteutettuna; studiossa vallinneen rennon ilmapiirin pystyy aistimaan vinyyliltä käsin. Siltä löytyy muuten uusi luenta aiheesta "I'm gonna roll". Täällä kotimaassa sitten homma jatkui periaatteessa 12 Bar -pohjalta, mutta nimeksi otettiin Dave Lindholm & White Midnight (Lindholm, Arto Rautajoki ja Pitkä Lehtinen). Vuonna 1989 ilmestyi ko. kokoonpanon ainokainen tallenne, "Creampistols", melko raju bluesrock -henkinen kattaus.

90 -luvun alussa ilmestyi Davelta useita hyviä soolokiekkoja: "Sillalla", "Sisar" (tuottaja Otto Donner), "Kerran" (live -tallenne, läpileikkaus uraan), "Kissatanssit" ja "LLL". Sähköiseen bändimeininkiin "Limppunen" palasi vuonna 1994, Dave Lindholm & Canpaza Gypsies (Pertsa Tolonen ja Frogley). Yhtyeen samanniminen pitkäsoitto ilmestyi kauppoihin -95 ja se oli todella hyvä. Mutta vuoden päästä julkaistu "Stars" ei sitä hyvällä tahdollakaan ollut; yhtyeen sointi oli muuttunut tajuttoman raskaaksi, ja biisitkin olivat hiukan vaatimattomia; kai jonkinlaisesta välityöstä olikin kyse. Onneksi muutoksia tuli nopeasti, sillä Maria Hänninen liittyi bändiin (jakaen Daven kanssa lead -vokalisoinnit) ja rumpaliksi oli vaihtunut Kari Lahtinen. Nimellä Dave, Lady & Canpaza Gypsies julkaistiin melko raju cd-levy "Hot", joka sisältää Lindholmin ja Hännisen biisejä. "Hot" on mielestäni toimiva pitkäsoitto, jonka suosikkibiisejäni ovat mm. Marian "Cuts no ice" ja Daven "Lovin' you F right". Radiomafiassa kaksikko kävi promotoimassa levyään ja soittivat "livenä" joitakin biisejä; voi kun ne saisi levylle!

Dave sai viimein toteuttaa haaveensa tehdä blueslevy. Cd:n nimi oli lyhykäisesti "Just" ja se sisälsi vanhoja bluesklassikoita sekä muutamat omat bluesit. Levyllä Daven lisäksi soittivat konkarit Mikko Löytty, Sakari Löytty ja Pedro Hietanen.

Seuraavaan Lindholm -levyyn "Punainen +" (-98) satsattiin kovasti. Soittajisto oli maamme kärkinimiä, esim. Pekka Pohjola, Antero Jakoila, Pedro Hietanen, Pepe Willberg, Mongo Aaltonen ja Markku Johansson. Daven ja levy-yhtiönsä Spin-Farm Oy.n odotukset olivat todella kovat; levy on tasokas, mutta valitettavasti myynnillisesti tuote floppasi!

Dave viihtyi jälleen paljon Lahdessa ja soitteli keikkaa paikallisten muusikoiden (Dave Lindholm & Friends) ja Pricen kanssa. Seuraavan levyn "Valkoinen &" demot äänitettiin Lahdessa, Salmen Kujan studiolla. Kokoonpano oli seuraava: Dave Lindholm, Pekka "Devil" Virtanen, Kari "Pitkä" Lehtinen ja Kari "Kuja" Salmi. Mukana keikoilla nähtiin myös saksofonisti Jussi Ristilä. "Valkoinen &" oli todella onnistunut levy (mielestäni levyn demot olivat vieläkin paremmat), bändi esiintyi "Jyrkissä" suorassa, puolentoista tunnin lähetyksessä ja keikkoja riitti. Silti seuraavaan levyyn, joka julkaistiin nimellä Dave Lindholm Ja Pitkät Kiinalaiset (-00), oli tullut pieniä muutoksia. "Pitkä" Lehtisen tilalla bassotteli "Jape" Karjalainen ja Ristilä jäi pois. Ryhmä esitti keikoillaan Lindholmin uutta ja vanhaa, klassista tuotantoa.
Rytmi -lehden tilaajalahjaksi tehtiin viiden biisin blues cd; Dave Lindholm & Pepe Ahlqvist: "Stunning episodes". Levylle on tallentunut mukavan välitön tunnelma ja soitankin sitä usein soittimessani. Kannattaa plokata talteen, jos siihen divareissa törmää! Viimeisin, uutta materiaali sisältänyt Lindholm levy oli täysin akustinen, luutulla säestetty "Luuttujengi tulee" (-01).

Dave täytti tänä vuonna 50 -vuotta. Syntymäpäivät vietettiin Pääsiäisenä Tavastia -klubilla. Lavalla nähtiin poikkeuksellisen nimekäs joukko kotimaisia muusikoita ja rokkareita. Ennakkoon  merkkipäivän kunniaksi ilmestyi mainio tuplakokoelma; läpileikkaus Lindholmin koko uraan nimellä "Lähes 50". Levyltä löytyy myös pari uutta biisiä. Synttäreiden kunniaksi Daven koko Love Records -katalogi on julkaistu 24 bittisesti remasteroituna, osittain bonusraitojen kera. Myöskin "Sitähän se kaikki on" boxia on jälleen saatavilla. Kyllä meidän Lindholmin diggareiden kelpaa!

Tämän vuoden toukokuussa julkaistiin uuden, kotimaisen projektiluonteisen kokoonpanon SF- Bluesin levy. Bändissä vaikuttavat Dave Lindholm, Pepe Ahlqvist, Heikki Silvennoinen, Mikko Löytty ja Jani Auvinen. Yhtye on kiertänyt aktiivisesti koko kesän ympäri Suomea ja Lahti Blues & Roots -tapahtuman keikka alkaa olla niitä viimeisiä. Lokakuussa bändiä ei toistaiseksi ole, joten miehet pääsevät taas paneutumaan omiin projekteihinsa. Saa nähdä, mille laduille Daven musiikillinen ura seuraavaksi ohjautuu; tuleeko lisää kotimaista materiaalia, bändikamaa, bluesia, vai ...?

Hara Järvinen