J. Leino & Blues Guys

90-luvun alussa laulaja/kitaristi Jouni Leino suunnitteli huolella "oikean" blueslevyn tekemistä. Hän oli käynyt jo alustavasti neuvotteluja levyn julkaisemisesta ja harkinnut myös siihen tulevia biisejä. Jouni pyysi projektiinsa tuttuja soittajakavereitaan mukaan; Jaakko "Jaska" Heinonen (kitara), Jarmo "Jarski" Poutiainen (basso), Kimmo "Kippari" Parviainen (koskettimet), Pertti "Roope" Rossi (rummut) + Jouni "Jomppa" Leino (laulu, kitara). Tarkoitus oli tehdä kokoonpanolla ainoastaan levytys; ei keikkoja ollenkaan. Ryhmä treenasi neljä tai viisi kertaa ennen studioon menoaan, valitut biisit olivat toki pääosin kundeille entuudestaan tuttuja. Pääsiäisenä -91 pidettiin varsinaiset äänityssessiot, joissa biisit soitettiin "livenä" kahden päivän aikana; puhaltimet kylläkin lisättiin myöhemmin. Näin oli syntymässä kotimaisen bluesin hohdokkaimpia bändejä, J. Leino & The Blues Guys.

Levytyssessioista julkaistiin ensimmäisenä v. 1991 lähinnä promootioon tarkoitettu singlelevy "Cold cold feeling"/"Pack it up". Kohta perään ilmestyi markkinoille cd, "Blues skies" (Amigo AMCD 1002). Se sai niin kriitikot kuin bluesmusiikin ystävätkin haltioihinsa. Levy oli erittäin onnistunut kokonaisuus, täysin kansainvälistä tasoa oleva bluestallenne. Bändin omia biisejä levyllä ei ollut, mutta ei se sisältänyt kovin yleisesti veivattuja bluesklassikoitaan. Ja mikä hienointa, omalla tyylillä tehty tuotos kuulosti reilusti J. Leino & The Blues Guysilta ("You don't know what love is", "Tore up", "Chickenhead", "That's allright",…). Mika Kaurismäki käytti yhtyeen musiikkia elokuvassaan 'Zombie'. Itse asiassa elokuvaohjaajan tyttöystävä Pia Tikka toteutti J. Leino & The Blues Guysin videon biisistä "Cold cold feeling". Yhtyeellä alkoi olla kovasti kysyntää - onneksemme kenelläkään heistä ei ollut sillä hetkellä muita tärkeämpiä musiikkitouhuja - niinpä porukasta "muotoutui" oikea, keikkaileva bändi. Keikkoja otettiin vastaan kuitenkin hiukan valikoiden, koska yhtye halusi soittaa lähinnä bluestapahtumissa (periaatteesta ei olla vieläkään tingitty). Seuraavaan syksyyn mennessä olikin J. Leino & The Blues Guys esiintynyt useimmissa, kotimaisissa bluestapahtumissa.

J. Leino & The Blues Guys -ryhmällä on monta vahvuutta. Ensinäkin soittajat ovat varttuneita miehiä, jotka ovat vuosien varrella veivanneet lukuisat bluesit. Toiseksi soittotekniikan hallitsemisen lisäksi Blues Guysilta löytyy näkemystä ja afroamerikkalaisen musiikkiperinteen olennaisimmat asiat on onnistuttu sisäistämään. Lisävahvuudet löytyvät yksilöllisesti bändin kundeista. Jomppa on maamme (Euroopan) parhaita blueslaulajia, sekä monitaitoinen kitaristi. Jaska on kova kitaristi ("aito blueskitaristi"), joka treenailee edelleen päivittäin ja vierailee soittelemassa useissa eri kokoonpanoissa. Heinonen soitti 90 -luvun aikana rinnakkain "kiinteästi" seuraavissa kokoonpanoissa: Super Blues Band (1992-94), Aces (1992-95) ja Ismo Haaviston Blue Roosters (1995-96). Nykyään Jaska "kynäilee" uskottavia bluesbiisejä ja laulaa vakuuttavasti. Kippari on taitava, tyylitajuinen ja idearikas kosketinsoittaja, jolta löytyy aina sovituksellisia vaihtoehtoja. Bändin komppiryhmä on piste i:in päällä: Jarskilla on hyvä "tatsi" bassonsoittoon, joka svengaa ja Roope on ehdottomasti maamme parhaita bluesrumpaleita. Silti näilläkin, harvoin yhdelle bändille siunaantuneilla eväillä voisi homman myös ryssiä! Mielestäni Blues Guysin olennaisin vahvuus on bändin hienostunut, nyanssirikas yhtyesoundi, jossa oikeasti satsataan komppipuolelle. Itse asiassa kundit treenaavat mielettömästi pelkästään komppeja! Jokaisella soittajalla on bändissä oma, kokonaissoinnin kannalta tärkeä roolinsa, eikä kukaan tee turhaa numeroa itsestään.

Talviblueskiertueen -92 mukana soitti ainoana kotimaisena aktina J. Leino & Blues Guys. Muut artistit olivat melko tunnettuja bluesnimiä ainakin harrastajien keskuudessa: Eddie Shaw, Booba Barnes, Billy Branch ja Carl Weathersby. Kahden viikon sisällä oli seitsemän keikkaa pitkin Suomea, Lahdessakin. "Tupa" täyttyi joka kaupungissa, yleisö viihtyi ja soittajilla oli keskenäänkin mukavaa.

Samana vuonna BN julkaisi mainion kokoelmalevynsä "More living finnish blues" (BNCD 001), jossa oli myös yksi J. Leino & Blues Guys -esitys "Can't trust your neighbor". Seuraavana vuonna julkaistiin bändin tulkinta Fenton Robinsonin biisistä "I hear some blues downstairs" ruotsalaisella kokoelmalevyllä "All that blues from Sweden" (SBACD 12650). Muutenkin länsinaapurissa oltiin/ollaan yhtyeestä erittäin kiinnostuneita. Voisi kärjistäen kai sanoa, että nimenomaan Ruotsi ja Norja ovat yhtyeen vahvinta maaperää, joissa yhtye on soittanut erinäisissä bluestapahtumissa..

Seuraava J. Leino & Blues Guys -levy "Don't hesitate" julkaistiin vasta kuuden vuoden päästä, vuonna 1997. Äänitys tehtiin Hitsville IV -studiossa ja hyväksi todetulla meiningillä "livenä", koko bändi yhdessä. Tällä tavoin soitettuna esiintyy aluksi studiossa usein pieniä, teknisiä ongelmia: on oltava erityisen huolellinen, mihin kukin asettautuu, "mikit" vuotaa, jne… Kuitenkin tämä suora metodi tuntuu soveltuvan mainiosti J. Leinolle & kumppaneille ja se on aistittavissa jopa levyä kuunneltaessa. Soundillisestikin "Don't hesitate" on tämän päivän tasoa. Biisejä oli valittu mm. B.B. Kingin, Denise LaSallen, Son Sealsin, Ray Charlesin, Jimmy McCracklinin ja Albert Kingin ohjelmistosta. Levy oli jälleen tasokas kokonaisuus (ilman torvisektiota) ja klassinen blues sai arvoistaan tulkintaa. J. Leino & Blues Guysin -riveihin oli liittynyt uudeksi jäseneksi kitaristi Jonne Kulluvaara. Mies on kotoisin Kolarista ja soitellut useissa bändeissä. Jonne on tuurannut myös "Jarkka" Rissasta Ahlqvistin duo -keikoilla ja on muutenkin tunnettu mies blueskitaristina, ainakin soittopiireissä. Hän soittaa Leinon lisäksi Kartano -duossa huuliharpisti/laulaja Juha Kartanon kanssa (duon -levy julkaistaan käsittääkseni ihan lähiaikoina). Jonne on monipuolinen soittaja ja hyvä soolokitaristi, mutta hänen vahvuutensa J. Leinon bändissä on nimenomaan rytmikitaristina, joka jaksaa herpaantumatta kompata. Hän tietää blueshommista paljon; soundeista ja kitaroista lähes kaiken.


J. Leino & Blues Guys soitti useamman biisin livenä 28.6.1999 Radiomafian "Ulvovat Sudet" -lähetyksessä. Sessio oli todella onnistunut. Siinä kuultu loistava "Sawdust" oli Jaskan tilaama biisi, johon Kuloniemen Esa oli tehnyt sanat, Puurtisen Aija sävellyksen ja Heinonen vastasi sovituksesta. Se löytyy BN:n ja Radio Mafian yhdessä julkaisemalta kokoelmalta Blues power! The Radiomafia Roots Evening sessions! Vol. 1 (Blue North BNCD002). Radiolähetys toimi yhtyeelle tavallaan käännekohtana ryhtyä tekemään omia biisejä, tai oikeammin uskaltaa esittää niitä. Kun ko. sessio tuli ulos Radiomafian taajuudella, olin Rantasalmella perheineni mökkeilemässä, enkä pystynyt biisejä siellä taltioimaan; enää en varmuudella edes muista, mitä muita biisejä J. Leino & Blues Guys esitti. Toki korvalappustereoistani lähetyksen kuuntelin.

Mielenkiintoinen säestystehtävä lankesi Blues Guys -miehille Heinonen, Parviainen. Poutiainen ja Rossi vuonna 2000. Roy Gaines , legendaarinen Texas -blueskitaristi esiintyi syyskuussa Grand Blues Festivaalilla Lahdessa ja kundit hoitivat oman "tonttinsa" mallikkaasti. Gaines saapui kaupunkiin jo pari päivää aiemmin, joten muutamat treenit ehdittiin järjestää.

Seuraava varsinainen J. Leino & Blues Guys -levy oli "From now on…" ja se julkaistiin omalla levymerkillä "Blues Guys Music". Levy ilmestyi v. 2001 ja nyt oli sävellyspuolella tapahtunut kummia. Levyn kahdestatoista bluesraidasta vain kolme oli ns. coveria, loput Jaakko Heinosen tuotoksia. "Sawdust" oli sisällytetty levylle bonus raitana, mutta eri versiona, kuin radiosessioissa taltioitu. Levyllä "pääsolistin" tehtävät jakautuvat tasaisesti Jounin ja Jaskan kesken. Mitäpä muuta, mahdollisesti jotain uutta, osaisin sanoa levystä - myönnän, etten mitään - se on pirun hyvä blueslevy, jossa kaikki asiat ovat kohdallaan! Heinosen tekemät biisit ovat todella laadukkaita, eivätkä häpeile yhtään konkareiden tekeleitä. 'Blues News' -lehden kriitikkoäänestyksessä se ansaitusti valittiin vuoden 2001 blueslevyksi.
Kysäisin Roopelta, miten bändi nykyään valmistautuu esimerkiksi levytykseen tai yleensäkin treenailee uutta materiaaliaan. Vastaukseksi sain: "Me treenataan aluksi pienemmillä kokoonpanoilla; välillä triona, joskus kvartettina. Kun meistä tuntuu siltä, että homma kulkee ja alkaa olla puikoissa, järjestetään koko bändi paikalle. Tämä on toimiva tapa Blues Guysille". Tulevaisuudensuunnitelmista rumpali Rossi tuumasi: "Soitto jatkuu ja bändi pidetään koko ajan siinä kunnossa, että pystytään lähtemään mihin tahansa keikalle. Ja toivottavasti saataisiin seuraava levy työn alle. Biisejäkin on jo katsottu vähän valmiiksi".

On näköjään melko hankalaa tehdä esittelyä yhtyeestä, joka on toiminut näinkin pitkään, keikkaillut sekä levyttänyt kuitenkin kohtuullisen harvoin ja tehnyt huonoimmillaankin hyvää jälkeä!Teistä joku, esittelytekstin lukeneista, saattaa nyt ajatella, että meikäläisen mielestä J. Leino & Blues Guys on täydellinen bluesbändi. Et ole kovin paljoa, jos ollenkaan, väärässä, mutta toiveita ja odotuksia minulla yhtyeen suhteen on! Toivon bändin julkaisevan oikean konserttiäänitteen (sillä bändi on parhaimmillaan yleisön edessä) ja haluaisin mielelläni kuulla heiltä "unplugged" -session.

Hara Järvinen (Roopelle kiitos!)