Pepe Ahlqvist - lyhyt historia

Pertti Ahlqvist syntyi vuonna 1956 ja vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Nastolassa, Villähteen Haravakylässä. Joskus 6-7 -vuotiaana Pepe kiinnostui musiikista; The Beatles ja The Rolling Stones innoitti soittelemaan kitaraa. Pepen serkut Poutiaisen Jarmo ja Jouko sekä muutama naapurin poika olivat myös innostuneita musiikkitouhuista, joten ensimmäiset bändikokeilut alkoivat.

"Blueskärpänen" puraisi kunnolla Pepeä ja kumppaneita, kun vuonna 1966 ilmestyi John Mayallin "Bluesbreakers with Eric Clapton" ja vuotta myöhemmin "A hard road". Silloin Villähteen pojilla oli oma City Blues Band ja siinä vaikuttivat Pepe Ahlqvist (vcl, bs, hca), Pate Lehtinen (drs), Rexi Artoma (gtr) ja Vexi Artoma (drs).
Pian Peter Green perusti Fleetwood Macin, joka nousi välittömästi poikien suosikkibändiksi. Nämä britit olivat erittäin tärkeä alkusysäys Sonny Boy Williamsonille ja muillekin mustille bluesartisteille, joiden levyjä Pepe alkoi serkkujensa kanssa tilailla Englannista. Vuonna 1968 Ahlqvist osti ensimmäisen huuliharppunsa Lahden Westerlundilta ja Sonny Boyn & Little Walterin soittotyylien treenaaminen alkoi.

Thermosthat oli bändi, jonka riveissä Pepekin pääsi ensikeikalleen n. 13-vuotiaana. Bändissä soittivat Ahlqvistin lisäksi Risto Pesonen (bs), Rexi Artoma (gtr), Matti Termonen (drs) ja Timo Lammi (gtr).
Kesällä 1970 Poutiaisten veljesten bändi Fire Blues soitti Lahden Yleisradiossa; sessiossa oli mukana Pepe harpussa ja "Charlies" Wellu Lehtinen laulussa (biisi "Lonely stranger" löytyy Bluelight Recordsin v. 1997 julkaisemalta Chicago Overcoat Ep:n cd -painoksesta bonusraitana).

Kun Thermosthat "hajosi", siitä muodostui kokoonpano Pintavika: Ahlqvist, Artoma, Pesonen, Termonen + Olli Pekkola (gtr) ja Olli Anttila (pno). Pintavika -yhtyeen aikaa olivat vuodet 1971-72. Tosin ensimmäisen vuoden jälkeen kokoonpano muuttui olennaisesti (mm. mukaan olivat tulleet nykyään bluespiirien kovasti arvostamat Blues Guysit Jouni Leino (vcl/gtr) ja Roope Rossi (Huom! gtr). Bändin treenien jälkeen kolmikko Ahlqvist, Rossi ja Jaakko Heinonen jäi usein huvikseen soittelemaan Little Walteria. Harppubiiseissä soitti Jaska bassoa ja Roope rumpuja. Vastaavasti kitarabiiseissä saattoi Pepe olla bassossa… instrumentteja vaihdeltiin tarpeen mukaan.
Vuonna 1973 Ahlqvist liittyi legendaariseen lahtelaisyhtyeeseen Charliesiin, jonka riveissä Pepe soitti ensimmäisen kerran levylle harppua biisissä "Karjakko Moisio". Biisi julkaistiin Love -yhtiön kokoelmalevyllä "Rock 'n' roll juhlaa 2" (löytyy nykyisin Siboney cd:ltä "Love proge 2". Alkujaan tuo laulu piti julkaistaman biisin "Ohutta yläpilveä" kera nimenomaan singlenä, mutta hanke kariutui). Charlies hajosi 1975 (vuodesta '97 Charlies on tehnyt muutamia keikkoja vuodessa, mutta kokoonpano mukailee v. '71 hajonnutta kvartettia).

Silloin Pepe lähti perustamaan vanhoine kavereineen (Roope Rossi, Jaska Heinonen ja Risto Pesonen) bluesbändin, Chicago Overcoatin. Bändin musa oli Chicagon -bluesmeininkiä 50- luvun malliin. Vuonna 1975 bändi sai myönteistä mediajulkisuutta TV- ohjelmassa "Iltatähti" ja miehet taltioivat Microvoxissa EP -levyn, joka julkaistiin FBS:n toimesta vuotta myöhemmin. Tässä välissä kävivät Pepe & Jaska armeijan. Kesällä -76 bänditouhuja taas jatkettiin ja mukaan liittyi toiseksi kitaristiksi Timo Kakko ja noin vuoden päästä pianisti Lasse Maatala. Näihin aikoihin Chicago Overcoat treenasi mielettömästi, muttei niin kovasti keikkaillut. Ehkäpä siinä olikin se "juju", miksi Chicago Overcoat oli silloin niin loistava ja vakuuttava bluesbändi. Kun muistetaan vielä se tosiseikka, että heillä kaikilla oli vakituinen päivätyö ja tämä musiikkihomma vain harrastus, saavutus oli uskomaton. He tekivät kaksi onnistunutta pitkäsoittoa Love Recordsille: "Chicago Overcoat" (-77 / julk. -78)) ja "Eyesight to the blind" (-79).

Chicago Overcoatin tarina alkoi hiipua 80- luvun alkuun tultaessa ja yhtye hajosi. Ainakin yhden reunion -keikan yhtye teki joitakin vuosia sitten Järvenpään Puistobluesissa. Mainitsen vielä, että tänä vuonna BLUELIGHT RECORDS on tehnyt oikean kulttuuriteon julkaisemalla harvinaisia, ennen kuulemattomia biisejä yhtyeen taipaleelta, sekä ns. bonusraitoina Ahlqvistin myöhempiä bändejä, erinomaisia Pity The Foolsia ja Pepe Ahlqvist Blues Bandia. Jos Sinulla ei jo ole tätä levyä "Nothing left… but the blues" hyllyssäsi, niin mene pikaisesti ostamaan se Fennica Recordsilta tai jostain muusta levykaupasta! Levy on todella hyvä!

Vuonna 1981 Pepe kasasi Jaskan ja Roopen kanssa yhtyeen Pity The Fools. Heidän lisäkseen siinä soittivat järvenpääläiset Rauno Selasmaa ja Pekka Kokkonen (nyk. Super Blues Band). Meininki oli lähinnä moderni blues ja funkyblues. Sitä kesti pari vuotta ja keikkoja nähneet muistavat kehua niitä vieläkin. Bändi ei julkaissut elinaikanaan valitettavasti yhtään äänitettä, mutta kuten jo mainitsin, bändin musiikkiin on mahdollista tutustua uuden Bluelight- julkaisun kautta (biisi on bluesstandardi "Sitting and thinking").

Vuosina 1983 - 1988 oli useita lyhytaikaisia Pepe Ahlqvist Blues Band -viritelmiä, joiden musiikillinen konsepti oli modernia Chicago bluesia. Ahlqvist kuului myös Tuomari Nurmion lyhytaikaiseen Meatballs -yhtyeeseen, jonka samanniminen levy tuli markkinoille v. -84. Yhteistyötä löytyy lisäksi Matti Oilingin kanssa.
Pepe on tehnyt paljon myös duokeikkoja, aluksi Kalle Jämsenin (single "Sweet home Chicago"/Can't be satisfied" '83), sitten Baby Boy Varhaman ja lopulta Henry Ojutkankaan kanssa. Vuodesta 1990 duoparina on pääasiassa Jarkka Rissanen. He ovat tehneet yhdessä maxi-Ep:n "Mercedes Benz" ja myöhemmin levyt "Good act" (-92) ja "Doggone blues" (-98). "The Grizzlyn" yhteistyökumppanina on nähty usein ravintolakeikoilla myös kitaristi/laulaja Wallu Heinomaa (välillä mainion Price -yhtyeensä kera). , että -92 Pepe soitti duona Lurrie Bellin kanssa Puistobluesissa. Tässä yhteydessä, että Pepe on uransa aikana vieraillut ja esiintynyt useiden eri kokoonpanojen kanssa ja osallistunut lukuisiin levytyssessioihin.

Kahdeksankymmentä luvun loppupuolella toimi lyhytikäiseksi jäänyt Pepe Ahlqvist & The Sunset Boulevard, josta sai tavallaan alkunsa pitkäaikainen bändi H.A.R.P.. Siinä soittivat arvostetut musiikin ammattilaiset kuten Jarmo Nikku, Juha Tikka, Anssi Nykänen ja Timo Praskin. H.A.R.P oli suosittu ja kovasti keikkaa tekevä yhtye, jonka kaikki viisi levyä myivät mukavasti. Varsinaisesta "bluesaktista" ei ollut kyse, vaikka tyylikästä ja juurevaakin musiikkia H.A.R.P. teki. Orkesteri kävi kuvaamassa videonsa "Back to the river" New Orleansissa.
Joskus -94/-95 Pepen mielessä rupesi pyörimään ajatus tehdä taas perusbluesia. Se oli lähtölaukaus mainiolle orkesterille Rolling Tumbleweed.

Pepe Ahlqvist & Rolling Tumbleweed on melko harvakseen esiintyvä ryhmä, joka on ollut kasassa reilut seitsemän vuotta. Bändin ensimmäinen levy oli mini-cd "Boogie thing" (-96), joka oli tiukkaa, "tyylipuhdasta" bluesia sisältävä kiekko. Pepen kanssa soittivat Jarkka Rissanen ja Ykä Putkinen (kitarat), Mikko Löytty (basso) ja Sakari Löytty (rummut) - kokoonpano on säilynyt tähän päivään asti muuten samana, paitsi rumpaliksi v. -98 tuli Seppo Rauteva. He ovat kysyttyjä ammattimuusikoita myös muissa projekteissa ja kokoonpanoissa. Yhtyeen "sisältä" perustetulla akustisella triolla on keikkailtu nimellä Rolling Tumbleweed -trio (Pepe, Jarkka ja Seppo). Kummallakin kokoonpanolla Pertti ja kumppanit ovat esiintyneet Lahti Blues & Roots -tapahtumissa. Pepe Ahlqvist & Rolling Tumbleweed on julkaissut tähän mennessä neljä suorastaan erinomaista levyä Bluelight Recordsilla, joita on myynnissä useissa muissakin maissa.

Tänä vuonna Pepe Ahlqvist & Rolling Tumbleweed ei ole juurikaan keikkaillut. Syy tähän löytyy toukokuussa aloitetulta SF- Blues -yhtyeen kiertueelta, johon Pepe ja Mikko Löytty kuuluvat. Lisäksi messissä ovat Dave Lindholm, Heikki Silvennoinen ja rumpali Jani Auvinen. SF- Blues on julkaissut myös cd -levyn, jonka biisit ovat pääosin uutta, omaa materiaalia. Kannattaa tsekata!

Tämä "superbändi" on puukattu käsittääkseni 48:lle keikalle; Lahti Blues & Roots -tapahtuman esiintyminen on yksi niitä viimeisimpiä. Bändi nähtiin äskettäin Jazztorilla, Lahdessa. Siellä olleet tietävät, mitä herkkua on odotettavissa! Hieno homma, että tämä nimekäs, projektiluonteinen bändi saadaan kaupunkiimme peräti kahdesti!

Hara Järvinen!