
Pääkonsertti, Alex Park Hotel
25.9.2004
Käytännönjärjestelyihin
ryhdyimme heti aamusta. Oli lavanrakentelua ja somistamista,
äänentoistoon liittyviä toimia ja muita
järjestelyjä. Unet olivat jääneet
usealta talkoolaiselta lyhyiksi klubi-tapahtumien takia ja osa
meistä joutui sitkittelemään
vieläpä melko pitkän
päivän ennen illan ohjelmaa...
Kiitos pyyteettömille auttajille, RyRyläisille, Iskun
"tehotiimille", Ahlqvistin Pepelle, Fennica Recordsille, Tanhuan
Juhalle, Sillanmäen Pekalle, Lantan Pasille, Palsalle ja
Mouhulle! Kiitos kaikille yhteistyökumppaneille ja
tukijoillemme, jotka olitte mukana! Kiitos myös hotellin
henkilökunnalle joustavasta ja hyvästä
palvelusta!
Lopuksi suurkiitos illan yleisölle; Juuri Te teitte
työstämme sen kaiken vaivan näkemisen
arvoista !!! Nähdään taas
viimeistään syksyllä 2005!
Ohjelmasta
Illan bändit hoitivat tonttinsa
mallikkaasti. Kattaus oli rakennettu tyyliin jokaiselle jotakin, mutta
painoarvo oli toki bluesmusiikilla. Kuka tykkää
äidistä, kuka tyttärestä; joku
molemmista... Alakerran Velvet-yökerhossa esiintyi varsinkin
Tuomari Nurmion akustisensetin aikana äänentoistoon
liittyviä ongelmia. Lavapaikan valinta ja teknisen kaluston
riittämättömyys (ihmismassa lavan
edessä oli ennen näkemätön)
aiheutti harmia. Seuraavalla kerralla olemme taas
vähän viisaampia.
Harri Järvinen
Ylälava klo 20.10 - 21.15
Wallu
& Friends feat. Pepe Ahlqvist
biisit
& kokoonpano
Velvet klo 21.30 - 22.30
Elke Q Blue
Moon
biisit
& kokoonpano
Ylälava klo 22.40 - 23.50
Honey B.
& T-Bones
biisit
& kokoonpano
Velvet klo 00.00 - 01.00
Tuomari
Nurmio & Tohtori Hillilä
biisit
& kokoonpano
Ylälava klo 01.10 - 02.30
Hooter`s
Blues feat. Lonnie Shields
biisit
& kokoonpano
Velvet klo 02.30 - 03.30
Doctor`S
Order
biisit
& kokoonpano
|