Lahti Blues
& Roots 2007 / Klubit (ke 26.- pe 29.9.07)
Yleistä:
Festivaalin
järjestäjänä klubi-illat antavat
oivan tilaisuuden tarjota juurimusiikkielämyksiä,
jotka monipuolistavat ohjelmakokonaisuuttamme ja paikallinen
väestö saa edullisia lisävaihtoehtoja.
Päädyimme niin Molly Malonesin Janin kuin Teerenpelin
Noorankin kanssa kantrityyppiseen ratkaisuun. Torven Jartun kanssa
pitäydymme bluestunnelmissa. Kahteen ensimmäiseen
tilaisuuteen on vapaa pääsy, viimeisessä
kerätään 4 euron kolehti!
Amerikkalaisen country- ja bluegrasskulttuurin juuret
löytyvät eurooppalaisten siirtolaisten
1700–1800 -luvuilla uudelle mantereelle mukanaan
viemästä kansanmusiikista, josta vuosikymmenten
saatossa kehkeytyi Appalakkien vuoristoalueilla oma old-time
-perinteensä. 1900 -luvun alussa aineksista syntyi hillbilly,
josta kehittyi myöhemmin bluegrass. Kun kyseinen
maalaismusiikki alkoi urbanisoitua, tulivat erittäin
suosituiksi modernimmat variaatiot, kuten country & western
sekä 50 -luvulla kukoistanut rock n’roll. 60 -luvun
lopussa nousi esille pitkätukkaisten hippinuorukaisten
esittämänä uusi
väännös, country-rock.
Perinteikkäiden lähtökohtiensa ohella
kantrityylin rikkaus onkin ollut ajan hermoilla eläminen.
Mutta puhuttaessa kuumimmasta USA:n listakantrista,
jälkimmäinen voi olla myös kirosana;
nykykantrin valtavirta on hävyttömän usein
tylsää. Siksikö kantri on pohjolassa
aliarvostettua ja useille musiikinystävillekin melko vierasta?
Viime vuosina kantri- ja rivitanssiharrastuksien
lisääntynyt suosio on tuonut ohessa myös
musalle näkyvyyttä ja uusia
ystäviä! Hieno homma!
Meillä pienessä maassa perusasiat ovat erilailla kuin
Jenkeissä, sillä kantrityylit lukeutuvat
marginaaliosastoon, eikä
”bisneksessä” liiku isoja rahoja; tyyliin
hurahtaneet soittajat tekevät hommaansa enemmänkin
sydämellä ja rakkaudesta monivivahteista kulttuuria
arvostaen, omaa pohjoista näkemystään
ammentaen. Muutaman vuoden sisällä on ilmaantunut
mukavasti uusia, nuoria kykyjä ja kokoonpanoja melko
harvalukuisten taitajiemme rinnalle. On oikeastaan aika kivaa olla
suomalainen!
Perusarvot ovat toki kohdillaan kaikissa Blues & Roots
-klubeissa, jossa mielenkiintoiset, eri alagenreihin kuuluvat
bändit edustavat mitä parasta perinnettä ja
nykyisyyttä tiukasti omilla ehdoillaan!
Tulkaapa ihmeessä poikkeamaan ja tutustumaan!
t. Hara Järvinen.
ke 26.9. Molly Malone's Irish Bar (vapaa
pääsy)
Kesäkuun alussa
työkaverini ”Hilppa” pyysi minua mukaansa
Ruotsinpyhtään Bluegrass-festivaalille.
Siitä kehkeytyi mahtava reissu. Oli mainio, kesäinen
hellesää ja mikä parasta, tapahtumassa kovat
esiintyjät esimerkkeinä Sillanpäiden Band
’O, Sussi Syren & The Groundbreakers sekä
”Lännen-Jukka” Karjalainen.
Meikäläiselle ennestään tuntematon,
pääkonsertissa soittanut Mappe & The Mappets
teki meihin molempiin niin yllättävän kovan
vaikutuksen, ettei auttanut muu kuin käydä
lunastamassa pääsyliput iltakonserttiin, jotta
näkisimme kvartetin uudestaan. Bändi vakuutti
toistamiseen johtaen tähän Blues & Roots
-keikkaan!
Marjo “Mappe” Saukkosen luotsaama Mappets on
melko tuore tulokas. Se perustettiin alkujaan vain yhden keikan
ympärille helmikuussa 2006, kun Mappe oli kutsuttu laulamaan
”Voi Veljet” -konserttiin. Nelikon
ensitreeneissä vallinnut yhteishenki ja musiikillinen
potentiaali ruokkivat jatkamaan oikeaksi bändiksi. Kimpi
Huisman ja Michael Öhman ovat tuttuja Mapen kanssa bluegrass
-kuvioista. Ryhmän ammattimuusikko, basisti Markus Raivio, on
musiikin monitoimimies, joka vaikuttaa mm. rumpalina Freud, Marx,
Engels & Jungissa.
Mappets-yhtyeellä on monta vahvuutta! Mappe Saukkonen on
ensinäkin loistava, maailmanluokan lauluntekijä;
eipä ihme, että yhtye panostaakin oman materiaalinsa
esittämiseen. Toiseksi, koko ryhmä on laulullisesti
poikkeuksellisen vahva. Kolmanneksi, bändin tyylitajuinen
kokonaisnäkemys sekä sovitukset ovat hienovaraisia,
kulloinkin esitettävän kappaleen -hengen
ymmärtäviä, mikä oivalletaan eri
instrumentein myös hyödyntää.
Hitto, kun musiikkia on joskus vaikea kuvailla! Kokonaisuus on
ehkä helpommin ymmärrettävissä, jos
olet tutustunut Rhonda Vincentin mainioon albumiin ”A Dream
Come True” tai varhaiseen Allison Krauss -tuotantoon.
Tyylillisesti liikutaan samoilla vesillä, laadusta
yhtään tinkimättä, mutta omaan
näkemykseen luottaen! Tulkaapa itse testaamaan ja tutustumaan!
Marjo
”Mappe” Saukkonen - laulu, kitara,
banjo, tinapilli / Kimpi
Huisman - laulu, kitara /
Michael
Öhman - viulu, mandoliini, laulu / Markus Raivio -
basso, laulu
(teksti: Hara Järvinen. / kuva: Esa Pasanen)
to 27.09 Teerenpeli (vapaa pääsy)
Kun eräs tuttavani oli
kuullut,
että Baby Boy Varhamalla ja Marko Haavistolla on yhteinen,
kantrihenkinen bändihanke, hän ihmetteli asiaa:
”Mitä! Eikös Baby Boy ole se paikallinen
bluesmies ja Marko laula lähinnä
iskelmää?” Vastasin
hänelle, ettei asia näin yksitotinen ole!
”Näillä kaveruksilla on paljon
yhteistä musiikillista kosketuspintaa, mm. rakkaus Hank
Williamsiin ja vanhaan rock and rolliin. Markohan on hurahtanut
kantrimusaan vuosia sitten, ja se on näkynyt että
kuulunut miehen tekemisissä. Pari vuotta sitten Rootseillakin
esiintynyt Marko Haavisto & The Hanks oli ihan sitä
itteään. Mutta se on kyllä totta, vaikka
juurimusiikin monitaiturista puhutaankin, että Varhaman Pena
on vasta julkisesti äskettäin tullut ulos
kaapista!”.
The Yodel Boys syntyi viime syksynä Pentti Varhaman ja Marko
Haaviston kulmakunnan koulun (Anttilanmäen) pelastamiseksi
tehdystä hyväntekeväisyyskeikasta. Miesten
henkilö- ja musiikkikemiat loksahtivat vaivattomasti
kohdilleen ja bändi jäi
elämään. The Yodel Boys ei esitä
kummankaan omaa materiaalia, vaan veivaa akustisella otteella
yhteisistä kantri-, rock and roll- ja blues-suosikeista
käsin poimittuja helmiä.
Lauluosuudet Baby Boy Varhama ja Marko Haavisto jakavat puoliksi;
kuultavissa on komeaa stemmalaulantaa ja lisukkeeksi hiukan herrojen
rakastamaa jodlaamista. Ryhmän toisena kitaristina toimii
lahtelaislähtöinen, nykyään
Jyväskylässä vaikuttava muusikko Antti Parviainen
ja rumpalina Lahti-kaupungin ylpeys, lyömäsoitinnero
Lari Hermanni Lius. Tervetuloa!
Baby Boy
Varhama - laulu, kitara / Marko Haavisto -
laulu, basso / Antti
Parviainen - kitara / Lari
Lius - rummut
(teksti: Hara Järvinen / kuvat: Ville
Kujala)
pe 28.09. Torvi (liput 4 €)
Pappaenerginen PunkbluesTrio, Swamp
Boogie, luottaa klassisten bluesukkojen kuten Howlin’ Wolfin,
Slim Harpon ja Joe Hill Louisin -materiaaliin eikä
livetilanteessa käsittääkseni laske tahteja
eikä mittaile klubitakin hihoja. Trion taiteellinen johtaja on
legendaarinen laulaja/harpisti Hessu Heinonen, joka lisäksi
tunnetaan yhden maamme pitkäikäisimmän
bluestapahtuman, Jyväskylä Blues Liven
puuhamiehenä. Swamp Boogie esittää
deltabluesiaan omintakeisella,
tinkimättömällä otteella!
Bändin kitaristina toimii lahjakas Jaska Prepula ja rumpuja
takoo tunnollisesti Make Lajunen. Jälkimmäiset
operoivat myös Willie & The Wolves - kokoonpanossa.
Levyltä ”Blues live – 25 years”
saa oivan käsityksen niin Swamp Boogien kuin Wolvesinkin
potentiaalista. Juhlakoosteessa esitellään muitakin
Jyväskylän alueen bluesosaajia, esimerkiksi meille
lahtelaisille varsin tutun laulaja/kitaristin J(ouni) Leinon nyt
keskisuomalaisen Bluestroyers -yhtyeen kera.
Mitä hittoa on punkblues? Katsotaanpa, onnistunko muutamalla
sanalla valaisemaan asiaa. Mississippiläinen levymerkki Fat
Possum
aloitti vuonna 1992 julkaisten silloittelematonta, paikallista bluesia
sisältäviä levyjään.
Niissä kuultiin
melko rujoa meininkiä ilman bassoa usein laulun,
sähkökitaran ja rumpujen paukutuksen kera.
Käsittääkseni autenttisemmaksi on
nykymaailmassa
mahdoton päästä, mikäli
vertailukohtana
pidetään vanhaa ”jukejoint
-kulttuuria”, jossa
primitiivinen soitto ”irrotti” väkijuomien
kera
aikalaisten mielet arjen helvetistä tuoden hetkeksi lohtua
hauskanpidon merkeissä. Tyyli sai kriitikoilta etuliitteekseen
”punk”, mutta kyse oli alkujaan vain Mississipin
kukkuloiden urbanisoituneesta, sähköisestä
maalaisbluesista (”Country Hill Bluesista”), jota
Fat
Possumilla älyttiin
äänittää ja julkaista
juuri siten kuin sitä paikallisissa kapakoissa
vieläkin
kuultiin. Useat lafkan kiinnityksistä olivat legendaarisia,
muualla unholaan painuneita bluesveteraaneja kuten T-Model Ford, R.L.
Burnside ja Junior Kimbrough, jotka tällä
”päivitetyllä ilmaisullaan” ovat
innoittaneet
lukuisia nuorempia artisteja, esimerkkinä White Stripes, North
Mississippi Allstars ja Jon Spencer Blues Explotion.
Elämänmakuinen ja hikeätihkuva blues on
saanut
ystäviä alanharrastajien lisäksi nimenomaan
rockpuolen
ihmisistä. Suuntaus ei ole noussut bluespuristien
ykkösjutuksi, mutta mitäs siitä.
Jyväskylästä löytyy meidän oma
”Fat Possum-pappa”, syksyllä
kuusikymmentäkolme vuotta täyttävä
Hessu Heinonen! Bluestyylin muita kotimaisia taitajia ovat mm. Cosmo
Jones Beat Machine, Black River Bluesman ja Raulamon Jussin luotsaama
duo, Jo’ Buddy & Down Home King III. Heinosen Hessu
on soittanut omintakeista bluesiaan Jyvässeudun kuppiloissa
yli 40 vuotta samalla intensiivisyydellä, jolla hänen
kollegansa viihdyttivät Eteläisiä juoppoja
Mississipissä. Totta tai ei – sillä
hyvät tarinat ovat aina kuuluneet bluesiin – muutama
vuosi sitten Keski-Suomessa puuhattiin Jazz -tapahtumaa ja
järjestäjille tuli paha ongelma. Näet yksi
festarin klubimesta oli tunnettu lähinnä
siitä, kuinka monta raatoa sieltä vuosittain
raahataan koivet oienneina ulos. Löytyi vain yksi ratkaisu:
BluesHessu.
Perjantai-illan
bändisettien väliin toivomme soittotaitoisten asiakkaiden
jamiosuuksia. Paikalle on rahdattu tätä ajatellen ainakin
bassokalustoa ja kitarastyrkkari. Omien instrumenttien,
lähinnä kitaroiden mukanaan tuominen olisi toivottavaa.
Eikös pidetä Suomen Chicagossa kunnon jukejoint-ilta -
ravintola Torvi ja housebändi tarjoavat oivalliset olosuhteet -
vaikka tupakit täytyy käydä ulkona
vetämässä?! Tervetuloa bailaamaan, kuuntelemaan ja
jammailemaan!
Hessu Heinonen
- laulu, huuliharppu / Jaska
Prepula - kitara / Make
Lajunen - rummut
(teksti: Hara Järvinen)
|