
Molly
Malone’s Irish Bar, ke 26.9.2007 - Mappets
Onko
siitä mennyt jo vuosi, kun vankat bluesin
ystävät kokoontuivat edellisen kerran vuotuisen blues
& roots-tapahtuman innostamina? Vuoden 2007
ensimmäisen klubi-illan ja samalla Lahti Blues & Roots
2007:n avaa "newgrassina" itseään mainostava
kokoonpano Mappets.
Astuessani Molly Malonesiin, tilan on vallannut hieman kantrilta
kuulostava musiikki. Lavalla on nelihenkinen kokoonpano. Spottivaloissa
keskimmäisenä on Marjo
"Mappe" Saukkonen
(laulu, kitara, banjo, tinapilli),
ympärillään kolme hyvin erityylistä
muusikkoa: Kimpi
Huisman (laulu, kitara), Michael
Öhman
(viulu, mahdoliini, laulu) sekä Markus
Raivio
(basso, laulu). Maniska vie musiikkia voimakkaasti eteenpäin
ja vähitellen jalka useammalla kuin yhdellä vippaa
musiikin tahtiin.
Vokalistin ääni on pehmeä ja hieman savuinen
soundiltaan. Vähitellen musiikin tyyli muuntuu
enemmän bluegrassiksi ja samalla
särmikkäämmäksi.
Ensimmäinen setti kuulostaa lämmittelykierrokselta -
musiikista on kuultavissa, että kokoonpanolla on
vielä paljon enemmän annettavaa. Sana sliipattu kuvaa
ensimmäistä puoliskoa hyvin, kaikki kuulostaa ja
näyttää harjoitellulta sekä
hallitulta. Juuri tällaista musiikki on silloin kun se on
helppoa.
Jo ensimmäisen setin aikana pieninä makupaloina
bändin monilahjakkuudesta ovat kylmiä
väreitä aikaan saavat moniääniset
laulukohdat. Toisella puoliskolla nämä kohokohdat
lisääntyvät sekä vahvistuvat a
cappella laulukohdilla. Bluegrassin kautta siirrytään
lähes jazzahtaviin tunnelmiin ja musiikki on
räväkkää tempon ja
tyylinmuutoksillaan. Tässä vaiheessa musiikki on
saanut vielä kansanmusiikkimaisia vivahteita. Siis
mitä? Voiko musiikkilajia vaikeammin kuvailla. Ja ennen kuin
ilta on lopuillaan, Öhman päätyy rockin
puolelle revitellessään mandoliinin kanssa toinen
jalka vahvistimella.
En voi olla arvuuttelematta, että useammalla kuin
yhdellä kokoonpanon jäsenistä
täytyy olla laaja koulutus muusikin alalla. "Kyllä
meillä on klassisen musiikin taustaa ja omaamme hyvin
kokeilullisen asenteen musiikkiimme", Markus Raivio
selkeyttää arvailujani keikan jälkeen. Kuten
juurimusiikille on ominaista, myös "Mappe" Saukkonen
löytää sanoituksien aiheita arjesta ja
henkilökohtaisista kokemuksista. Hän ei kuitenkaan
yksin vastaa sanoituksista, vaan kokoonpano yhdessä tekee
tekstiä sekä sanoituksia. Koska minä en
osannut laittaa Mappetsia yhden musiikkityylin alle, mitä
mieltä itse bändi on musiikkilajistaan? "Se on meille
leikkimielisesti newgrassia. Ajatus lähtee jostain bluegrassin
maailmasta, rockhenkisellä tyylillä. Myös
jonkinlainen pelimannius on musiikissa
tärkeää." Nuoreksi kokoonpanoksi keikka oli
enemmän kuin onnistunut. Tulos kuulosti usean vuoden
harjoittelulta, mutta totuus on toinen. Mappets oli nyt
ensimmäistä kertaa keikalla, joka oli kaksi
settiä pitkä. Joten heidän täytyi
säveltää 45 minuuttia kappaleita
tätä tapahtumaa varten. Siitä heille
hatunnosto!
Mappets ansaitsi avauspaikkansa tyylillä. Toivottavasti
heitä kuullaan jatkossakin juurigenren maailmassa.
teksti:
Elina Rantalainen / kuvat: Ville Kujala
|