Torvi, pe 29.9.2007 - jamit + Swamp Boogie

Johdanto - Vesijärvenkatu, Lahti klo: 20.00

Blues & Roots 2007 matkaa tänään jameihin Torvi -nimiseen, Lahden legendaarisimpaan "Juke-Joint" -soittoravintolaan. Siellä monet soittajat tapaavat vapaa-ajallaan sekä työaikana. Yhteistä juttua Torven pöydissä löytyy tutuista bändeistä - hyvistä kitaroista tai autoista - ketkä ovat hyviä tyyppejä naisia unohtamatta. Monet paikalliset bändit ovat saaneet syntyhistoriansa juuri Torvessa.

Tämän illan meininkinä on Lahti Blues & Roots -tapahtuman perinteikäs jami-ilta. Puskaradion ja yhteydenottojen johdosta paikalle tulee saapumaan lahtelaisia soittajia niin nuoremmista kuin vanhemmankin ikäpolven muusikoista. He tulevat esittelemään taitojaan ja tietenkin pitämään hauskaa hyvän asian merkeissä yhteisen rytmin ja sävelen soidessa, yleisöä viihdyttäen. Ketkä heistä paikalla ovatkaan, sen ilta kertoo tullessaan.

Pelkän jamikutsujen varaan ei ohjelmaa ole järjestetty, sillä paikalla on housebändinä Swamp Boogie, joka operoi bluesmusiikin aarreaitan syntylähteillä, Mississippi-joen suistomailta lähteneestä Delta-bluesin sähköistettynä versiona, joka syntyi kaupunkeihin muuttaneiden mustien muusikoiden toimesta. Swamp Boogie pitää sisällään harpisti/ laulajan Heikki ”Hessu” Heinosen, kitaristi Jaska Prepulan ja rumpali Make Lajusen. Bändi tulee Keski-Suomesta, Päijänne -järven pohjoispäästä sijaitsevasta kaupungista nimeltä Jyväskylä.

Kokoonpano paneutuu ennakkotietojen mukaan suoraan syvään mutaiseen veteen pitäen ohjelmistossaan mm. Howlin' Wolfin, Slim Harpon sekä Joe Hill Louisin levyttämää materiaalia Swamp Boogien hengessä raakana, mutta silti niin kypsänä bluesin kulkiessa eteenpäin omintakeisesti tinkimättömällä otteellaan, primitiivisyys asenteena. Nyt voin vain odottaa ja laskea minuutteja keikan alkuun. Mitä suosta tänä iltana tulee nousemaan; mitkä henget nousevat haudastaan tässä keitoksessa Torven kuuluisassa ilmapiirissä? Astun asunnostani syyskuiseen tuleen ruskalehdet rapisten kenkieni alla, askel käyden kohti Loviisankatu kasia.  

”Yes, full moon creepin’ my woman is another part of town, away from me. My big boss man at the building site put me down. He gave me warnings after time for while. Today he gave another one 'bout what I can not reconcile. With the nervous mind he look at me and say how it's gonna be.
If I don't gonna use these hammer and nails for woodworks what comes around at this season time.
It's make me singin' working man's blues after while, to get through these days to feet my woman and three children at home in the border town. When sky is fallin' down and angels flyin' too close the ground while Gabriels blow his horns at this time out of mind.
Makin' a move into the bar-room where malted milk ain't no cure for confusion of feelings what are round. “Summer days summer nights are gone but I know there's a place where still something going on”. (1)

klo 22.45, Torvi

The Stage is ready. Mr. Bass man tuning on. Jimi Hendrix comin' out from the speakers. He tells it so staight crosstown traffic it's so hard to get through to you. Sound checking for everyone female singer open her's voice with the high note. While guitar player pick up his Gibson and it's feels so familiar as it has been. Man in next to me tell a thing 'bout from Sweden where is a place. When he was there, Paul Butterfield played there. Young man there was playin' too and he was pretty good. But not so young anymore, because he was born at 50's. Name of that man is Sven Zetterberg - very good man with the blues.



Ensimmäinen jamikokoonpano:
Satu Kakko - voc., percussion, kazoo
Timo Kakko - guitar
Jarski Poutiainen - bass
Timo Känkänen - drums
Matti Pöllänen - guitar

Lahti Blues & Roots jamit 2007 käynnistyy levymusiikin tauottua. Lavalla on Elke Q Blue Moon -bändi vahvistettuna nuoremmanpolven kitaristilla, Matti Pölläsellä. Satu & Timo Kakko -pariskunnan luotsaama bändi alkaa soittamaan sinisäveliä vielä ihmisiä saapuvaan Torveen.

Jo paikalla olevat haluavat kuulla bändin esiintymisen ja varmistaa saavansa vastinetta lunastamalleen pääsylipulle. Ja sitä he saavat. ”Every Night About” kappaleen myötä peli on avattu ennen niin savuisessa, mutta edelleen tiivistunnelmaisessa Torvessa. Tämän tyylinen musiikki on omiaan taitavien muusikoiden soittamana ja tulkitsemana.

Soitto etenee - Muddy Watersin ”Walkin' Through The Park” - läpi tämän puutarhan mitä musiikiksi kutsutaan. Seuraava kappale saa itseni tuntemaan uuden totuuden jostain muusta. Kappale saa myös yleisössä olevan pariskunnan tuomaan askeleensa lavan edustalle, solistin heittäytyessä silmät kiinni keskittyen kappaleen sisältöön.  

Timo Kakko kitarassa ja Jarski Poutiaisen bassotyöskentely yhdessä rumpali Timo Känkäsen kanssa on perustaitoisen kokoonpanon onnistunutta henkilökemiaa ja kuin suola ruokaan lisättynä Satu Kakon laulu. Näinä vuosina, mitä heitä olen kuullut, viimeistään nyt Elke Q on saanut samettisen kosketuksen siihen mitä ikinä valitsevatkaan soitettavaksi. Kitara Timo Kakon rakastavaisessa käsittelyssä saa rytmitarkasti melodian mukaan lukien kappaleet toimimaan. Gibson -kitara soi oikein ja hän tietää, kuinka se tehdään, on kitara mikä hyvänsä.

Suvereenisesti soittava nelikko kutsui tänäkin vuonna mukaansa eri yhteyksistään lupaavan ja tutun soittajan, Matti Pölläsen viime vuotiseen tapaan lavalle. Elke Q Blue Moonin riveissä ei tänään ollut ensimmäinen kerta, kun nuoremmanpolven kitaristi soittaa bändissä. Jyrki Johanson on ollut mukana sekä Lahden bluesmusiikin monitoimimies, Ismo Haavisto. Toisena kitaristina Pöllänen vaihtoi Timo Kakon kanssa soolovuoroja niin kuin kitaroitakin. Matti soitti kaksi kappaletta tummankellertävällä Gibson -kitaralla ja vastaavasti Kakko taas Pölläsen mustalla Fender Stratocaster -kitaralla. Matin soolot eivät ole pitkiä monen kierron mittaisia vaan lyhyitä ja tehokkaita. Rytmikitaristina ja hyvänä sellaisena Matti on tutuksi tullutkin, mutta myös hänen soolonsa kehittyvät vuosi vuodelta.

Satu Kakko tuo osaamisensa hyvin esille rytmisoittimineen ja yllätyksellisesti myös kazoon kanssa yhdessä kappaleessa. Naisen suosikkilaulaja Magic Sam on vaikuttanut vahvasti yhtyeen biisivalintoihin. Tämä on ilmeisesti tulos pitkäaikaisesta intensiivisestä kuuntelusta sekä halusta soittaa elävälle yleisölle suosikkilaulajansa kappaleita. Materiaalin tuntevana solistina Satu  
eläytyy soittaen lyömäsoittimia tai käsiään yhteen lyöden ja heittäytyy biisien tunnelmaan.



Yleisvaikutelma Elke Q Blue Moonista kera vierailija Pölläsestä on onnistunut. Bändi on yhä kehittyvä niin musiikillisesti kuin esiintymisessäkin. Viime kesän keikat ovat tehneet kokonaisuudelle erittäin hyvää kuten myös Sadun itsevarmuudelle. Timo Kakko kitaristina on kaupungin terävintä kärkeä: basson kanssa pitkää työtä tekevä Jarski Poutiaisen pehmeä soitto yhdessä Timo Känkäsen rumputyöskentelyn kanssa on yhtyeen peruskiviä.

Bändi päättää settinsä B.B King -standardiin ”Woke up This Morning”. Tarjolla on lahtelaista blues-osaamista parhaimmillaan. On aina miellyttävä kuulla heidän soittoaan live-tilanteissa. Levy tallennetta odottaen, olkoon se sitten live tai jotain muuta! Oman bändin jami-iltaan tuominen saa kiitosta niin yleisöltä kuin järjestävältä taholta.

Toinen jamikokoonpano:
Matti Hyyrynen - voc., guitar
Matti Pöllänen - guitar
Jokke Hukkanen - guitar (slide)
Jaska Prepula - bass
Markku Lajunen - drums

Biisilista:
1. Killing Floor
2. Red House
3. Instrumental (slow minor blues)
4. Scuttle Buttin'
5. Hey Joe

-Young man with the white Stratocaster, singin' and playing Jimi Hendrix and Stevie Ray Vaughan
with this backbeat from Jyväskylä on bass and drums. And guitar player on the left side is Matti Pöllänen and other one on the right side is RyRy's homeman Jokke Hukkanen with his slide guitar-.

Swamp Boogie -yhtyeen ensimmäisen setin jälkeen lavalle kokoontuu porukka kolmella kitaristilla edustettuna: Matti Hyyrynen, Matti Pöllänen ja Jouko Hukkanen (punainen Gibson). Hyyrynen vastaa myös lauluosuuksista. Basson varteen tarttuu Willie and The Wolves -mies Jaska Prepula ja rumpuja soittaa samasta bändistä Markku Lajunen.

Matti Hyyrynen esittää ”omat tulkintansa” hänelle läheisestä Hendrix/SRV tuotannosta valituista kappaleista. Ikänsä puolesta Matti Hyyrynen (23 vuotta) on vielä nuori musiikintiellä kuin millä tahansakin tiellä. Näin ne liemet keitetään kivikkoiselle tielle, jos niitä kivikkoja tänä nykyaikana onkaan. Sen tulee Hyyrynen itse tietämään. Matti Hyyrysen katse on avoin kaikelle uudelle ja tarkkaavainen. Aivan eri kun katsoo kyseisen basistin soittaessa isoja nuotteja, saatikka rumpalin, joka eläimellisesti heittäytyy rumpupatteriinsa. Biisit ovat monille tuttua Hendrix / SRV osastoa. Soolot vaihtuvat kitaristien mukaan. Kuullaan Jokke Hukkasen slide-kitarointia ja Matti Pölläsen rytmikitaristityöskentelyä. Kyseisissä biiseissä oli mukana tuttua hänen hallitsemaansa soittoa, mitä voi jopa tyyliksi kutsua aina sooloja myöten.



Matti Hyyrysen kitarointi/laulutulkinta on vielä oman soundinsa hakemista. Hyvien biisien soittamisessa ei ole mitään huonoa. Suomen niemellä Hendrix -osaamista on tuonut julki mm. Hasse Walli, Stefanos Hirvonen ja Jake Yrölä. Hyyrysen asenne on kohdallaan; antaa kielien venyä ja vuosien luoda pohjaa hyvän asian parissa, koska hyviä kitaristeja ei ole koskaan liikaa. Uuden kasvon esiin tuleminen on aina positiivinen juttu. Se valaa uskoa kaveriin itseensä ja uskoa vieläkin nuoremmille soittajille. Matti Pölläseltä itseään nuoremman kaverin kutsuminen mukaan Torven jami-iltaan on asia, mitä kunnioitan. Uskon Hyyrysen tuovan oman käsialansa lavalle niin kitarassaan kuin laulussaan hyvin pian.

Parhaimman fiiliksen nostattajana toimii ”Red House”, tuo tuttu punainen talo missä naiseni on. Instrumentaalistyget, missä kaikilla kolmelle kitaristilla on tilaa tuoda taitojaan esille, ovat mielenkiintoista kuultavaa.

Swamp Boogie:
Hessu Heinonen - huuliharppu/laulu       
Jaska Prepula - kitara
Make Lajunen - rummut

Boogie -merkkinen musiikki alkaa vyöryä Torven lauteilta kohti yleisöä. Kolme miestä lavalla; yksi kitarassa, toinen rummuissa ja kolmas laulussa sekä huuliharpussa. Swamp Boogie on jutun nimi. Rytmi nousee parantavalla voimallaan takapotkulla kaikkien paikalla olevien koettavaksi. "I'm A King Bee" kappaleen tutut säkeet saavat kuningasmehiläisen lentämään kohti kuningatartaan. Lämpö nousee kokoajan yhä täyttyvässä Juke Jointissa. Lauantaina Helsingissä järjestettävä Floating Cockroach Festival antaa esimakua, mitä tapahtuu Blues-musiikin saralla, poissa valtavirrasta Ja se on hyvä asia. Tämä ilta on myös esimerkki siitä. Lava liekehtii siitä tulesta, mikä koskaan ei ole sammunutkaan ja sen savu on aina noussut korkealle.

Huuliharpun whiskyllä poltettu soundi kiertää kalloani. Rummut lyövät eläimellistä rytmiä yhdessä kitaratyöskentelyn kanssa. Kaikki saavat osansa. " I'm A Natural Born Lover" kertoo naisväen edustajille mitä tuleman pitää. "It's Mighty Crazy" on omistettu Sarille, lausuu laulaja/huuliharpisti. Tämä trio alkaa pyörittää taloa ympäri. Ihmiset eivät malta enää istua tuoleissaan, nousevat ylös suunnaten kohti lavan edustaa antautuen rytmin vietäviksi ymmärtäen tämän vanhan jutun. Nuoremmat niin kuin vanhemmatkin näyttävät hyviltä, ilmaisten itseään boogierytmin voimalla mikä heitä tällä hetkellä yhdistää. Talo todella hyppii. Tämä toimii, laulu läpi huuliharppumikrofoni "Green Bulletin".  Kitaristin käsittelyssä äänet kielistä pyöräyttää vierelleni naisen, joka näyttää mieheltä. Katson hänen ohitseen ja huomaan hymyn hänen vierellään sekä palavat silmät suoraan katsoen omiini, mitkä nopeasti rekisteröivät hänet ja tiedän toimia hetkessä "It's Mighty Grazy". Tiedän, laulaja/harpisti on iältään yli 60-vuotias, mutta kuulostaa kuin olisi tuhatvuotias. Kitara soitettuna sormilla, boogien parantavalla voimalla, Marine Band -huuliharppujen ulvoessa, rakastun tyyliin rytmin, mitä kannat sisälläsi tässä täydenkuun yössä. Kuka onkaan mielessäsi, tiedän sen.
 
“I'm an old boll weevil looking for a home - if you don't like it you can leave me alone” (2)



Nämä hitaat. Kappaleiden tahti muuttuu tempoltaan. Keskiyön linnut lentävät lävitseni kotiini tanssien vartalot kietoutuneina toisiinsa, valossa oikeassa. Yksinkertainen rumpusetti, helppo kitarakulku näissä nykyajan hammaspyörissä. Se on vain miehen ja naisen välinen asia, mikä tätä maailmaa pyörittää tänä iltana; boogie -tahdissa puhaltaen Marine -huuliharpun yli, vahvan ja pitkän Mississippi-joen ympäri, meidät maahan kuningattarien ja kuninkaiden.

" How Many More Years". Viidakkorytmi alkaa sykkivällä voimallaan herättää pariskuntia irti kosketuksesta toisistaan ja saa aikaan tanssilattialla eläimellistä liikettä. Nuori tai vanha, ei iällä ole väliä; vaivat ja huolet tämä rytmi kyllä parantaa. Mitä Kerouac näkisi, kun tulet jälkeen minun - se on rytmi viidakon - mitä teet kun olen sinun. Viidakon tauottua boogie käy läpi yöhön. Tunnetko minut polvillani, kokien tämän varpaista ylös korviin jatkaen tanssia kanssa ihmisen?

Näen naisen istuvan paikallaan, sanoen sanaakaan, kuunnellen musiikkia, mikä virtaa hänen sisäänsä kuin hänen lausuen; tämä rytmi kuuluu sinulle. Hän lukee myös lehteään, näyttäen surulliselta ajatellen ehkä jotakuta.

Bändillä on vielä soitettavaa ennen ansaittua ensimmäistä taukoaan. Tauolla kysyn laulaja/huuliharpistilta, onko setissä myös omia kappaleita. Hän vastaa, että seuraavassa on, "Hoodoo Woman ", joten jään odottamaan tuota originaalia.

Swamp Boogie palaa lauteille Slim Harpon kappaleen " Scratch My Back " kanssa. Boogie-suosta nousee vesihöyryä kuin usvasta; tuosta triosta, tämän soittopaikan vuosista ja hyvästä mausta, ruuan suolasta, takuuvarmojen sinisten sävelten ikuisesta ja vuolaasta virrasta. Kun he tanssivat rytmin ja oluen voimalla, mikä virtaa huuliltasi nostaen tunnelman kattoa korkeammalle. Boogie, mikä koskaan ei kuole niin kauan kuin sen soittajia riittää. Mikä vaivaa hymyäsi? Nainen vierelläni, missä tanssit tänä yönä, kun aurinko mailtaan palaa ilman ketään miettimättä, ehkä jotakuta. Löydätkö tien takaisin mistä tulit tietämättä missä olitkaan? Mitä tapahtuikaan? "Hoodoo Woman" lyö itseään ympäri mielessäni musiikkina työntyen yhä syvemmälle. Olet kuuma kun sinua koskettaa ja samalla niin viileä kuin sinusta puhutaan. Oliko tämä myös Sarille, tiedä en? Itseäsi peilaat. Onko luokse sun turha lausua enää sanoja alla tämän taivaan? Valot vaihtuvat sulkemisaikaan. On boogien aika vaihtaa paikkaa. Pyöräyttäen jutun kynällä sun. Vaikutus mitä Swamp Boogie saa aikaan, on monta rakastavaa paria ja monta juotua olutta. Oikeaa elämää, kun ei tarvitse seuraavana aamuna tielle keretä, vaan voi silmät aukaisten hänen vierestään todeta, kysyinkö edes sinun nimeä.   

teksti & kuvat Ville Kujala

Lainaukset:
(1) Bob Dylan (biisistä Summer Days, “Love & Theft” ’01)
(2) Bob Dylan / Robert Hunter (biisistä Silvio, Down In The Groove ’88)