Lahti Blues
& Roots 2009 / Klubi-illat (ke 23. - pe 25.9.)
Yleistä:
Klubi-illat antavat lisää väriä
ohjelmakokonaisuuteen ja tarjoavat yleisölle edullisia
vaihtoehtoja. Musiikillinen anti on tänä
syksynä roots-painotteinen, mutta toki bluesia mahtuu mukaan.
Edellisvuosista poiketen kaksi ensimmäistä klubia
pidämme ravintola Teerenpelissä.
Päädyimme
ravintolapäällikkö Noora Kaakon kanssa
bluegrass- ja kantrirocktunnelmiin, joista vastaavat Jussi Syren And The
Groundbreakers ja Yawnmovers.
Vastaavasti Torvessa tuttuun tapaan pitäydymme Mustosen Jartun
hyväksynnällä bluestunnelmissa;
housebändinä toimii tamperelainen J. Jyrkänkoski
& Jam Bluesband ja
vierailijana nähdään Elke
Q Blue Moon.
Toivottavasti koemme myös aiempien vuosien tapaan erilaisia
jamisessioita. Livesoitot käynnistyvät ravintoloissa
hyvissä ajoin (n. klo 22.00 – 22.30)! Kaksi
ensimmäistä tilaisuutta toimii yleisölle
ilman erillistä pääsymaksua, kolmannessa
kerätään 4 euron suuruinen kolehti.
Tässä alla vähän tarkemmin,
mistä on kyse…Tulkaapa
pistäytymään ja nautiskelemaan!
terv.
Hara Järvinen / RyRyn hallitus
Jussi
Syren & The Groundbreakers
www.syren.fi
/ www.myspace.com/jsyren
ke 23.9. Ravintola Teerenpeli (Vapaudenkatu 20) Vapaa
pääsy
Jussi
Syren & The
Groundbreakers on soittanut
omaa bluegrass-musiikkiaan ilman taiteellisia kompromisseja alkaen
vuodesta 1995. Musiikkityyli on valtavan suosittua Yhdysvalloissa ja
saamassa koko ajan jalansijaa sekä uusia
ystäviä myös
täällä koti-Suomessa. Vaikka musiikkityyli
edustaa amerikkalaista kulttuuriperinnettä, se on vahvasti
myös urbaania tätä
päivää. Useimmat meistä ovat
kuulleet ehkä
tietämättäänkin Jussi Syren
& The Groundbreakersin musiikkia television animaatiosarjassa
”Itse Valtiaat”, jossa mainiolla banjokuviolla
etenevä instrumenttisävellys ”Wild Water
Rag” oli suositun ohjelman tunnussävel. Yhtyeen
esiintyessä ravintoloissa ja klubeissa ihan tavalliselle
perusväestölle, meno on ollut poikkeuksetta katossa
ja ihmiset viihtyneet. Näin kävi myös Lahti
Blues & Rootsin pääkonsertissa vuonna 2005,
jolloin yleisö suorastaan villiintyi, vaikka yhden mikrofonin
ympärillä lauloi ja soitti akustisesti vain
neljän pelimannin joukko.
Jussi Syren & The Groundbreakers on käynyt
esittäytymässä myös Yhdysvalloissa
ja Keski-Euroopassa. Käytännössä
homma yksinkertaistaen toimii seuraavasti: Kari Hella soittaa bassolla
perusrytmin, jonka päälle Jussi Syrenin mandoliini,
J-P Putkosen kitara ja Tauri Oksalan banjo kutovat verkon,
mitä täydentää Jussin autenttinen
vokalisointi ja bändijäsenten upea stemmalaulanta.
Kari Hella käyttää
sähköbassoa tyypillisemmän kontrabasson
sijaan, mikä antaa omat vivahteensa Groundbreakers-soundiin.
Muuten tyylipuhtaasta bluegrass-meiningistä on kyse, jossa on
vaikutteita mm. kantrista ja bluesista. Bändi on taas
erittäin ajankohtainen, eikä Lahdessa
pitkään aikaan esiintynyt, joten
päädyimme Teerenpelin Nooran kanssa
kiinnittämään heidät festarin
avausklubille. Jussi Syren & The Groundbreakers julkaisi
näet maaliskuussa kuudennen albuminsa ”From Vyborg
To L.A.” ja se on laadukkaan levykataloginsa
täysipainoisin ja paras.
Jussi Syren & The Groundbreakersin ensialbumi
”Factories And Fields” ilmestyi vuonna 1999.
Silloisessa kokoonpanossa vaikuttivat Syrenin ohella Jyrki
Levä, Marko Vanhatalo, Juha-Pekka Putkonen ja Kari Hella.
Kappalekokonaisuus on yhdistelmä omia, traditionaalisia ja
hyvin poimittuja lainapiisejä, joista pitää
mainita heidän bluegrass-sovitus Allman Brothers Bandin
piisistä, ”Ramblin’ Man”.
Levyltä löytyy myös Suomessa
pitkään vaikuttaneen kantriukko Dallas Waynen
kynäilemä, mutta itsensä
levyttämätön ”We Could Use A
Little Rain”. Seuraava pitkäsoitto ”The
Verdict” sai päivänvalonsa vuonna 2002,
jolla on se Tauri Oksalan säveltämä,
äsken mainittu ”televisiohitti”.
Lainamateriaali on jälleen huolella valittua,
pääosin muista genreistä. Kokoonpanon
miehistö oli asettunut jo nykyiseen muotoonsa. Kolmannella
levyllä ”Sea Of Changes” (’04)
ovat myös kaikki palaset kohdallaan. Yli puolet
pitkäsoiton raidoista on omia, pääosin Jussi
Syrenin tekemiä. Cover-osastosta on pakko mainita yksi
suurista mielikappaleistani, The Youngbloodsin ”Darkness,
Darkness”, joka pelittää loistavasti
myös heidän näkemyksenään.
Seuraava albumi ”Heartgrass” oli todellinen paukku,
joka osoitti (viimeistään)
käsittämättömän tyylitajun
ja taidon ottaa lainamateriaali oikeasti haltuunsa. Levy on akustinen
tribuutti HIM -yhtyeelle ja Neil Diamondin ”Solitary
Man” -piisiä lukuun ottamatta
sisältään vain Ville Valon
tekeleitä. Kuulin projektista ensi kertaa muistaakseni
levy-yhtiön Mika Myyryläiseltä, on pakko
myöntää, että silloin
käväisi mielessäni, että
näinköhän bändi lyö
kirveensä kiveen.
Väärässähän mä
olin… Näiden neljän Bluelight Records
-albumin jälkeen, jotka saivat hyviä arvioita
musiikkimediassa ympäri maailmaa, vaihtui levy-yhtiö
toiseen kovaan kotimaiseen juurilafkaan, Goofin’ Recordsiin.
Debyytti uudelle merkille oli ”Most Requested”
(’07), joka sisältää uudelleen
soitettuja versioita bändin suosituimmista omista kipaleista.
Mukana on tietysti myös ”Itse Valtiaiden”
tunnari. Musiikkihan on takuuvarmaa Groundbreakers -laatua, mutta
asiaan vihkiytyneille, joilla kaikki pitkäsoitot
hyllyssään ovat, ehkei ihan
välttämätön hankinta.
Käänteisesti, jos et taas omista
yhtään albumia, oivallinen tapa saada
läpileikkaus bändin materiaaliin. Viimeisin albumi on
kevättalvella julkaistu ”From Vyborg to
L.A.”, joka on mielestäni täysiosuma.
Materiaalikokonaisuus ei heikkoa lenkkiä
sisällä pääpainon ollessa omassa,
uudessa tuotannossa ja lainat ovat oivallisesti valittuja ja
toteutettu. J. Karjalaisen mittavasta
sävelkynästä lähtöisin
oleva ”Laura Häkkisen silmät” saa
komean, englanninkielisen luennan (”The Ghost Of Laura
Wilkins”) ja Jerry Jeff Walkerin tekemä
ikivihreä ”Mr. Bojangles” arvoisensa
version.
Jussi
Syren – laulu,
mandoliini / Tauri Oksala
– banjo, harmoniat / J.P.
Putkonen
– kitara, harmoniat / Kari Hella
– basso, harmoniat
Sitten lyhyesti, mitä tiedän ja olen selvitellyt
Groundbreakers -miehistön soittohistoriasta ja heidän
musiikkitouhuistaan…
Jussi Syren
nauttii suurta arvostusta myös
rock’n’roll-piireissä. Viimeisin
Jyssi Syren Rockabilly Revival -levytys ”Stayin’ On
Top Of The Beat” on parin vuoden takaa. Maestro laulaa ja
soittaa sähkökitaraa; Mika Railo on kontrabassossa ja
Juha Kursi rummuissa. Edelleen aktiivinen bändi kumartaa Carl
Perkinsin ja Charlie Feathersin suuntaan. Syrenin juuret
löytyvätkin 50-luvun
rock’n’rollista sekä Calbones
-nimisestä koulupoikabändistä, joka aloitti
soittohommat vuonna ’77. Nuorukaiset tunnettiin
pian nimellä Red Hot, joka teki myös EP-levyn Hi-Hat
-merkille v. 1981. The Lake Mountain Country Boys oli puhdasoppinen
bluegrassyhtye, joka sai alkunsa vuonna 1987 ja jonka riveissä
Syren esiintyi mm. Yhdysvalloissa. Bändi teki
omakustannesinglen ”Springtime Is Near” /
”Paul And Silas” vuonna 1990. Ainoaksi
jäänyt pitkäsoitto oli ”Empty
Mansions” (Bluelight Records 1993). Levytyskokoonpanossa
soittivat Juhani ”Jussi” Syren, Jussi Matikainen,
Marko Vanhatalo, Hannu Vanhatalo ja Ilpo Niiranen. Groundbreakers
-yhtyeen Syren ja Vanhatalo perustivat vuonna 1995. Vaikka
jälkimmäinen heppu jäi pois eka albumin
jälkeen aktiivisesta keikkakokoonpanosta, on hän
avustavana soittajana ollut mukana levytyksissä. Rock-a-billy
hommien ohella Syreniä työllistää
Ranch Riot -niminen, perinteiseen kantriin erikoistunut bändi,
johon kuuluu laulusta ja kitaroinnista vastaavan Jussin
lisäksi Lester Peabody (=Jussi Huhtakangas) pedal steelissa,
Mika Liikari bassossa ja Mike Salminen rummuissa.
Groundreakers-kitaristi Juha-Pekka
Putkonen
aloitti rockabillykuvioissa 80-luvulla soittamalla kontrabassoa. 90
-luvun alussa instrumentti oli jo vaihtunut mandoliiniksi. Mies on
vaikuttanut mm. The Berghall Mountain Boysissa. Siviilissä
hän toimii kitaransoitonopettajana. Banjonsoittaja Tauri Oksalan
musiikkikuviot alkoivat koulupoika-aikoihin kitaralla ja erilaisia
rock-bändiviritelmiä syntyi. Sittemmin Tauri on
vaikuttanut tex-mex-bändissä, Squeeze Box.
Yhdeksänkymmentäluvun alkupuolella yhtye
pääsi
lämppäämään Suomen
kiertueella ollutta kaksirivisenmestaria, Flaco Jimenezia. Tauri Oksala
vaikuttaa banjonvarressa myös Waser Arar & North
Statessa. Hänen soittoaan on kuultu useissa levytyssessioissa,
esim. Acornin ”Here & There & Back”
(’08) ja Jalankulkuämpärin ”Koska
olen hyvä rouva” (’07). Lisäksi
Oksala vaikuttaa laulajana a capella yhtyeessä, High Tyme
Gospell Quartet. Siihen kuuluvat myös Jyrki Levä,
Marko Vanhatalo ja Kari Hella.
Jälkimmäinen herrahan on Groundbreakersin basisti.
Siviilissä hän on kirkkourkujen rakentaja
sekä omistaa oman levytysstudion (Audio Studios). Miehen
soittomeriitteistä Susivatkain on itselleni entuudestaan
tuntematon. Bändi teki joka tapauksessa EMI:lle
seitsemänkymmentäluvun lopulla kaksi singleä
ja lp-levyn, ”Pyromaani boogie” (’79).
Musiikillisesti he ammensivat laajasti pop/rock-skaalalla ja
vaikutteita oli käsitykseni mukaan
kevyemmästä iskelmästä jopa
progeen.
teksti:
Hara Järvinen / live-kuva: Juha Tanhua
Yawnmovers
www.myspace.com/yawnmovers
to 24.9. Ravintola Teerenpeli (Vapaudenkatu 20) vapaa
pääsy
Yawnmovers on
kantri-rockbändi, jonka debyyttialbumi ”Wrong
Line” ilmestyi viime syksynä. Bändi luottaa
omaan materiaaliinsa, josta vastaavat laulusolisti Taija Maatiala ja
basisti Mikko Löytty. Levyn kokonaisuus on ehjä
sisältäen sopivasti vaihtelua rokkaavammasta
(”Hangover You”) meiningistä honky-tonk
tyyppiseen (”Tap-Room Lady”) materiaaliin ja jopa
tex-mexiä on mukana (”Sunlight Express”).
Vierailijat ovat parasta a-sarjaa, mitä maastamme
löytyy; mm. Ville Leppänen, Pepe Ahlqvist, Veli-Matti
Järvenpää, Pekka Kuusisto, Olli Haavisto ja
Nils-Aslak Valkeapää. Yawnmoversin
keikkasetissä kuullaan omien lisäksi joitakin
kantristandardeja. Vaikka kyseessä on selkeästi
kantribändi, löytyy musiikista myös
roots-/bluesaineksia, jotka livenä tulevat vahvemmin esille.
Mistä Yawnmovers sai alkunsa? Taija Maatialalla (laulu) ja
Harri Raudaskoskella (kitara) oli sovittuna duo-keikka
Hämeenlinnaan. Harri keksi idean, että olisi mukava
saada lisäkitaristi matkaan. Heille suositeltiin Pop-jazz
konservatoriosta Into Koposta. Keikan jälkeen kolmikko totesi
musiikillisesti olevansa samoilla linjoilla tullen
keskenään hyvin toimeen, joten ajatus
bändistä syntyi. Harri tunsi sopivan basistin, Mikko
Löytyn. Into puolestaan kyseli Pop-jazz konservatoriosta
rumpalia löytäen Jani Auvisen. Kohta
käynnistyivät viisikon treenit. Ensimmäinen
keikka oli Juhannustanssit Harrinivassa, Muoniossa (’00).
Siellä paikalla oli myös saksalaisen
investointipankin edustajisto, joka valitsi paikkakunnan
elämyslomakohteekseen. Yawnmovers sai yhteydenoton,
sillä saksalaiset halusivat bändin
viihdyttämään parhaita asiakkaitaan ja
työtekijöitään syksyyn asti.
Melkoinen sattuma, joka käynnisti
säännöllisen keikkarupeaman
Helsinki/Tampere-Muonio. Lappi-keikat antoivat kunnon potkun
bändille. Oma soundi hahmottui sekä uusia kappaleita
tuli tehtyä ja aktiivisesti treenattua.
Etelä-Suomen keikkapaikat
alkoivat osoittaa kiinnostusta Yawnmoversia kohtaan.
Kysyntää edisti osaltaan tuttavuus ja
yhteistyö kantritanssijoiden kanssa, eritoten Pirkanmaan
Linedancersiin. Yhdistyksen jäsenistä tuli
vakiokävijöitä eri keikkapaikoilla ja uusia
faneja alkoi tupsahdella muutenkin. Kitaristi Harri Raudaskoski kertoi,
että hänestä on kahden-kolmen vuoden
sisällä tapahtunut muutosta parempaan suuntaan,
eikä kantria pidetä enää samalla
tavalla kirosanana. Harri jatkoi tarinointiaan, että
alkuvaiheessa tuli lähes poikkeuksetta joku henkilö
keikan loputtua kertomaan, ettei olisi lähtenyt
viettämään iltaa kyseiseen ravintolaan, jos
olisi etukäteen tiennyt, että ohjelmasta vastaisi
kantribändi. He olivat olleet kuitenkin positiivisesti
yllättyneitä ja mielissään,
että olivat saapuneet paikalle. Kantrimusa ei ole Suomessa
kovin tunnettua ja sitä on tyylillisesti kovin monenlaista.
Mutta jos omaa riittävän negatiivisen mielikuvan ja
pelkkä ajatuskin tökkii, ehkä sitä
todellista, omakohtaista kokemusta haluaa vältellä.
Mä luulen, että ainakin musan ja ruuan kanssa tuo
asenne jättää elämän
muutamaa astetta köyhemmäksi. Uskon kantrin,
bluegrassin, bluesin ja cajun/zydecon olevan musatyylejä,
joita moni ei tiedä diggaavansa, mutta livetilanteessa
osoittautuu mitä parhaaksi kaljamukin ja hyvän seuran
yhteyteen. Kiteytettynä se onkin juuri noin; hauskaa iltaa ja
hyvää fiilistä palvelevia sointukuvioita ja
ääniä. Eikä musiikin tarvitse
yleensäkään olla niin pirun vakava asia kuin
useille meille asiaan vihkiytyneille, jotka tulemme ehkä
hiukan yli tietäväisinä ja nirppanokkaisina
paikalliseen pubiin vähän kuin konserttiin istua
torottamaan. No, palataanpa Yawnmoversiin…
Yawnmoversin omakustanne ”Vana Vana” / ”I
Just Hold You Tight” ilmestyi vuonna 2002. Kitaristi Into
Koponen sai musiikkilehtorin viran Oulusta vuonna 2003 ja
bändi tarvitsi uutta soittajaa. Pestin sai Harjun Jukka, joka
ei ole nyt enää aktiivisesti
bändissä, mutta on silloin tällöin
mukana Yawnmovers-keikoilla. Into Koponen on messissä niin
keikoilla kuin tulevissa haasteissakin. Kokoonpanoon kuuluu
myös kosketinsoittaja Juhani ”Jussi”
Vitikka.
Taija
Maatiala – laulu / Harri
Raudaskoski
– kitara / Into Koponen
– kitara / Juhani Vitikka
– kosketinsoittimet / Mikko
Löytty
– basso, laulu / Jani Auvinen
– rummut
Sitten lyhyesti ja pintapuolisesti Yawnmovers -miehistön
taustaa ja nykyisyyttäkin…
Taija
Maatiala osallistui
voitokkaasti Vuoden Nuori Solisti-kisaan (v. ’90), jonka
loppukilpailu käytiin Tampere-talossa. Toinen kisa, jonka
hän voitti, oli Iskelmäprinsessa 1994. Toisena
kappaleenaan hän esitti kisassa kantripiisin.
Ykköstilan myötä ilmestyi single,
”Kuin tammivanhus” (”Strong Enough To
Bend”) / ”Ruusuja ja neilikoita” (Warner
Fazer ’95). Maatiala kertoi hurahtaneessa kantrimusiikkiin jo
17-vuotiaana ja esittäneensä esim. Hannu Karjalainen
Groupin kanssa tanssilavoillakin mahdollisimman useita kantrilauluja.
Taijalla on voimakas, matalahko lauluääni, joka sopii
loistavasti kantrityyliin. Raudaskosken Harrin kanssa hän on
tehnyt duo-keikkoja pubeissa, synttäreillä, kirkossa
sekä bändillä rock-keikkoja. Naisella on
ennenkin ollut kantribändiviritelmiä mm. Farmall,
mutta rinnalle löytyivät vasta myöhemmin ne
oikeat ihmiset. Nainen on osallistunut taustalaulajana Veli-Matti
Järvenpään Tex-Mex Quintetin levytyksiin ja
toiminut vierailijana Los Olvidados -bändin levyllä
kuten myös Huojuva Lato -kantri/rockyhtyeen tallenteella
”Kesäheinää”.
Kitaristi Harri
Raudaskoski on vuosia
touhunnut juurimusan parissa. Rovaniemeltä kotoisin olevan
kundin tärkeitä innostajia on mm. Nils-Aslak
Valkeapää, joka oli perhetuttu, joka
lp-levyjensä kera vaikutti Harrin musiikilliseen
heräämiseen. Raudaskosken ensimmäinen
bändi oli Rectum Group, joka soitti mm. Johnny
Winteriä ja Dr. Feelgoodia. Armeijan jälkeen mies
liittyi Taiskan taustabändiin ja teki ammattimaisesti
myös laiva/ravintolakeikkaa. Ikaalisen soitinrakennuskoulussa
hän tutustui haitaristi Veli-Matti
Järvenpäähän, jonka kokoonpanoissa
Zydeco Conjunto ja Tex-Mex Quintet soitti kitaraa aina vuoteen 1997
ollen mukana levytyksissä
(”Särkijärven Bolero” -92,
”Tex-Mex Quintet” -94 ja ”Pitkä
hehku” -95). Siviilityökseen Raudaskoski on
viimeiset seitsemän vuotta korjannut ja modannut vahvistimia.
Kosketinsoittaja Juhani Vitikka
on edellisen lapsuuskavereita sieltä Rovaniemen ajoilta. Jussi
aloitti juniorina klassisella pianolla. Hän vaikutti
70-luvulla pohjois-suomalaisittain lähes legendaarisessa
rock-bändissä Arcticus.
Ravintolaympyröissä hän teki tanssikeikkaa
80-luvulla ja kuului myös Taiskan bändiin.
Tänä päivänä mies asustaa
Järvenpäässä ja toimii
siviilissä Soundata Oy:ssä.
Urkurina/kosketinsoittajana hän vaikuttaa
kahdeksanhenkisessä funk-bändissä,
Sentimeters, joka perustettiin 1999. Bändi
esittää pääasiassa The Meters
-yhtyeen tuotantoa, New Orleans -tyyppistä funkia, jossa
mukana on mm. gospel-, ja jazz-aineksia. Ryhmä on esiintynyt
mm. Puistobluesissa ja Imatra Big Band Festivaalilla.
Kitaristi Into
Koponen aloitti
musiikkiopiskelut 6-vuotiaana Kajaanin musiikkiopistossa. Hän
valmistui soitonopettajaksi Helsingin Pop & jazz
konservatoriosta vuonna 2000. Nykyisin Koponen toimii Oulun
konservatoriossa sähkökitaran soitonopettajana.
Freelancer-muusikkona mies on tehnyt yhteistyötä
lukuisten eri artistien kanssa, esim. Heikki Silvennoinen, Pate
Mustajärvi, Mikko Kuustonen, Essi Wuorela ja Hannu
Leidén. Into Koponen kuului kiinteästi vuosina
1999-2002 Freud, Marx, Engels & Jungiin ja on mukana
levyillä ”Paikkoi ja pleisei” ja
”Sattuipa hassusti matkalla Forumin”. Kun
hän jäi Froikkareista pois, suositteli mies tilalleen
Yawnmoversin Jukka Harjua. Koposen soittajaura jatkuu
freelancerinä edelleen.
Basisti Mikko
Löytty on
viettänyt suurimman osan lapsuudestaan Namibiassa, Afrikassa.
Isä toimi siellä
lähetystyöntekijänä. Mikko on ollut
vuosia kysytty soittaja ja meriittejä on vuosien varrella
kertynyt paljon. Hän on vaikuttanut mm. Q Stonessa, Pepe
Ahlqvistin Rolling Tumbleweedissa ja SF-Bluesissa.
Yhteistyötä löytyy veljiensä Jaakon
ja Sakarin lisäksi mm. Dave Lindholmin, Eero Raittisen, Heikki
Silvennoisen ja Jarkka Rissasen kanssa. Mikolta on ilmestynyt
myös kaksi mainiota sooloalbumia,
”Tänä iltana (’04)” ja
”Minkäs sille voi (’06)”.
Häntä on työllistänyt vuodesta 2004
alkaen Remu & Hurriganes. Mikko Löytty vaikuttaa
myös Open Eye Bandissa (harmonikassa Pale Saarinen, kitaroissa
Varre Vartiainen, bassossa Mikko Löytty & rummuissa
Anssi Nykänen), jonka mielenkiintoinen, proge-vaikutteinen
”Screaming Baby” (Presence Records) julkaistiin
viime vuonna. Sessiovierailijat ovat Suomen parhaimmistoa kuten Marzi
Nyman, ”Junnu” Aaltonen, Essi Wuorela ja Olli
Haavisto. Bändi kuten levynsäkin ovat
herättäneet huomiota eritoten Saksassa, jossa on aina
kysyntää kunnon progressiiviselle rock-musiikille.
Jani
Auvinen on arvostettu ja
työllistetty lyömäsoittaja. Hän on
vaikuttanut mm. Emmin bändissä ja Freud, Marx, Engels
& Jungissa. Tänä
päivänä Yawnmoversin ohessa Jani soittaa
rumpuja SF-Bluesissa, Heikki Silvennoinen Bandissa ja Sami Saaren
Triossa. Auvinen on tehnyt yhteistyötä lukuisten eri
muusikoiden ja soittajien kanssa, vaikkapa Erik Valkaman, Sami
Pitkämön ja J. Jyrkänkosken
kanssa.
teksti:
Harri Järvinen
J.
Jyrkänkoski & Jam Bluesband plus Elke Q Blue Moon +
jamit
pe 25.9. Ravintola
Torvi (Loviisankatu 8) liput 4 €
J.
Jyrkänkoski
& Jam Bluesband
www.jyrkankoski.com
/ www.myspace.com/jyrkankoski
Tamperelainen J.
Jyrkänkoski & Bluetone on ansainnut kovan
keikkaesiintyjänmaineensa puurtamisella ja reippaalla,
välittömällä
lavakäyttäytymisellään. Yhtyeen
potentiaalin hoksasi Lahdessa Torven ohjelmavastaava Jarttu Mustonen,
jonka jälkeen Jyrkänkoski on käynyt monta
kertaa viihdyttämässä meitä
bluespainotteisella ohjelmistollaan. Mainio juttu! Homma on toiminut
todella mallikkaasti, joten olemme pidemmän aikaa yhdistyksen
puuhaihmisten kesken kaavailleet, että yhtye täytyy
saada myös Lahti Blues & Roots -tapahtumaan.
Keväänä soittelin Jyrkänkosken
Jannelle, kysellen, että mikä on meininki.
Hän kertoi, että on myös uusi,
vielä rootsimpi kokoonpano Jam Bluesband, eikä
enää emmitty yhtään. Ai
että miksi ei?! Ensimmäiseksi, kokoonpano ei ole
vielä esiintynyt Lahdessa. Itse asiassa,
yhtään samaa soittajaakaan maestron lisäksi
ei ole aiempaan Bluetoneen nähden. Toiseksi,
bändiläiset on erittäin joustava
järjestävälle taholle mm. soittoaikojen ja
muiden teknisten asioiden suhteen antaen
käyttöön omaa laitteistoaan jamien ajaksi.
Mutta olennaisinta on, että perinteitä kunnioittava
bluesbändi hallitsee sektorinsa hyvin.
Näillä eväillä sopivampaa
housebändiä en löytäisi
mistään, vaikka heidät tulisi yhtä
lailla esitellä pääkonsertissa. J.
Jyrkänkoski & Jam Bluesband on tehnyt omien
keikkojensa lisäksi yhteistyötä kovien
vierailijoiden kanssa, kuten esimerkiksi Jukka Gustavsonin ja Pepe
Ahlqvistin. Tuuraajina on bändin keikoilla nähty
esim. Mikko Löyttyä ja Jani Auvista.
Jukka
Mäkinen –
laulu, kitara, huuliharppu / Janne
”J.” Jyrkänkoski
– kitara / Teemu Hanski
– basso / Janne M. Salo
– rummut
Lyhytoppimäärä Janne Jyrkänkosken
musiikillisista toilailuista…
Kitaristi Janne
Jyrkänkoski
on syntynyt vuonna 1965, jonka nuoruusvuosien kitaraidoli oli Albert
Järvinen. Raulamon Jussi muisteli, että
Jyrkänkoski oli jo teininä erittäin lupaava
kitarasankari. Jannella oli kavereidensa kanssa suomenkielistä
rokkia soittanut pumppu, Linda Lou. Erään
bändiskaban tuomaristossa istunut Costello Hautamäki
huomasi Jyrkänkosken rock-kitaristilahjat ja puhui kundille
paikan Sleepy Sleepersiin, kun itse lähti
bändistä. Silloin elettiin kai vuotta 1983, jolloin
Sleepareissa vaikuttivat Mato Valtonen, Sakke
Järvenpää, Tiina Tiikeri, Devil Virtanen,
Pitkä Lehtinen ja Harri Kinnunen. Jyrkänkoski kuului
bändiin vajaat kaksi vuotta. Sitten hän liittyi
Karanteeri-orkesteriin, jossa meni seuraavat pari vuotta. Sitten Nuket
-yhtyeen kanssa näki päivänvalonsa lp-levy,
”On maantiellä matkaa” (’88).
Pari vuotta myöhemmin Siekkisen Ilari ja Jyrkänkoski
perustivat Hangover -yhtyeen, joka teki singlen, ”Night Of
The City”. Janne Jyrkänkoski liittyi Jussi Alangon
Alligaattorit orkesteriin vuonna 1993, jossa vaikuttaa yhä
tänä päivänäkin.
Ensialbumi ”J. Alanko & Alligaattorit”
ilmestyi 1995. Siekkisen kanssa Jyrkänkoski perusti Illu
& ALV-bändin vuonna 2000. Sitten syntyi Colme Cowboyta
Unplugged ja pian sai vuoronsa Hurrygames coverbändi, joka
keskittyy nimensä mukaisesti Hurriganesiin. Viimeiset kolme
bändiä ovat edelleen toiminnassa ja keikkakunnossa.
Jyrkänkosken Janne perusti Bluetonen vuonna 2003.
Siinä mies pystyi soittamaan sitä, mistä
eniten tykkää: kunnon bluesia ja bluesrockia.
Bändin kokoonpanoon kuuluivat hänen
lisäkseen Kai Hyttinen (laulu, kitara), Mikko Kostiainen
(basso) ja Marko Seppä-Murto (rummut). Omakustannesingle
ilmestyi samana vuonna ja pitkäsoitto ”Bad Day (But
The Life Is Good)” 2005. Albumi on tehty huolella ja
tutustumisen arvoinen. Sen äänitti ja miksasi Jussi
Alanko. Levyllä vierailivat mm. Costi Hautamäki ja
The Bad Ass Horns. Piisimateriaali on valtaosin omaa,
Jyrkänkosken ja/tai Hyttisen tekemää.
Lainoista mainitsen ”Futher Up On The Road” ja
”Roadrunner”. Jälkimmäiseen on
tehty tyylikäs ja omintakeinen, todella onnistunut sovitus,
johon mukavan potkun antavat puhaltimet ja Kemppisen Janin soittamat
urut. Janne Jyrkänkoski vaikuttaa tätä
nykyä myös Rockin’ Cocks
-nimisessä yhtyeessä ja tuoreimpana syksyllä
Torvessa ilotteleva J. Jyrkänkoski & Jam Bluesband.
Sitten maestron soittokumppaneista …
Kitaristi/laulaja/huuliharpisti Jukka
Mäkinen on
pyörittänyt kolme vuotta Down Home KIVI-klubia
Tampereella ja toiminut samalla keulahahmona mainiossa Wang Dang Dudes
-yhtyeessä, joka on säestänyt esim. Jimmy
Lawsonia, Doug Jay:tä ja Eero Raittista. Mäkinen on
pitkänlinjan musiikintallaaja, joka kuului rockin SM
-kilpailut v. 1977 voittaneeseen progebändiin, Sukellusvene,
jonka ”Vesi ja lintumusiikkia” (Love Records v.
’79) julkaisun jälkeen seurasi bändin
vaihto Lappeenrannan Lasi&Nyrkkeilyyn (”1.
erä”, Kompass Records ’82). Blue Groove
-yhtyeen myötä Mäkinen suuntasi takaisin
kohti bluesin maailmaa vaimonsa Jamien kanssa. Slide-kitara on laulanut
klubi-illoista aina Puistobluesiin asti. Suurimmat
yleisönsä Jukka Mäkinen lienee kuitenkin
kerännyt
päivätyössään
tv-ohjaajana. Varsinkin maalaiskomediat
”Peräkammaripojat” ja ”Mooseksen
perintö” ovat maistuneet meille suomalaisille
yhtä hyvin kuin Fred McDowellin blues Jukalle.
Basisti Teemu
Hanski
vaikuttaa Jyrkänkosken lisäksi tamperelaisessa
beat-rock’n’roll -bändissä, The
Satellites.
Rumpali Janne
Salo työskentelee
lyömäsoitinharrastuksensa parissa
siviilissäkin maahantuojan roolissa. Tuotemerkkinä
ovat Bosphorus-symbaalit. Soittopuolella hän on vaikuttanut
mm. Julkiset Menot -bändissä. Hän on
operoinut pitkään rumpalinpestissä Crawfish
Kingsissä, joka esiintyi myös Lahti Blues &
Rootsissa (v. ’06) hyvällä
menestyksellä. Tätä nykyä mies
soittaa myös Harri Marstion Triossa.
Jyrkänkosken bändiin kuuluu myös
huuliharpisti Veijo Airaksinen,
joka ei Torveen nyt pääse. Joka tapauksessa
hänkin on parin sanan arvoinen; mies on toiminut mm.
tamperelaisessa kantribändissä, Honky Tonk Union
laulaen, soittaen akustista kitaraa ja huuliharppua. Vuonna 1993
perustetun kokoonpanon ensialbumi ”Kypsät
naiset” julkaistiin helmikuussa 1999. Veijo Airaksinen ja
Jukka Mäkinen ovat tuttuja ilmestyksiä
tamperelaisravintola Huurupiilon jami-illoissa, jotka ovat suosittuja
niin yleisön kuin muusikoiden keskuudessa. Melkein
käy katteeksi, kun Lahdessa ei ole vuosiin ollut
säännöllisiä jamitilaisuuksia,
mutta saas nähdä syksymmällä, mihin
muotoon tulee asettumaan Kujalan Villen ideoima ”Akustinen
klubi” Torvessa.
Elke
Q Blue Moon
Elke Q Blue
Moon
on paikallinen roots-bändi, joka sai alkunsa Blues &
Roots -jameissa vuonna 2003. Seuraavana vuonna heidät
nähtiin pääkonsertissa ja ovat toki
keikkailleet muuallakin, mm. Savonsolmu Beach & Blues Party,
Ruska Blues ja Kaavi Blues. Miehistön koostumus on muuttunut
noista ajoista ja bluesin kylkiäisiksi tullut
lisää soul- ja muita juurimusavaikutteita. Pakko on
uskoa musiikin parantavaan voimaan, sillä
perustajajäsen Satu Kakon (a.k.a. Elke Q) vaikean ja
pitkällisen sairauden takia hiljaiseloaan viettänyt
bändi on taas valmis heittäytymään
meille roots-ihmisille. Toivotamme sydämellisesti
heidät tervetulleina takaisin!
Elke Q Blue Moon tarjoaa puolittain akustisen setin, jonka
soitinarsenaaliin kuuluu mm. harvemmin näissä
yhteyksissä kuultu cajon-rumpu (laatikkorumpu), joka
mahdollistaa mielenkiintoisia rytmityksiä. Perinteisen blues-
ja juuriosaston ohella saatamme kuulla piisejä Tom Waitsin tai
OutKastin ohjelmistosta. Satu Kakolla (laulu), Timo Kakolla (kitarat),
Frans Winsténillä (basso) ja Kenneth Oilingilla
(rummut) on polte päästä
pitkästä aikaa Torven lavalle tulkitsemaan
rakastamaansa musiikkia ja aktivoitua uudestaan keikkarintamalla.
Satu
Kakko - laulu / Timo Kakko
- kitarat / Frans
Winstén - basso / Kenneth
Oiling
- cajon-rumpu, rummut
Satu Kakko
lauloi ensi kertaa julkisesti Chicago Overcoatin
jäähyväiskeikan vierailijana (Raumalla
’80). Satu oli tullut tutuksi paikallisille, vanhemman
kaartin bluessoittajille autotallissa pidettyjen bluesjamien rumpalina
ja Timpan vaimona. Miehensä kanssa hän on tehnyt
yhdessä myös duo -keikkaa ja kierrelleet soittamassa
mm. Saksassa paikallisten roots-bändien kanssa.
Timppa
Kakko tuli tunnetuksi Chicago
Overcoatin riveistä. Bändin toiseksi kitaristiksi
hän liittyi keväällä 1976
laulaja/huuliharpisti Pepe Ahlqvistin ja kitaristi Jaska Heinosen
armeijan loputtua. Rumpalin tontistahan vastasi Rossin Roope ja
bassonvarressa oli Pesosen Risto. Pianisti Lasse Maatala liittyi
yhtyeeseen vuonna 1977. Love Recordsilla ilmestyi kaksi
lp-levyä, ”Chicago Overcoat”
(’78) ja ”Eyesight To The Blind”
(’79). Bändin hajottua 1980, Timppa ei jatkanut
näkyvästi soittajanuraansa ennen Elke Q
-viritelmiä, mutta täällä
kotikonnuillaan tiedettiin innokkaana jamisoittajana. Mitä
arvostan suuresti, on seikka, että mies on pyyteettä
auttanut ja tukenut useita nuoria kitaransoiton harrastajia.
Frans
Winstén on
musiikin maisteri; sähköbasson ja -kitaran, kuten
myös rumpujen soitonopettaja Wellamo-opistossa. Soittajana
hän on vaikuttanut mm. Jean S.
-bilebändissä, Riku Niemen johtamassa
KULKE-bigbandissa kuin myös kvintetissä ja Satu
Lagerantzin-kvartetissa.
Rumpali Kenneth
Oiling on viettänyt
lapsuutensa ja nuoruutensa musiikkirikkaassa
kasvuympäristössä ja imenyt kiinnostuksensa
rytmimusiikkiin jo äidinmaidossa. 80-luvulla hän
soitti rokkia Aino-yhtyeessä. Sittemmin
hänellä on ollut toimintaa freelancerina eri
yhtyeiden kanssa kevyestä musiikista jazziin. Tyylitajuinen ja
todella teknisesti lahjakas lyömäsoittaja on
kyseessä.
teksti:
Hara Järvinen
|