Lahti Blues & Roots 2009 / Pääkonsertti

Alex Park Hotel (Rauhankatu 14, Lahti) lauantai 26.9.2008 klo 19.00 -

Morjens!

Tervetuloa päätapahtuman esittelysivustoon! Olen kasannut tänne tietoa ja taustoja kokoonpanoista ja niiden soittajista. Tekstiä on enemmän ja sisällöltään yksityiskohtaisempaa kuin painetussa käsiohjelmassa. Kotisivut mahdollistavat myös reilumman kuvituksen käytön sekä pystymme tuomaan mahdolliset muutokset esille. Kannattaa tutustua myös esiintyjien omiin kotisivuihin!
terv. Hara Järvinen

jk. Kehumisadjektiivit, joita rönsyilevästä tekstistä löytyy, ovat muutakin kuin järjestäjän ominaisuudessa harrastamaani pr-toimintaa – vaikka, kukapa muu sitä kissanhännän pöydälle nostaisi – kyseessä on diggaripohjalta lähtevä vilpitön arvostukseni kiinnitettyjä bändejä ja niiden soittajistoa sekä varsinaista musiikkia kohtaan. Varmuudeksi, jos roolini festivaaliorganisaatiossa suurenisi lukijan silmissä tekstiin tutustumisen myötä, on syytä tietää, että järjestävänä konklaavina toimimme me eli paikallinen musiikkiyhdistys RyRy. Olen vain yksi sen puuhamiehistä…

Wallu Heinomaa & Friends

koti.phnet.fi/wallujaf

Nyt juhlavuotemme kunniaksi, vain tätä yhtä tilaisuutta varten, on Heinomaan Wallu kasannut seitsemänhenkisen, puhallinvahvistetun kokoonpanon ja uuden roots -painotteisen ohjelmiston. Se koostuu hänelle tärkeistä ja mieluisista kappaleista, joita ei ole aiemmin julkisesti esittänyt. Treenit ovat Heinolassa jo täyttä vauhtia käynnistyneet.

Wallu Heinomaa on vuonna 1952 syntynyt muusikko, kitaristi-laulaja, joka on vaikuttanut yli 40-vuotisen soittouransa aikana myös rumpupatteriston takana. Kyseessä on vanhanliiton rock-mies, jonka soittomeriitteihin kuuluvat mm. Price, Amulet, Sleepy Sleepers, Nepa ja Charlies. Rock’n’roll elämän harhat ovat pysyneet kuitenkin toissijaisina, jalat ikään kuin maassa - sarkastisella huumorilla höystettynä - mikä tärkeintä, intohimo itse musiikkia kohtaan on säilynyt. Amulet keikkailee edelleen vuosittain muutamia kertoja. Viimeksi Juhannuksena oli Lahdessa kaksi vetoa.

Wallu Heinomaa on tehnyt paljon yhteistyötä mm. Pepe Ahlqvistin ja Dave Lindholmin kanssa. Roots-musa on ollut aina Wallulle mieluisaa ja tilanteiden mukaan enempi tai vähempi mukana. Äskettäin Wallu kertoi minulle isänsä tokaisseen vuosia sitten, hänen soittotaipaleen alkuvaiheissa, että maailmassa on vain hyvää ja huonoa musiikkia lajiin katsomatta. ”Kannattaa kuunnella mahdollisimman laaja-alaisesti, avoimin korvin eikä lokeroitua, ja tyrmätä vasta sitten ne, joista ei pidä”. Viisaan miehen puhetta!

Wallu Heinomaalla on parhaillaan tekeillä sooloalbumi, joka sisältää vain omia, suomenkielisiä kappaleita. Julkaisuajankohta on vielä avoin tätä kirjoittaessa. Soolokeikkojen ohella Wallu & Friends on nykyisin tärkein työllistävä kokoonpano. Bändin miehistöön kuuluu myös isoveli, basisti Henkka Heinomaa. Heidän keikkaohjelmistoonsa kuuluu kosolti klassikoita vuosien varrelta, joitakin Wallun omia piisejä sekä kantria että bluesia. Heinomaan veljekset ovat soittaneet useamman kerran yhdessä, mm. Price (v. 1967 -73). Sen hyytymisen jälkeen Wallu liittyi Amuletiin ja Henkka puolestaan vuonna 1975 Sleepy Sleepersiin ollen alkupään levytyksissä. Sisarusten tiet kohtasivat Sleepareissakin, kun Wallu napattiin myös pahennusta aiheuttaneeseen Lahti-bändiin. Pitkän keikkailutauon jälkeen Henkka aktivoitui heinolalaisessa blues-/rockbändissä, jokuBlue. Juuri saamani tiedon mukaan Henkka passaa tämän projektin aikataulullisista syistä. Hänet korvaa Matti Kuorttinen.

Heinomaan Wallulla on sormensa vahvasti pelissä yhdistyksemme syntyhistoriassa kuten myös bluesfestarimme alkusysäyksessä. Keväällähän Lahden Rytmin Ystävät täytti yksitoista vuotta ja vastaavasti Blues & Roots on nyt lähestymässä täyttä kymppiään. Viimeksi Heinomaa esiintyi pääkonsertissa v. 2004 Pepe Ahlqvistin kanssa.

Wallu & Friends -juhlakokoonpanon miehistö on koostumukseltaan mielenkiintoinen sekoitus nuoruuden soittointoa ja veteraaniosaston kokemusta ikähaitarin jakautuessa alle kaksikymppisestä lähemmäksi kuusikymppiseen. Kokonaisuudessaan ärhäkkäästä ja osaavasta heinolalaismiehityksestä on kyse. Itse asiassa maestroa lukuun ottamatta kaikkia yhdistää Heinola Big Band.

Tänä syksynä päädyimme edellisiä vuosia aikaisempaan aloitukseen. Lähes heti ovien avaamisen jälkeen käynnistyy ylälavalla mielenkiintoinen ja normaalista poikkeava Wallu & Friendsin livesetti. Päätös aikataulullisesta muutoksesta mahdollisti meille myös lisäkiinnityksen tekemisen (pääkonsertissa on yhteensä seitsemän bändiä). Huomioimme osaltamme useiden musiikinystävien toiveita, että soittotapahtumien aloitusaikoja tulisi järkiperäistää. HUOM! Kannattaa saapua ajoissa! Soitto alkaa tosiaan klo 19.15.

Wallu Heinomaa – laulu, kitara / Matti Kuorttinen – basso / Jani Kärkkäinen – rummut / Tuomas Orasmaa – koskettimet / Petri Carlson – saksofoni / Markus Ihajoki – trumpetti / Arto Silén – vetopasuuna

Wallu Heinomaan kotisivuilla on kronologisesti ja melko seikkaperäisesti eri musiikkivaiheita esillä, joten suosittelen tiedonjanoisille…

Pintapuolisesti vielä bändimiehistön musiikkikuvioita, mitä olen tietooni saanut…

Lyömäsoittaja Jani ”Käry” Kärkkäinen, Friends -perustrion rumpusetin takana operoiva kundi, edustaa kolmekymppisten sukupolvea. Hän on vaikuttanut mm. kitaristi/laulaja Timo Halttusen (ex. jokuBlue) bluespohjaisessa HalttunenPowerBoogiessa ja Tuovisen Tanelin luotsaamassa SweetSpot -yhtyeessä, joka on esiintynyt mm. Puistobluesissa. Tätä nykyä Kärkkäinen toimii Big Bandin ohella bilebändi- Pilponaatissa. Koskettimia soittava nuorukainen, Tuomas Orasmaa on saanut keväällä pianonsoiton päättötutkielmansa valmiiksi Heinolan Musiikkiopistossa. Ensisijaisesti häntä kiinnostaa jazz-piano. Tuomas on vaikuttanut Jazzarit -nimisessä triossa sekä paikallisissa rokkibändeissä Wiima ja Mutteri. Tätä nykyä hän operoi metallibändissä ARF. Trumpetisti Markus Ihajoki toimii Heinola Big Bandin kapellimestarina ja on vaikuttanut mm. Petri Liskin Pelimiehet -yhtyeessä. Hartolalainen saksofonisti Petri Carlson aloitti soittamisensa 70-luvulla mielialueinaan rock, pop & jazz. Hän kuuluu Heinolan Big Bandin lisäksi hartolalaiseen puhallinorkesteri Kalhon Soittokuntaan. Pasunisti Arto Silén on alkujaan Tampereelta päin kotoisin. Hänen keikkailu käynnistyi 70-luvun puolenvälin tienoilla ja soittomeriittejä ovat muun muassa: Oriveden Puhalliorkesteri, Big Band ja Dixieband, Marietta High School Band (USA), Tampereen Kotkien Big Band ja Heinolan Musiikinystävien Puhalliorkesteri. Basisti Matti Kuorttinen on aloittanut myös seitkytluvalla. Hän on toiminut freelancerina erilaisissa tanssi- ja jazz-orkestereissa. Hän on kuulunut Swing Gentleman ja Joy Swing Orchestraan vaikuttaen edellä mainittujen herrojen tavoin Heinola Big Bandissa.

teksti: Hara Järvinen / Wallun kuva: H.J.

Pepe Ahlqvist & Jonne Kulluvaara

www.pepeahlqvist.com / www.myspace.com/pepeahlqvist / www.myspace.com/jonnekulluvaara

Pepe Ahlqvist ja Jonne Kulluvaara nousevat lavalle heti Wallu & Friendsin vedon jälkeen (klo 20.00). Kaverukset soittavat puoliakustisen setin, jonka sisältöä udellessani, Pepe kuittasi kysymäni naurahtaen: ”Laita siihen Ahlqvist-bluesia”. "Piisimateriaalia on paljon, jota tilanteen ja fiiliksen mukaan hyödynnämme". Pepe Ahlqvist ja Jonne Kulluvaara kuuluvat maamme blueseliitin kärkinimiin ja ohjelmistonsa lisäksi tuntevat toisensa soittajina. Vaikka ammattilaisista on kyse ja itsensä elättämisestä, leipiintymistä en ole juuri koskaan havainnut. Soittamisenilo, esiintymishalu, rehellisyys, nöyryys ja rakkaus itse musiikkia kohtaan ovat olennaisia tekijöitä soittotaidon ja näkemyksen lisäksi, joita ilman ei voi pärjätä bluesinmaailmassa. Pepe Ahlqvistilla ja Jonne Kulluvaaralla ovat ne ainekset hallussa, joilla tehdään enempi tai vähempi ikimuistettavaa keikkaa - riippuen toki kuulijasta - jossa musiikki oikeasti puhuttelee!

Pepe Ahlqvist on pitkän linjan bluesmuusikko, laulaja-kitaristi-huuliharpisti-piisientekijä, joka on esiintynyt Lahti Blues & Rootsissa vuosittain eri kokoonpanoin. Viime syksynä hänet nähtiin Baby Boy Varhaman kanssa – ohjelmisto mukaili heidän 80-luvun akustista keikkasettiään – nyt kehissä on useaan kertaan päivittynyt, nykyisen Ahlqvist -duon piisirunko, jota Pepe toteuttaa joko Leinon Tompan tai juuri Kulluvaaran Jonnen kanssa. Pepe Ahlqvist operoi tänä päivänä bluesartistina tehden duo- ja soolokeikkojen lisäksi vierailuja eri bändien solistina, esimerkkinä Rauman Pitsiviikoilla mies esiintyy paikallisen Big Yellown solistina. Kyseinen bändi esiintyy omalla solistillaan Lahti Blues & Rootsissa. Pepe Ahlqvist vaikuttaa myös Oiling Boilingissa. Kesällä tienpäällä nähdään taas Silvennoisen Hessun ja Pepen isännöimä SF-Blues. Bändi tekee 15 keikkaa Raittisen Eeron ja Gustavsonin Jukan kanssa. Viimeisin Ahlqvist-äänite on jo pari vuotta vanha, vuonna 2007 ilmestynyt SF-Bluesin kelpoalbumi ”Man – Be Careful”. Edellinen ”Mister Blues” on tehty vuotta aiemmin Umo Jazz Orchestran kanssa, loistavat arviot saanut plätty. Pepe tekee mielellään big band -konsertteja eri orkesterien kanssa. Hän on tänä vuonna esiintynyt Ruotsissa Norbotten Big Bandin kanssa, Suomessa Lohja Big Bandin sekä Kajaanin Sotilassoittokunnan kanssa, jota oli vahvistettu paikallisen konservatorion komppiryhmällä. Pepe Ahlqvistilla on tekeillä uusi levy, joka tulee sisältämään omaa, suomenkielistä materiaalia. Akustiseen ilmaisuun kallellaan olevan tallenteen julkaisee Pekka Kähkösen Humble House. Ilmestymisajankohta on vielä avoin, mutta jos se ei tule markkinoille loppuvuodesta, niin heti alkuvuodesta.

Pepe Ahlqvist – laulu, akustinen kitara  / Jonne Kulluvaara – sähkökitara

Koska Pepe Ahlqvistin soittohistoriaa on tullut esiteltyä useampaan kertaan Blues & Rootsin yhteydessä, pidättäydyin tällä kertaa lähinnä edellä mainituissa nykykuulumisissa. Miehellä on oikeasti mittava, bluespainotteinen ura alkaen juniorivuosien City Blues Bandista. Mukaan mahtuu useita paikallisesti ja kansallisesti merkittäviä bändejä, kuten Pintavika, Charlies, Chicago Overcoat ja Pity The Fools. Pepe Ahlqvist & Sunset Boulevardin rippeistä syntynyt H.A.R.P. oli pitkäikäinen ja suosittu yhtye (1988-’95). Juurevampi The Rolling Tumbleweed oli takuuvarma erilaisissa bluestapahtumissa nauttien arvostusta alan piireissä (1995 -2003). Pepe Ahlqvist on tehnyt bänditoiminnan ohessa duo -keikkoja eri soittokumppanien kanssa: Kalle Jämsenin, Baby Boy Varhaman, Jarkka Rissasen, Wallu Heinomaan, Tomi Leinon ja Jonne Kulluvaaran. Pepen soittotaipaleelle mahtuu lisäksi paljon erisisältöistä yhteistyötä kovien artistien ja bändien kanssa, esimerkkeinä Tuomari Nurmio, Dave Lindholm, C.C. de Plique ja Wentus Blues Band. Hänen levykataloginsa on bluesmieheksi kunnioitusta herättävä! Suosittelen tutustumaan Pepe Ahlqvistin kotisivuihin. Sieltä löytyvät melko täydelliset levytystiedot. Jonne Kulluvaaran menneisyyttä en ole aiemmin tekstillisesti perannut, vaikka mies on muutamaan kertaan esiintynyt Lahti Blues & Roots -tapahtumissa eri kokoonpanojen riveissä; Kartano -duo, J. Leino & Blues Guys ja Jaakko Heinonen Band. Pitkän puhelinkeskustelun pohjalta, katsotaanpa, mitä saan aikaiseksi…



Jonne Kulluvaara on soittanut bluesia, juurimusiikkia ja gospelia reilut kaksikymmentä vuotta. Hän on nykyään 43-vuotias kaveri, joka päätyi kokopäiväiseksi muusikoksi kaksi vuotta sitten. Kulluvaara tekee Leinon Tompan kanssa duo-keikkoja ja vaikuttaa myös amerikkalaislähtöisen Jimmie Lawsonin keikkabändissä. Pepe Ahlqvist -duon ohella kitaristiamme työllistää myös Jaakko Heinonen Band, jonka uunituoreen ja pirun onnistuneen albumin ”Can’t Complain” (Hila Records) hän tuotti yhdessä Käpy Parviaisen kanssa. Se on tehty muuten Kai Jauhiaisen ja Davide Florenon Seaside Studiolla jälkimmäisen vastatessa levyn äänityksestä ja miksauksesta. Tuottajan roolissa Kulluvaara on kunnostautunut lähiaikoina enemmänkin. Sellaisia ovat Hila Recordsin julkaisemat: T. Leino Band: ”Dynamite Boogie” ja Jimmie Lawson: ”The Real Deal” (jonka upeista kitaraosuuksista mies vastaa yksinään).

Kainuulaisen Jonne Kulluvaaran soittoharrastus alkoi lapsena (8 v.) joululahjaksi saadun Landola -merkkisen kitaran myötä. Innoittajana ja kitaralinkkien opettajana toimi kymmenen vuotta vanhempi velipuoli, Jukka Tervo. Tuolloin seitsemänkymmentäluvulla Jonne diggasi mm. Allman Brothersia, Johnny Winteria, Jimi Hendrixia ja Led Zeppelinia. Kotipaikkakunta vaihtui muuton takia Kolariksi (v.1979), joka ei ollut kolmetoistavuotiaalle pojalle mieluinen ratkaisu. Helpotusta oli tiedossa, sillä Savosta tuli Kolariin musiikinopettajaksi energinen ja innostava Ilpo Jalkanen. Hän toi mukanaan omat basso- ja kitarakamansa. Koululle hommattiin pian rumpusetti ja pienet PA:t. Sehän käynnisti arvatenkin bänditoimintaa. JK Group oli bändi, jolla Kulluvaara ja kumppanit pääsivät Ruotsin puolella tekemään kunnanarkistoa varten studionauhan v. 1984 (nauhalle tallentuivat mm. ”Little Wing” ja ”Badge” + pari omaa). Koulun seinien ulkopuolella musiikkiopettaja järjesti esim.  kesämusiikkileirejä ja tuttavansa Jarkka Rissasen pitämään kitarakurssin kansalaisopiston Work-shopiin. Jälkimmäinen oli merkittävä tapaus Kulluvaaralle. Hän sai paljon käyttökelpoisia soittovinkkejä ja tutustui Rissaseen, joka johti miesten todelliseen ystävystymiseen. Bluestyyli alkoi enenevässä määrin kiinnostaa Jonnea. Santanan löytymisen kautta olivat hänen soittoharjoitukset ehtineet edetä jo Paco De Luciaan, Al Di Meolaan ja Larry Carltoniin.

Kesäisin Jonne Kulluvaara vietti paljon aikaa veljensä luona Oulussa soitellen ja jammaten. Jukka Tervolla oli aktiivinen duo koltta-saamelaislähtöisen Leo Gauriloffin kanssa. Heidän ohjelmistonsa oli akustista, singer-songwriter-tyyppistä, folk-pohjaista musiikkia. Tervo-Gauriloff -duo esiintyi jopa Provinssirokissa. Gauriloffin ammattimainen kitarankäsittely ja soitto oli tehnyt Jonneen vaikutuksen.

Jonne Kulluvaara pääsi lukion jälkeen Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen laitokseen vuonna 1985. Siellä hän luki mm. Beethovenin pianosonaatteja perehtyen klassisen musiikin teoriaan ja historiaan. Alemman korkeakoulututkinnon (huk) jälkeen oli kova polte päästä maallisempiin musiikkikuvioihin määränpäänä Helsinki. Jyväskylävuosiin mahtui yhteistyötä mm. legendaarisen Hessu Heinosen kanssa. Miehillä oli rakenteilla puhallinvahvistettu iso bluesbändi. Mutta erilaisten miehistövajeiden takia Hessu ja Jonne päätyivät peruskvartettiin, joka sai nimekseen Dirty Deal. Bändi aloitti keikkailun ja toimi mm. Lucky Petersonin lämppärinä Ilokivessä. Blues Live! -yhdistyksen aktiivisessa järjestötoiminnassa oli Kulluvaara välillä mukana auttaen roudarina. Mikä parasta, hän näki useita kovia bluesnimiä keikalla; mm. Buddy Guy & Junior Wells, Doug Robillard, Luther Allison ja Lowell Fulson.

Jonne Kulluvaara muutti Helsinkiin ja asettui Rissasen Jarkan luokse asumaan. Pohjoisenmiestä pyydettiin lähes heti autokuskiksi Ahlqvist-Rissanen duon kiertueelle. Pian Kulluvaara sai Yleltä oikean leipäduunin, äänilevystön musiikki-informaatikkona. Rissasen kautta hän soittokuvioissa tutustui laulaja-harpisti Juha Kartanoon ja kaksikon duokeikat alkoivat vuonna 1993. Keikkoja oli myös Tsekeissä, Puolassa ja Slovakiassa. Kartano -duon country-blues ja gospel-henkinen, mainio ”Blues’n’Spirit” (Humble House) ilmestyi vuonna 2003. Yhdeksänkymmentäluvun puolenvälin jälkeen Heinosen Jaska tarjosi Kulluvaaralle rytmikitaristin pestiä. Kyseessä oli Päijät-Hämeen silloinen blueshelmemme, J. Leino & Blues Guys (Jouni Leino, Jaakko Heinonen, Kimmo Parviainen, Jarski Poutiainen ja Roope Rossi). Albumeilla ”Don’t Hesitate” (’97) ja ”From Now On” (’01) Jonne on messissä. Kulluvaara mainitsee tärkeimmiksi roots-musiikin ”oppi-isikseen” Jarkka Rissasen ja Jaska Heinosen.



teksti: Hara Järvinen / kuvat: Juha Partanen (duo-kuva) / Ville Kujala (P. Ahlqvist)

The Munsons

www.myspace.com/themunsonsduo

The Munsons on mestarisoittajien, Tommi Viksténin ja Tokelan muodostama puoliakustinen duo, missä kaverukset tulkitsevat rakastamaansa roots-musiikkia. Peruselementit löytyvät vahvasti kantrista, rock-a-billysta ja rock’n’rollista, mutta myös bluesvaikutteita on matkassa.  

The Munsons kävi viime marraskuussa äänittämässä Levon Helmin studiolla Yhdysvalloissa ensialbuminsa ”Go With The Flow”. Levy julkaistiin keväällä Janne Haaviston MuFarang International -levymerkin kautta. Kyseessä on suositeltava, loistavat arvosanat kaikissa näkemissäni arviossa saanut pitkäsoitto. Kappalemateriaali ei ole kaverusten omatekemää, vaan lainapiisejä esim. Hardrock Gunteriltä, Johnny Hortonilta ja Paul Howardilta, mutta riisuttu kaksi kitaraa ja usein kuultava kaksiääninen stemmalaulanta tekee lopputuloksesta nautittavaa ja omaperäistä. Klassiset, vanhemmat kappaleet eivät ole tunnetuimpia ralleja edes asiaan vihkiytyneille. Lisäksi mukana on muutama tuoreempi sävellys, joissa tulee esille Munsonsin todellinen lahjakkuus kiteyttää se olennainen ja tyylitajulla synnyttää koko piisi uusiksi. Todennäköisesti sellainen on albumin nimipiisikin, mutta en tunne Queens Of The Stone Agen katalogia ollenkaan, niin jätän sen ulkopuolelle. Joka tapauksessa kyseessä on kelpo piisi ja versio. Nostankin esimerkeiksi ZZ Topin ”Rough Boy” ja Mavericksin ”Dance The Night Away” -piisit, joissa edellä mainitsemani kriteerit täyttyvät. Ilahduttavaa on ollut huomata, että jopa radiosoittoa on herunut näinä ankeina, pääosin tyhjänpäiväisen kertakäyttömusiikin tehotarjonnan ja tuputtamisen aikoina.



Tokela – laulu, kitara / Tommi Vikstén – laulu, kitara

Lisätietoa Tokelasta ja Viksténistä…

Tokela on kulttimaineen saavuttaneen Melrose -yhtyeen nokkamies, kitaristi/laulaja/piisientekijä. Melrose on edelleen aktiivinen ja takuuvarma, huippuenerginen keikkabändi. Samanniminen ensilevy ilmestyi vuonna 1986. Bändi oli perustettu jo viisi vuotta aiemmin. Toinen lp-levy ”Another Piece Of Cake” näki päivänvalonsa seuraavana vuonna. Sen jälkeen on ilmestynyt neljä pitkäsoittoa, viimeisin ”It’s In The Bag” vuonna 2002. Yhdeksänkymmentäluvulla Tokela vaikutti jonkin hetken töyhtötukkaisissa Leningrad Cowboyseissa soittaen kitaraa.

Tokela on tehnyt viime aikoina yhteistyötä Mika Kuokkasen luotsaaman, nimekkäitä, Suomen parhaita soittajia vilisevän Hoedown -bändin kanssa. Heidän yhteisalbuminsa ilmestyi viime keväänä. Se on äänitetty Reunasen valokuvagalleriassa ja tuli markkinoille nimellä Tokela & Hoedown: ”Honky Tonk Merri-Go-Round”. Kyseessä on verraton kantrilevy, joka on soitannollisesti takuuvarmaa Hoedown -laatua ja Tokela kovassa vedossa! He tekevät myös yhteiskeikkoja, kuten esim. kesällä Rauma Bluesissa. Kantrimusiikista on liian monella kansalaisella melko kökkö käsitys, liekö tullut ns. liukuhihna pop-countrysta ja/tai listakamasta, mitä Yhdysvalloissa myydään monia miljoonia vuosittain. Meikäläinen on digannut kantria jo vuosia, mutta suosikkini löytyvät harvoin, jos koskaan sieltä. Makuja saa toki olla muitakin. Joka tapauksessa kantrityyligenre kaikkine alternative -särmineen ja toisaalta bluegrassia lähenevine aineksineen sekä Texas-tyyppisine singer-songwriter-meininkeineen on tarjonnut pidemmän aikaa mielestäni useimmat vuoden parhaat ja mielenkiintoisimmat tallenteet.



Tommi Vikstén on musiikkialan monitoimimies, kitaristi/laulaja/säveltäjä, joka on arvostettu myös tuottajana. Mistä kundin musajutut oikein alkoivat, en tiedä, enkä ehtinyt selvittää, mutta sen tiedän, että pääkaupunkiseudulla toimi kahdeksankymmentäluvun lopulla The Hangovers -niminen bluesyhtye, jonka keulahahmona harpisti Helge Tallqvistin ohella toimi kitaristi/laulaja Tommi Vikstén. Vikstén tuli laajemmin yleiseen tietoisuuteen, kun hän liittyi Kauko Röyhkä & Narttu -kokoonpanoon korvaten kitaristi Riku Mattilan. Ensimmäinen Röyhkä-albumi, jolla Tommi soittaa, on vuonna 1987 ilmestynyt ”Mieluummin vanha kuin aikuinen”. Kauko Röyhkä nautti näihin aikoihin huippusuosiota ja keikkoja oli runsaasti tarjolla. Tommi Vikstén viihtyi Röyhkän matkassa aina vuoteen 1990 asti, jona aikana ilmestyi useita albumeja. Vikstén-kauden viimeiseksi levytykseksi jäi ”Joko tai” (’90), jolla hän operoi kitaran ohella bouzoukissa, lap steelissä ja taustoja laulaen. Sinä samana vuonna mies osallistui myös Melrosen ”Full Music” -levysessioihin.

Sitten alkoi merkittävä ja pitkäaikainen yhteistyökumppanuus Tuomari Nurmion kanssa. Vuonna 1992 ilmestynyt ”Hullu puutarhuri” oli se juttu, jolla miesten tiet kohtasivat ja Vikstén oli liittynyt Nurmion bändiin, Korkein Oikeus. Seuraavana vuonna Nurmio ryhtyi toteuttamaan englanninkielistä pitkäsoittoaan ”Hillbilly Spacecraft” (ilmestyi 1994) ja bändi vaihtoi kansainvälisempään nimeen, The Barnhill Boys. Monilla seuraavilla Nurmio -levyillä Vikstén toimi myös tuottajan roolissa, esim. ”Karaokekuningas” ja ”1999”. Hänestä oli tullut haluttu tuottaja myös eri artistien kanssa, esimerkiksi: Topi Sorsakosken ”Yksinäisyys osa 2” ja Pave Maijasen ”Sirkus saapuu tivoliin”.

Yhdeksänkymmentäluvun puolivälin tienoilla käynnistyi Jukka Karjalaisen ja Tommi Viksténin yhteistyö. Bändi oli J. Karjalaisen Electric Sauna. Yhtyejäsenroolinsa ohella Tommi Vikstén tuotti albumit: ”J. Karjalainen Electric Sauna” (’96), ”Laura Häkkisen silmät” (’98) ja ”Electric Picnic” (’99). Hänet Emma-palkittiin tuottajana vuosimallia 1996. Vikstén on vieraillut useilla eri levytyksillä soittajana, esim. Harri Marstion ”10”. Jussi-palkintoehdokkaana Tommi on ollut musiikistaan Auli Mantilan käsikirjoittamaan ja ohjaamaan elokuvaan, ”Ystäväni Henry” (’04). Vikstén ja Tokela perustivat The Munsonsin vuonna 2005, joka on laajemmin taas esitellyt Tommia myös oivallisena laulajana. Vikstén on sovittanut Leonard Cohenin musiikkia Hämeenlinnan Kaupunginteatterin esitykseen "Tänä iltana kaikki hyvin", missä hän on toiminut myös kapellimestarina ja esiintyjänä. Syksyllä julkaistaan Vesa-Matti Loirin tuliterälevy, kuten Anssi Kelankin ”Aukio”, jotka molemmat ovat näyttöjä tuottaja Tommi Viksténin monipuolisuudesta.

teksti: Hara Järvinen

Big Yellow

Big Yellow on pääkonsertissa yleisön vaatimuksesta! Bändin ensikerta tapahtui vuonna 1995, josta lähtien useat vakiokävijämme ovat sitkeästi pyytäneet uusimaan kiinnityksen. Tänä syksynä heidän toiveensa toteutuu! Muistini virkistämiseksi kuuntelen parhaillaan edellisen keikan ”pöytätallennetta” ja toden totta, helkutin komeasti raumalaiset vetävät…

Kahdeksanhenkinen Big Yellow soittaa r&b ja soul -vaikutteista musiikkia, johon puhaltimet antavat asiaan kuuluvan lisäpotkun. Orkesterin lavaesiintymisestä välittyy soittamisen riemu, jonka kruunaa sielukas ohjelmistokokonaisuus, joka houkuttelee myös tanssinälkäistä yleisöä parketille. Keikkasettiin kuuluvat mm. Delbert McClintonin ”Why Me”, Steven Van Zandtin ”Working Too Hard” ja Jerry Williamsin ”Givin’ It Up For Your Love”.

Big Yellow on treenannut lähiaikoina intensiivisesti. He esiintyivät Satakunta Senaatintorilla -tapahtumassa Helsingissä, Rauma Blues Presents -teeman alla, jossa heidän lisäkseen olivat Honey B. & T-Bones sekä T. Leinon bändin säestyksellä Erja Lyytinen, Pepe Ahlqvist ja Jo’ Buddy Raulamo. Seuraava Big Yellow -keikka on Rauma Bluesin klubilla (10.7.), jossa toisena esiintyjänä nähdään amerikkalainen bluesukko, Little Freddie King. Lisäksi Big Yellow esiintyy Pitsiviikoilla Pepe Ahlqvist solistinaan.
 
Jari ”Voti” Voutilainen – laulu, akustinen kitara / Teppo ”Tee Jii” Saarinen – kitara, laulu / Arto ”Arppi” Mäkelä – koskettimet / Tunnu Pärssinen – basso, laulu / Jari Varjo – rummut /
Lauri Ellilä – tenorisaksofoni / Ari Jokinen – alttosaksofoni  / Tommi Kolunen – trumpetti

Tiesin entuudestaan, että Big Yellown miehistö koostuu paikallisesti tunnetuista ja arvostetuista, pitkänlinjansoittajista, mutta katsotaanpa lyhykäisesti, mitä onnistuin kaivamaan esille…

Kitaristi/laulaja/säveltäjä Tee Jii Saarinen teki 90-luvun alussa kaksi omaa lp-levyä, ”Vannomatta paras” ja ”Maailman ääriin”. Kyseiset pikkunäppärät kiekot, jotka itseltäni löytyvät, kuuluvat pop-rocksarakkeen alle, mutta melkoisesti roots-aineksia niistä löytää. Saarisen taustabändi tunnettiin nimellä Valitut Pakanat, jossa Voutilaisen Voti toimi rumpalina. Hänellä on ollut myös Teppo Saarisen kanssa yhteistä, Amerikka-vaikutteista kantri-rock/singer-songwriter-pohjaista duo-hommaa. Jari Voutilainen toimi aiemmin kahdeksankymmentäluvun puolenvälin tienoilla rumpalina mainiossa bluesbändissä, Doctor’s Specialissa. Siinä vaikuttivat tuolloin porvoolaisveljekset, Raumalla työskennelleet lääkärismiehet Eero (laulu, huuliharppu) ja Risto Gullichsen (kitara), paikallisten soittajaveikkojen Poka Jyrkäksen (basso) ja Voutilaisen ohella. Kai Engrénin kirjoittamassa Rauma Blues historiikissa ”All for The Blues” kerrotaan, että Doctor’s Specialin panosta bluestapahtuman syntyyn ei voi liikaa yliarvioida. Rauma Blues sai alkunsa heidän huippusuosituista blueskeikoistaan Kalliohovissa.
Urkuri/pianisti Arppi Mäkelä nähtiin soittajana myös muutamalla tohtorien keikalla. 70 -luvun alkupuolella mies vaikutti Karmassa, joka oli silloin suosittu keikkajyrä ja levyttävä bändi. Mäkelä on toiminut 2000 -luvulla Rauman Musiikkiopiston pianonsoiton opettajana ja bändivastaavana. Hän on operoinut soittajana mm. paikallisen Kaupunginteatterin näytöksissä. Mäkelällä on yhteistä tanssimuusikkotaustaa basisti Pärssisen kanssa. Tunnu Pärssinen on tuttu hahmo bluesharrastajien keskuudessa yhtenä Rauma Bluesin näkyvimpänä puuhamiehenä. Heppu on vaikuttanut soittajana mm. Toke Hariolan tanssibändissä, joka teki albumin ”Toke” v. 1970. Se sisältää mm. Dylanin ”Blowin’ In The Wind” -käännöksen ”Olet mennyt pois”.
Tunnu Pärssinen on Jari Voutilaisen ja Teppo Saarisen kanssa soitellut myös Loose Boots -nimisessä bluesbändissä, jonka miehistöön kuuluvat lisäksi Pekka Lipasti ja Jyrki ”Iiki” Lehti. Soittorintamalla bändi on viettänyt viime aikoina hiljaiseloa. Jälkimmäiseksi mainittu mies on Pärssisen tavoin kunnostautunut Rauma Blues -tapahtuman monitoimikoneena. Nelikkona, ilman Lipastia, he ovat keikkailleet joskus myös Eagles -tyyppisellä, vahvasti kantrirockiin päin olevalla ohjelmistollaan, bändinimellä Time Out, jonka vahvuuksia oli mm. komea neliääninen stemmalaulu.
Big Yellown nykyinen rumpali on tanakka ja hyvätatsinen Jari Varjo, joka on nuoremman polvensoittajia ja vaikuttanut mm. Neon 2:n, Tommi Läntisen ja Ressu Redfordin matkassa. Kolmehenkisestä puhaltajiensektiosta on osa Rauman Poikasoittokunnan kasvatteja; trumpetisti Tommi Kolunen on jazziin suuntautunut huippulahjakkuus ja fonisti Ari Jokinen tiedetään iskelmämuusikko vaimonsa Sirpan taustabändistä. Late Ellilä on taas lähtöisin Porista ja vaikuttanut Rauman Puhallinorkesterissa ja tehnyt tanssimuusikkokeikkaa.

teksti: Hara Järvinen

Pete Gage with Doctor’s Order

www.myspace.com/petegage1 / www.nic.fi/~docorder

Pete Gage ja Doctor’s Order on äärimmäisen toimiva yhdistelmä, joka on tehnyt musiikillista yhteistyötä useampaan otteeseen. Pete Gage ja bändin jäsenet tuntevat toisensa hyvin, musiikkimieltymyksensä ovat samankaltaisia ja yhdessä soittaminen heille juhlaa! Kyseessä on paljon enemmän kuin vierailu tai vierailijan säestäminen ja soitettava materiaali oikeasti on kaikille tuttua. Ehkäpä edellä mainituista löytyvät ne olennaiset pointsit ja selitykset, miksi homma rullaa teknisesti, musiikillisesti ja fiilispohjaisesti niin maukkaasti ja yleisö näyttäisi saavan maksimaalisen pääsylippuvastineen. Viime kesänä he soittivat Puistoblues-klubilla ja tämän vuoden toukokuussa tekivät kahden illan keikkarupeaman (Lappeenranta ja Järvenpää). Kun menin Puistoblues-keikalle, kokemus oli sen verran mahtava, että siltä istuimelta alkoi säätäminen, joka sittemmin on johtanut tähän kiinnitykseen. Tiedoksi, että syksyllä voi heidät edellisenä iltana pongata Seinäjoella ennen meidän lauantain esiintymistä.
Käytännössä Blues & Roots -lavalla homma toimii seuraavasti: ensin Pete Gage laulaa ja soittaa pianobluesia ex. Agents -rumpali Juha Takasen säestyksellä. Muutaman piisin jälkeen homma vaihtuu sähköisemmäksi ja tyyliltään rajummaksi, kun Doctor’s Order kutsutaan lavalle ja Pete etsii taskustaan huuliharpun. Nyt mennään, eikä meinata! Kombinaatio tykittää Dr. Feelgoodia, sekaan parit bluesklassikot sekä joitakin uusia Pete Gage piisejä.

PETE GAGE DUO
Pete Gage - piano ja laulu  / Juha "Jassi" Takanen - rummut

PETE GAGE with DOCTOR'S ORDER
Pete Gage - huuliharppu ja laulu / Arto Grande-Archie Hämäläinen - kitara / Teppo Teddy Bear Nättilä - basso / Kimmo Mighty Man Oikarinen - rummut

Seuraavaksi lisätietoa Pete Gagesta, jonka perään Doctor’s Orderista…
Pete Gage syntyi Lontoossa vuonna 1946 ja vaikuttaa nykyään Lounais-Englannissa, Fromessa. Hän on karismaattinen ja lahjakas, karheaääninen laulaja sekä taitava pianisti/huuliharpisti. Peten musiikkiura käynnistyi 60-luvulla. The Sloane Squares -yhtyeen raivoisat keikat tekivät vaikutuksen entiseen Shadows-basisti Jet Harrisiin, joka pestasi Peten ja kumppanit bändikseen. He ovat mukana vuonna 1967 ilmestyneellä Jet Harris-singlellä "My Lady", jolla Pete vastaa lauluosuuksista. Suomessa maestro muistetaan varmaan paremmin 90-luvulta, jolloin hän toimi viiden vuoden ajan Dr. Feelgoodin laulaja-harpistina ja oli mukana muun muassa mainiolla "On The Road Again" -albumilla. Omiakin levyjä on ilmestynyt; Pete Gage Expression -kokoonpanon albumi "Give It With A Feeling" 90-luvun puolivälissä ja pari vuotta myöhemmin Suomessa äänitetty ja kotimaisen Goofin' Recordsin julkaisema onnistunut mies ja piano-laulu-bluesalbumi "Out Of Hours".

Tällä hetkellä Pete Gage on ollut erityisen aktiivinen, sillä paljon tapahtuu niin keikka- että levytysrintamalla. Englannissa keikkaa pukkaa rumpali Mike Hoddinottin jamibändin keulakuvana. Lisäksi Peteä työllistää uusi "super-kokoonpano”, jossa mukana ovat mm. huuliharpisti Alan Glenn (ex-Yardbirds) ja kitaristi John "Gypie" Mayo (ex-Dr. Feelgood, ex-Yardbirds). Heiltä on luvassa albumi vuoden 2010 puolella.
Pete on käynyt Suomessa äänittämässä myös uutta soololevyään, jolla hän lauluosuuksien lisäksi soittaa pianoa ja huuliharppua. Tänä syksynä ilmestyvän albumin sävelmateriaali on pääosin artistin omaa ja uutta, rankasti rhythm & blues-painotteista. Suomalaisten ”Tohtori -ystäviensä” ohella levyllä soittaa mm. John Mayo, joka 70-luvulla toimi Dr. Feelgoodin kitaristina viiden vuoden ajan.

Suomessa Pete Gagella on innokas fanijoukko ja kysyntää näyttää riittävän. Hän on sekä bändeineen että soolona esiintynyt muun muassa Rauma Blues-festivaalin pääesiintyjänä, Jyväskylän Blues Live-tapahtumassa ja aiemmin mainitussa Puistobluesissa useampaan otteeseen. 90-luvulla Pete nähtiin Lahdessa Dr. Feelgoodin riveissä (muistini mukaan jopa kahdesti), mutta omillaan hän saapuu kaupunkiimme nyt ensimmäistä kertaa.



Doctor’s Order on maamme tehokkaimpia rock'n'roll ja rhythm & blues-akteja. Vuonna 1998 perustettu bändi on ankaran keikkailun sekä useiden levytysten myötä vakiinnuttanut asemansa arvostettuna ja suosittuna keikkajyränä. Tiukan yhteissoiton lisäksi trio tiedetään energisestä ja näyttävästä lavameiningistään. Yleisöä ei unohdeta, eikä pipon nyörejä pidetä koskaan ylitiukalla! Oma sävelmateriaali näyttelee tärkeää osaa niin levytyksissä kuin livetilanteissa hyvin valittujen lainapiisien ohella. Käytännössä Lahdessakin tiedettäneen nämä edellä mainitut faktat. Lääkintöhallituksen kauhut ovat esiintyneet pariin-kolmeen kertaan Lahti Blues & Roots -tapahtumassa ja jok’ikinen vuosi vieraillut soittopaikkana arvostetussa Torvessa.

Kitaristi Arto Hämäläinen ja rumpali Kimmo Oikarinen (ex. Erja Lyytinen) vaikuttavat Doctor’s Orderin ohella mainiossa jump-blues bändissä, Mighty Fourissa, joka hyväksi havaittiin viime syksyn pääkonsertissa. Basisti-laulaja Teppo Nättilä on tuttu radioääni kansallisella taajuudella mm. kantriohjelmistaan ja mies operoi bassonvarressa myös The Jolly Be Goode -yhtyeessä.

Doctor’s Order on tehnyt yhteiskiertueita englantilaisen rock'n'roll -trio The Piratesin kanssa. Vuonna 2007 ilmestynyt albumi "Cutthroat And Dangerous" (Goofin' Records) oli yhteislevy Pirates -kitaristi Mick Greenin kanssa, jolla vieraili myös merirosvo-laulaja-basisti Johnny Spence. Rymykolmikkomme on tehnyt jälkimmäisen rokkivaarin kanssa useampia kiertueita. Varmuudeksi, vaikka useimmat kai tämän tietävät… Mick Green ja Johnny Spence olivat jo alkuperäisessä, siinä legendaarisessa Johnny Kidd & The Piratesissa, jotka ikuistivat itsensä rockin historiakirjoihin 60 -luvun alun tehokkaalla menopalallaan, ”Shakin’ All Over”.

Kesäkuussa 2008 ilmestyi Doctor’s Orderin kymmenvuotisjuhla-albumi "Seleccion GRANDE - 10 Aniversario Reserva", jolla on tuttuun tapaan tuhti annos rokettirollia ja rhythm & bluesia. Tänä keväänä päivänvalonsa sai puolestaan yhteisalbumi, Johnny Spence & Doctor's Order: ”Full Throttle No Brakes", joka koostuu tutuista ja tuntemattomista rock'n'roll -klassikoista ja mukana on versio myös Hurriganesien "Hot Wheels" -piisistä. Levy nousi Suomen albumilistojen top20:een ja on herättänyt ansaitsemaansa huomiota ulkomaita myöten saaden useissa maissa radiosoittoa.



teksti: Hara Järvinen / live-kuvat: H.J.

Rock’n’Roll Women

www.myspace.com/rockandrollwomen

Rock’n’Roll Women kätkee taakseen kolme Suomen eturivin blues- ja rockmimmiä; Erja Lyytisen, Maria Hännisen ja Maya Paakkarin. Heidän arvoisena säestysryhmänä ovat Lyytisen bändin kovat soittajat: Davide Floreno (kitara), Harri Taittonen (koskettimet), Masa Vallius (basso) ja Rami Eskelinen (rummut). Ensikontakti yleisön kanssa tapahtui maaliskuussa legendaarisen Tavastia-klubin lavalla (Naistenpäivänä). Konsertti oli menestys; niin soittajat kuin yleisö olivat tyytyväisiä. Itse en päässyt paikalle, mutta olen jälkikäteen saanut tilaisuuden tutustua konsertin musiikkirikkaaseen tarjontaan siellä kuvatun tallenteen kautta. Tähän perustaen tiedän, vaikkakin olohuoneen sohvalta käsin, miten mukaansa tempaava, säväyttävä keikkaprojekti on kyseessä. Lahti Blues & Rootsissa kokoonpano heittää järjestyksessään toisen keikkansa, festivaalillemme hyvin soveltuvan puolitoistatuntisen. Naiset tarjoilevat nimensä mukaisesti melkoisesti rock-elementtejä, mutta mukana on soul-, funky- ja bluesaineksia, joten musiikillista ristiriitaa ei ole festivaalin teeman tai sisällön kanssa.

Lavalla Maria Hänninen, Erja Lyytinen ja Maya Paakkari vetävät jokainen oman sekä yhteisen solistiosuutensa, jossa tulkitsevat joitakin klassikkoja, esim. Led Zeppeliniä, Spencer Davis Groupia, Jimi Hendrixiä ja Janis Joplinia. Maria Hänninen nähdään niin kitaran, basson kuin viulun monitaiturina. Erja Lyytinen antaa sähkökitaralleen melkoista kyytiä. Pelkästään laulamiseen keskittyvä, kaikkensa antava, karheaääninen Maya Paakkari joutuu luultavasti keikan jälkeen etsimään kitarisojaan päälavan vastapuolta, salin toisesta päästä.

Rock’n’Roll Womenillä ei ole sovittu yhtä lokakuista keikkaa lukuun ottamatta muita, joten Lahdessa on melko harvinaistakin liveherkkua, jonka uskoisin kelpaavan perusyleisön lisäksi pintaa syvemmälle sukeltaneille musafriikeillekin.

Erja Lyytinen – laulu, kitara / Maria Hänninen – laulu, kitara, viulu, basso / Maya Paakkari - laulu
Davide Floreno – kitara / Harri Taittonen – Hammond B3 / Matti Vallius – basso / Rami Eskelinen - rummut

Alla lisätietoa naiskolmikosta…

Erja Lyytinen

www.myspace.com/erjalyytinen / www.erjalyytinen.com

Kuopiolaislähtöinen, vuonna 1976 syntynyt Erja Lyytinen on Suomen kansainvälisimpiä ja tunnetumpia (blues)artisteja ”Jo’ Buddy” Raulamon kanssa. Nainen on taitava kitaristi, lauluntekijä ja laulaja, joka on hyvätuulinen live-esiintyjä ja aina suuntautunut ulospäin huomioiden yleisön. Tyylillisesti Lyytistä voi perustellen kutsua bluesnaiseksi, joskin musiikillisesti hän operoi juurisektorilla monipuolisemmin. Musiikistaan voi löytää aineksia mm. jazzista, kantrista ja rhythm & bluesista. Lyytisen vertailukohdaksi voisi jossain määrin ajatella vaikkapa amerikkalaista kollegaansa, Bonnie Raittia.

Musiikki on ollut iso osa Erjan elämää aina. Hänen vanhempansa olivat keikkamuusikoita; äiti soitti bassoa, isä kitaraa ja molemmat lauloivat. Erjan ensimmäinen instrumentti oli viulu, jota tyttö soitti konservatoriossa seitsemisen vuotta. Murrosiässä klassinen musiikki alkoi tökkiä ja Erja innostui isänsä sähkökitarasta. Sitten iskä neuvoi tyttärelleen joitakin perusotteita. Nyt oli se oikea soittopeli löytynyt sekä palo syttynyt. Ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeisissä opiskelukuvioissa Lyytinen tutustui paremmin blues- ja juurimusiikkiin, jolloin musiikillinen suuntakin selkiytyi.
 
Vuonna 2001 Lyytinen aloitti yhteistyön kitaristi Davide Florenon kanssa. Dave’s Specialista tuli Erjallekin tärkeä bändi ja eräänlainen näytönpaikka. Keikkailu oli aktiivista erilaisissa ravintoloissa ja soittopaikoissa. Samana syksynä Dave’s Special & Erja Lyytinen koettiin Lahdessakin, Grand Blues Festivaalilla. Musiikkimedia alkoi osoittaa myös enenevässä määrin kiinnostua nuoresta bluesladysta.

Seuraavana vuonna ilmestyi Erja Lyytisen ja Dave’s Specialin ensimmäinen levy, jump-blueshenkinen ”Attention!” (Bluelight Records). Tuottajana toimi kitaristi Dave Floreno. Erjan ja Florenon lisäksi kokoonpanoon kuuluivat Toni Kortepohja (piano), Jouni Kaartinen (basso) ja rumpali Kimmo Oikarinen (joka nykyään vaikuttaa muuten Doctor’s Orderissa). Lisääntyvässä määrin Erja oli alkanut säveltämään ja sanoittamaan, joten suurin osa pitkäsoiton piiseistä olivat jo naisen käsialaa. Attention sai lämpimän hyväksynnän musiikkimediassa ja kehuvat kommentit lisäsivät keikkakysyntää. Erja nousikin kuumaksi nimeksi myös isommilla kotimaisilla bluesfestivaaleilla, kuten Rauma Blues.

Debyyttialbumi sai jatkoa Puistoblueskeikan (v. 2003) yhteydessä julkaistulla ”Wildflower” -levyllä. Pelkästään Erja Lyytisen nimissä ulostulleella albumilla musiikillisesti liikuttiin laveammalla tiellä kuin aiemman bluesmateriaalin kanssa esitellen monialaisen laulaja-lauluntekijän. Levyllä ja uudessa keikkakokoonpanossa soittivat Dave’s Specialista tuttujen Florenon ja Kortepohjan lisäksi Timo Tuppurainen (basso) ja Chris-Tomas Konieczny (rummut). Samana vuonna Lyytinen sai opiskelustipendin Los Angeles Musician’s Institute-oppilaitokseen.

Keväällä 2004 ilmestyi single ”One More Time”. Kesä meni soittaen kitaraa ja laulaen SF-Bluesin kiertueella Pepe Ahlqvistin ja Heikki Silvennoisen rinnalla. Näihin aikoihin alkoi lisääntyvissä määrin myös ulkokansallinen mielenkiinto kohdistua suomalaismuusikkoa kohtaan, joka käyttää slideputkea kuin miehet.

Erja Lyytiseltä ja Davide Florenolta julkaistiin vuonna 2005 kimppa-albumi, lämminhenkinen, akustispohjainen ”It’s A Blessing”. Erja pestattiin saksalaisen Ruf-levymerkin järjestämän Blues Caravan -kiertueen päätähdeksi brittiläisten Aynsley Listerin ja Ian Parkerin kanssa. Mississipissä äänitetty yhteislevy ”The Pilgrimage” kuului diiliin. Se poiki jatkokseen niin ikään Amerikassa äänitetyn, Erja Lyytisen ensimmäisen kansainvälisen soololevyn, ”Dreamland Blues” (’06). Nimensä mukaisesti se oli sisällöltään reilusti blueshenkinen ja onnistunut äänite. Soittokumppani Davide Floreno oli levytyssessioissa mukana soittaen rytmikitaran lisäksi muutamilla raidoilla bassoa. Muut soittajat olivat lähinnä paikallisia kuhilaita, mm. David (basso) ja Kinney Kimbrough (rummut), jotka ovat edesmenneen blueslegendan, Junior Kimbroughin poikia.

Erja Lyytinen on ollut bändeineen kotimaan markkinoiden lisäksi kysytty esiintyjä Euroopassa viimeiset neljä-viisi vuotta tehden säännöllisesti keikkoja ja kiertueita eri maihin. Lyytinen on myös haluttu solisti kotimaisten big bandien vierailijana. Hän on esiintynyt mm. Hämeenlinnalaisen HSK Big Bandin, The Great Helsinki Swing Big Bandin ja Poliisisoittokunnan kanssa. Tänä vuonna Erja Lyytinen on kiertänyt Blues Caravanissa Oli Brownin ja Joanna Shaw Taylorin kanssa.

Erja Lyytisen viimeisin levytys on vuonna 2008 ilmestynyt ”Grip Of The Blues”, joka on poskettoman kova näyttö naisen piisientekotaidoista ja helkutin taitavista soittokumppaneista. Erjan lisäksi levyllä soittaa kitaraa Dave Floreno (musiikin monitaitaja; äänittäjä, tuottaja, säveltäjä ja kitaristi myös The Siberian Blues Huskiesissa), bassoa Iiro Kautto (mm. Aulanko), rumpuja Rami Eskelinen (mm. Trio Töykeät, Espoon Big Band & Jukka Gustavson) ja kosketinsoittaja Harri Taittonen (mm. The Siberian Blues Huskies). Nykymiehistö on keikoilla edelleen sama, paitsi että bassossa on Valliuksen Masa (mm. Kukkola & Mike Westhues).

Muusikko Erja Lyytinen on tekemisillään saanut paljon arvostusta ja huomiota. En tiedä, mutta jos neitosta olisi uran alkuvaiheessa joissain tilanteissa käsitelty silkkihansikkain, sellainen on aikaa sitten karsiutunut pois miesvaltaisella alalla; blues- ja juurigenreissä naiseudella eikä viehättävyydellä (seksikkyydellä) pitkälle pötkitä ilman oikeita taitoja ja näyttöjä. Lyytisen lahjakkuus on kiistatonta ja viehättävyys ekstrabonusta! Bluesmuusikkomme on tuonut Suomen pienehköön bluesgenreen naisenergian ohella kysyntää ja arvostusta. Erja Lyytisen useat TV-esiintymiset ja haastattelut ovat tehneet musiikkityyliä tutuksi. Monissa naistenlehdissä on ollut reilun kokoisia juttuja, joissa ei ole käsitelty kodinsisustamista eikä esim. poikakaverin alushousujen väriä, vaan ilokseni ainoastaan musiikkiin ja keikkailuun liittyviä asioita. Tuota on pakko pitää myös saavutuksena!

Maria Hänninen

www.myspace.com/mariahanninen / www.mariahanninen.net

Itä-Suomessa nuoruutensa viettänyt, vuonna 1964 syntynyt Maria Hänninen on verevä-ääninen laulajatar ja multi-instrumentalisti, joka hallitsee kitaran, viulun, basson, koskettimet ja rummut. Hän on täysiverinen rokkimimmi, joka klaaraa myös juurimusiikin eri lajeja. Nainen on suorittanut huomattavan mittavat musiikilliset opinnot. Kyseessä on muusikko, jonka monipuolisen ja kirjavan uran setviminen edes pintapuolisesti taitaa olla melko haasteellinen homma. Mutta, ehkei yrittänyttä laiteta…

Nainen on muusikkona ja taustalaulajana osallistunut lukuisiin levytyksiin Froikkareista Hanoi Rocksiin. Samoin keikkarintamalla esiintymiset useiden kymmenien eri kokoonpanojen ja artistien kanssa Ballsista ja Hectorista Dave Lindholmiin. Vinkiksi, että Hännisen Mantalla on poikkeuksellisen seikkaperäiset kotisivut, mistä löytää reilusti yksityiskohtaista tietoa ja eritellyt ansioluettelot mm. levytyksistä. Kannattaa tutustua!

Maria Hännisen musiikkiopinnot alkoivat seitsemänvuotiaana pianotunnein. Parin vuoden päästä rinnalle tulivat viulutunnit. Nuoruuden murrosvaiheessa mieluisampi popmusa syrjäytti klassisen musiikin ja soittointo suuntautui kitarasointujen tapailuun. Maria oli vaihto-oppilaana jenkeissä (Ohio) 80-luvun alussa, jossa mustarytmimusiikki kolahti erikoistuneen radiokanavan kautta. Rantasalmelle palattuaan mimmi liittyi laulusolistiksi rock-bändi Fargoniin, joka keikkojen lisäksi teki omakustannesinglen, ”The Blue Sky” / ”My Home” (’83). Kyseiset kappaleet olivat bändin omaa materiaalia; Hänninen, Auvinen, Viinanen käsialaa. Rummunsoitto-opinnot ja kevyen musiikin kurssi tutustuttivat Marian samanhenkisiin soittajanuoriin synnyttäen lisää bänditoimintaa. Seuraavan bändin ohjelmistoon kuului paljon funkyä ja soulia. Ylioppilaaksi Hänninen valmistui v. 1984.

Maria Hänninen pääsi opiskelemaan Oulunkylän Pop-jazz-opistoon laulua (1984-’87) ja sivuaineeksi hän otti rumpujensoiton. Kotipaikan vaihduttua Helsingiksi, Hänninen liittyi solistiksi porvoolaiseen Caesar -yhtyeeseen. Demojen lähettäminen EMI:n Pedro Hietaselle johti ’Maria Dolores’ -taitelijanimellä tehtyyn, samannimiseen lp-levyyn (’86). Musiikki oli Mauno Paajasen (aka Twiggy Oliver) käsialaa, ehkei sitä ominta Maria Hänniselle, mutta lauluääni tuli kuuluville. Samana vuonna alkoi pitkä yhteistyö Freud, Marx, Engels & Jungin kanssa kestäen yhtäjaksoisesti vuoteen 1994. Alkuvaiheessa Maria Hänninen muodosti Korjuksen Elisan kanssa kantripoppoolle todellisen enkelikuoron, Honky Tonk Engels. Korjuksen jäätyä pois Maria jatkoi taustalaulajana ja soitti viulua. Hänninen on kyseisen aikavälin Froikkari-levytyksillä mukana. Osittain samaa aikaan mimmiä työllisti mm. Liisa Akimofin luotsaama Akimowskaja Sisters & Bros. (1987-’89), jonka kiinteään kokoonpanoon hän kuului mm. viulistina ollen mukana levytyksissä. Hectorin levyllä ”Varjot ja lakanat” (’88) Hänninen oli niin soittajana kuin taustalaulajana, kuten maestron keikkakiertueella (’88-’89). Pepe Ahlqvistin & H.A.R.P.in debyyttialbumin levytyssessiot tulivat myös tutuiksi. Vuosikymmenen vaihteessa Maria Hänninen nähtiin usein lisäsolistina Niko Ahvosen rinnalla rhythm & bluesia soittavan Hot Shots -yhtyeen keikoilla (’89-’94) ja osallistui heidän ”Showtime” -levynsä tekemiseen (’90).

Yhdeksänkymmentäluku oli merkittävä vuosikymmen Hännisen Marialle monellakin tapaa. Ensin Maria lähti koppakitaransa kanssa Lontooseen keväällä 1990 esiintyen jonkin aikaa katusoittajana metrotunneleissa ja kaduilla. Ratkaisu, jolla hän sai riittävästi vaihtelua elämään. Sitten kotimaassa käynnistyi pitkäaikainen yhteistyö kitaristi Petri Peevon kanssa (mm. Spacedogs & Barkings, Terminators & Balls). Maria perusti myös pitkäikäisen duon Joni Hyvärisen kanssa. Maria Hänninen & The Man toimi vuosina 1992–98. Kaksikko esitti omia ja lainapiisejä molempien jakaessa lauluosuudet. Hyvärinen soitti kitaraa ja polki bassaria. Hännisen soitinarsenaaliin kuuluivat kitara, Rhodes-piano ja rytmiosasto.

Maria Hännisen ensimmäinen soololevy ilmestyi vuonna 1994; Maria & Manta Rays: ”Ai sua mua”. Albumi esitteli muusikko Hännisen myös oivallisena lauluntekijänä ja tekstittäjänä. Marian lisäksi mukana olivat Peevo, Antti Tammilehto ja Aikka Hakala. Keikkakokoonpano oli muuten sama, mutta rumpali Hakalan korvasi Pimme Korhonen. Bändi esitti Maria Hännisen omia, suomenkielisiä kappaleita. Vinkiksi, jos jossain levyyn törmäätte, korjatkaa ihmeessä talteen! Muutakin mainitsemin arvoista tapahtui 90-luvulla. Dave Lindholmin kanssa käynnistyi yhteistyö, joka johti Dave, Lady & Canpaza Gypsys -äänitteeseen ”Hot”, jossa piisienteko ja lauluosuudet jakautuivat Lindholmin ja Hännisen kesken. Meikäläiselle on sekin tärkeä levy! Lisäksi Hänninen osallistui Veetin, Anna Kuoppamäen ja Hannu Leidénin kanssa Avanti! Chamber Orchestra Rockover -projektiin, jossa rock-klassikoita vedettiin klassisen koulukunnan instrumentein, joita vahvistettiin rummuin ja sähkökitaroin. Ryhmä teki pari keikkaa ja levyn, jossa laulusolistina Hännisen osuus sisälsi mm. Hendrixin ”The Wind Cries Mary” sekä Bad Companyn samannimisen stygen. Hännisen 90-luvun levytysvierailuista mainitsen seuraavat: Pelle Miljoona (”Abc”), Liisa Akimof (”Teen maailman”), Pate Mustajärvi (”Jukeboxin luona”) ja Doobie Twisters (”Black or White”). Vuosikymmenelle mahtuu vielä pitkäaikaisen Manta Ray & Two Muchosin perustaminen (’98) – trion, joka koettiin myös Blues & Rootsissa 2003 – Hännisen vastatessa laulusta ja rumpukompeista mm. tiskiharjoin, Joni Hyvärinen ja Petri Peevo soittivat vuorotellen kitaraa ja bassoa vaihdellen instrumentteja keskenään. Silloittelematonta, kunnon roots-musaa hyvällä tatsilla!
 
Kaksituhattaluvulla ilmestyi Maria Hännisen toinen, omia sävellyksiä ja kotimaisia tekstejä sisältänyt soolokiekko, ”Kaikki muuttuu …jotain jää” (’03). Hassua, että tuolloin meikäläiseltä jäi levy huonohkolle kuuntelulle ja mielikuva jonkinasteisesta välityöstä, mutta kun se on nyt soinut taukoamatta tätä kirjoittaessa (kello on nyt parhaillaan 03.35 ja sopivasti alkoi #8, ”Valvon”). Albumi on hitaasti avautuva ja ehkä naftisti särmätön, mutta alkukäsitykseni on ollut ehdottomasti hätiköity, sillä helkutin hyviä piisejä sillä on.
Muita levytyssessioita, joissa Maria on ollut 2000-luvulla mukana, ovat muun muassa: Balls, ”Skinny Dipping”, Hanoi Rocks, ”Twelve Shots On The Rocks”, Michael Monroe, ”Whatcha Want” ja Ärräpää Orchestra, ”On The Loose”.

Manta Ray & Two Muchos oli pitkään se aktiivisesti keikkoja tehnyt ryhmä, mutta vuosikymmenen puoliväliin tultaessa homma hiipui. Yhteistyö Dave Lindholmin kanssa aktivoitui uudestaan Mantan toimiessa basistina mm. Dave Lindholmin In English -kiertueella. Samanniminen livelevy julkaistiin 2006. Samana vuonna ilmestyi Hänniselle tärkeä levy, Extra Virgin yhtyeen debyyttialbumi ”Extra Virgin”, hard-rockin suuntaan vivahtava, täysverinen power trio-levy. Sävellykset ovat omia Kai Järvisen ja Pete Lehtelän kera. Bändi teki myös keikkoja ja Maria sai ensi kertaa toden teolla olla bassoa soittava solisti.

Tänä päivänä Maria Hännistä työllistäviä kokoonpanoja ovat omaa nimeään kantava duo kitaristi Ilkka ”Luumu” Kaikkosen kanssa sekä bändi, jossa edellä mainittujen lisäksi soittaa rumpuja Jarkko Rantanen. Myös veljiensä Pertin, Riston ja Villen kanssa mimmi tekee edelleen joitakin satunnaisia The Hännisons -keikkoja.
 
Viime vuodesta lähtien Maria on toiminut laulavana basistina Pelle Miljoona Unabomberissa. Sen lisäksi tulevat lukuisat vierailut ja projektit eri artistien ja yhtyeiden kanssa. Televisiossa Ylellä pyörineessä Jerry Halloween sarjassa Hänninen musisoi housebändissä säestämällä musiikkivierailijoita kuten Erja Lyytistä, Honey B. & T-Bonesia, Sami Saarta ja Steen1:stä. Maria Hännisen uusi albumi on työn alla; ”Not Only But Also” tulee sisältämään omia sävellyksiä kera ei-kulahtaneiden vanhojen blues&roots -numeroiden. Marian instrumenttikirjo on levyllä monipuolinen; hän soittaa itse koko orkestraation lukuun ottamatta Luumun hoitelemaa kitaraosastoa. Albumi julkaistaan syksyllä 2009.

Maya Paakkari

www.myspace.com/mayapaakkari

Karheaääninen Maya Paakkari on ollut jo pitkään soittajapiireissä arvostettu rokkimimmi, joka saavuttaa koko ajan laajempaa tunnettavuutta maassamme. Hänen veroista Joplin-tulkitsijaa ei täältä toista löydy. Reilun vuoden sisään Maya Paakkarin on pariin eri kertaan voinut nähdä Tv 2:n musiikkipitoisessa kisailussa, ”Tartu mikkiin”. Naisella ei ole omaa levyä vielä markkinoilla, mutta suunnitteilla se on ollut pidempään. Monikin seikka on viivästyttänyt hanketta, eikä vähäisimpänä naisen omien ajatusten selkiytyminen ja lopullinen varmuus, mitä haluaa oikeasti tehdä: bluesia, englanninkielistä rokkia vai kotimaista. Luultavasti jatkossa edetään vikkelästi, sillä hän on ratkaisunsa tehnyt panostaen vieraskieliseen rockiin ja yhteistyö on käynnistynyt Hannu Leidénin kanssa. Loistava ratkaisu, sillä tässä maassa ei ole kovin montaa ”oikeaa” naisrokkaria! Mieleeni ei nyt tule kuin Marjo Leinonen ja Maria Hänninen.

Kolmekymppinen Paakkari on Oulussa syntynyt laulajatar, joka innostui rumpujensoitosta vuonna ’97. Omien sanojensa mukaan kovasta treenaamisesta huolimatta hän pysyi maailman huonoimpana lyömäsoittajana. Silti musiikin tekeminen kiinnosti naista ja sitten löytyi se oma juttu (oululaisen 45 Special -baarin jameissa; laulajana). Tärkeimmiksi innoittajikseen Maya nostaa Nina Simonen ohella Aerosmithin ja AC-DC.n. Trampled Rose oli kuusimiehinen oululaisbändi; Mayan lisäksi kaksi naista ja kolme miestä sisällään pitänyt rokkibändi, joka jäi kuitenkin melko lyhytikäiseksi. Sitten käynnistyi Maya Paakkarin ja Maija Vilkkumaan yhteistyö. Tällöin Maya muutti Helsinkiin. Homman punaisenalankana toimi Janis Joplin. Maijat kasasivat yhdessä tuhdin paketin Joplinin ohjelmistosta ja tekivät nimellä Maija V & Maya P & Isoveli Ja Pitopalvelu (= Big Brother & The Holding Co.) kunnioittamansa muusikon innoittamina useita tribuuttikeikkoja mm. Ruisrokissa.
 
Maya Paakkari on tehnyt yhteistyötä myös mm. Leningrad Cowboysin ja Remu Aaltosen kanssa. Hän on toiminut taustalaulajana Garbon ”Kruunaa vai klaavaa” -levyllä, kuten myös Kari Peitsamon ja Freud, Marx, Engels & Jungin yhteislevytyksellä ”Amerikkalaisia unelmia” (’05). Viime vuoden lopulla ilmestyi eri esiintyjin toteutettu ”Vailla vakinaista” cd-levy, jonka tuotosta 10% luovutetaan Vailla vakinaista asuntoa ry:lle. Muun muassa Hectorin, Niko Ahvosen ja Pepe Willbergin lisäksi Maya Paakkari vetää yhden esityksen, Tatu Mannbergin säveltämän haikean, bluesahtavan ”Sadetakin”. Viime vuoden puolella nainen työskenteli myös Marita Kuulan ja Kauko Röyhkän kanssa.

Maya Paakkari on pyörittänyt säännöllisesti useamman vuoden klubi-iltoja toimien jamiemäntänä. Gloriassa pyörähti reilut seitsemän vuotta. Teknisesti homma meni niin, että omabändi Maya’s Yam veti alkuun oman settinsä, jonka jälkeen stage oli vapaa soittotaitoisille. Housebändin kokoonpanot ovat vaihdelleet, mutta kitaristi Kai Kääriäinen on ollut messissä alusta alkaen. Jami-illoista tuli nopeasti suosittuja niin yleisön kuin soittajienkin keskuudessa. Viimeiset pari vuotta on Paakkari emännöinyt jameja On The Rocksissa, jossa on muuten sama formaatti paitsi että paikalle on kutsuttu nimekäs vierailija. Siellä ovat käyneet lähes kaikki Suomen huiput.

teksti: Hara Järvinen

Ismo Haavisto Band

www.ismohaavisto.com

Ismo Haavisto Band esiintyi viimeksi Lahti Blues & Rootsissa vuonna 2001. Silloisesta miehistöstä on maestron lisäksi jäljellä basisti Jape Huotari. Toista kitaraa nykyään soittaa ”Sidekick Johnny” Seppälä; tuttu mies mm. Helander Co.sta sekä Helge Tallqvist että Groovy Eyes -kytköksistään. Rummuissa operoi lahtelaislähtöinen Mikko Järvinen, joka vaikuttaa myös Olmarin Unionissa. Häneltäkin löytyy Groovy Eyes taustaa. Pari vuotta sitten Alex Parkissa Järvinen nähtiin Juppo Paavolan tuuraajana Honky Tonk Menin riveissä Ismo Haaviston, Masa Orpanan ja Ville Vallilan kanssa, jolloin bändi suorastaan villitsi yleisönsä.

Ismo Haavisto Bandin tammikuussa julkaisema ”Gasoline Girl” on huippuluokan näyttö bändin soittokunnosta ja Ismon piisientekotaidoista. Ilman kotikenttälisiä tai -etuja, minusta olisi yllättävää tai ainakin levyrintamalla täytyisi tapahtua ihmeitä, jos cd:tä ei valittaisi vuoden parhaimpien kotimaisten bluesäänitteiden joukkoon! Ismo Haavisto Band sai muuten toiseksi eniten ääniä ehdokasasettelussa kotimaiseksi bluesbändiedustajaksi Saksassa järjestettävään Baltic Blues Challenge -kilpailuun, jonka valintaprosessin vastuutahona toimi Suomessa Finnish Blues Society/Blues News -lehti ja varsinaisen valinnan suoritti bluesasiantuntijoista ja -toimijoista koostunut raati. T. Leino Band voitti bändisarjan ja duo-sarjan vastaavasti Jo’ Buddy & Down Home King III, mutta silti toinen sija tiukassa esikarsintasarjassa kertoo jotakin kansallisesta arvostuksesta.

Ismo Haavisto on ollut kiistatta kova jo vuosia, mutta havaittavissa on ollut musiikillista kehitystä sieltä nuoruuden Blue Roosters -ajoista näihin päiviin, eikä loppupää taida edes häämöttää. Kun äijä on jo alle nelikymppisenä täysipainoinen bluesmies, niin tulipa mieleeni, mitä sitten reiluna viisi-/kuusikymppisenä, jos luoja sen suo. Usein varttuneempi ikä ja sen mukaan tuoma elämänkokemus ja keikkakilometrit ovat olleet eduksi puhuttaessa bluesukoista. No, palataan noihin mietteisiin muutaman kymmenen vuoden päästä…
 
Ismo Haavisto on monipuolinen muusikko, jolta taittuvat luontevasti useat, erilaiset blues- ja juurimusiikkityylit. Kunnioitettavaa on, ettei hän ole jumittunut yhden asian lähettilääksi, vaan antaa eri vaikutteiden näkyä ja kuulua musiikissaan. Bluespuristit saavat olla mitä mieltä hyvänsä. Haavisto on multitaitaja myös instrumentaalisesti; kovanluokan solisti, huuliharpisti ja kitaristi, joka pärjää mallikkaasti myös lyömäsoittimissa sekä ”zydeco-haitarissa”. Tällä hetkellä tilattavissa olevia Haavisto-vetoisia juttuja ovat oman bändin ja Honky Tonk Menin ohella akustinen Bottlenecks -duo Hauki-Pekan kanssa, Blues Harvester Vallilan Villen kanssa sekä soolokeikat (myös yhden miehen bändinä; laulu, huuliharppu, kitara, rummut). Kaiken kukkuraksi Haaviston Ismo kuuluu kiinteästi Baby Boy Varhaman luotsaamaan, countrybluestyyliä kunnioittavaan The Jinx -kokoonpanoon. Pari vuotta sitten, vielä edellä mainittujen päälle, hän tulkitsi Dr. Feelgood -piisejä paikallisessa rhythm & blues -bändissä, Tohtori Lounamossa sekä esiintyi broidinsa Marko Haaviston kanssa soittaen ja jakaen lauluosuudet kantrivetoisessa, nyt jonkinmoista stabiilivaiheettaan viettävässä The Hanks -yhtyeessä. Energinen ja moneen ehtivä musiikkimies tuo Ismo on, se tuli ainakin selvitettyä!

Viimeisen esiintyjän myöhäinen soittoaika ei ole Ismo Haavisto Bandille niitä kiitollisimpia, mutta yleisölle se tietää ainakin kunnon bileitä loppuun asti. Tänä syksynä se tapahtuu yläsalissa, jonka aukioloaikoja on tarkistettu!

Ismo Haavisto – laulu, kitara, huuliharppu / Jonni ”Sidekick Johnny” Seppälä – kitara / Jarmo Huotari – basso / Mikko Järvinen – rummut



teksti: Hara Järvinen / live-kuva: Ruth Rattay, Haavisto-kuva: Jani Mahkonen