Lahden Rytmin Ystävät ry
Lahti Blues & Roots RunoRock Tapahtumat
Galleria Kuvat Vieraskirja
Jäseneksi Linkit Yhteystiedot
Lahti-bändit Lähikuvassa Etusivu

Blues & Roots
Nähdäksesi vanhemmat listauksen, siirry valikosta uusimpaan Blues&Roots tapahtumaan.


 Lahti Blues & Roots 2010 / Klubit
(to 9.9. / ke 22.9. / to 23.9. / pe 24.9. / su 26.9.)

Yleistä

Klubi-illat ovat olennainen osa Lahti Blues & Roots festivaalia. Ohjelmasisältöön olemme panostaneet ravintola Torven ja ravintola Teerenpelin kanssa ja mukaan on lähtenyt myös Alex Park Hotel. Olemme erittäin tyytyväisiä lopputulokseen! Klubitarjonta alkaa Torvessa jo torstaina 9.9., jolloin kuullaan juurimusaa "One man band" -teemalla; Homer Henderson (USA) / Jo' Buddy (Fin). Hengähdystauon jälkeen klubit jatkuvat Teerenpelissä; keskiviikkona 22.9. pidetään bluesilta; Wang Dang Dudes ja torstaina 23.9. kuullaan roots-musaa; Cat Lee & Co.! Livesoitot käynnistyvät noin klo 22.00 - 22.30, joten aamulla töihin kiiruhtavat jaksavat kokea halutessaan ainakin ensimmäiset setit.
Torvessa pidetään perinteeksi muodostuneet jamit perjantai 24.9.; housebändinä toimii lahtelainen rytmibluesyhtye, Tohtori Lounamo! Alex Park Hoteliin on kehitelty sunnuntai-iltapäiväksi uusi klubi (klo 15.00-), jossa esiintyy amerikkalainen country-bluestyyppinen, yhden miehen yhtye, Nathan James. Levyihmisiä ajatellen paikalla on Fennica Recordsin levypiste.

Käykääpä poikkeilemassa ja tutustumassa mielenkiintoisiin, edullisiin vaihtoehtoihin! Tervetuloa!

'

Esiintyjistä ja niiden soittajista olen tehnyt esittelytekstit, jotka löytyvät tästä alta. Toivottavasti niistä on apua hahmottamaan, mistä eri illoin on kyse ...

Klikkaamalla kuvaa, näet kuvan isompana.

Terv. Hara Järvinen / RyRyn hallitus



HOMER HENDERSON /JO' BUDDY

torstai 9.9. Ravintola Torvi (Loviisank. 8) Liput 6/4€

HOMER HENDERSON (The Amazing One Man Band) www.myspace.com/homerhenderson

Homer Henderson Live From...Homer Henderson on Texasin, todennäköisesti koko mantereen paras yhden miehen orkesteri. Mies on samalla viivalla edesmenneen One Man Band -gurun, Hasil Adkinsin kanssa (1937-'05). Henderson on taitava muusikko - laulaja, kitaristi, basisti ja rumpali - loistava, persoonallinen lauluntekijä, jonka lauluaiheet ovat pääosin poliittisesti epäkorrekteja, koskettavia tarinoita pienistä ihmisistä; epäonnistujista ja yksinäisistä kulkijoista. Kuuluisin on luultavasti pienen pojan muistoihin korreloituva "Lee Harvey Was A Friend Of Mine" ajattelemaan pistävine sanoituksineen ja tarttuvine melodioineen. Dallas Observer -niminen sanomalehti kirjoitti ('98), että kyseinen laulu tullaan muistamaan parhaimpana mitä on koskaan kirjoitettu, parempana kuin Bruce Springsteenin "Highway Patrolman". Kovaa tekstiä, eikös vain!

Homer Hendersonin ensimmäinen sooloalbumi, The Amazing One Man Band "Live From The City Of Hate" ilmestyi 1997 (Honey Records). Se äänitettiin Dallasissa, Barley House -nimisessä kuppilassa 3.7.'96. Voi pojat, mitä cd-levylle onkaan tallentunut! Kuulostaa aivan siltä, että lavalla olisi operoinut kolmi- tai nelihenkinen yhtye. Lukuun ottamatta parilla kappaleella vieraillutta laulusolisti/marakassisoittaja Beer Belly Slimia, Homer on kuitenkin ihan yksinään lavalla laulaen ja soittaen samanaikaisesti rumpuja, kitaraa ja ajoittain myös huuliharppua. Sen mahdollistavat mm. erilaiset polkimet pariin eri rumpuun sekä hi-hatiin. Huuliharppu oli kiinnitetty mikkistandiin. Homer soitti kitaran jonkinlaisen efektipurkin läpi, joka jakoi soittoa kahteen eri vahvistimeen, jotka saivat instrumentin kuulostamaan tarvittaessa useammalta. Tarkemmin en osaa eritellä, miten homma teknisesti tai käytännössä toimii, mutta miehen myspace -sivuilla löytyy useita innostavia livenäytteitä (suora linkki löytyy yläotsikon vieressä). Kannattaa tutustua!
Homer Henderson Greatest FlopsHendersonin levylle taltioitunut setti on sisällöllisesti mielenkiintoinen. Siltä löytyy käsi kädessä bluesia, rock'n'rollia ja kantria. Parin oman "klassikon" ohella Henderson soittaa toimivia yhden miehen luentoja mm. Jimmy Reedin, Slim Harpon, Roy Orbisonin ja Link Wrayn materiaalista. Homer Hendersonin seuraava kiekko, "Greatest Flops & Golden Filter" (Honey '98) on värkätty suuren avustajajoukon kanssa. Kyseessä on jonkinasteinen texas-musiikin klassikko! Albumi sisältää kylkiäisenä uutta laatukamaa sekä legendaariset sinkkubiisit best of tyyliin; "Pickin' Up Beer Cans On The Highway", "Lee Harvey...", "Nighttime Cancer" ja "Hillbilly Pecker", jotka ovat omintakeisine aiheineen malliesimerkkejä miehen ainutlaatuisesta kirjoitusstailista. Henderson on toiminut lämmittelijänä useille koville nimille, kuten esimerkiksi Jimmie Vaughanille. Kotikonnuilla Homerin keikoilla on voinut bongata yleisön joukosta nimekkäitä muusikoita ja artisteja. Dallas-Austin sektorilla Henderson on melko tunnettu hahmo, mutta olisiko jäänyt muualla hiukan tuntemattomaksi nauttien tosin alanpiireissä lähes kulttistatuksesta.

Homer Henderson - laulu, kitara, huuliharppu, rummut

Teksti: Hara Järvinen

Katsotaanpa, kuinka tynkäjutuksi Hendersonin taustaosuus tulee jäämään...

Homer Henderson eli oikealta nimeltä Phil Bennison syntyi Fort Worthissa vuonna 1952. Hän aloitti rock & rollin soittamisen 12 -vuotiaana paikallisessa The Moths -kokoonpanossa (Men Of The Hour). Samoihin aikoihin kun The Beatles esiintyi ensimmäistä kertaa Atlantin sillä puolen Ed Sullivan Showssa. Mielelläni avaisin noita 60 -lukuisia soittokuvioita, kuten myös 70 -luvun juttuja, mutta tietopohjani eivät siihen riitä. Hyppään suoraan seuraavalle vuosikymmenelle...

Teddy & The Talltops oli dallasilainen rockabillybändi, joka perustettiin vuonna 1983. Alkuperäiskokoonpanoon kuuluivat Ted Roddy (laulu, huuliharppu), Jim (Rev. Horton Heat) Heath (kitara), Phil Bennison (basso) ja Jas Stephens (rummut). Jälkimäinen oli vaikuttanut 60 -luvulla garage-rock henkisessä, The Shadows Of Knightissa sekä myöhemmin kantriartisti Faron Youngin taustayhtyeessä. Teddy & The Talltops säesti mm. useita paikallisia rockabillylegendoja, mm. Mac Curtisia, Johnny Carrollia, Sid & Billy Kingia. 80 -luvun puolenvälin jälkeen yhtye suuntautui countryyn päin, mutta basisti Bennisonilla oli omat viritelmänsä menossa, eikä kuulunut enää Roddyn bändiin. Phil pyöri Dallasin klubiympäristössä soitellen mm. jazzurkuri Lou Lazarin ja kitaristi Robin Sylarin kanssa.

HomerPhil Bennison asui 2730 North Henderson Avenuella (Dallas) lähellä Homer Streetin kulmausta (v. 1984), joista taiteilijanimi Homer Henderson. Kyseisenä vuonna ilmestyi Homer Henderson & The Dalworthington Garden Boys -single, "Pickin' Up Beer Cans On The Highway" / "I Wanna Date With A Cowboy Cheerleader" (Lulie Records, 1984). Siitä tuli paikallishitti, jota sikäläinen dj. ylisti parhaaksi George Jones -lauluksi, jota mr. Jones ei ole koskaan laulanut. Ai, tässä kohtaa on syytä ehkä alleviivata, että näitä aikoja oli Henderson innostunut kunnon paatoksellisesta kantrimusiikista, joka kuului ja myös näkyi hänen sekä bändinsä touhuissa. Varmuudeksi, yhtye ei harrastanut viihteellistä Nashville-huttua, vaan ryhdikästä honky-tonk -tyyppistä menoa ja texas-countrya. Bändin toinen pikkulevy näki päivänvalonsa vuonna 1985, jonka a-puolesta muodostui yksi Hendersonin uran kulmakivistä, "Lee Harvey Was A Friend Of Mine" / "Hawaiian Ungawa (Mule Noise Records). Kaksi vuotta myöhemmin ilmestyi "Hillbilly Pecker" / "Lord Help Me Tonight" (Rocking Z Buckaroo Records, 1987). Elvis Presley oli kutsunut pippeliään kuulemma hillbilly peckeriksi, josta "Homppa" nappasi aiheen lauluunsa. The Dalworthington Garden Boysissa vaikutti keulahahmonsa ohella Robin Sylar, Beer Belly Slim, Artie Turner & Jas Stevens.

Homer Henderson toimi 80 -luvun lopulla myös The Balls -yhtyeessä (kymmenisen vuotta). Se oli instrumentaalimusaa soittanut rautalankabändi. Homer Hendersonin soolosinkku "Love On You" / "Dragstrip" (Honey Records) julkaistiin vuonna 1994. Se oli tehty yhden miehen bändi -periaatteella. Levyrintamalla tuli vuoden päästä The Darlington Garden Boysin uusi seiskatuumainen ("Nightclub Cancer" / "The Planets") sekä tuoreen kokoonpanon, The Starlingsin instrumentaalinen rock'n'roll-joulusinkku ("Silver Night" / "Little Drummer Boy"). Kitaraa ja bassoa soitti Phil Bennison, huuliharpua Paul Harrington ja rumpuja & marakasseja Bells-Dirk Cordes (jälkimmäinen tulee nyt Homerin mukana Suomeen). Henderson muutti Austiniin 90 -luvun puolenvälin aikoihin, mutta palasi vuotta myöhemmin takaisin Dallasiin, jossa äänitettiin mainio "The Amazing One Man Band" keikka-kooste (kesä '96).

Markkinoille pukkasi loppuvuodesta 1998 albumi; Nick Tosches and Homer Henderson: "Nick & Homer" (Chaldea). Vähän ennen ilmestyi jo aiemmin mainitsemani Homerin "best of ", "Greatest Flops & Golden Filter", johon kumppaninsa Tosches oli raapustanut cd-vihkotekstit. Nick Tosches on omalla tahollaan niin ikään mielenkiintoinen heppu - toimittaja, runoilija, kirjailija ja elämänkertojen tekijä - joka käynnisteli uransa kirjoittelemalla rock-lehtiin, Creem ja Rolling Stone. Toschesin yhtenä kulmakivenä pidetään vuonna '82 ilmestynyttä Jerry Lee Lewisin elämänkertaa, "Hellfire" (suom. "Helvetin tuli"). Sen olen lukenut, mutta yhteislevytystä en ole kuullut, mutta sellainen kutina mulla on, että jonkinasteisesta kulttiklassikosta on kyse. Albumilta irrotettiin seiskatuumainen: "The Sweet Thighs Of Mother Mary" / "Pizza Man".

Texas-blueskitaristi Robin Sylarin albumi "Bust Out" (Topcat) ilmestyi vuonna 2002, jossa yhtenä soittokumppanina operoi Henderson, joka lauloi ja soitti bassoa, bongoja, steel-rumpuja ja marakasseja. Sylarhan oli soittanut aiemmin Hendersonin kantri-bändissä. Tyylipuhtaasta blueslevystä ei ole kyse - enemminkin koko Texas-scenen kattavasta kokonaisuudesta - jonka soundillinen näkemys on toteutettu Hound Dog Taylorin tapaan. Yhden tietolähteen mukaan samana vuonna olisi julkaistu myös Hendersonin kolmas soolokiekko "Used Without Permission", jolta löytyvät vaikkapa "Mate Like A Cheetah" ja "Ash Wednesday". Albumilla ei ole kuitenkaan levymerkkiä, joten voisiko kyseessä olla omakustanne vai bootleg, mene ja tiedä...

Homer Henderson soitti myös Phantom Blues Rockersissa joskus 2005, jossa hänen lisäkseen vaikuttivat mm. James Hinkle ja Gonzy Trevino. Yhtye teki yhteistyötä mm. roots-haitaristi Ponty Bonen kanssa. Oli myös Texas Blues Rockers, jossa Ponty oli haitarissa, Hinkle kitarassa, Lewis Cowdrey huuliharpussa, Henderson bassossa ja Mike Buck rummuissa. Tällä keikkailtiin mm. Magic Slim & His Teardropsin kanssa. Myös Hendersonin ja Donna Pearlin yhteistyö alkoi ja syntyi pikkulevy; Homer Henderson & Donna Pearl: "Nite Crawler" / "Pig Hammer". Laulajatar, joka soitti marakasseja, oli kuulunut Naughty Ones -yhtyeeseen. Kaksikko liittyi austinilaiseen Eve And The Exilesiin vuonna 2007. Se oli perustettu jo vuonna 2002, jossa vaikuttivat Eve Monsees (laulu, soolokitara), Grady Pinkerton (rytmikitara), Speedy Sparks (basso) ja Mike Buck (rummut). Eve And The ExilesSparks oli omillaan kuulunut esim. Sir Douglas Quintetiin ja Buck vaikkapa Fabulous Thunderbirdsiin vaikuttaen yhä LeRoi Brothersissa. Ensialbuminsa "Eve Monsees And The Exiles" ilmestyi 2004. Kolme vuotta myöhemmin kokoonpano meni aikalailla uusiksi; mukana olivat enää perustajajäsenet, Eve & Mike. Homer soitti rytmikitaraa, Donna marakasseja vastaten myös toisesta laulusta ja bassoon oli tullut LeRoi Brothersissakin toimiva Pat Collins. Miehistömuutosten myötä materiaaliin oli tullut melkoisesti garage-rock aineksia. Niitä on kuultavissa loistavalla pitkäsoitolla, "Blow Your Mind" (Serpent Records), joka ilmestyi vuonna 2008. Eve & The Exiles esiintyi Rauma Bluesissa samana kesänä, joka poiki kiertueen Suomessa 2009, jolloin yhtye esiintyi myös Lahdessa (ravintola Torvi). Eve Monsees on helkutin hyvä kitaristi ja toki bändinkeulakuvana isommin esillä niin kuin olla pitääkin, mutta Hendersonin pienet koukut ja kitaraklikit eivät jääneet paikalle saapuneilta harrastajilta eikä soittajilta huomaamatta.
Mainittakoon vielä, että Homer Henderson on vieraillut usein The Nortonsissa, joka on dallasilaisista huippumuusikoista kasattu kokoonpano. Siihen ovat kuuluneet mm. Will Indian, Speedy Sparks, John X Reed ja Rusty Trapps. Bändi julkaisi levynsä "The Nortons And Friends" (PipeBomp Records, 2008), jolla Homer laulaa kaksi stygeä ("I'll Change My Style" ja "Night Of The Phantom").

Toivottavasti tästä saa hahmotettua edes jonkinlaisen kuvan Homer Hendersonin musiikillisista toilailuista ja ansioista. Kiitos Engrénin Kaitsulle pohjatiedoista ja levystä: "Greatest Flops & Golden Filter" !

Teksti: Hara Järvinen

JO' BUDDY

www.jobuddy.com www.myspace.com/yobrojo

Jo'Buddy by Jyrki KallioJo’ Buddy eli Jussi Raulamo kuuluu kotimaisten juurimusataitajien terävimpään kärkeen ja yleensäkin mielenkiintoisimpiin artisteihin. Raulamo on tehnyt sydämellään vain oman näköistä, laveasti bluesgenren alle lukeutuvaa musiikkiaan reilut 25 vuotta, mutta ei ole vierastanut vaikkapa jazzia, kantrityyppistä hommaa eikä cajunia. Miehen tavaramerkkejä ovat olleet persoonallisen lauluäänen lisäksi putkiradion vahvistama kitarasoundi. Hän on ollut useiden vuosien ajan eri kokoonpanoin kysytty esiintyjä myös Lahdessa. Jo’ Buddy ei ole hoitanut koskaan puolivillaisesti näkemiäni keikkoja, vaan joka kerta täysillä, sataprosenttisesti. Miehen elämänkatsomus ja -sisältö koostuu erittäin voimakkaasti musiikista. Laulaja-kitaristi Jo’ Buddy tekee itsekseen soolo- ja one man band -keikkoja, rumpali Down Home King III:n kanssa duohommaa, Groovy Eyesilla vastaavasti bänditouhuja ja Ice Cream Twelve Bar Bandissa hän operoi rumpupatterin takana tavallisena rivijäsenenä. Mies säveltää, sanoittaa ja tuottaa valtaosin esittämänsä musiikin. Kymmenisen vuotta sitten hän perusti Ram-Bam Records -nimisen yhtiönsä, jota kautta äänitteet ovat tulleet julki.
Jo'Buddy & Down Home King IIIViimeisin kiekko on tänä keväänä ilmestynyt, Jo’ Buddy & Down Home King III: ”Everything’s Gonna Be Alright!”, joka sai sekä cd- että lp-painoksen. Se ponkaisi ilmestyttyään suoraan Suomen pop-rockalbumilistan sijalle 16. Musiikkimediassa kiekko on saanut myös innostuneen vastaanoton ulkomaita myöten ja siitä on irrotettu seiskatuumainen vinyylisingle, ”Elevator Boogie” / ”Radio Act Twist”. Albumi on raju ja silottelematon kokonaisuus, jolla kulkevat käsi kädessä mm. Jimmy Reed henkiset rullaukset ja syvän etelän rämeenhajuiset boogiet unohtamatta sähköistettyä ragtime rallia. Kaikki raidat ovat Raulamon käsialaa. ”Zydeco Ball” -kappaleella kuullaan vierailijana nykyisin J. Karjalaisen Polkabilly Rebelsissa soittavaa hanuristi Veli-Matti Järvenpäätä, jolloin tunnelmat nimen mukaisesti ovat siellä Louisianan rämeillä. Rytmiosaston hoitaa läpi koko linjan mallikkaasti Down Home King III eli rumpali/lyömäsoittaja Tyko Haapala. Pienissä osissa ovat yksittäisillä biiseillä vierailijat, harpisti Little Victor ja erilaisissa lyömäsoittimissa Jan Pethman & Tommi ”Wang Dang Dudes” Laine. Jussi Raulamo vastaa pääosin keikkojensa myynnistä. Hänet saatetaan tietää myös dj-keikoistaan, joita tekee nimellä DJ Frankly Jo’. Miehen roots-musa tietämys on ällistyttävä. Vahvoja sektoreita ovat bluesin ja New Orleansin r&b:in ohella mm. vanhakantainen jazz (1930 – 1960), rock’n’roll, soul ja gospel unohtamatta kuuban ja jamaikan meininkejä. Kaveri on tuttu kasvo myös yleisön joukosta eri konserteissa, festareilla ja muiden esiintyjien keikoilla. Hän on innokas lisäksi jami-soittajana ja kysytty vierailija tai säestäjä erilaisissa kokoonpanoissa. Mieleen palauttaakseni kuuntelin äskettäin Raulamon tuotantoa läpi ja olen vakuuttunut, että taiteellinen kompromissi on tälle muusikolle tuntematon käsite. Uskokaa tai älkää; kaikki edellä sanottu on totta!

Jo'Buddy: laulu, kitara ja mm. erilaiset helistimet

Jo' Buddy esiintyy Torvessa One Man Bandina laulaen ja soittaen kitaraa samalla kun takoo jaloillaan mikitettyä rytmilautaa. Rytmeihin antavat lisäväriä kengännauhoihin kiinnitetyt minimarakassit. Ennakkomaistiaisina voi tutustua Jo' Buddy & Down Home King III -levytykseen "Grits & Rattles", jolta löytyy neljä One Man Band -vetoa! Setin loputtua kuullaan kiertuekumppaninsa Hendersonin yhden miehen -show! Mielenkiintoinen ilta on siis tiedossa; yhden miehen orkesterit ovat harvinaista herkkua.

Teksti: Hara Järvinen / Kuva: Jyrki Kallio

Pintasukellus tamperelaisen Jussi "Jo' Buddy" Raulamon vaiheisiin... Hän aloitti seitsemän ikäisenä klassiset pianotunnit (v. '73) lopettaen kuultuaan Little Richardia vuonna 1980. Punainen lanka ekassa bändissä (City Shakers) oli rock'n'roll, missä Jussi ehti toimia hetken laulusolistina ennen sen hajoamista v. '83. Ensimmäisen lp-levyn, Elmore James -kiekon innoittamana Jussi hankki kitaran sekä slideputken, jolla tiellä hän on yhä edelleen...

Merkittävä ja pitkäikäinen oli One O'Clock Humph, jonka Raulamo perusti yhdessä rumpali Petri Pylväsen kanssa 1985. Bändin musatyyli oli kasattu ennakkoluulottomasti roots-genren useista osa-alueista, eikä vähimpänä ollut New Orleansin r & b. Miehitykseltään se kasvoi poikkeuksellisen isoksi, puhaltimin vahvistetuksi orkesteriksi. Varhaisiin faneihin lukeutui mm. rocktoimittaja Waldemar Wallenius. Ensisingle, "What About Love" / "Don't Let Green Grass Fool You" ilmestyi Bluelight Recordsin huomassa v. '91. Se nousi valtakunnan singlelistan Groovy Eyes; Tuberadio Broadcast -03neloseksi, joka poiki levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa. Markkinoille putkahti vielä kaksi pikkulevyä ennen varsinaista debyytti-lp:tä; "Mambo Gumbo" (Epic '92). Yhtyeessä vaikuttivat silloin Jussi Raulamo (laulu, kitara), Risto Klemola (kitara), Heidi Perello (piano), Teuvo Ruhanen (trumpetti), Heikki Matikainen (saksofoni), Arto Palojärvi (pasuuna), Torsti Tenhunen (basso) ja Petri Pylvänen (rummut). Levytyssessioihin osallistuivat lisäksi Veeti & Velvets, Veli-Matti Järvenpää, Santtu Sääkslahti ja Tommi Laine. Mulla ei ole tarkkaa käsitystä, kuinka se pärjäsi myynnillisesti, mutta parikymppisten nuorukaisten tekemäksi roots-kiekoksi se oli harvinaisen kypsä. Se poiki televisioesiintymisiä, valtakunnallisessa Radio Mafiassa kuuluvuutta ja ulkomaan keikkoja. Vuoden päästä ilmestyi seitsemän kappaleen mittainen mini-cd-levy "I Don't Want To Lose You" ja pitkäsoitto "Beyond The Blue" 1996.
Jussi Raulamolla oli One O'Clock Humphin rinnalla monenlaista muutakin soittosäpinää, mm. erilaisia jamitouhuja. Jussilla oli myös oma roots-bändi, r & b, r & r & jazzia esittänyt Three Cool Cats. Siinä hänen kanssaan musisoivat Tommi Laine (kitara) ja Heikki Koivunen. Sittemmin basistiksi vaihtui Ola Turro ja rumpuihin tuli Pete Laamanen. Kokoonpano kasvoi jossain vaiheessa sekstetiksi; mukaan oli tullut mm. huuliharpisti Jukka Lehto. Seuraava bändi, Lucky Jammers, oli tavallaan edellisen jatketta. Raulamon ja Laineen ohella siihen kuuluivat Vesa Hyrskykari (saksofoni), Jukka Kampman (basso) ja Santtu Sääkslahti (rummut). Lucky Jammersin jatke oli puolestaan todella merkittävä yhtye, Groovy Eyes, jonka Jussi perusti kontrabasisti Thomas Bergmanin kanssa v. 1993, mutta siitä kohta lisää. Raulamo alkoi tehdä v. '96 myös soolokeikkoja - nimellä Jo' Buddy - ollen vakiokiinnitys mm. Lahdessa, Karjalankadun Teho Baarin uudelleensynnyttyä bluespubiksi (Bluesiana). Jussista tuli vakioyöpyjä Pyykkös-Maken sohvalla. Raulamo erosi One O'Clock Humphista vuonna '98, jonka jälkeen bändiltä ilmestyi ainakin yksi kolmen biisin cd-single. Waldemar Walleniuksen 60 -vuotispäivien kunniaksi, Tampereen Yo-talolla, nähtiin kolmisen vuotta sitten alkuperäisen kokoonpanon reunionkeikka.

Groovy Eyes on jazzahtava r&b -bändi, jolle löytyi rutkasti keikkakysyntää (perfekti muoto sivulauseessa siksi, että pari vuotta on vietetty lähinnä hiljaiseloa, mutta muutoksen tuulet ovat puhaltamassa). Groovy Eyesin alkuvaiheessa (1993-'95) bändimiehistö ei ollut kovin kiinteä, mutta pitkäaikaisin ja tunnetuin kokoonpano on Jussi Raulamo (laulu, kitara), Masa Orpana (saksofoni), Ville Rauhala (kontrabasso) ja Juppo Paavola (rummut). Groovy Eyes; Tuberadio Broadcast -03 Sittemmin rumpalintontista ovat vastanneet mm. lahtelaislähtöinen Mikko Järvinen sekä Down Home King III eli Tyko Haapala. Bändin vaikuttajia olivat mm. Charlie Christian, Tiny Grimes, T-Bone Walker ja Nat King Cole Trio. Groovy Eyesin yhteydessä Raulamon tunnusmerkiksi vakiintui putkiradion vahvistama kitarasoundi. Bändiltä on ilmestynyt kaksi lämpimästi suositeltavaa cd-levyä: "High Flyin' But No Foolin' " ('00) ja "Tuberadio Broadcast" ('03). Kolmannessakaan ei ole mitään vikaa; se on yhteislevytys, joka tehtiin huuliharpisti Helge Tallqvistin kanssa (Helge Tallqvist & Groovy Eyes with Sidekick Johnny "Plays George 'Harmonica' Smith feat. Pepe Ahlqvist"). Groovy Eyes on nauttinut kriitikoiden arvostuksesta ja ulkomaiset tahot ovat osoittaneet kiinnostusta yhtyettä ja sen keulamiestä kohtaan. Bändi on esiintynyt kolme kertaa Lahti Blues & Rootsin historiassa, joista viimeisin tapahtui Tallqvistin Helgen ja Seppälän Jonnin kanssa 2005. Tänä vuonna peruskvartetti on aktivoitumassa; ensin tapahtuvat levytyssessiot pianisti Diz Watsonin kanssa. Hieno homma! Tervetuloa!

TinyTones; Precious -02Tiny Tones -trion Jussi Raulamo perusti Groovy Eyesin rinnalle silloisen vaimonsa Susannen kanssa v. '98. Se oli mielenkiintoinen roots-yhtye, jonka ohjelmistoon oli valittu pariskunnan omia suosikkeja, joita käsiteltiin varsin persoonallisella tavalla. Heidän keikkarepertuaariinsa saattoi kuulua esim. folkkia ("Wayfaring Stranger"), kelttivaikutteita ("Katie") sekä swingiä ("Undecited") kuorrutettuina voodoo- ja New Orleans -rytmiikoin. Jussin puolelta tuli mukaan rock'n'rollia ja boogieta, vastaavasti Susselta vaikkapa Leonard Cohenia. Nainen toimi trion pääsolistina, joka soitti samalla erilaisia helistimiä, shakeria ja Bodhrán rumpua. Jussi oli bassottoman kokoonpanon kitaristi vastaten komppauksesta ja muutaman biisin soololaulusta. Pariskunnalla oli myös yhteisiä duettolauluosuuksia. Lyömäsoittaja-rumpaleina toimivat Kai Hahto, Juppo Paavola tai Santtu Sääksmäki. Bändiltä ilmestyi livenä äänitetty albumi, "Precious" v. 2002. Bändin toiminta hiipui pariskunnan erottua alkuvuodesta 2004. Trion loppumetreillä käynnistynyt yhteistyö rumpali Tyko Haapalan kanssa on jatkunut hedelmällisesti näihin päiviin asti...

Jo' Buddy & Down Home King III; Whole..Jo' Buddy & Down Home King III on Jussi Raulamon ja Tyko Haapalan tätä päivää... Pieneksi, kahden miehen kokoonpanoksi se on ulosanniltaan poikkeuksellisen täyteläinen ja ison oloinen. Heidän syvän etelän räme tyyppinen asetelmansa - laulu, kitara ja rummut - pelkistetty, asian ytimeen tähtäävä toteutus on tuottanut hypnoottisia keikkakokemuksia ympäri Suomea. Bändillä on ollut kysyntää kotimarkkinoiden ohella mm. Hollannissa, Saksassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Keikkatilanteissa heidän alkukantainen, lähes fanaattinen meininkinsä on uskomattomalla voimalla iskenyt ihan tavalliseen, satunnaiseen keski-ikäiseenkin ryhmään. Esimerkkinä tuon esille kotiin päin vetäen paikalliset Grand Blues Festival- ja Lahti Blues & Roots -tapahtumat, joissa mahdolliset estot ja hienostelut käytiin viemässä narikkaan heti setin alettua ja musiikin annettiin viedä syviin syövereihinsä. Jo' Buddy & Down Home King III on pukannut markkinoille tähän mennessä kolme albumia, "Grits & Rattles" ('06), "Whole Lotta Things To Do" ('08) ja "Everything's Gonna Be Alright!" (2010).

Teksti: Hara Järvinen



WANG DANG DUDES

www.myspace.com/wangdangdudes
Keskiviikko 22.9. Ravintola Teerenpeli (Vapaudenkatu 20) Vapaa pääsy

Wang Dang DudesWang Dang Dudes kuuluu kiinnostavimpien kotimaisten bluesyhtyeiden joukkoon edustaen varhaista Mississippi Hill Country -tyyppistä meininkiä. Keikkaohjelmistoon kuuluu myös syvää Delta-bluesia unohtamatta Chicagoa ja New Orleansia. Tärkeimpinä vaikuttajina ovat toimineet mm. Fred McDowell, R.L. Burnside ja Elmore James. Bändin jäsenet ovat Jukka Mäkinen (laulu, kitara, huuliharppu), Tommi Laine (kitara, rummut) ja Jaska Prepula (kontrabasso), jotka ovat Suomen bluesgenren pitkänlinjan toimijoita ja alan piireissä noteerattuja aika päiviä sitten (käyn heidän vaiheitaan läpi bändiosuuden jälkeen). Soittajille on kertynyt keikkakokemusta yhdessä ja/tai erikseen kotimaisten huippunimien lisäksi mm. seuraavien kansainvälisten bluesartistien kanssa: Carlos Del Junco, Tim Lothar, Buddy Reed, Big Joe Louis, Bo Weavil, Doug Jay, Bill Sims Jr. ja James Harman.

Wang Dang Dudesilla on täyteläinen ja kokoonsa nähden paljon isompi soundi. Keväällä siitä saatiin maistiaiset Lahdessakin, Wang Dang Dudes - Laine & Mäkinenkun Wang Dang Dudes esiintyi duona Grand Blues Festivaalilla. Heidän aloitusosuutensa saattoi mennä monilta ohi, koska jostain syystä siitä ei ollut mainitaa tapahtuman käsiohjelmissa, mutta esiintyjälista oli toki täydennetty lehtimainoksiin. Laulusolistina toimiva Mäkinen soitti esiintymislavalla yhtä aikaa sähkökitaraa ja ajoittain räkissä olevaa bluesharppuaan ja Tommi Laine vastaavasti kitaran soittamisen ohella samanaikaisesti bassorumpua ja ”haitsua”. Komean tulkinnan ja mojovan soiton lisukkeena yleisölle välittyi kaksikon soittamisenriemu. Rehellisesti sanoen (ko. keikan puolittain kokeneena) odotukseni ovat erittäin korkealla Teerenpeliä ajatellen!

Jukka Mäkinen - laulu, kitara, huuliharppu / Tommi Laine - kitara, rummut, laulu / Jaska Prepula (kontrabasso)

Teksti: Hara Järvinen / Kuva: Nora Mäkinen

Sitten bändimiehistön soittohistoriaa ja vähän nykyisyyttä…

Aloitan mm. maalaiskomedioiden ”Vain muutaman huijarin tähden” ja ”Peräkammaripojat” ohjaajana kunnostautuneen Jukka Mäkisen vaiheista. Blues tuli hänen elämäänsä jo 60 -luvulla brittibuumin myötä, jonka jälkeen Elmore James -levyn myötä syttynyt sisäinen palo johti Chicago-bluesin pariin, kuten myös slideputken käyttöön. Kesti tosin vuosia ennen kuin se vei miehen tien puhtaisiin bluesbändeihin…

Lappeenrantalaisen Jukka Mäkisen ensimmäisiä bändejä oli bluesrock-henkinen GPU, joka teki yhden keikan v. ’70. Ohjelmistossa oli mm. John Mayallia ja Led Zeppelinia. Yhtyeessä vaikuttivat myös veljekset Seppo ja Lauri Valjakka (mainittakoon, että jälkimmäinen liittyi sittemmin Jarmo Nikun Faroutiin. Seppo taas tiedetään mm. Seppo Valjakka & Friends -kokoonpanostaan). Soutupaatti oli kai Mäkisen eka ns. ”oma” kokoonpano, joka operoi laajemmalla musapohjalla Buddy Milesista alkuaikojen ELO:n. Silloin elettiin vuotta 1972. Vuotta myöhemmin laulaja/kitaristi Jukka Mäkinen liittyi Lassi Talasmon ja Teippi Tuomasen luotsaaman Sukellusvene -yhtyeen miehistöön.

Sukellusvene oli 70-luvun alussa perustettu pitkäikäinen yhtye, jonka musiikillinen kaari liukui vuosikymmenen alun rockista (The Beatles, The Band, Bob Dylan) kokeilevamman musan sekä jazzin suuntaan. Bändi osallistui ensi kerran rockin SM-kisoihin vuonna 1974 päästen silloin loppukilpailuihin. Sukellusvene oli jo ”täysverinen progressiivinen jazzyhtye”, kun se toisella yrittämällään voitti jaetun ykkössijan popyhtyeiden SM-kisoissa keväällä 1977. Kertonee jotain silloisen Lappeenranta-skenen tiukkuudesta, että voittosijan jakaja, voittajaksi nimetty Jimi Suménin Dreams oli samalta paikkakunnalta. Mestaruusaikoihin Sukellusveneeseen kuuluivat: Tapani ”Teippi” Tuomanen (laulu, kitara, huuliharppu, bongot), Jukka Mäkinen (laulu, kitara, sitar, piano), Lassi Talasmo (laulu, koskettimet, altto- ja sopraanosaksofonit, klarinetti), Maikki Talasmo (huilu), Pekka Muhli (basso) ja Timo Kotineva (rummut). Sukellusvene; vesi-ja-lintumusiikkia -79Lahteen yhtye matkusti syksyllä ’78 äänittämään Vesijärvenkadulla sijaitsevaan Pekka Nurmikallion Microvoxiin. Mukana ei ollut enää huilisti Maikki Talasmoa, vaan hänet oli korvannut jo hiukan aiemmin kosketinsoittaja Kari Litmanen. Singleä varten syntyivät raidat (”Savitaipaleen polkka” / ”Sea Journey” ), kuten myös kokonainen Lp-levy, ”Vesi- ja lintumusiikkia” (Love Records ’79). Kaikki sävellykset olivat omaa tuotantoa kuten sovituksetkin. Yhtye soitti sittemmin Lappeenrannan Kaupunginteatterissa n. vuoden päivät (1980-’81). Näytelmä oli ”Armoton idylli” ja vakiokokoonpanoon oli tullut joitakin muutoksia; Teippi Tuomanen eronnut ja kolme puhaltajaa liittynyt messiin. Sukellusvene hajosi vuonna 1981, jonka jäänteistä jalostui Lappeenrannan Lasi Ja Nyrkkeily.

Jukka Mäkinen oli aloittanut musiikkitieteen opinnot Helsingin yliopistossa jo vuonna 1975 (etnomusikologia / intialainen musiikki). Mies oli äärettömän innostunut – ollen sitä edelleen – intialaisesta musiikista ja sitarin soittamisesta. Innoittajanaan toimi yllätys kyllä, englantilainen kitaravirtuoosi Jeff Beck, jonka soitossa oli kuulemma todella sitä jotain. Myös Ravi Shankar oli tehnyt nuorukaiseen vaikutuksen. Jukka perusti Sukellusveneen rinnalle oman pikkukokoonpanonsa, Nada-duon (’75-’77), jossa hän pääsi toteuttamaan intohimoaan (Mäkinen – sitar / Asko Sutinen – tabla). Tosin itämaisia vaikutteita tarttui myös Sukellusveneen keikkaohjelmistoon ja innostus vei Mäkisen jopa Bombayhin asti, jossa soitti paikallisten muusikoiden kanssa. Mäkinen perusti lyhytaikaiseksi jääneen rock-jazzia soittaneen Weird Windin vuonna 1980. Miehen opiskelut jatkuivat Helsingin Teatterikorkeakoulussa vuosina 1984-’89, jonka jälkeen hän tamperelaistui… Palataanpas kuitenkin jonkinlaisessa aikajärjestyksessä musiikkikuvioihin!

Lappeenrannan Lasi Ja Nyrkkeily perustettiin Jukka Mäkisen johdolla Sukellusveneen upottua v. 1981. Laulaja-kitaristi-lauluntekijän ohella siinä vaikutti mm. rumpali Timo Kotineva. Bändi esitti suomenkielistä, amerikkalaisvaikutteista rokkiaan (vrt. esim. Springsteen). Pitkäsoitto ”1. erä” ilmestyi vuonna 1983 (Kompass Records), mutta seuraavana vuonna bändi hajosi.

Jukka perusti vaimonsa Jamien kanssa Jamie’s Blue Grooven vuonna ’85. Heidän lisäkseen siihen kuuluvat Ari Korpisalo (koskettimet), Juha Syrjäläinen (basso) ja Kari Eskelinen (rummut) Kyseessä on sähköiseen, moderniin bluesiin sekä soul- ja funkmusaan erikoistunut bändi, joka on esiintynyt mm. Puistobluesissa. Itse asiassa yhtye on edelleenkin kasassa. Se tiedetään myös nimellä Blue Groove aina silloin kun Jamie Mäkinen ei ole solistina keikalla ja pestin saa hoitaakseen Jukka.

Vilpittömät sai alkunsa vuonna 2002 ja siinä vaikuttivat Jukka Mäkinen, Tommi Laine, Artsi Piispanen, Lauri Hannu, Ville Rauhala ja Juppo Paavola. Homman juju oli eklektinen musa. Soitinarsenaalissa oli sitar, banjo, lap steel, melodica, basso ja lyömäsoittimet. Bändi hiipui vuonna 2003. Samoihin aikoihin syntyi Hillstream Blues Band, joka toimi vuoteen 2006 asti (satunnaisesti yhä nykyäänkin). Triossa Mäkisen kanssa vaikutti pariskunta, kitaristi Petri ja kontrabasisti Anu Ahjokoski.

Wang Dang Dudes Jukka Mäkinenperustettiin Tampereella vuonna 2006, jolloin siihen kuuluivat kitaristi-laulaja Jukka Mäkinen, kitaristi Tommi Laine, basisti Ville Rauhala ja rumpali Juppo Paavola. Nimi tuli kekseliäästi Willie Dixonin ”Wang Dang Doodle” -klassikosta. Keulamies Mäkinen kertoi pilke silmäkulmassaan, että alkukokoonpano haudattiin, koska se ei saanut keikkoja kotikaupungissaan. Niin tai näin, hän jatkoi: ”Wang Dang Dudes on ollut enempi tai vähempi amebamainen yhtye, jonka kokoonpano on vaihdellut kvartetista duoon”.  Kantavia voimia ovat Jukka Mäkinen ja Tommi Laine, joka jatkoivat duona. Heidän tiensä olivat kohdanneet jo 90 -luvun lopussa, jolloin Tommi oli vakituisena vierailijana Blue Groovissa. Kaksikko löysi rinnalleen Wang Dang Dudesiin pian uuden jäsenen, Risto Klemolan (rummut, laulu), mutta lyhyehkön ajan kuluttua mies kestittyi pääinstrumenttiinsa eli kitaraan Sweet Jeenan kanssa (Sweet Jeena & The Sweethearts). Tämän jälkeen kolmanneksi lenkiksi kysyttiin jyväskyläläisbasisti Jaska Prepulaa, jonka kanssa Mäkinen & Laine olivat jo aiemmin jammailleet ja musiikillinen näkemyskin oli samankaltainen. Palapelin osaset loksahtivat nykyiseen formaattiinsa, joskin keikkatilanteissa Wang Dang Dudes saatetaan ajoittain nähdä duo-kokoonpanona päällekkäisten aikataulujen sovittamisongelmien vuoksi.

Edellä mainittujen yhteydessä Down Home Kiviunohdin mainita J. Jyrkänkoski & Jam Bluesbandin, jonka riveissä Jukka Mäkinen nähtiin viime syksynä myös Blues & Roots -jameissa Torvessa. Vaikka Mäkinen ei luonut itselleen ammatillista muusikkouraa, on hänen kokonaisvaltainen alaan paneutuminen ja musiikilliset ansiot hatunnoston arvoisia. Hän on fiilispohjainen, vahva tulkitsija ja maukas slide-soittaja. Blues-piireissä hänet tiedetään soittajaroolinsa ohella viime vuoden parhaaksi bluesklubiksi valitun ”Down Home Kivi”-klubin vetäjänä. Yleisön joukosta mies on tuttu hahmo eri bluesfestivaaleilla ja konserteissa.

Lopuksi Mäkistä lainatakseni: ”Musiikillinen missio on vienyt minua syvälle putki/vintage maailmaan. Soittokamat ovat pääasiassa 1930 -luvulta 60 -luvulle eli jatkuvaa, iloista varusteluhelvettiä kuten monilla muillakin alan miehillä: Tomi Leino, Jonne Kulluvaara, Sammeli Palovaara ja Tommi Laine…”

Teksti: Hara Järvinen / Triokuvat: Nora Mäkinen / Duo-kuvat: Jyrki Kallio



Jatketaanpa viimeksi mainitun muusikon, kitaristi Tommi Laineen parissa …

One O'Clock Humphin; That's.Tommi Laineen musiikillinen ura urkeni basson kautta perkussioihin ja kitaraan. Ensimmäinen merkittävämpi kokoonpano oli One O'Clock Humph, mihin hän liittyi lyömäsoittajana vuoden ’87 loppupuolella toimien myöhemmin pääasiassa kitaristina. Liittymisvaiheen kokoonpanoon kuuluivat: Jussi Raulamo (laulu, kitara), Heidi Perello (piano), Heikki ”Heksi” Koivunen (basso) ja Petri Pylvänen (rummut), Heikki Matikainen (saksofoni), Teuvo Ruhanen (trumpetti) ja Arto Palomäki (vetopasuuna). Laine viihtyi bändissä kahden ensimmäisen singlen verran, “What About Love” / “Don’t Let Green Grass Fool You” (Bluelight Records ’90) ja”That’s All I Need” / I’m Coming Home” (’91), jonka jälkeen erosi kokoonpanosta. Miehen tilalle tuli Hot Pants -kitaristi Risto Klemola ja basistiksi vaihtui Torsti Tenhunen. Tommi jatkoi Jussi "Jo' Buddy" Raulamon eri jamimiehityksissä sekä sivuprojekteissa Three Cool Cats ja Lucky Jammers. Hän kuului myös Groovy Eyes -yhtyeen ensimmäiseen keikkakokoonpanoon v. ’93 (Jussi Raulamo, laulu, kitara / Risto Klemola, kitara / Thomas Bergman, basso / Tommi Laine, ”matkalaukkurummut”). One O’Clock Humphin kanssa yhteistyö jatkui mm. siten, että Tommi operoi vierailijana albumeilla ”Mambo Gumbo” (’92), ”I Don’t Want To Lose You” (’93) ja ”Beyond The Blue” (’96).

Tommi Laine perusti oman The Realtonesin ’94/’95. Siinä vaikuttivat laulaja-kitaristin ohella basisti Pentti ”Pena” Hänninen ja rumpali Santtu Sääkslahti. Sittemmin rumpaliksi vaihtui Tommi Rautiainen. Seuraavaksi Laineen askeleet johtivat The Boots -nimiseen yhtyeeseen. Se oli laulaja-kitaristi-lauluntekijä Jarmo Heikkisen bändi, missä tuolloin 90 -luvun puolenvälin aikoihin vaikuttivat Laineen lisäksi Pete Heikkinen (basso) ja Rape Raappana (rummut). The Boots teki samoja aikoja myös keikkakiertueen Malesiaan.

Tommi Laine liittyi Hot Pantsin kitaristiksi korvaten Jenkkeihin lähteneen, Wiley Cousinsin riveihin liittyneen Risto Klemolan 1996. Hot Pants oli roots-bändi, jonka ohjelmistossa oli 40–50 -lukujen rhythm & bluesia ja rock’n’rollia, lattaria sekä Vesa Hyrskykarin omaa materiaalia. Bändimiehistö oli seuraava: Tommi Laine (laulu, kitara), Vesa Hyrskykari (haitari, saksofoni), Artsi Piispanen (piano), Ville Rauhala (basso) ja Santtu Sääkslahti (rummut). Tässä vaiheessa Laine luopui työpaikastaan Postilla ryhtyen täysipäiväiseksi muusikoksi. Tommi alettiin yleisemmin tietää paitsi hyvänä kitaristina, mutta ennen kaikkea loistavana - asiantuntijapiireissä jopa maan parhaana slide-soittajana.

Hanhiniemen Perunateatteri; Pikkutaivas -00Appelle-Moi Bob -01Tommi Laineen liittyessä Pauli Hanhiniemen Perunateatteri -kokoonpanoon loka/marraskuussa ’99, alkoi useamman vuoden mittainen jäsenyys bändissä. Hän kuului vakiokoostumukseen ihan loppumetreille asti, kunnes yhtye lopetti v. 2005. Laine oli mukana mm. levytyksissä ”Pikkutaivas” (’00), ”Appelle-moi Bob” (’01) ja ”Kaikki rakkaudesta” (’04). Pauli Hanhiniemen (laulu, kitara, huuliharppu, koskettimet) ohella Tommin aikana bändissä (kitara, taustalaulu) soittivat Pasi Hiidenniemi (kitara, taustalaulu), Samuli Happo (basso, taustalaulu) ja Mika Hiironniemi (rummut). Viimeiset pari vuotta rumpalina toimi Juppo Paavola.
Perunateatteriaikoihin Laine vaikutti myös reggae-jazz-fuusio ryhmässä, Jazzgansters, joka perustettiin joskus 1997. Siinä vaikutti mm. saksofonisti Masa Orpana ja rumpali Juppo Paavola. Albumi ”Peace” (Rockadillo) ilmestyi vuonna 2005. Tommi vaikutti myös Jupon kanssa Vilpittömät -nimisessä kokoonpanossa 2002–03, joka oli sisällöltään monijakoinen, musiikillisia raja-aitoja koetellut bändi. Tommi oli lisäksi liittynyt Markku ”Peltsi” Peltolan Buster Keaton Orchestraan. Näyttelijä Peltola tiedettiin palkkatyönsä ja joidenkin roolihahmojensa ohella myös aiemmista musiikkikuvioistaan; mm. Motelli Skronkle -yhtyeestä. Buster Keaton Orchestra oli etnopohjaista instrumentaalimusiikkia esittävä kokoonpano, jossa akustista kitaraa soittaneen ”Peltsin” ja sähkökitaristi Laineen lisäksi touhusivat Kusti Vuorinen (haitari, vetopasuuna), Pirkko Kontkanen (viulu), Timo Kaaja (basso), Juppo Paavola (rummut) ja Janne Tuomi (lyömäsoittimet). Orkesterilta ilmestyi kaksi, kriitikoiden ylistämää albumia, ”Buster Keatonin ratsutilalla” (Ektro Records ’03) ja ”Buster Keaton tarkistaa idän ja lännen” (’06). Bändi teki mm. kahden viikon pituisen rundin Keski-Eurooppaan. Keulahahmonsa menehtymisen myötä yhtyeen toiminta lakkasi 31.12.2007.

Kusti Vuorinen ja Tommi Laine perustivat vuonna 2008 uuden bändin, jolle annettiin nimeksi Tampo. Se on instrumentaaliyhtye, jonka esittämästä musasta löytyy kosolti kansanmusiikkivaikutteita ja vaikkapa jazzia. Mainitsemistani esimerkeistä huolimatta ei ole helppoa hahmottaa edes mielikuvissa kokonaisvaltaista käsitystä bändin synteesistä, jos ei ole heidän ulosantiin ennen törmännyt. Tampoon kuuluivat Kusti Vuorinen (haitari, urut, puhaltimet), Tommi Laine (kitara), Nuutti Vapaavuori (basso) ja Simo Laihonen (rummut). Lisämausteeksi instrumenttiarsenaaliin oli tuotu erilaisia ”luomusoittimia” kuten esim. raparperihuilu. Tampon samanniminen esikoisalbumi ilmestyi v. 2009. Käsittääkseni yhtye on edelleen aktiivinen, mutta Laine ei kuulu enää sen miehistöön.

Edellisten vuosien tapaan Laineen Tommi Tommi Lainesoittaa nykyäänkin useammassa tamperelaisessa bändissä. Viime vuodesta lähtien hän on kuulunut Happo HCn vakiomiehistöön, jossa toimivat Samuli Happo (kitara, basso), Tommi Laine (kitara, taustalaulu), Pasi Hiidenniemi (kitara, taustalaulu) ja Mika Hiironniemi (rummut). Bändihän sai alkunsa Perunateatterin hajottua 2005. Se on Samulin biisejä – Suomi-rokkia – esittävä orkesteri, jonka kakkosalbumi ”Voitto” (Playground Music) ilmestyi alkutalvesta. Viime vuonna syntyi myös Buddha Surfers, jossa Laineen ohella operoivat Ismaila Sané (laulu, perkussiot), Jarno Forsman (kosketinsoittimet), Timo Kaaja (basso) ja Timi Härkönen (rummut). Tuorein Laine-vetoinen ryhmä, SupraFonics, syntyi tänä keväänä, uskokaa tai älkää, Elviksen tilauksesta! Juttuhan oli niin, että Jyväskylään oli tulossa esiintymään joku amerikkalainen ”Presley-simulaattori”, jolle Raulamon Jussi oli lupautunut hoitamaan säestysporukan. Jussi joutui siirtämään homman kuitenkin eteenpäin päällekkäisyyden takia, joten hän että rumpalinsa Tyko Haapala joutuivat jättäytymään hankkeesta. Kontrabasisti Masi Suutarlan kumppaneiksi reissuun lopulta lähtivät Tommi Laine (laulu, kitara) ja rumpali Ville Lehtovaara. Kyseisen illan loputtua kolmikko  päätyi jatkojalostamaan yhteistyötään ja näin syntyi SupraFonics! Trio soittaa rockabillya ja rock’n’rollia bluesilla asenteella, mitä tuo käytännössä sitten tarkoittaakaan… Ai juu, näistä nykykuulumisista ei sovi tietenkään unohtaa mr. Jukka Mäkistä ja Wang Dang Dudesista!

Monipuolisena muusikkona Tommi Laine – kitaristina, basistina, lyömäsoittajana ja/tai tuottajana – tekee kysynnän ja tarpeen mukaan myös erilaisia sessiotöitä. Hän on kysytty heppu vaativiin erikoistehtäviin, joista osoituksena useampi kiertue huuliharppuvirtuoosien Carlos del Juncon sekä Doug Jayn kanssa. Jälkimmäisen säestyshommissa Laine nähtiin Lahden Teerenpelissä menneenä talvena rumpali Juppo Paavolan ja basisti Jaska Prepulan kanssa..

Teksti: Hara Järvinen / Valokuva: Jyrki Kallio



Mutta mikä mies on jyväskyläläinen Jaska Prepula? Sitä yritän seuraavaksi selventää …

Jaska Prepula innostui roots-musiikista jo lapsena. Chuck Berry ja Jerry Lee Lewis kolahtivat kuusivuotiaaseen poikaan ja seuraavana vuonna piti hinguta Hurriganesin keikalle. Soittoharrastus alkoi kitaran kautta, mutta vakiintui treenikämpillä pääasiassa bassoon. Ensimmäiset kokoonpanot toimivat jonkinlaisena esiasteena vuonna 1992 perustetulle, tänä päivänäkin aktiiviselle bluesbändille, Willie & The Wolvesille.

Willie & The Wolvesissa WillieAndThe Wolves; Move Me Baby -05vaikuttivat perustamisvaiheessa Maku Tuominen (laulu, huuliharppu), Mika Lähteenmäki (kitara), Jaska Prepula (kontrabasso) ja Keke Pulliainen (rummut). Rumpaliksi vaihtui Make Lajunen v. ’94 ja seuraavaksi liittyi pianisti Mikko Mäkelä. Tällä kokoonpanolla mennään nykyäänkin. Cd-albumi ”Move Me Baby” (Wee Wee Records) ilmestyi vuonna 2005. Siinä oli tuoretta, keväällä taltioitua materiaalia, mutta puolet oli äänitetty aiemmin, alkutalvesta 2001. Peruskokoonpanon lisäksi sessioihin osallistuivat joillakin biiseillä kitaristi Nick Curran sekä puhallinsoittajat Tapio Leino, Markku Rinta-Pollari, Henri Haapakoski ja Matti Prepula. Pari kappaletta on merkitty bändiläisten omatuotannoksi, loput kymmenen ovat vanhempaa lainamateriaalia (esim. Sonny Boy Williamson ja Ray Charles). Mikäli satut levyyn törmäämään jossakin, eikä sitä itselläsi ole, niin kannattaa noukkia mukaansa. Kokoelmalevyllä ”Blues Live! – 25 Years” löytyy kolme bändiraitaa lisää. Willie & The Wolves -miehistön riisutumpi rinnakkaiskokoonpano Nothingville Hillbillies syntyi viime vuonna. Bändijäsenet ovat samoja, mutta ilman pianistia ja rumpalia mennään. Supistunut henkilömäärä on mahdollistanut keikkojen tekemisen ahtaammissa tiloissa. Eroa on myös musatyylissä, koska yhtye on kallellaan 50 -luvun Sun-kauden rock’n’rolliin.

Blues Live! 25 YearsSwamp Boogie sai alkunsa vuonna 2001, kun Willie & The Wolvesin kitaristi Lähteenmäki lähti useammaksi kuukaudeksi Englantiin. Swamp Boogien perustivat Prepulan Jaska ja Lajusen Make, jotka pyysivät Heinosen Hessun mukaansa. Se on bassoton kokoonpano, jossa Prepula toimii kitaristina, Heinonen laulaja/harpistina ja Lajunen soittaa rumpuja. Kyseessä on alkukantaista, hienostelematonta bluesia soittava, äärimmäisen tiukka combo. Vaikuttajina ovat toimineet mm. Mississipin sähköinen, rouhea bluesilmaisu sekä Louisianan swamp blues. Swamp Boogie havaittiin tiukaksi myös Lahden Torvessa (syksyllä 2007), jolloin bändi oli kiinnitetty Blues & Roots -jamien housebändiksi. Siitä lähtien se on ollut täällä epäsäännöllisen säännöllinen esiintyjä. Bändin tallenteet löytyvät Jyväskylän bluestapahtuman juhlajulkaisulta, ”Blues Live! – 25 Years”. Heinosen Hessua voi syystä pitää festivaalin isänä ja priimusmoottorina, mutta ei sovi vähätellä Prepulan useamman vuoden ponnisteluja hyvän asian eteen.

Henry’s Swing Club on uusiseelantilaisen, Jyväskylään jumittuneen Tommy Barkmanin ja Jaska Prepulan duo (laulu, dobro, kitara, huuliharppu / kontrabasso), joka perustettiin vuonna 2006. Duo-nimi ei luonnehdi kokoonpanon musiikillista ilmaisua, koska kaksikko esittää countrybluesia ja 30 -luvun Deltabluesia. Nimi on poimittu itse asiassa John Lee Hookerin biisistä, ”Boogie Chillen”, jossa tarinan päähenkilö vaeltaa Henry’s Swing Club -nimiseen kapakkaan.
Jyväskylässä toimi Boogie Chillen -klubi vuonna 2007. Esiintymispaikkana toimi aluksi paikallinen Jazzbar, joka sittemmin tunnetaan Popparina. Kuningasideana oli, että housebändin vieraiksi kutsutaan sekä kotimaisia että ulkomaisia bluesnimiä. Talonbändi otti nimekseen Boogie Chillen. Siinä ovat soittaneet paikallisista mm. Tommy Barkman, Jaska Prepula ja Make Lajunen. Bändissä ei ole kiinteää kokoonpanoa, vaan vierailijoiden tarpeiden mukaan ryhmää on hienosäädetty. Mukana ovat olleet mm. Tommi Laine ja Juppo Paavola.

Jaska PrepulaJaska Prepulan muusikkoelämää edellä mainittujen ohella on mm. uunituore J. Leino Blues Train, joka heitti ensikeikkansa kesällä Järvenpään Puistobluesin yhteydessä. Kyseessä on modernia Chicago-bluesia soittava ryhmittymä. Bändin keulahahmo, Jouni Leino, on alkujaan lahtelainen viliskantti, jonka jotkut saattavat muistaa vaikkapa 70 -luvun alun Pintavika -yhtyeestä (johon kuuluivat myös mm. Pepe Ahlqvist, Roope Rossi ja Olli Pekkola). Toki hänet yleisemmin tiedetään mainiosta bändistään, J. Leino & Blues Guys. Laulaja/kitaristi Leinon uudessa kokoonpanossa toista kitaraa soittaa jo viimeksi mainitussa mukana ollut Jonne Kulluvaara. Lisäksi siihen kuuluvat Mikko Mäkelä (Hammond-urut, piano), Jaska Prepula (basso) ja Juppo Paavola (rummut). Jaskaa työllistäviä bändejä on myös Jukes (kontrabasso), jossa hänen lisäkseen operoivat Tomi Leino (laulu, kitara, huuliharppu) ja Jonne Kulluvaara (kitara). Eikä tule tietysti unohtaa Wang Dang Dudesia!

PrepulaPrepulan Jaskalle tuttua ovat myös erilaiset säestyshommat, vaikkapa Little Victor ja Doug Jay. Täällä kotinurkissa tilaushommia ovat hänen kanssaan paiskineet usein mm. Tomi Leino ja Juppo Paavola. Prepula on kysytty soittaja myös rajojemme ulkopuolella. Syksyllä hän liittyy esimerkiksi R.J. Mischon kiertuebändiin, jolla on Keski-Euroopassa 18 keikkaa odottamassa. Prepula on eräänlainen ulkojäsen lisäksi useissa eri kokoonpanoissa ollen ajoittain mukana näiden keikoilla. Sellainen on esim. Helsinki Rooftop Ninjas, joka on jännä yhdistelmä bluesia ja hip-hopia. Vakiomiehistöön kuuluu amerikkalaissyntyinen Zenikh (laulu, kitara) plus dj:t Hereill ja Neveready (levysoittimet, biitit).

Teksti: Hara Järvinen / Valokuva: Jyrki Kallio



CAT LEE & Co.

www.catleeco.com www.myspace.com/catleeco
Torstai 23.9. Ravintola Teerenpeli (Vapaudenkatu 20) Vapaa pääsy

Cat Lee & Co.

Cat Lee & Co. on helsinkiläinen, akustisin instrumentein operoiva juurimusiikkiyhtye, joka sekoittaa mielenkiintoisella ja luontevalla tavalla eri musiikkityylejä. Mukana on niin bluesia, ragtimea, folkia, swingiä, countrya kuin jazziakin. Bändi kutsuu cocktailiaan Jamgrass -musiikiksi. Niin tai näin, vuonna 2004 perustettu yhtye on kelvannut yhtä hyvin bluestapahtumiin kuin vaikkapa bluegrass -tilaisuuksiin. Kun Cat Lee & Co. esiintyi Blues & Rootsin pääkonsertissa vuonna 2007, oli sen osuus melkoinen suksee. Käsittääkseni se on ollut tähän mennessä ainoa keikka Lahdessa, joten jo on aikakin muuttaa tilannetta.

Riemastuttavan musiikillisen konseptinsa ohella Cat Lee & Co. on poikkeuksellisen energinen ja mukaansa tempaava liveakti. Keskipisteenä säteilee laulusolisti Miss Cat Lee (Katri Somerjoki), joka hallitsee solistiosuutensa viekoitellen yleisön mukaansa. Nainen soittaa ajoittain myös huilua. Kitaristina toimii Stefanos Hirvonen, jonka riffit ja taiturimaiset, kappaleiden ehdoilla etenevät soolot eivät luultavasti jätä ketään kylmäksi. Miehen lavahabituksessa on myös nautittava annos humoristillisia piirteitä. Riisuttua rumpusettiä – virveliä ja symbaalia – soittaa tyylitajuisesti, mutta perin vauhdikkaasti useista helsinkiläiskokoonpanoista tunnettu Honey Aaltonen. Kontrabasisti Timo Tuppurainen on yksi arvostetuimpia instrumenttinsa taitajia tässä maassa. Hän on ulkonaisilta liikkeiltään hiukan sitä mitä Bill Wyman oli aikoinaan Rolling Stonesissa. Timo antaa soittokumppaniensa vapaasti melskata huolehtien, että biisien tempo ja rakenteet pysyvät kasassa. Vaikka kvartetti on parhaimmillaan juuri elävän yleisön edessä, se on mainio studiossakin! Bändiltä on tähän mennessä ilmestynyt kaksi albumia, ”Moon Follows” (Katharon 2006) ja ”Meaow” (Nuolicd 2009). Ne ovat yhtä idearikkaita ja monimuotoisia kuin itse bändikin. Lisäksi Cat Lee & Co. on mukana yhdellä esityksellä kokoelmalevyllä, ”Blues News Is Coming… Anthology of Contemporary Finnish Blues” (Blue North Records 2006). Biisi oli Albert Järvis-vainaan styge, ”Let’s Have A Ball (In The Fat Man’s Valley)”, josta oli sovitettu Cat Leemäinen menopala. Samassa sessiossa tallennetut raidat – ”Fat Catfish Blues” & ”Blues For A Friend” – päätyivät cd-singlelle.

Cat Lee & Co; Meaow -09 Cat Lee & Co; Moon Follows -06 Cat Lee; Fat Catfish Blues, Blues For A Friend -06 BLUES NEWS IS COMING...-06

Katri ”Cat Lee” Somerjoki – laulu, huilu / Stefanos Hirvonen – akustinen kitara / Timo Tuppurainen – kontrabasso / Honey Aaltonen – rummut

Teksti: Hara Järvinen



Sitten lyhyt oppimäärä yhtyeen soittajista ja aloitetaan solistista…

Cat LeeKatri Somerjoki on aina halunnut laulajaksi, ainakin niin pienestä pitäen kuin pystyy muistamaan. Katrin ensikosketus musiikkikuvioihin tapahtui kuusivuotiaana, jolloin hän lauloi levyllä ”Lurpin Larpin Luppakorva”. Kyseisellä eri esittäjien levytyksellä olivat mukana mm. Pinja ja Janus Hanski sekä Per-Olof Siren. Somerjoen tärkein idoli taisi lapsena olla Carola Häggkvist, jonka materiaalia hän kuunteli lakkaamatta. Sitten kuvaan astuivat ulkomaisista Madonna ja Duran Duran sekä kotimaisista Anja Niskanen ja Jonna Tervomaa (lapsitähtenä). Roots-musa tuli myöhemmin ja nainen nimeää yhdeksi tärkeimmiksi vaikuttajikseen Patsy Clinen.

No Explanation oli järvenpääläinen, monihenkinen reggaeyhtye, jonka riveissä alkoivat Somerjoen Katrin keikkailut laulusolistina. Bändissä vaikutti perustajajäsen Ron Hardyn (rap-laulu) lisäksi mm. Sakke Wallenius (laulu), Altti Uhlenius (kitara) ja Suikki Jääskä (perkussiot). No Explanation esiintyi vaikkapa Puistobluesissa (jamivieraana The Neville Brothers) ja Maailma Kylässä -festivaaleilla. Heiltä ilmestyi omakustannuslevy, ”Book 3 Synthesis” (’95).  Seuraavaksi Wallenius ja Somerjoki perustivat Mascara-trion vuonna 1996, johon kuului myös Maria Määttä. Se oli suosittu, kolmen naisen muodostama popyhtye, joka teki parodiaa 90 -luvun tyttöbändi-ilmiöstä (vrt. Spice Girls & En Vogue). Ensisinglensä ”Erittäin hyvä ellei täydellinen” ilmestyi vuonna 1996, josta tuli melkoinen listamenestys (#2) sekä radiohitti. Jatkosinkku ”Assanvessankassa” tuli vuotta myöhemmin, kuten myös pitkäsoitto ”Erittäin hyvä”. Yhtye teki myös yhteistyötä sekä pari singleä iskelmälaulaja Frederikin kanssa. Yhtye alkoi hiipua vuoden 1998 loppuun mennessä. Sen jälkeen Katri oli mukana Saken perustamassa ”Play It Again Ma’sCara”-showssa, joka sai ensi-iltansa Suomen Kansallisteatterin isolla lavalla v. ’99. Katri Somerjoki ei ole Mascaran jälkeen jatkanut popmusiikkirintamalla, vaan tehnyt nimenomaan roots-musiikkia.

Cat Lee & Co.Katri Somerjoki ja Stefanos Hirvonen lauloivat ja soittivat keskenään aluksi omaksi huvikseen sekä joissakin juhlissa ammentaen perinnerikkaasta juurigenrestä. Mr. Honey Aaltonen on pariskunnan ystävä ja vieläpä mainio rumpali; bändisuunnitteluun siirryttäessä oli hän luonteva valinta. Katrin ideasta perustamisvaiheessa mukaan kysyttiin myös Timo ”Tuppis” Tuppuraista – yhtä Suomen parasta jazzkontrabasistia – joka kolmikon yllätykseksi liittyi remmiin. Silloin elettiin vuotta 2004, jolloin Cat Lee & Co. oli syntynyt. Tosin ihan ensimmäisellä keikalla olivat myös Ville ”Lefty” Leppänen ja Sakke Wallenius, jonka jälkeen miehistö vakiintui kvartetiksi.

Teksti: Hara Järvinen



Jatketaanpa kitaristi Hirvosen soittokuvioista…

StefanosHirvonen (editoitu Meaow cd-vihkosta)Stefanos Hirvonen kiinnostui rumpujensoittamisesta ja jazzista noin kymmenvuotiaana. Kitara tuli kuvioihin myöhemmin Albert Järvisen toimiessa teini-ikäisen esikuvana. Hirvosen ensimmäisiä bändejä oli nelihenkinen Monroe, joka luotti sataprosenttisesti Hurriganesin ohjelmistoon. Silloin elettiin vuotta 1976. Nuorukaisen maailmankuvan mullisti seuraavana vuonna Jimi Hendrixin musan ja kitaransoiton kuuleminen, joka johti intensiivisiin tekniikkaharjoitteluihin sekä antoi alkusysäyksen bluesiin. Vaikutteet eivät kuuluneet vielä juurikaan seuraavassa kokoonpanossa, Rock Lahtinen, joka esitti suomenkielistä rokkia; mukana oli bändijäsenten omatekemää materiaalia. Hirvosen saatua ylioppilaslakinsa lähti hän suorittamaan varusmiespalveluaan, jolloin Rock Lahtinen hajosi.

Stefanos Hirvonen innostui 80 -luvun alussa akustisiin bluestyyppeihin etunenässä mm. Robert Johnson sekä jazzpuolelta palasi kuvioihin Django Reinhardt. Hirvonen liittyi Pan’s Blues Bandiin v. ’84, mutta muuten hän soitteli useamman vuoden ajan lähinnä itsekseen. Muutos tapahtui joskus 1987 tienoilla, jolloin Stefanos työskenteli tarjoilijana Tavastia-klubilla. Siellä oli parhaillaan jotkut bluesfestivaalit ja yksi esiintyjistä ei saapunut paikalle. Merimaa tiesi Hirvosen soittoharrastuksesta ehdottaen alaiselleen ex-tempore lavalle menemistä. Hetken emmittyään Stefanos suostui täyteosuuteen, jossa lauloi ja soitti akustista, countrybluestyyppistä materiaalia. Kyseisenä iltana oli yleisön joukossa kaksi kundia The C.-Sweat -nimisestä bändistä – Jukka ”Ice Cream” Anttila ja Petteri ”Rätsä” Räty – keikan loputtua he pyysivät Hirvosen bändiinsä. C.-Sweatissa vaikuttivat Petteri Räty (laulu), Jukka Anttila (huuliharppu), Jari Mokkala (kitara), Stefanos Hirvonen (laulu, kitara), Juha Haapasalo (basso) ja Jarmo Uimonen (rummut). Ohjelmistoon kuului mm. Fabulous Thunderbirdsia ja ZZ Topia. Musiikillisten näkemyserojen ja joidenkin lisäjännitteiden takia bändi hajosi v. 1988. Siitä muodostui ilman Rätyä Steady Rollin’ & Ice Cream (v. 1989). Omakustanteena julkaistu Ep-levy ”Are You Ready For…” ilmestyi 1990. Vuotta myöhemmin ryhmä alkoi lähestyä tiensä päätä ja niinpä Hirvonen, Haapasalo ja Uimonen tekivät akustisia triokeikkoja nimellä Steady Rollin’ Trio.

BluesAffection; A Train To My Freedom Blues Affection; Tales Of The Yellow Moon -97Blues Affection oli merkittävä ja pitkäaikainen voimatrio, jonka perustivat Stefanos Hirvonen (laulu, kitara), Markku ”P.O” Olkkonen (basso, laulu) ja Jari ”Gene” Pykäläinen (rummut). Hirvosen lahjakkuus ei tässä vaiheessa pysynyt enää helsinkiläisten omana tietona, vaan hänestä oli tulossa kansallisesti arvostettu kitarasankari. Hän osoittautui oivalliseksi myös biisintekijänä. Ensisingle ”A Train To My Freedom” / ”Spring Is Here” (Bluelight Records) ilmestyi vuonna 1992. Debyyttialbumi, “September In Blue”, ilmestyi 1994. Seuraava, psykedeliavaikutteilla rikastettu kokonaisuus, “Tales Of The Yellow Moon” (’97), on bändin joutsenlaulu, jos mielipidettäni kysytään. Kiekko sisältää Hirvosen täyspainoisia biisejä, jotka toteutukseltaan ovat myös kertakaikkisen komeita! Markkinoille tuli vielä live-albumi ”Hard On Stage” (Bluelight Records v. ’99), joka koostuu blues-rockhenkisestä Tavastia-keikasta (16.6.’98). Äänitteestä välittyy yhtyeensoiton tiukkuus ja Blues Affection -kolmikon taiturimaisuus. Tätä kirjoittaessa kuuntelin muuten kahta jälkimmäistä cd:tä. Ei pahoja, ei tosiaankaan…

Blues Affectionin rinnalla Stefanos Hirvonen ehti touhuta paljon muutakin. Hänellä oli esimerkiksi duo-hommaa Ville ”Lefty” Leppäsen kanssa. Samoihin aikoihin Hirvonen, Honey Aaltonen ja Kalle ”Don Carlos” Hyvärinen perustivat aktiivisen keikkatrionsa joskus 1995, joka sai nimekseen Krazy Kats. Ohjelmistokokonaisuus oli oivaltava sekoitus mm. 20 -luvun countrybluesia, 30 -luvun jazzia, 40 -luvun rhythm & bluesia ja 50 -lukuista rockabillya. Kolmikko nähtiin myös Blues & Rootsissa (2001). Vuotta myöhemmin Krazy Kats hajosi.

Stefanos Hirvonen oli vakioilmestys vuonna ’91 perustetun rock’n’roll -henkisen instrumentaaliyhtyeen Big Bertha & The Bulldozersin keikkamiehistössä aikavälillä 1995–01. Bändi soitti ihan ensimmäisessä Lahti Blues & Rootsissa v. 2000 (klubi-ilta; Molly Malone’s Irish Bar) kokoonpanollaan Eeva-Kaarina ”Big Bertha” Järvimäki (tenorisaksofoni, haitari), Stefanos Hirvonen (kitara), Pete Loikala (basso) ja Honey Aaltonen (rummut).

Stefonos Hirvonen vaikutti aikavälillä 1993–99 lisäksi Barokkiyhtye Battaliassa, jonka musiikillisen ilmaisun selkärankana on cembalon ohella kaksi viulua, gamba ja teorbi. Battalia on pysytellyt esittämänsä musiikin sisällä barokkityylissä, mikä heidän tapauksessaan tarkoittaa selkeästi lähinnä klassista lähestymistapaa. Selventävänä esimerkkinä toimikoon mainita Stefanos Hirvosen barokkisoittimille sovittamista Jimi Hendrix -kappaleista. Kitaristi on mukana Battalian levytyksessä ”Italian Early Baroque” (Alba Records ’97), kuten myös seuraavilla: Annamari Pölhö & Ballo della Battalia: ”Una Sera Siciliana” (Alba ’00) ja Kirmo Lintinen: ”Chamber Works” (Alba ’09), jossa on eri esittäjiä. Hirvosen osuus tapahtuu kappaleessa ”David ja Batseba” (kesto n. 12.30 min.), jonka esittää Tuuli Lindberg, Topi Lehtipuu & Battalia.

En malta olla mainitsematta, vaikka hypätäänkin asiasta ehkä kolmanteen, herrojen Hirvosen, Honey Aaltosen ja Ville Leppäsen ideoimaa ja ylläpitämää Bengal Tiger -klubia (’90–91). Paikkana toimi Korkeavuorenkatu 45:ssä sijaitseva pieni ravintola, jossa kyseisinä iltoina esiintyi aina kaksi bändiä – akustinen sekä sähköinen – jonka jälkeen pidettiin jamit. Ne olivat parhaimmillaan niin suosittuja tilaisuuksia, että jonoa riitti Espalle asti. 

Hawaiian Hula Hoppers aloitti vuonna 2002, joka nimensä mukaisesti esitti sen maailmankolkan tyyppistä musiikkia. Kokoonpano oli seuraava: Ville Leppänen (National-resonaattorikitara), Stefanos Hirvonen (akustinen kitara), Jarmo Julkunen (ukulele) ja Honey Aaltonen (virvelirumpu). Mukana oli myös basso, mutta soittajat vaihtuivat keikoittain. Katri Somerjoki teki solistillisen vierailun myös jollakin keikalla. Ja kertauksen vuoksi, Cat Lee & Co. perustettiin vuonna 2004.

Teksti: Hara Järvinen



Katsotaanpa, mitä onnistuin saamaan irti Timo Tuppuraisesta…

TimoTuppurainen (editoitu Moon Follows -cd-vihkosta)

Timo Tuppurainen on arvostettu, kuopiolaislähtöinen muusikko, jonka instrumentit ovat kontra- ja sähköbasso. Hän opiskeli Oulunkylän pop/jazz-konservatoriossa vuosina 1992–95. Sibelius-akatemian jazzmusiikin koulutusohjelmasta mies valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2004. Soittohommat alkoivat jo seitsemänvuotiaana aluksi pianolla ja parin vuoden päästä instrumentiksi vaihtui sello. Lukioaikoihin Timo oli aloittanut bassonsoiton liittyen koulunsa orkesteriin, joka oli nimeltään Minna Canth Big Band. Tämä tie johti pari vuotta myöhemmin myös kuopiolaiseen Pohjantien Big Bandiin. Molemmat pärjäsivät hyvin Imatran Big Band-kilpailuissa 1992. Tuppurainen toimi teatterimuusikkona Kuopion Kaupunginteatterissa vuosina 1994–95. Myöhemmin hän vaikutti myös Suomen Kansallisteatterissa.

Lenni-Kalle Taipale; Nothing To Hide -98Timo Tuppurainen tiedetään eritoten jazz-kuvioistaan. Merkittävä yhteistyö käynnistyi, kun Timo liittyi perustamisvaiheessa 17 -vuotiaan nuorukaisen, Lenni-Kalle Taipale Trio:n v. 1995. Kokoonpano oli silloin Taipale (piano), Tuppurainen (basso) ja Sami Järvinen (rummut). Kolmikko osallistui Pohjolan Kyky-kisaan vuonna 1997 voittaen Suomen kilpailun ja tullen pohjoismaiden osuudessa toiseksi. Samana vuonna Taipale valittiin Pori Jazzien vuoden taitelijaksi, joka poiki bändille lukuisia keikkoja erilaisiin tilaisuuksiin, mm. Linnan juhliin ’98. Esikoisalbumi ”Nothing To Hide” (Naxos) ilmestyi aiemmin jo samana vuonna (myyden ensimmäisenä kotimaisena jazzlevynä kultaa) ja seuraava ”Hiutaleita” tuli vuotta myöhemmin. Tuppurainen jätti bändin kesällä 1999, jolloin hänen tilalleen tuli Timo Tolonen.

Iso Karhu -00”Tuppis” vaikutti samoihin aikoihin myös Iso Karhu -kokoonpanossa, jonka omaa nimeä kantanut esikoislevy julkaistiin v. 2000 (Texicalli Records). Yhtye esitti suomenkielistä, lähinnä Hannu Virtasen tekemiä sävellyksiä, joista löytyy vaikutteita mm. kansanmusiikista ja jotakin Ultra Bra- sekä Kaj Chydeniusmaista. Jatkoa seurasi pari vuotta myöhemmin ”Ulappa” -nimisellä levyllä. Soitinarsenaaliin kuuluivat kitaroiden, bassojen ja rumpujen lisäksi mm. haitaria, tuubaa, pianoa, harmoonia, viulua, mandoliinia ja bouzoukia. Kokoonpanossa vaikuttivat Tuppuraisen ohella mm. Maija Karhinen, Taito Hoffrén, Timo Alakotila, Lassi ja Tuomas Logrén sekä Ilkka Tirkkonen (jälkimmäisellä albumilla oli Alakotilan korvannut Eero Grundström).

U-Street All Stars oli Tuppuraisen seuraava jazzyhtye, joka perustettiin v. 2000. Siinä vaikuttivat basistin ohella Markus Holkko (alttosaksofoni), Timo Lassy (tenorisaksofoni), Teemu Viinikainen (kitara) ja Jussi Lehtonen (rummut). Timo Tuppuraisen kuuluessa kokoonpanoon julkaistiin EMI:n Blue Note -levymerkin albumit ”Helsinki Sessions” (’02) ja ”Bowling” (’04). Jälkimmäisen ilmestymisen aikoihin Tuppurainen erosi bändistä ja hänen tilallaan jatkoi Ville Herrala. Erja Lyytinen; Wildflower -03Timo kuului vuodesta 2000 lähtien myös Veli Kujalan Pipoka -yhtyeeseen, joka yhdisteli jazzia ja latinalaisamerikkalaista musiikkia (”Pipoka” ilmestyi ’04). Seuraava merkittävämpi Tuppurais-kiinnitys oli Erja Lyytinen, jonka riveissä kului reilut vuoden päivät 2003–04. Bändikokoonpano oli Erja Lyytinen (laulu, kitara), Davide Floreno (kitarat), Toni Kortepohja (urut, piano), Timo Tuppurainen (basso) ja Chris-Thomas Konieczny (rummut). Tänä aikana ilmestyi albumi, ”Wildflower” (Bluelight Records ’03).

Viime vuosina Tuppuraisen Timppaa ovat työllistäneet Cat Lee & Co.n ohella mm. Sin City, Hemma Beast, Tekijä Tuntematon, Rock Bullet, Kiven Juurilla, Antti Utriainen Trio, Grupo Con Sabor sekä Queenin musiikkia esittävä Princes Of The Universe. Tuorein albumi on tänä vuonna julkaistu Antti Utriainen Trion samanniminen levy. Lisäksi Tuppis on vaikuttanut pianistina Honey Aaltosen sivuprojektissa, Honey’s Bar Room Trio (2010). Aaltosen 50 -vuotisjuhlalevylle uudelleenkasatussa Hawaiian Hula Hoppersissa Tuppurainen on basistina. Levyltä löytyvä kappale on ”Hula Blues”.

Teksti: Hara Järvinen



Siirrytään Honey Aaltoseen, joka on toimelias, monilla sektoreilla aktiivinen musiikkimies; bändisoittaja, sessiosoittaja, tuuraaja, lauluntekijä, tuottaja ja musiikin suurkuluttaja, joka työskentelee levykauppa Fennica Recordsilla. Mies tiedetään myös tekemistään levyarvosteluista ja muista musiikkikirjoituksista mm. Blues News- ja Rytmi -lehtiin. Kaksituhattaluvun alussa Aaltosen teki hatunnoston arvoisen urakan kirjoittaessaan ja kasatessaan yksiin kansiin definitiivisen tarinan yhdestä nuoruusvuosien suosikeistaan, Hurriganesista (”Hurriganes” – Johnny Kniga 2002).

Honey Aaltonen.50-vRumpali Honey Aaltosen ensimmäisiä bändejä oli juuri Hurriganesia sekä vaikkapa Fleetwood Macia veivannut kellarikokoonpano, jossa hänen lisäkseen vaikuttivat Nedo Soininen (laulu, basso) ja Eso Lehtinen (laulu, kitara). He soittivat alkujaan kekseliäisyyden puutteessa nimijuoksutuksella Aaltonen – Lehtinen – Soininen, ALS, mutta ottivat sittemmin käyttöönsä Merry-Go-Round -bändinimen.

Ensimmäinen koulukeikkoja tehnyt bändi oli Rita Hayworth (1975–76), johon Honey Aaltosen ohella kuuluivat Markku Korhonen (laulu), Ari Ahonen (kitara) ja Teemu Kalliala (basso). Se oli r&b- ja rock’n’rollia Dr. Feelgoodin hengessä soittanut ryhmä, jonka ohjelmistosta löytyi omien biisien lisäksi rock’n’roll-standardeja kuten esimerkiksi ”Let The Good Times Roll” tai ”Route 66”, kuin myös omia versioita sellaisten 60-luvun bändien kuten Rolling Stonesin, The Whon tai The Kinksin levytyksistä (”Hitch Hike”, Around And Around”, ”Walking The Dog”, ”My Generation” ja ”Naggin’ Woman Blues”). Seuraava bändi Crossroad (’76-’78) soitti mm. Claptonia, Creamia, Winteriä ja Hendrixiä. Alkukokoonpanossa vaikuttivat ”Roihuvuoren Jimi Hendrix” Martti ”Mara” Railo (kitara), Nedo Soininen (laulu, basso) ja Honey Aaltonen (rummut). Crossroadin roudarina toimi mm. Maran nuorempi veli, Tauno Railo, joka myöhemmin kunnostautui mm. Hot Soxin ja Piirpaukeen basistina. Jälkikäteen katsottuna täysin yhdentekevien musiikillisten erimielisyyksien seurauksena Mara lähti melko nopeasti Crossroadista ja hänet korvasi Timo ”Time” Viitanen. Aaltonen kävi näihin aikoihin myös tuuraamassa rumpali Pauli Varpuahoa joillakin The Busters -keikoilla. Siinä solistina toimi Lauri Karhuvaara, Jyri ”Lele” Lehtonen soitti kitaraa ja bassoa Timo Virtaneva. The Busters on jossain välin aktivoitunut toimien Lehtosen johdolla yhä edelleen. Aaltonen kävi tuuraajana jopa punk-yhtye Johnny Spyn keikalla, josta on, hämmästyttävää sinällään, tallella kohtuullisesti onnistunut C-kasetti taltiointi.  Mutta palataanpa hetkeksi Crossroadsiin; yhtyeeltä ei tullut aikoinaan tallennetta, mutta C-kasetilta siirretty esitys, John Lee Hookerin ”Dimplesista” löytyy tänä vuonna ilmestyneeltä, Aaltosen 50 -vuotispäivää juhlistavalta kokoelma-cd:ltä: Honey Aaltonen Presents ”The Ultimate Party Album” (Isko / Bluelight Records). Sillä on Aaltosen uran varrelta muitakin harvinaisuuksia ja vastaavasti toki tunnetuimpia paloja.

Honey Aaltonen oli v.’78 – Crossroadin hajottua – perustamassa Nedo Soinisen ja Jone Kivistön (laulu, kitara) kanssa uutta, mutta lyhytaikaiseksi jäänyttä kokoonpanoaan, Powerhouse. Se osallistui nuorisobändiskaboihin ansaiten esiintymisen Finlandia-talossa neljän muun karsinnan selvittäneen kanssa. Powerhouse latasi selkärottingilla kolme stygeä, joilla täyttyi tarjottu 30 minuuttinen soittoaika. Ne olivat: ”Evil Ways” (Carlos Santanan & Buddy Milesin live-versiota mukaillen), ”Sabre Dance” (Aram Hatchaturianin ”Miekkatanssi” Love Sculpturen versiota mukaillen) ja ”I’m Going Home” (Ten Years Afterin Woodstock-vedon inspiroimana, mutta pitempänä ja nopeammin soitettuna). Powerhousen loppuaikana bändissä soitti rumpuja Kari ”Keno” Harrivaara. Sen hajottua Soininen oli mukana ensimmäisessä Hanoi Rocks -kokoonpanossa mm. bändin ensimmäisellä Tavastian keikalla.

Tortilla Flat
Honey Aaltonen ja Mikko ”Smokey” Suhonen soittelivat yhdessä kitaroitaan joskus 1978. Kummatkin diggailivat mm. Elmore Jamesia, Howlin’ Wolfia ja Little Richardia. Kun lisäkitaristiksi tuli jo Merry-Go-Roundissa vaikuttanut ”Roihuvuoren Peter Green” Eso Lehtinen, alkoivat Tortilla Flat -yhtyeen ekan miehityksen synnytystuskat olla ohi Aaltosen jatkossa vastatessa kannuista (bassoton kokoonpano). Lehtisen vetäydyttyä soittohommista hänet korvasi basisti Kimmo Kalasto, jolloin myös solistiosuudet siirtyivät rumpalimme kontolle. Bassoon vaihtui Sami ”Sam The Man” Järvinen (1980) ja kohta perään liittyivät kaverukset Kari ”Good Rockin” Kempas (laulu, huuliharppu) ja Jukka ”Ice Cream” Anttila (kitara). Jälkimmäisten heppujen yhteistyö Honeyn kanssa oli käynnistynyt jo hiukan aiemmin Moonshine Bluesbandin yhteydessä, jonka Puistobluesin jamikeikalle rumpali oli otettu mukaan. Anttilan vierailu Flatissa jäi lyhytaikaiseksi, mutta Kempas on kuulunut siitä lähtien bändin vahvuuteen. Kempas, Suhonen, Järvinen ja Aaltonen miehitys jatkui ilman muutoksia vuoteen 1984. Tortilla Flatin musiikillinen anti koostuu lähinnä bluesista, rhythm & bluesista sekä rock’n’rollista. Kunnon meininkiä, jonka parissa minä ainakin viihdyn! Bändi soitti alkuvaiheessa lähinnä lainamateriaalia kuten vaikkapa Magic Samin ”That’s All I Need”, Otis Rushin ”Homework” tai Billy Boy Arnoldin levyltä poimittu ”Dirty Muther Fucker”. Oivallisten lainojen lisäksi kundit luottivat myös omaan materiaaliin, josta pääosin on vastannut Honey Aaltonen. Lyhytikäisen Extend-merkin julkaisema single ”If We Talk About Music-It’s Rhythm & Blues” / ”I Want To Be Loved” sai päivänvalonsa 1983. Kakkospuolen kappalevalintaan liittyi sisäpiirin vitsi, joka on useimmiten jäänyt huomaamatta: samainen Muddy Waters -kappale oli myös Rolling Stonesin ensisinglen B-puolella.

We're Gonna Rock This House!Tortilla Flatin jäsenet aikahaitarilla 1984–86 pysyivät edelleen samoina, paitsi että basistiksi oli vaihtunut Jari ”J. Cool” Nieminen. Järvinen tosin palasi kuvioihin basistina myöhemmin pariin eri otteeseen. Eikä mies missään vaiheessa oikeastaan jättänyt bändiä, vaan toimi eri rooleissa mm. bändin levyillä, esim. äänittäjänä ja tuottajana. Blues News -lehti julkaisi ”We’re Gonna Rock This House!” -nimisen EP:n vuonna 1985. Kappalevalinnat noudattivat edellisen singlen linjaa: puolet lainaa, puolet omia. Jälkimmäisistä ”Sugar Daddy Blues” on jämähtänyt Tortillan keikkaohjelmistoon tähän päivään saakka.

Tortilla Flat; Every Kinda Wimmen -92Juha ”Käpy” Parviainen tuli bassonsoittajaksi v. ’87 ja sillä mentiin seuraavat kolme-neljä vuotta. Markkinoille ilmestyi jämäkkä seiskatuumainen, ”Double Date” / ”Let Me Take You Home” / ”Pain In The Ass” (Goofin’ Records ’90). Uudeksi bändijäseneksi oli tuolloin 1990 jo liittynyt kitaristi Petteri “Slim” Galkin. Seuraava sinkku sisälsi kappaleet; ”Margarita” / ”Los Flying Tortillas” (Goofin’ 1991). Vuotta myöhemmin bändi iski tiskiin debyytti-älppärinsä, ”Every Kinda Wimmen” (Goofin’). Kappalemateriaali oli pääosin omaa, muutaman keikkasuosikkeina pysyneen lainakappaleen (mm. Bo Diddleyn ”You Can’t Judge A Book By The Cover”) lisäksi. Kotikutoisen videohitin, funkblues ”Nightshiftin” ohella levyltä löytyvät Radio Cityn soittolistalle noussut ”Double Date” nykyisin myös Cat Lee & Co:n levyttämä huippu-killeri, ”Little Miss Monster”. Cd-painoksessa on bonuksena kaksi biisiä, ”Let Me Take You Home” ja ”Margarita” aiemmilta sinkuilta. CD on nykyisin loppuunmyyty, kuten suurin osa Tortillan levytyksistä, mutta vinyyliversiota voinee tiedustella Goofin’ Rocordsista. Useimmilla Tortilla Flat -levytyksillä aiemmin vieraillut,Tortilla Flat; Pills -94 saksofonia ja haitaria soittanut, Eeva-Kaarina ”Big Bertha” Järvimäki liittyi vakiomiehitykseen vuonna 1993, jolloin basistiksi oli palannut ”Sam The Man” Järvinen. Basistinpestiä tosin hoiteli jo vuoden päästä Pete Loikala. Tortilla Flatilta ilmestyi silloin kuuden biisin mini-cd, ”Pills” (Bluelight Records ’94). Siltä löytyy erittäin vaikuttava, ellei jopa täydellinen Honey Aaltonen sävellys/sanoitus, ”Lovers Game”. Tuolloin Tortilla Flatin kesäprojekteihin kuului yhteiskiertue Keystone Copsin ja Blues Affectionin kanssa esittämässä Robert Johnsonin bluesklassikoita. Niinpä puolet levystä oli omistettu Johnson-kappaleiden omaperäisille versioille. Ennen kuin bändi haihtui keikkarintamalta useaksi vuodeksi joskus 1995 jälkeen, oli miehistö taukoon asti seuraava: Kempas, Suhonen, Järvimäki, Aaltonen ja uutena basistina Vesa Karppi. 90-luvun lopulla Tortilla Flat teki minikiertueen englantilaisen rytmibluesorkesteri The Inmatesin kanssa, jolloin basistina ja laulajana toimi Masa Saloranta.

Tortilla Flat 2001 (Big Fish Hot Legs cd-vihkosta)Tortilla Flat tuli rytinällä takaisin juhlistaen 21-vuotistaivaltaan v. 2001. Samana syksynä bändi esiintyi myös Blues & Roots -klubilla, Lahden Molly Malone’sissa. Heidän mainio live-albuminsa, ”Big Fish Hot Legs” (Bluelight Records), ilmestyi marraskuussa. Kokoonpanohan oli ”se pitkäikäisin”: Good Rockin’ Kempas (laulu, huuliharppu), Smokey Suhonen (kitara), Slim Galkin (kitara, laulu), Käpy Parviainen (basso) ja Honey Aaltonen (rummut, laulu). Bändin uusiaktiivinen kausi kesti viitisen vuotta, jonka jälkeen ryhmä ollut melko stabiilissa tilassa, kunnes 30-vuotisjuhlan kunniaksi aktivoitui uudelleen. Vanhaa peruskolmikkoa Aaltonen-Kempas-Suhonen täydentää basisti Jussi Rantapuro, joka on aiemmin kunnostautunut lukuisten bändien lisäksi mm.   Bockhill Specialin baritonisaxofonistina (!) ja puhallinsovitusten tekijänä. ”Lieneekö ensimmäinen basisti, joka on oikeasti kiinnostunut Tortillan esittämästä musiikista”, on Honey Aaltonen jossakin yhteydessä naljaillut.

Tortilla Flatin ohessa…
More Living Finnish Blues -02Honey Aaltonen ”sotkeutui” Tortilla Flatin rinnalla useisiin muihinkin bänditouhuihin. Yksi sellainen oli vaikkapa mainio countrybluestrio, Downhome Boys, joka perustettiin 1985. Siinä vaikuttivat Good Rockin’ Kempas (laulu, huuliharppu), Kari ”Playboy” Johansson (kitara) ja Honey Aaltonen (pyykkilauta). Bändi oli yhdellä esityksellä mukana (”Shake ’Em On Down”) v. 1990 ilmestyneellä, eri esiintyjien live-Ep:llä, ”Bengal Tiger Club” (Bengal). Levyllä on myös Steady Rollin’ & Ice Cream, The Keystone Cops ja Tortilla Flat (jonka esitystä ”Have A Good Time” ei ole muualla julkaistu). Bengal Tiger -klubi oli Aaltosen, Stefanos Hirvosen ja Ville Leppäsen ideoima, säännöllisesti järjestetty musiikkitilaisuus, jossa samana iltana esiintyi kaksi bändiä – akustinen sekä sähköinen kokoonpano – ja sitten jammailtiin. Palatakseni Downhome Boysiin…”Break ’Em Down” -niminen Big Joe Williamsin sävellys – itse asiassa sama biisi kuin live-Ep:llä – löytyy studioesityksenä Aaltosen tuottamalta kokoelmalevyltä “More Living Finnish Blues” (Blue North Records ‘02). Kokoelma esittelee muutenkin kattavasti tuon aikakauden kotimaista bluesosaamista ja bonuksena mukana on vanhempia, merkittäviä bändejä kuten Chicago Overcoat, Hojas ja Tortilla Flat... 

Honey Aaltonen liittyi Niko Ahvosen luotsaamaan Sir Henrik’s Hot Shots -kokoonpanoon korvaten rumpali Hemu Häsäsen v. 1987 (bändinimi lyheni muotoon Hot Shots). Yhtye luotti perusjumpbluesiin, johon mukaan oli otettu soulahtavia, Ray Charles -tyyppisiä aspekteja. Ahvosen bändiä tyylillisesti lähellä voisi olla vaikkapa The Roomful Of Blues. Hot Shotsissa vaikuttivat silloin Niko Ahvonen (laulu, tenorisaksofoni), Imu Malinen (tenorisaksofoni), Eero Laakkonen (kitara), ”Tumppi” Tiusanen (basso) ja Aaltonen (rummut). Välillä pianossa oli Mitja Tuurala. Aaltonen vaikutti bändissä vajaan vuoden päivät.

Honey Aaltonen liittyi jump-bluesia, rock’n’rollia ja rhythm & bluesia soittaneeseen The Rhythm Hogsiin (nykyisin Dr. Snout And His Hogs Of Rhythm) vuonna 1989 paikaten soittajatyhjiötä, joka oli tullut rumpali Tommy Dahlströmin siirryttyä kitaraan. Silloin kokoonpanossa vaikuttivat ”Big” Ari Ahvonen (laulu), Jussi Huhtakangas (kitara), Tommy Dahlström (kitara), Timo Tarkela (saksofoni, laulu), Mika Liikari (basso, laulu) ja Honey Aaltonen (rummut). Bändi oli kysytty liveakti; he toimivat kerran myös Crazy Cavanin lämppärinä… The Rhythm Hogsilta ilmestyi myös Ep, ”Real Rock Drive” (Goofin’ 1989)

Seuraavaksi Honey Aaltonen liittyi pesulautavastaavana Mikko Saarelan Louisiana-henkiseen, humoristisin, kotimaisin tekstein operoivaan bändiin, U-Bayou (1990-’93). Siinä vaikuttivat silloin Ari ”Woude” Voutilainen (laulu, kitara, huuliharppu), Tuomo Heikkola (laulu, haitari), Ari Taponen (laulu, kitara), Päivi Takala (viulu, laulu), Mikko Saarela (laulu, basso), Honey Aaltonen (pesulauta), Juha Sivonen (rummut) ja levyllä Sika Kukkonen (congat). Ensisingle ”Nuoruus Zydeco” / ”Anna etumatkaa” (AMT) ilmestyi vuonna 1990. Bändiltä ilmestyi myös pikkulevyt seuraavana kahtena peräkkäisenä vuotena sekä pitkäsoitot ”Tuu-steppaamaan” (AMT ’91) ja ”Juupajuu tuu” (’93).

Honey Aaltonen vaikutti marakassien, congien ja pesulaudan soittajana myös Sultans Of Jungle -kokoonpanossa vuosina 1990–95. Yhtye soitti New Orleans- ja Louisiana vaikutteista r & b-musaa, rosoisia tulkintoja ikivihreistä sävelmistä ja rupisempaa rock’n’rollia – vähän kuin texasilainen The Naughty Ones. Vakiomiehistö oli Jani Penttinen (laulu), Pekka Laine (kitara), Kari Pietiläinen (kitara), Petri Pohjanoksa (basso), Juha ”Jupe” Litmanen (rummut) ja Honey Aaltonen. Bändi levytti instrumentaalisinglen, ”Sultans of Jungle”/ ”Zulu Stomp” (GAS ’96), jolla ei ole Penttistä eikä Aaltosta mukana.

BigBerthaAndTheBulldozers Ep 1995Big Bertha & The Bulldozers perustettiin vuonna 1991. Siihen kuuluivat Big Bertha Järvimäki (tenorisaksofoni, haitari), Jarmo Virta (kitara), Hannu Hämäläinen (basso) ja Honey Aaltonen. Sittemmin kitaristeina toimivat Timo ”Pussycat Taylor” Araneva ja Smokey Suhonen, joista Araneva luopui leikistä puolen vuoden jälkeen. Basistina oli Pete Loikala. Loppuaikojen keikoilla kitarassa oli Stefanos Hirvonen vuodesta 1995/’96 lähtien. Big Bertha & The Bulldozers oli puhdasverinen instrumentaalibändi, joka soitti rock’n’roll -tyyppistä materiaalia. Bändin Ep-levy ”Nuoruustango” ilmestyi v. 1995 (Goofin’ Records). Nimikappale on Kaj Chydeniuksen sävellys, joka oli sovitettu vastaamaan bändin tarpeita Bo Diddleyn henkeen. B-puolelta löytyy ”Sombrero” ja ”Mad Child”. Albumi ”Laka Tong” (Goofin’ / Bugli Bax Records) ilmestyi 1997.

Big Bertha & The Bulldozers esiintyi v. 2000 Lahti Blues & Roots -klubilla (kokoonpanolla Big Bertha, Stefanos, Pete & Honey). Pian tämän jälkeen kokoonpano hajosi… Palaanpa Lahden keikkaan. Jostain syystä paikalle saapui poikkeuksellisen vähän porukkaa, eikä ravintolan henkilökunta näyttänyt diggaavan illan bändistä tai ainakaan sen esittämästä musiikista. Muistini mukaan Big Bertha kumppaneineen hoitivat tonttinsa kuitenkin ihan hyvin ja sai jopa sen hyppysellisen ihmisiä mukaansa. Mutta, olimme siis järjestäjänä tuottaneet pettymyksen ravintolapäällikölle ja yhteistyömme oli menossa katkolla. Pääsimme kyllä sopuun, mutta jonkinlaisella varaumalla, että emme tarjoa heille kyseisiä bändijäseniä missään yhteyksissä. (olivatko ”hesalaiset muusikot käyttäytyneet sopimattomasti”?). Arvatkaapa, mikä siellä seuraavan tapahtuman yhteydessä esiintyi? Tortilla Flat! Sorry, nyt rönsyilee ajatukset, joten palataan takaisin Aaltos-kuvioihin…

Teendreams oli Cisse Häkkisen muistoa kunnioittava, pääosin miehitykseltään salolainen kokoonpano, joka toimi vuosina 1997–2002. Yhtye jätti jälkeensä yhden levyn (CD-EP), ”Teendreams” (Avalant Records ’97), joka sisälsi 60 -luvun hittejä (matskua, jota Häkkinen rakasti ja jopa esitti). Mukana olivat mm. ”My Only One” ja ”It’s In His Kiss”. Itse asiassa kaikki mini-cd:n neljä kappaletta löytyvät vaivattomasti jo aiemmin mainitsemaltani Honeyn 50 -vuotisjuhlalevyltä, jota saa ainakin Fennica Recordsilta. Teendreamsissa vaikuttivat Masa Saloranta (laulu, basso), Minna ”Minnie” Saarinen (laulu), Kari Ora (kitara), Ville Witka (laulu, piano, koskettimet) ja Honey Aaltonen (rummut).

Honey Aaltonen vaikutti myös kantrihenkisessä, Oski & Los Scobesissa vuosina 1998–99. Sehän oli lahtelaislähtöisen Osmo Ritorannan ja Pekka Heinäsen vuonna ’93 perustama yhtye, joka esitti pääosin Ritorannan omia, suomenkielisiä kappaleita. Rumpalimme Honey Aaltosen aikoihin kokoonpanoon kuuluivat laulaja/kitaristi Ritorannan ohella Olli Virkkunen (kitara, mandoliini, dobro) ja Micke Forsberg (basso). Uuden miehityksen ensikoitos tapahtui helsinkiläisessä ravintola Green Starissa ja samana iltana oli toinen veto Tuusulassa, kantriyhdistyksen bileissä. Bändi teki seuraavana vuonna promosinglen, ”Tunteiden valssi” (Texicalli Records). Oski & Los Scobes esiintyi Puolan kansainvälisillä Country-festivaaleilla kesällä 1999. Se esiintyi myös MTV 3:n aamulähetyksessä. Vuoden loppupuolella Aaltosen korvasi lahtelaislähtöinen Tapio ”Tapo” Leppänen, minkä jälkeen kokoonpano on vaihtunut kokonaan.

Krazy Kats oli rootsbändi, joka perustettiin vuonna 1999. Siinä vaikuttivat Stefanos Hirvonen (laulu, kitara), Kalle ”Don Carlos” Hyvärinen (kontrabasso) ja Honey Aaltonen (rumpu, symbaali ja laulu). Kyseessä oli loistava liveyhtye, jonka ohjelmistokokonaisuus oli rakennettu juurimusiikin useista lähteistä. Mukana oli mm. 20 -luvun countrybluesia, 30 -luvun jazzia, 40- lukuista rhythm & bluesista, 50 -lukuista rock’n’rollia - deltabluesia ja rockabillya. Kolmikon vahvuuksia oli myös lavakoheltaminen. Krazy Kats otettiin hyvänmielin vastaan myös Blues & Rootsissa, jossa bändillä oli kolme lyhyehköä, erillistä settiä (2001). Voisiko Cat Leetä musiikillisella aspektilla ajatella jonkinsorttisena jatkojalostettuna vastineena Krazy Katsille? Tiedäpä tuota… Joka tapauksessa Krazy Kats kuopattiin vuonna 2002. Sanotaan, että kun jotain kuolee, niin aina syntyy myös jotain uutta. No, ainakin Hawaiian Hula Hoppers syntyi joskus samoihin aikoihin 2002. Se on havaijilaiseen musaan ja sen tyyppiseen ilmaisuun vihkiytynyt ryhmittymä. Siinä vaikuttivat Ville ”Lefty Willie” Leppänen (National-peltikitara), Stefanos Hirvonen (akustinen kitara), Jarmo Julkunen (ukulele) ja Honey Aaltonen (virveli). Basistit vaihtuivat lähes keikoittain, kun ei sopivaa tai sitoutunutta tahtonut löytyä. Jatkossa Timo Tuppurainen on luvannut olla käytössä…

Tuoreempia kuulumisia…
BLUES NEWS IS COMING...-06Cat Lee & Co. kuten myös Ironweed saivat alkunsa 2004. Ironweedissa vaikuttivat Nisse ”Evil” Lindström (laulu), Mikko ”Smokey” Suhonen (kitara), Jyrki ”Lilleman” Ojantakanen (basso) ja Honey Aaltonen (rummut). Tosin bassoon vaihtui jonkin ajan kuluttua Antti ”A-rapa” Mykrä. Ironweed oli menevää, sähköistä kaupunkibluesia raskaammalla tatsilla viljellyt kokoonpano, jonka innoittajina toimivat esimerkiksi Magic Sam, Howlin’ Wolf, Muddy Waters ja Otis Rush. Mukana oli jotain Led Zeppelinmäistä tai ennemminkin Freemäistä, mutta ilmaisu keveni sittemmin johonkin Fleetwood Macin ja Canned Heatin välimaastoon. Bändi oli mukana BN:n julkaisemalla kokoelmalevyllä (”Blues News Is Coming… Anthology of Contemporary Finnish Blues”) Albert Kingin tunnetuksi tekemällä klassikolla, “The Hunter” (Blue North ‘06).

Myös Great Western perustettiin vuonna 2004. Se on kantrivaikutteinen, parhaisiin amerikkalaisiin singer/songwriter-perinteisiin nojaava kokoonpano. Omasta materiaalista vastaa laulusolisti Jussi Kyrönseppä, joka tuntuu hallitsevan sektorinsa. En ole onnistunut tutustumaan kuin kahteen hänen lauluunsa, jotka löytyvät helposti bändinimihaulla Googlesta, mutta haluaisin ehdottomasti kuulla lisää. Keikoilla omien lisäksi soitetaan myös covereita. Demokokoonpano oli Jussi Kyrönseppä (laulu), Olli Virkkunen (kitara), Arto Lappalainen (steel-kitara), Benedictus Ågren (basso) ja Honey Aaltonen (rummut). Rumpalimme toimi eräänlaisena ulkojäsenenä myös tamperelaisessa, Jarkko Helinin luotsaamassa Crawfish Kings -yhtyeessä. Yhteistyön hedelmiä testattiin myös Blues & Rootsissa (’06), kun aamuyöstä raikuivat mukaansa tempaavat zydeco- & cajun-kappaleet, joissa kaksirivisellä haitarilla oli iso rooli sekä triangeli että pesulauta lähes välttämättömiä. Lavalla olivat Jarkko Helin (laulu, haitari), Marko Aho (kitara, triangeli, taustalaulu), Honey Aaltonen (pesulauta), Tommi Tenkula (basso, taustalaulu) ja Janne Salo (rummut). Arvatkaapas, saatiinko bileet pystyyn?

Aaltosen Honey liittyi pitkänlinjan laulaja/lauluntekijä Jussi Ketun bluesahtavaan juuribändiin syyskesästä 2007. Jussi Kettu Band on yhtä kuin nokkamiehensä (laulu, kitara), Petri Loikala (basso) ja Honey Aaltonen (rummut). Viime vuoden loppupuolella bändi äänitti Jussin biisejä sisältävän albuminsa, Yliannos bluesia” (Propaganda), joka ilmestyi tänä keväänä. Vierailijana oli mm. huuliharpisti Harri Finér ja entinen yhtyejäsen, kosketinsoittaja Tapio Niemelä. Kettu Bandin vakiojäsenet vaikuttavat myös tuoreessa, Aaltos-vetoisessa roots-combossa, Honey’s Tex Mex B-B-Q. Nimensä mukaisesti tässä kohdin liikutaan syvällä Texasissa, johon musiikilliset vaikutteet ovat lainattu pääosin rajanaapurista, Meksikosta. Honey Aaltonen toimii laulusolistina, Tero Pulkkinen soittaa bajo sextoa & haitaria, Jussi Kettu kitaraa, Pete Loikala bassoa, Köpi rumpuja ja Honky Tonk Engels, Froikkareista tuttu parivaljakko Maria Hänninen ja Elisa Korjus vastaavat taustalaulusta. Tuore tuttavuus on myös Honey’s Bar Room Trio, jossa Aaltonen toimii niin ikään laulusolistina, Tuppuraisen Timo on pianossa sekä bassossa ja Antero Priha trumpetissa. Edelliset kaksi Honey-merkkistä bändiä ovat perustettu vasta tammikuussa, joten nähtäväksi jää, mitä muuta ne saavat aikaiseksi kuin yhdet esitykset Aaltosen 50 -vuotisjuhlajulkaisulle! Miehen tietäen, uskoisin, että paljonkin!

Honey's 45 (-05) The Ultimate Party Album 2010

Tekstistä tuli näköjään perusteellisempi, no ainakin pidempi kuin muiden. Sanotaanko niin, että ”miehen iän” saavuttanut musikanttimme olisi paremmankin ansainnut…

Teksti: Hara Järvinen



TOHTORI LOUNAMO

www.tohtorilounamo.com www.myspace.com/tohtorilounamo
Perjantai 24.9. Ravintola Torvi (Loviisankatu 8) Liput: 4€

LounamoTohtori Lounamo on lahtelainen rytmibluesbändi, joka kunnioittaa omalla tavallaan alkuperäistä, Lee Brilleauxin aikaista Dr. Feelgoodia. Bändijäsenet ovat pitkänlinjan paikallisia, monissa mukana olleita äijiä sekä leidi; Hara Laukkanen (laulu, tekstit), Pekka ”Keppi” Heinänen (kitara, laulu), Pirkko ”Pitte” Yrjönen (basso) ja Kari ”Kartano” Kaatrakoski (rummut). Tällä joukkiolla isketään soitannollisesti tiukat punttiin, eikä järjestäjän ominaisuudessa meidän tarvitse kantaa huolta, etteikö saataisi kunnon bileitä tai jameja aikaiseksi…

Tohtori Lounamon ohjelmisto on kasattu englantilaisten pubirokkareiden alkuperäisestä materiaalista sekä lainabiiseistä, joita kuului Dr. Feelgoodin repertuaariin. Esitysasu on muutettu englanninkielestä luontevanoloisesti kotimaiseksi, mikä tuo mukanaan omaleimaisuutta, mutta sovituksissa on pysytelty pitkälti esikuviensa muokkaamassa maastossa. Teksteistä löytyy kosolti humoristillisia oivalluksia, mutta myös omakohtaisia ei-niin-huvittavia kokemuksia, joille ikään kuin naurahdellaan pyyhkäisten isokyynel silmäkulmasta. Keikkasetissä ”Roxette” kulkee käännösnimellä ”Mikset” ja vaikkapa ”All Through The City” on ”Katuohjus”. Bändin nimioivallus toiminee malliesimerkkinä idearikkaasta hupailusta. Dr. Feelgood näyttäisi suoraan kääntäen merkitsevän vain tohtori hyväoloa, ei kai sen enempää, mutta tarkoittaa kaksinaismerkitykseltä ennemminkin kovaegoista huippurakastajaa, joka uskoo saavansa partnerinsa ekstrakliimaksiin. Tohtori (Kari) Lounamo on oikeasti paikallinen henkilö, lahtelainen lääkäri, jonka ammatillista vastuualuetta on sukupuolitaudit. Hänkin tuottaa hyvää oloa asiakkailleen poistamalla vaikkapa alapään kirvelyä. Eikös vain, kekseliäs nimivalinta, jonka aikoinaan viritteli ilmoille alkuperäisbasisti, ”vänkäleuka” Masa Taponen. Varmuudeksi, ettei kenellekään jää väärää käsitystä, kyse ei ole mistään pellehommasta, vaan kunnon r & b -henkisestä bailubändistä. Tohtori Lounamo on ollut perustamisestaan lähtien täälläpäin erittäin suosittu, joskin melko harvakseen esiintynyt kokoonpano, jonka miehistö näyttäisi vihdoin vakiintuneen. Yhtyeeltä on tähän mennessä ilmestynyt radiosoittoon suunnattu promosingle, ”Siitäs sait! ” (= ”She Does It Right”), Edel Records, 2008.

Hara Laukkanen – laulu / Keppi Heinänen – kitarat, taustalaulu / Pitte Yrjönen – basso / Kari Kaatrakoski – rummut

Tohtori Lounamo perustettiin Keppi Heinäsen (kitara) ja Matti ”Masa” Taposen (basso) toimesta 2005. Ensikokoonpanoon kuuluivat laulaja/huuliharpisti Ismo Haavisto ja rumpali Jukka Teerisaari. Kyseessä oli eräänlainen Lahti-kaupungin allstars-miehitys, jonka toiminta-ajatus oli alusta pitäen Dr. Feelgood, joskin tässä vaiheessa materiaali vedettiin englanniksi. Rumpuihin tuli noin vuoden päästä Harri ”Hate” Kinnunen, jonka kanssa tehdyn parin keikan jälkeen Tohtori Lounamo vietti hiljaiseloa. Homma sai piristysruiskeen, kun kitaristi Heinänen löysi kumppaneikseen basisti Pitte Yrjösen ja rumpali Mikael Viljasen, jolloin itse alkoi vastata myös lauluosuuksista. Kuningasajatuksena kytivät kotimaiset käännökset, joita kitaristi oli jo nuorempana puuhastellut Taxi -yhtyeessään. Tässä vaiheessa tilattiin Laukkasen Haralta tekstejä ja vähän myöhemmin sanoittaja liittyi niitä tulkitsemaan. Viime vuonna Viljanen jäi pois ja hänet korvasi rumpali Kari Kaatrakoski. Siinä bändihistoria lyhykäisesti…

Teksti: Hara Järvinen / Kuvat: Ville Kujala

Kurkistetaanpa Tohtori Lounamon soittojäsenten aiempiin bändeihin ja osin nykyisiinkin… Esittelyosioihin tulee päällekkäisyyksiä, koska soittokuviot ovat yhtyneet monissa yhteyksissä. Teksti on mulle tyypillistä risuaitaa; toivottavasti saatte sisällöstä jotakin tolkkua ja henkilöistä laajempaa käsitystä. Asiaosuudet olen läpi käynyt kvartetin kanssa saaden täydentävää tietoa ja minimoiden virhemarginaalia! Kiitokset Heille! Kysymyksilläni olen ahdistellut myös Hukkasen Aria, Niemisen Jukia, Annalan Pepeä, Salmen Kujaa, Vilskan Timoa, Etolan Esaa ja Luodon Pasia. Kiitos yhteistyöstä!

Aloitetaan esittely sanallisesti verbaalista laulusolisti/rumpali Hara Laukkasesta! Soittokumppaninsa Keppi Heinänen kiteytti miehestä jotenkin näin… ”Hara loi tekstittämisessä ihan oman juttunsa, jossa oli huumoria, rakennustyömaata ja rehellistä duunarimeininkiä – ei mitään saturantaa…”

LOUNAMO; Hara Laukkanen by V. kujalaHarri Laukkanen innostui musasta kymmenvuotiaana. Päivittäin isosiskon kaseteilta soivat CCR, Beatles ja Rolling Stones sävelet olivat tehneet tehtävänsä. Oppikoulussa välitunnit sujuivat bändeistä puhuessa, kaveripiiri alkoi valikoitua ja taskurahat kulua levyihin. Hurriganesin keikka teki lähtemättömän vaikutuksen nuorukaiseen. Ulkomaisista kovinta kauraa oli 70 -luvun puolenvälin aikoihin löytynyt, silloin tuore kokoonpano, Dr. Feelgood. Kyseiset bändit johtivat oman soittoinnostuksen toteuttamiseen vuonna 1975. Instrumenttina oli alusta pitäen rummut, joita Hara pääsi koulussa kokeilemaan ja treenailemaan. Harri sai omat kannut 1978, jolloin alkoi hitonmoinen treenaaminen ja ensimmäiset bändiviritelmät. Merkittävä yhteistyö käynnistyi kitaristi Teemu Nousiaisen kanssa, kun Laukkanen liittyi Jailbirds -yhtyeeseen joskus 1984/85. Se oli Hurriganes -asenteella rock’n’rollia veivannut kokoonpano, jossa silloin vaikuttivat Harri Pylkkö (laulu, kitara), Teemu Nousiainen (laulu, kitara), Seppo ”Sepe” Savolainen (basso) ja Hara Laukkanen (rummut). Hara kuului bändiin noin puolivuotta, jonka jälkeen rumpuihin tuli Markku ”Makkara” Sonninen. Jailbirds on edelleen kehissä aktivoituen keikoille aika ajoin.

Harri Laukkanen ja Teemu Nousiainen liittyivät Heinäsen Pekun luotsaamaan bändiin, Taxi (1985), joskin kaverukset alkoivat puuhastella samoihin aikoihin myös Hukkasen Arskan kera Turo’s Hevi Gentlemenin kanssa. Taxissa soittivat tässä vaiheessa Pekka Heinänen (laulu, kitara), Teemu Nousiainen (kitara), Harri ”Anis” Ahola (basso) ja Hara Laukkanen (rummut, laulu). Se oli suomenkielistä, kunnon rokkia ja rhythm & bluesia esittänyt kokoonpano. Bändin käännösversiot eritoten Feelgoodin materiaalista olivat tehneet Laukkaseen aiemmin näkemällään Torvi-keikalla vaikutuksen. Taxi oli paikallisesti suosittu keikka-akti, mutta sen meno alkoi hyytyä joskus 1987. Siitä muodostui säestysbändi aiemmin mm. Nelson DC:ssä vaikuttaneelle Osmo ”Oski” Ritorannalle ryhmän jatkaen kollektiivisella nimellä Garrett. Kronologisesti nyt pitäisi alkaa selvittelemään Turo’s Hevi Geetä, mutta palaan siihen alla olevan jälkeen…

Garrett soitti suomenkielistä rokkia, jossa oli vaikutteita kantrista, beatista, iskelmästä ja soittosoundillisesti jotakin rautalangasta. Ehkei luonnehdinta anna oikeaa, ainakaan täyttä kuvaa musasta; vaikuttajana joka tapauksessa oli toiminut Jason & The Scorchers. Materiaalista vastasi pääosin Ritoranta. Keulahahmonsa ohella Garrettissa vaikuttivat perustaxilaiset; Peku Heinänen (kitara), Harri Ahola (basso) ja Hara Laukkanen (rummut). Bändin ensisinglestä – ”Asemaravintola” / ”Huutokauppa” (Kalletuotanto 1988) – tuli jonkinmoinen paikallishitti, jota seurasi pikkulevy, ”Vanhat Bootsit” / ”Liian paljon” (Power, 1989). Samoihin aikoihin erosivat Laukkanen sekä basisti Ahola. Tilalle tulivat Kari Kaatrakoski ja Pepe Annala (ex. Maria Stuart / Jore Singapore).

Turos’ Hevi Gentlemen / Turo’s Hevi Gee

Hara Laukkanen. Jovin NuokkuTuro’s Hevi Gentlemenin perustivat laulaja/rumpali-sanoittaja Hara Laukkanen, kitaristi Teemu Nousiainen ja basisti-sanoittaja Ari Hukkanen vuonna 1985. Hukkanenhan oli vaikuttanut omillaan aiemmin laulajana, perkussionistina tai basistina mm. Chicago Rollersissa, The Searcherissa, Jean Garrett Groupissa, Controllissa & Devicessa.

Turo’s Hevi Gentlemenin ensikosketus yleisön kanssa tapahtui Torven ”ränttätänttä” pikkujouluissa 1985, jota varten itse asiassa koko vaiva oli nähty; yhtä ainoaa keikkaa varten! Siinä vaikuttivat Teemu Nousiainen (kitara), Ari ”Arska” Hukkanen (laulu, basso) ja Hara Laukkanen (rummut, laulu). Pikkujouluohjelmistossa oli reilusti englanninkielisiä cover-biisejä kuten vaikkapa Led Zeppelinin ”Rock’n’Roll” ja Swinging Blue Jeansien ”Hippy Hippy Shake” sekä joitakin Hukkasen ja Laukkasen uudelleen tekstittämiä klassikkokappaleita. Laukkasen Haran laulusolistiosuuden aikana rummuista vastasi Veijo ”Veka” Salminen (mm. ex. Butlers, Control, Rosewood). Keikalla nähtiin myös vierailija, kitaristi Pekka ”Devil” Virtanen (Sleepy Sleepers / mm. ex. Starson, Dang, Rampage, Terry’s Waikiki Band, Rosewood). Turojen pikkujouluilta oli todellinen suksee! Projektin sivutuotteena Lahteen oli syntynyt uusi bändi.

Turo’s Hevi Gentlemenin toiseksi kitaristiksi liittyi Pekka Heinänen alkuvuodesta 1986. Torvi/Tirra olivat alkuvaiheessa Turojen jonkinlaista kotitemmellyskenttää ja orkesterista muodostui vakiokävijöiden suursuosikki. Bändi oli kiinnitetty yläkertaan kuukauden jokaiseksi maanantaiksi ja tiistaiksi. Keikka/showmaine alkoi levitä. Turo’s Hevi Gentlemenin jujuna toimivat enenevässä määrin Laukkasen ja Hukkasen tekemät humoristiset kotimaiset tekstit vanhoihin klassikoihin, joita ei niinkään ollut suorakäännetty alkuperäisistä vaan ikään kuin sanoitettu uudestaan. Itse musiikki soitettiin tiukalla rock’n’roll -asenteella, mutta kieliposkessa-mentaliteetilla. Englanninkielisiä klassikoita löytyi edelleen ohjelmistosta ja rinnan vaikkapa Kirkaa ja Dannya. Hukkanen vastasi päälaulusta isoiltaosin, mutta myöhemmin vastuu siirtyi lähes kokonaan Laukkaselle. Miehistössä vaikuttivat Keppi Heinänen (kitara), Teemu Nousiainen (kitara), Ari Hukkanen (laulu, basso) ja Harri Laukkanen (laulu, rummut). Turoilla oli myös musiikillisia teema-iltoja; Turot; Kuja, Jäykkä, Hara, Arska & Keppisellaisia olivat ainakin beat(les) ja Juice. Rumpalitontista vastasi tosiaan Laukkanen, joskin välillä oli pikkujoulujen tapaan myös toinen rumpusetin takana Haran toimiessa sillä aikaa etumiehenä. Kun Badding Rockersin Kari ”Kuja” Salmi vakiintui ryhmään, pystyi Laukkanen keskittymään solistirooliinsa. Nousiaisen Teemun tilalle oli tullut Timo ”Jäykkä” Järvinen, jonka aikaisempia soittomeriittejä olivat olleet vaikkapa Neede – josta jonkinlainen kohtalon oikku johdatti nuorukaisen Sleepy Sleepers & Rahvaat Naiset alkuponnistelujen jälkeen Sleepareihin – ja Raggars.

Turo’s Hevi Gentlemenin kokoonpano oli Hara Laukkanen (laulu), Keppi Heinänen (kitara), Jäykkä Järvinen (kitara), Arska Hukkanen (basso, laulu) ja Kuja Salmi (rummut). Bändiin liittyi ennen levytystä myös kosketinsoittaja; Kujan kanssa yhtä aikaa bändikoulussa opiskellut ja muutamassa eri viritelmässä puuhastellut Mikko Saira. Laukkasen Haran sanoittama ensisingle ilmestyi keväällä 1989; ”Olé! Olé! Saunotaan!” / ”Santapaperi” (Power Records). Sinkusta tuli hitti, eritoten b-puolesta, joka oli vapaa väännös Tapsa Rautavaaran klassikosta, ”Korttipakka”. Yksi pakollinen muutos oli käyvä. Pedro Hietanen ei ollut digannut, että bändin nimi sliippasi itsensä aiemmin perustaman yhtyeen vastaavaa; Pedro’s Heavy Gentlemenia. Lahtelaiset ratkaisivat vaateen muuttamalla nimensä muotoon; Turo’s Hevi Gee. Santapaperin kultalevyjuhlat; Ristilä, Hukkanen, Laukkanen, Heinänen + Salmi Kesällä ilmestyi kakkoslevy, ”Poliisi” / ”Valomerkin ajan blues”. Markkinoille pukkasi seuraava jo syksyllä, ”Kaunis mies jos oisin” / ”Kulkee kulkee”, jolloin julkaistiin myös kokopitkä debyyttialbumi, ”Santapaperia” (Power). Vähän myöhemmin tuli joulumarkkinoille suunnattu kaksitoistatuumainen maxi, ”Rankimmat joululaulut”. Näihin aikoihin erosi Järvisen Timppa yhtyeestä. Turoilla oli alkanut mennä todella lujaa, eikä keikkamyyntiä pystytty omatoimisesti enää hoitamaan. Aluksi Raggarsin Timo Vilska oli jeesaillut kundeja. Turo’s Hevi Gee kiinnitettiin pian Rocktops Oy.n listoille, jolloin lahtelaislähtöinen Olli Pekkola vastasi bändistä. Hän oli soittanut täällä kitaraa Pintaviassa, Valentinossa ja Sleepareissa. Turo’s Hevi Gee teki 130 keikkaa vuonna 1990 ja kävi pokkaamassa kultalevyt albumistaan. Näihin aikoihin kokoonpano oli Hara Laukkanen (laulu), Keppi Heinänen (kitara), Mikko Saira (koskettimet), Ari Hukkanen (basso, laulu) ja Kuja Salmi (rummut, taustalaulu). Syksyllä julkaistiin uusi albumi ”Elämää suurempi äänilevy”, jolloin kokoonpanossa vaikutti jonkin aikaa saksofonisti Jussi Ristilä. Hän oli lähtöisin Seinäjoelta, jossa soittanut mm. Super-Suikkissa, mutta sittemmin lahtelaistunut (Price, Amulet). Seuraavana syksynä ilmestyi ”Tuleva keräilyharvinaisuus”, jolla Laukkanen lauloi enää vain kaksi kappaletta, mutta vastasi kaikkien sanoituksista. Harri Laukkanen kuten myös Heinäsen Pekka olivat jättäneet bändin loppukesästä 1991. Tulkinnoista vastasi uusi, jyväskyläläinen laulusolisti, Rauno ”Rane” Rautiainen, jonka myöhemmin korvasi Janne Piiroinen.

Välivuodet Turoista…

Hara Laukkanen perusti saman tien uuden bändin, Hara Laukkanen & Rytmikuninkaat (syksy ’91). Se esitti kantrimusiikkia; suomenkielellä kohtalokkaita villinlännen tarinoita sisältäviä kappaleita. Kokoonpanossa vaikuttivat nokkamiehensä ohella Keppi Heinänen (kitara), Kari ”Pitkä” Lehtinen (mm. ex. Finnhawkers, Charlies, Sleepy Sleepers, Dave Lindholm; basso) sekä Kari Kaatrakoski (mm. ex. Ghanges, Raggars; rummut). Hara Laukkanen & Rytmikuninkaat teki demon, joka ei johtanut toivottuun lopputulokseen eli levytysdiiliin. Rumpaliksi vaihtui Leinosen Timppa. Bändin riveissä soitti ajoittain myös Anne Hemmi viulua. Rytmikuninkaat toimi satunnaisesti siihen asti kunnes Hara Laukkanen palasi takaisin Turojen miehitykseen (1994). Itse asiassa, vaikka kantriyhtye onkin viettänyt pitkää hiljaiseloaan, sitä ei ole varsinaisesti kuopattu. Joitakin sen aikaisia lauluaihioita on otettu tänä vuonna perustetun Hara Laukkanen & Raakapelin ohjelmistoon, mutta ties vaikka jonain päivänä itse yhtyekin aktivoituisi.

Turo-välivuosinaan Hara Laukkasta työllisti melkoisesti myös televisio, jossa hän oli tekemässä viihdettä mm. käsikirjoittajana ja näyttelijänä. Lisäksi hän suunnitteli erilaisia TV-mainoksia. Laukkanen teki (kuten nykyäänkin) muille artisteille tekstejä; esimerkkinä yhdessä Eeki Mantereen ja Juha Tapanisen kanssa tekstitetty, mm. Pate Mustajärven esittämä kappale, ”Mä elän vieläkin”. Näiden edellä mainittujen hommien lisäksi pitää muistaa erilaiset kirjoitukset lehtiin, joita mies rustaa yhä edelleen. Käsittääkseni Laukkanen ehti työskennellä myös koulutustaan vastaavassa rakennusmestarin pestissä.

Paluu Turoihin…

Hara & ArskaHara Laukkanen palasi Keppi Heinäsen kanssa Turo’s Hevi Geehen syksyllä 1994. Päivänvalon sai seuraavana vuonna uusi cd-albumi, ”Putket mutkalla” (Kavan Finland), jonka hiteiksi nousivat ”Shellin paariin” ja ”Peeniskateus”. Sessioissa vierailijana oli mm. Ismo Haavisto (huuliharppu, kitara). Kokoonpanossa vaikuttivat Hara Laukkanen, Keppi Heinänen, Ismo Karonen (kitara), Arska Hukkanen ja rummuissa Hate Kinnunen (ex. Hassisen Kone, Sleeparit, Dave Lindholm). Rumpaliksi vaihtui Timo ”Timppa” Leinonen loppuvuodesta 1996 ja vuoden päästä hänet korvasi Samuli Halonen. Turo’s Hevi Gee käväisi viihdyttämässä suomalaisia YK -joukkoja Makedoniassa vuonna ’98. Kinnusen Haten tuottama albumi ”Ei se mitn!” julkaistiin keväällä 1999 (AXR/Edel Records Finland). Kultabileitä vietettiin 30.10.2000 lyöden tiskiin samalla uusi, tuliterä kiekko, ”Mitäs tilasit!”. Kauppoihin olivat saman vuoden aikana ilmestyneet myös kokoelmat: ”Tuplaturo”, ”20 Turointa” ja ”20 vielä Turompaa”, joista kaksi ensiksi mainittua ovat selvittäneet platinarajan ylittävät 40 000 kappaletta. Keikkamyynnistä on noista ajoista lähtien vastannut Arttu, Masan velipoika Taponen.

No Sleep 'Til Pitkämäki promo-postikorttiSyksyllä 2001 ilmestyi tupla-cd (”Live! No Sleep ’Til Pitkämäki”), joka oli osin äänitetty Alex Park Hotellissa, jossa orkesterilla on pitkät perinteet Turon (nimi)päiväkeikoista (8.7.). Toisena äänityspaikkana oli espoolainen ravintola Casanova. Erikoisvieras Jope Ruonansuu tallentui levyllekin imitoimassa Tarja Halosta ja vetämässä kappaleensa; ”Rakastan turkulaisia”. Seuraava studioalbumi ”Rock’n’rollia G-pisteestä” ilmestyi vuonna 2003. Turo’s Hevi Gee nähtiin Tapani Ripatin järjestämässä Gonzo-Rockissa vuonna 2005. Samuli Halonen oli liittynyt keväällä Haaviston Markon Poutahaukkoihin; Turojen rumpalinjakkarasta vastasi jälleen Kinnusen Hate. Sibeliustalon Gonzo-tapahtumaan oli koottu kaikkinensa edustava esiintyjäkatras lahtelaista rockhistoriaa, esimerkiksi Valentino, Charlies, The Cimmats ja Amulet. Laukkasen Hara erosi loppuvuodesta Turo’s Hevi Geestä ja hänet korvasi kerran jo yhtyeen riveissä laulusolistinpestiin totutellut Janne Piiroinen.

Nykyistä menoa ja meininkiä…

Laukkasta työllistää nykyisin Tohtori Lounamon kanssa yhtä aikaa keikkakokoonpano, Hara Laukkanen & Raakapeli, joka perustettiin alkuvuodesta. Siinä Haran kanssa vaikuttaa valikoitunut joukko Lahti-rokin kehäkettuja. Kokoonpano on Hara Laukkanen (laulu), Pekka Heinänen (kitara), Pekka ”Devil” Virtanen (kitara), Pepe Annala (basso) ja Kari ”Kartano” Kaatrakoski (rummut). Keikoilla on välillä lahjakas nuoren polven kitaristi, Matti Hyyrynen (mm. Strange Bedfellow; Superfox). Raakapeli on poskettoman vauhdikas, ryhdikäs rock’n’roll -henkinen kvintetti, joka veivaa mielellään myös oman näköistä countryaan. Mukana on aimo pläjäys huumoria, menoa ja meininkiä! Ohjelmisto koostuu lähinnä Laukkasen ja Annalan uudesta materiaalista, joista esimerkkinä olkoon vaikkapa ”Loputhan jo arvaatkin” tai ”Vanhan liiton miesten vapaailta”. Mukana on myös klassikkobiisejä, joihin on rustattu päivitetyt tekstit. Hara Laukkanen & Raakapelille löytyi keikkarintamalla kysyntää ja ihmiset ovat viihtyneet. Lähitulevaisuuden suunnitelmissa on levyn tekeminen. Tähän on hyvä lopettaa Laukkasen osuus…

Teksti: Hara Järvinen / Valokuvat: Ari Hukkasen arkistosta



Siirrytään kitaristi, laulaja, lauluntekijä, sovittaja Keppi Heinäsen soittomenneisyyteen…

Keppi Heinänen

Heinäsen Pekan soittoharrastus alkoi isosiskon akustisella kitaralla yksitoistavuotiaana. Poikaan oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen sisarensa Phillips -kasetilta löytynyt Dr. Feelgoodin kappale, ”Roxette”. Myöhemmin pommisuojassa käynnistyivät erilaiset bändiviritelmät. Siellä pyörivät muiden muassa Ehrukaisen Hape, Järvisen Mäntti, Niemisen Juki ja Aholan Harri. Bändinimet vaihtuivat tiuhaan ja soittokuntoa testattiin mm. koulukonvissa. Yksi pidempiaikaista oli Feedback. Siinä vaikuttivat Pekka Heinänen (laulu, kitara), Kristian ”Kaitsu” Mikkonen (koskettimet), Jouni ”Jone” Miettinen (basso) ja Martti ”Mäntti” Järvinen (rummut). Sittemmin Markus Ollikainen soitti bassoa. Kosketinsoittaja Mikkonen tunnettiin myöhemmin nimellä Chris Moore. Tänä vuonna menehtynyt mies näet muutti Lontooseen päätyen levy-yhtiöön töihin äänittäen mm. AC/DC:tä ja Iron Maidenia.

Taxi sai alkunsa vuonna 1982. Siinä vaikuttivat Pekka Heinänen (laulu, kitara), Jukka ”Juki” Nieminen (kitara), Harri ”Anis” Ahola (basso) ja Martti ”Mäntti” Järvinen (rummut). Taxi esitti suomenkielistä, rätväkkää rock’n’roll ja rhythm & blues -tyyppistä materiaalia. Matkassa oli Heinäsen omia ja covereita, joihin valtaosin oli rustattu kotimaiset tekstit. Ohjelmistosta löytyi esimerkiksi Dr. Feelgoodin ”Stupidity” nimellä ”Se ei ole tärkeää” ja rhythm & bluesklassikko ”Route 66”. Perustamisvuotensa loppupuolella bändi kävi äänittämässä Heinäsen tekemän kappaleen ”Kaupungin ilta” kokoelmaälppärille, ”Suomi-rock ’82, joka ilmestyi Oho -merkillä 1983. Se esitteli tuoreita, uusia kotimaisia yhtyeitä. Mukana olivat esimerkiksi Makeat Varpaankynnet, A.O.R. ja Toyz. Taxi osallistui myös Rockin SM -mittelöihin päästen Lahden karsinnoissa eteenpäin, mutta energisen yhtyeen tie tyssäsi käsittääkseni Aitoolla. Siellä oli muuten toinenkin samanniminen pumppu, joten kundit sovelsivat nimekseen Yellow Taxi.

Peku HeinänenTaxiTaxissa tapahtui aktiivikautena joitakin miehistömuutoksia. Rumpuihin oli vaihtunut Pasi Naukkarinen ja vähän myöhemmin Toni Wahlström. Kolmantena kitaristina toimi jonkun tovin Vesa Valenius. 80 -luvun puolenvälin tienoolla Harri ”Hara” Laukkanen korvasi rumpali Wahlströmin. Samaan aikaan liittyi myös Jailbirdsissa kitaraa soittanut Teemu Nousiainen. Taxin miehistö oli tuolloin siis Heinänen, Nousiainen, Ahola ja Laukkanen. Paikallisesti se oli suosittu keikka-akti, josta myös CBS -levymerkin kotimainen osasto kiinnostui kuultuaan Lahden YLE:lle tehdyn kantanauhan. Kappaleet olivat ”Rock’n’Roll”, ”Liian paljon” ja ”Tuhannet ja sadat”. Levy-yhtiöstä kävivät jollakin keikallakin ihmettelemässä. Sopimus jäi lopulta tekemättä, eikä Taxilta tallentunut äänilevyille kuin alussa mainitsemani kokoelmalevyn biisi. Demomateriaalia jäi runsaasti omiin arkistoihin. Heinänen oli liittynyt Turo’s Hevi Gentlemen -yhtyeeseen alkuvuodesta ’86, mutta selvittelen sitä hetken päästä. Taxi alkoi hyytyä vuonna 1987, mutta Ritorannan Osmon kera siitä muodostui uusi kombinaatio, Garrett.
Mainittakoon, että nimenä Taxi pulpahti uudestaan esille, kun Heinäsellä oli levytysprojekti joskus 90 -luvun alussa. Ilmestyi singlelevy, ”Keltainen Taxi” / ”Kahteen osaan” (1991). A-puolen kappale oli alun perin Wilko Johnson & Solid Sendersin levyllä, “First Thing In The Morning” ja b-puoli oli oma. Seiskatuumainen julkaistiin omakustanteena, vaikka sitä oli ollut säätämässä Kassu Halonen, mutta levy-yhtiön suunnitelmat eivät toteutuneet. Levyllä soittivat Pekka Heinänen (laulu, kitara), Ismo Haavisto (huuliharppu), Anne Hemmi (viulu), Martti Peippo (saksofoni), Ari Sykkö (basso) ja Tero Sundell (rummut). Mukana oli myös pianisti.

Taxista muodostui Ritorannan kera siis Garrett. Bändi luotti myös suomenkieliseen ilmaisuun soittaen Ritorannan ja Heinäsen tekemää, edeltäjäänsä hillitympää rock/pop-musaa. Matkassa oli kantri- ja rautalankavaikutteita. Siinä vaikuttivat Oski Ritoranta (laulu, kitara), Peku Heinänen (kitara), Harri Ahola (basso) ja Hara Laukkanen (rummut). Bändin ensisinglestä – ”Asemaravintola” / ”Huutokauppa” (Kalletuotanto 1988) – tuli paikallishitti. Seuraava sinkku oli ”Vanhat Bootsit” / ”Liian paljon” (Power, 1989). Miehistömuutoksia tuli samoihin aikoihin; basisti Ahola ja rumpali Laukkanen erosivat. Tilalle tulivat Pepe Annala (ex. Maria Stuart / Jore Singapore) ja Kari Kaatrakoski (mm. ex. Ghanges, Sleepy Sleepers & Raggars). Lisäksi Aarno Paakkari soitti pianoa. Käsitykseni mukaan Garrett hajosi 90 -luvulle tultaessa. Ritoranta teki lahtelaisen kantribändi Honky Tonk Teamin kanssa yhteissinglen v. ’90. Sitten ukko muutti Helsinkiin ja kohta perään lähti Heinänen. Pekka näet oli jättänyt Turo’s Hevi Geen, kuten Laukkanenkin.

Heinänen oli maistanut hiukan ravintolamuusikonkin elämää vuonna 1990; miltä tuntuu soittaa tanssimusaa neljä settiä illassa. Tatsi Orkesterissa soittivat Hape Ehrukainen, Peku Heinänen, Pepe Annala ja Antti Kuosmanen. Välillä oli Harri Keinonen tuurausbasistina. Tatsi soitti kuukauden kiinnitykset esimerkiksi Felmannissa ja Mukkulassa. Ennen paikkakunnan vaihdostaan Heinänen liittyi Laukkasen uuteen bändiin, Hara Laukkanen & Rytmikuninkaat. Oski & Los Scobes perustettiin Ritorannan ja Heinäsen toimesta Helsingissä 1992. Palaan näihin hetken päästä, kunhan on tehty sukellus Turojen maailmaan…

Turo’s Hevi Gentlemen / Turo’s Hevi Gee

Pekka Heinäsen liittyi Turo’s Hevi Gentlemeniin heti alkuvuodesta 1986, jolloin siinä vaikuttivat Teemu Nousiainen (kitara), Pekka Heinänen (kitara), Arska Hukkanen (laulu, basso) ja Hara Laukkanen (laulu, rummut). Turoista muodostui pitkäaikainen ja monin tavoin antoisa soittorupeama Heinäselle. Hän on ollut osallinen kaikilla Turo-levyillä ja käsittääkseni panoksensa kappaleiden sovituksissa on ollut merkittävä. Eikä pidä unohtaa miehen osuutta myös joissakin teksteissä, joita konklaavina jatkojalostettiin. Sellainen oli vaikkapa ”Poliisi”. Käännösidea pohjautui episodiin, kun 16 -vuotiaat nuorukaiset – Heinäsen Pekka ja Aholan Harri – olivat lainanneet salaa jälkimäisen isän autoa. Jossain vaiheessa he joutuivat ajamaan poliisiauton perässä ja sillä hetkellä kasettimankassa soi CCR:n ”Molina”, johon kundit alkoivat hoilottaa päälle; ”Poliisi minne sinä meet, poliisi mitä siellä teet…”.

Turot tienpäällä! Jäykkä-Timo & Keppi-PekkaTuro’s Hevi Geen ensisingle ”Olé! Olé! Saunotaan!” / ”Santapaperi” ilmestyi keväällä 1989. Siitä tuli hitti, eritoten kääntöpuolesta, joka oli Laukkasen uudelleentekstitys Tapsa Rautavaaran ikivihreään, ”Korttipakka”. Turoissa vaikuttivat Laukkasen Haran ohella silloin Keppi Heinänen, Jäykkä Järvinen, Mikko Saira, Arska Hukkanen ja Kuja Salmi. Kesällä ilmestyi uusi sinkku, ”Poliisi” ja syksyllä ”Kaunis mies jos oisin”. Power Records julkaisi samana vuonna myös kultalevylukemiin yltäneen debyyttialbumin, ”Santapaperia” (Power) ja joulumarkkinoille 12” maxi-Ep:n. Näihin aikoihin jäi pois kitaristi Järvinen. Turo’s Hevi Geestä oli tullut kysytty ja kovasti keikkaa tekevä kokoonpano. Syksyllä ’90 ilmestyi albumi ”Elämää suurempi äänilevy” ja seuraavana syksynä ”Tuleva keräilyharvinaisuus”, jolla Laukkanen lauloi yllättäen enää vain kaksi kappaletta, mutta vastasi jokaisen teksteistä. Tulkinnoista vastasi uusi laulusolisti, Rauno Rautiainen. Niin Laukkanen kuin Heinänenkin vetäytyivät pois Turoista loppukesästä ’91. Kitaristeina toimi jatkossa mm. eritoten blueskuvioistaan tunnettu Ismo Haavisto (Blue Roosters) ja mm. hänen bändissään vaikuttanut Antti Heinonen. Solisti Rautiaisen korvasi myöhemmässä vaiheessa laulava kitaristi-lauluntekijä Janne Piiroinen.

Paluu Turoihin…

Vanhan kokoonpanon re-union '94Keppi Heinänen kuten myös perustajajäsen Laukkanen palasivat Turo’s Hevi Geehen loppuvuodesta 1994. Seuraavana vuonna ilmestyi ”Putket mutkalla” (Kavan Finland), jonka hittejä olivat ”Shellin paariin” ja ”Peeniskateus”. Kokoonpanossa vaikuttivat tuolloin Hara Laukkanen, Keppi Heinänen, Ismo Karonen (kitara), Arska Hukkanen ja rummuissa Hate Kinnunen. Timo Leinonen tuli rumpaliksi loppuvuodesta ’96 ja vuoden päästä hänet korvasi Samuli Halonen. Turo’s Hevi Gee käväisi viihdyttämässä suomalaisia YK -joukkoja Makedoniassa 1998. Turo-albumi ”Ei se mitn!” julkaistiin keväällä 1999. Kultabileitä vietettäessä 30.10.00 julkaistiin uusi kiekko, ”Mitäs tilasit!”. Samana vuonna ilmestyivät myös kokoelmat: ”Tuplaturo”, ”20 Turointa” ja ”20 vielä Turompaa”, joista kaksi ensimmäistä ovat myyneet platinarajan ylittävät 40 000 kappaletta.

Turo's Hevi Gee -tarra Turo's Hevi Gee; Paha nakki.2010Syksyllä 2001 ilmestyi tupla-cd (”Live! No Sleep ’Til Pitkämäki”), joka oli osittain äänitetty Alex Park Hotellin Turonpäiväkeikalta (8.7.). Seuraava studiokiekko ”Rock’n’rollia G-pisteestä” julkaistiin vuonna 2003. Turo’s Hevi Gee nähtiin myös Tapani Ripatin järjestämässä Gonzo-Rockissa 2005, jossa rumpalintontista vastasi riveihin palannut Harri Kinnunen Samuli Halosen lähdettyä Markon Poutahaukkoihin. Seuraava Turo-pitkäsoitto ilmestyi vuonna 2006; nimeltään ”Lahest”. Laukkanen ei ollut enää messissä, vaan hänet oli korvannut jo kerran aiemmin Turoissa laulusolistin pestiä hoidellut Janne Piiroinen, joka myös sävelsi ja sanoitti uutta materiaalia. Hänen aiempia yhteyksiä ovat olleet vaikkapa Tö Blöös Söös, Dos Buenos Amigos ja Raggars, jonka ”Kukkona tunkiolla” (’99) pitkäsoiton materiaalista 90-prosenttisesti vastasi. Turoilla seurasi jatkoa albumilla, ”Turo’s Hevi Gee” (2007) ja tuoreella 25 -vuotisjuhlalevyllä ”Paha nakki” (2010). Nykyinen kokoonpano on yhtä kuin Janne Piiroinen (laulu), Pekka Heinänen (kitara), Ismo Karonen (kitara), Ari Hukkanen (basso, laulu) ja Harri Kinnunen (rummut). Turo’s Hevi Gee kiertää Suomea juhlateemallaan; ”25 vuotta samoilla puvuilla”…

Heinäsen välivuodet – Helsinki- ja Porvoo – plus paluu kotikonnuille…

oski Ep -93Pekka Heinänen erosi Turo’s Hevi Geestä vuonna 1991, jolloin hän siis liittyi kumppaninsa tuliterään kokoonpanoon, Hara Laukkanen & Rytmikuninkaat. Kyseessä oli kantrityyppinen ratkaisu, jossa Laukkasen ja Heinäsen ohella musisoivat ”Pitkä” Lehtinen ja ”Kartano” Kaatrakoski. Pekka Heinänen muutti seuraavana vuonna Helsinkiin perustaen siellä jo aiemmin hesalaistuneen Ritorannan kanssa uuden pumpun, kantrivaikutteisen, suomenkieleen luottavan Oski & Los Scobesin, joka toimii omillaan vieläkin. Siinä vaikuttivat alkuvaiheessa Osmo ”Oski” Ritoranta (laulu, akustinen kitara), Pekka Heinänen (kitara), Leo Gelhar (basso) ja Tero Pehkonen (rummut), Hot Harrys Slyboots joskin rumpalit tuppasivat vähän vaihtuilemaan. Lisäksi viulussa oli välillä Anne Hemmi ja taustalaulussa Pauliina Gelhar. Heinäsen aikana julkaistiin Oski -nimellä Cd-Ep, ”Kolmas mies” (Royal Records). Levytyksessä toimi rumpalina Salmen Kuja, jonka studiossa se oli itse asiassa äänitetty. Heinäseltä hurahti vuoden päivät Scobesissa, joskin hän liittyi osin rinnakkain helsinkiläiseen roots-bändiin, rock’n’rollia ja r & b:tä esittäneeseen Hot Harry’s Slybootsiin 1992. Siinä operoivat Harri Perkiö (laulu, kitara), Pekka Heinänen (kitara & slide), Roberto Morelli (basso) ja Riku Murtoaho (rummut). Myöhemmin bassoa sekä viulua soitti Anne Hemmi. Bändi julkaisi kaksi omakustanteista C-kasettia, joilla oli kolme-neljä biisiä. Varhaisemmalta löytyvät; ”Fine Fine Fine”, ”St. Infirmary Blues” ja ”Crazy ’Bout The Automobile” (1994). Yhtye oli kiinnitetty kuukaudeksi Esplanadin puiston kupeessa toimineeseen Happy Time -ravintolaan. Slyboots oli muutenkin aktiivinen keikkailija, jonka riveissä Heinänen soitti aina vuoteen 1995.
BlueSkyBluffs BBjuliste
Mies vaikutti yhtä aikaa myös Bluesky Bluffsissa (’92-’95), joka oli kunnianhimoinen, paljon harjoitellut ja keikkaillut yhtye. Se oli bluesvaikutteita tyylikkäästi hyödyntänyt yhtye. Materiaalista vastasi pääosin Tomminen, joka nykyään vaikuttaa uudelleen kasatussa H.A.R.P.issa. Bluessky Bluffissa Tommisen ohella soittivat Pekka Heinänen (kitara), Harri Moilanen (kitara), Jorma Kallela (basso) ja Arto Salonen (rummut). Bluesky Bluffs teki keikkoja välillä ilman Mieskoneessa samanaikaisesti soittanutta Moilasta. Kokoonpanon ympärillä pyöri erinäinen määrä soittajia, lähinnä Helsingin vapaakirkon piiristä. Yhtye julkaisi omakustannekasetin, ”Bluesky Bluffs” (’94).
Heinäsen Peku kuului lisäksi Viena -nimiseen rock-yhtyeeseen, jossa hänen ohellaan soittivat Jari Manninen (laulu, kitara), Anne Hemmi (basso) ja Timo Sorri (rummut). Yhtyeen aktiivikautta olivat vuodet 1992-’95. Vienakin jätti yhden omakustanteisen c-kasettinauhan jälkeensä. Edellä mainittujen ohella oli myös projektiluonteinen The Sensational Alex Harinen Band, joka veivasi englantilaisen rock-ikoni Alex Harveyn musaa. Siihen kuuluivat Tessu Harinen (laulu), Peku Heinänen ja Pertti Konttinen (kitarat), Reijo Venäläinen (basso) ja Tino Sorri (rummut). HUOM! Kannattaa tiedostaa, että Heinänen palasi Turo’s Hevi Geehen riveihin syksystä 1994. Hän oli juuri muuttanut Porvooseen, josta matkusti tarpeen mukaan joko lahtelaisten tai helsinkiläisten keikkabussiin tai suoraan keikkapaikalle. Päällekkäiset keikat eritoten Bluesky Bluffin ja Turojen kanssa alkoivat tuottaa Heinäselle päänsärkyä…

Porvoossakin Heinäsen Pekka ehti säätää soittohommia ja erilaisia yhteistyökuvioita. Yksi tärkeä kumppani oli paikallinen Dan Liljestrand, joka oli vuosia ollut jenkeissä, Miamissa, jossa oli käyttänyt Danny Cross -nimeä, mutta palannut studioineen takaisin kotikonnuille. Miehen luotsaaman Crossfyre -nimisen bluesrockbändin riveissä Keppi vaikutti 1989-’99. Se kävi esiintymässä mm. Virossa. Kokoonpano oli Bruce Dundee (laulu, kitara), Peku Heinänen (kitara), Poku Tarkkonen (koskettimet), ex. Dingo Pepe Laaksonen (basso) ja Dan Liljestrand (rummut). Kolmikko Heinänen, Laaksonen ja Liljestrand tekivät paljon erilaisia äänitteitä studiolla, jossa nauha pyöri jatkuvasti. DC BLUES '01 Rumpalilta ilmestyi projekti-albumi, ”DC Blues” (AXR / Edel Records, 2001), jonka sävellykset olivat miehen käsialaa. Laulusuorituksista vastasi nimekäs joukko kotimaisia muiden muassa Remu, Pepe Ahlqvist, Dave Lindholm, Andy McCoy, Virve Rosti, Dundee ja Pelle Miljoona. Sessioihin osallistui myös useita soittajia; rummuissa oli Danny Liljestrand, bassossa Pepe Laaksonen, uruissa Mikko Saira, pianossa Poku Tarkkonen, kitaroita soitti eri kappaleilla useampikin kuten Keppi Heinänen, Janne Louhivuori, Bruce Dundee, Dave Lindholm ja Devil Virtanen. Levyn julkistamistilaisuus pidettiin Tavastialla, jossa osa vierailijoista oli paikalla. Pekka Heinänen teki myöhemminkin Danny Liljestrandin kanssa yhteistyötä; yksi sellainen oli BobbyD, joka oli juurimusavaikutteilla höystetty rap-projekti.

Heinänen muutti Nummi-Pusulaan vuonna 1998, josta palasi Lahteen 1999. Bruce Dundee & Serious Business oli porvoolaisen, alkujaan amerikkalaisen, New Jerseystä kotoisin olevan laulaja/kitaristi Dundeen ja Heinäsen perustama bändi (v. 2001), jossa kaksikon ohella vaikutti lahtelaiset; ex. Royal Tramps -basisti Jaska Teuri ja Turojen silloinen rumpali, Samuli Halonen. Heinäs-Pekan yhteydessä on muistettava loistava projektiluonteinen bändi, Kokki Kinnunen & Ruokamyrkytys, joka esiintyi vuosittain Torven Hemmo-gaalassa eri teemoin, esimerkiksi reggae, cuba, funk jne… Perusryhmä koostui Kinnusen Haten, Virtasen Pekan ja Heinäsen Pekun ohella basisti Jape Karjalaisesta. Projektikohtaisesti mukana oli aina useita kyseisen sektorin taitajia; soittajia ja laulajia.

Tänä vuonna Heinäsen Peksi liittyi rock’n’rollia & kantria äijäasenteella mättävään, tuoreeseen kombinaatioon, Hara Laukkanen & Raakapeli. Siinä Laukkasen ja Heinäsen ohella vaikuttavat kitaristi Devil Virtanen, basisti Pepe Annala ja rumpali Kartano Kaatrakoski. Lisäksi kun mainitaan Tohtori Lounamo, miksi yleensä tähän kirjoitusurakkaan ryhdyin, on jonkinsorttinen katsaus Heinäsen osalta pääpiirteittäin käyty läpi…

Teksti: Hara Järvinen / Valokuvat: Ari Hukkasen arkistosta



Entäpäs, mitä on basisti/kitaristi Pitte ehtinyt kampaaja-ammattinsa ohella touhuta?

PittePitte Yrjönen innostui sähkökitaransoittamisesta kuultuaan viisitoistavuotiaana Hurriganesin ”Roadrunner” -albumia ja eritoten sen kitarasankaria, Albert Järvistä. Se johti neitosen tien moneksi vuodeksi oppia hakemaan Oulunkylän Pop- & Jazz-opistolle. Ensimmäisiä bändejä oli Eva Braun, jonka perustivat Pirkko-Liisa Yrjönen, Sanna-Kaisa Ilmarinen ja Eija Reittu. Pitte soitti kitaraa, Sanna-Kaisa oli laulusolisti ja Eija basisti. Kokoonpanoon kuului myös kitaraa soittanut Eija Rautiainen. Rumpaliksi löytyi vääksyläisessä Ghangesissa vaikuttanut, mutta nyt Sleepy Sleepersistä mukaan tullut rumpali Kari ”Kartano” Kaatrakoski joskus 1983. Eva Braun oli rock-bändi, joka esitti muutaman oman stygen ohella esimerkiksi Patti Smithia ja Rollareita. Ohjelmistosta löytyi myös muiden muassa ”Light My Fire”. Bändi toimi vakituisesti Changesin lämppärinä vuosina 1983–84 käyden soittamassa heidän kanssaan myös Ruotsissa. Rumpaliksi vaihtui Kari Kilpinen alkukesästä ’83, mutta Kaatrakoski palasi hetkeksi kuvioihin. Hänet korvasi myöhemmin Timo Leinonen, jonka jälkeen pestiä hoiti useammat, nopeasti vaihtuvat kaverit; Lasse Salonen, Jari Teerisaari ja Tero Sundell. Bändi toimi myöhemmin myös X-Braun -nimellä. Siihen rumpaliksi vakiintui Mikael Viljanen korvaten Ari ”Älmä” Salon.

Uptown Regals oli englanninkielistä rokkia soittava bändi, johon Pitte liittyi heti sen perustamisvaiheessa. Se oli entisen Vau! / Zägä Box-miehen, Jarkon Juntilan viritys, joka vastasi pääosin biisimateriaalista. Jakke Junttila ja orimattilalainen Matti Luhtala soittivat kitaroita, Jeremy Schone vastasi laulusta, Pitte bassosta ja Helinin Ossi rummuista. Kun Pitte jäi pois, basistiksi liittyi Ari Jaatinen. Uptown Regalsista muodostui sittemmin Repomen joskus 1992…

Eva Braun - Jenkkapirtillä -83 Eva Braun -- Jenkkapirtillä -83

Maximum OverdriveMax Overdrive oli hard-rockbändi (1997-), jonka alkumiehistössä vaikuttivat Jari Haaviston (laulu, kitara) lisäksi Pitte Yrjönen (basso) ja Mikael Viljanen (rummut). Se oli jonkinlaista jatketta 1996 perustetulle Loudmouthille, jonka keulahahmona oli toiminut niin ikään Jari ”Kuikka” Haavisto ja rumpalina Mikael Viljanen. Max Overdrive esitti Haaviston omia, raskastatsisia rock-biisejä. Laulusolistiksi liittyi Ari Sykkö vuonna 1998 ja kohta perään heinolalaiskitaristi Pasi Luoto, jolloin bändinimi pidennettiin muotoon Maximum Overdrive. Jälkimmäinen heppu tiedettiin oman paikkakuntansa bändeistä, Down Brownie ja Backstreet Boyz. Hän oli vaikuttanut myös lahtelaisissa Sminky Pinkyssa ja Peräst' Troikassa, jossa oli korvannut liittyessään nimenomaan Kuikan. Maximum Overdrive oli tiukan keikkabändin maineessa, mutta se teki enää joitakin satunnaisia keikkoja v. 2000. Jari Haaviston menehtymisen myötä toiminta on loppunut nyt alkuvuodesta. Torvessa järjestetyssä muistotilaisuudessa Maximum Overdrive nousi poikkeuksellisesti lavalle kokoonpanolla Lauri ”Lare” Piiparinen, Pasi Luoto, Pete Jäntti, Pitte Yrjönen ja Mikael Viljanen.

LOUNAMO - Pitte, Hara, Keppi (by Ville Kujala)Bardott Dharma oli Eva Braun -perustajakolmikon uusiotuleminen, joskin musatyyli oli lähempänä taiderockia kuin aiempia perusjuttuja. Yhtye esiintyi mm. Dave Lindholmin 50 -vuotispäivillä Tavastia-klubilla. Kokoonpano oli Sanna-Kaisa Ilmarinen (laulu, tamburiini), Pitte Yrjönen (kitara), Eija Reittu (basso) ja Mikael Viljanen (rummut). Bändi ei ole virallisesti hajonnut, mutta viettänyt hiljaiseloaan… Pitte Yrjösen soittotauon katkaisi Tohtori Lounamo (2007). Mainittakoon vielä, että nainen hoiteli mallikkaasti yhdistyksemme raha-asioita useita vuosia vaikuttaen yhä hallitustyöskentelyssä.

Teksti: Hara Järvinen



Sitten hypätään rumpali Kari Kaatrakosken urassa taaksepäin vievään aikaan…

Kari ”Kartano” Kaatrakoski on toiminut rumpalina useissa Lahden lähialueen bändeissä. Asikkalalaisen kundin yksi varhaisimmista tapahtui vääksyläisessä Zombie - punkkvartetissa. Silloin elettiin vuotta 1977 ja esikuvina toimivat englantilaiset Damned, The Adverts ja Sex Pistols. Ohjelmistossa oli britti-punkkareiden originaaleja plus joitakin omia biisejä. Zombiessa vaikuttivat Urho Papinniemi (laulu, kitara), Hannu Tuominen (kitara), Sakari Kölli (basso) ja Kari Kaatrakoski (rummut). Tämän jälkeen Kartano liittyi Ghangesiin.

Changes '81Ghanges oli pitkäikäinen, vääksyläinen rock-bändi, joka oli perustettu jo 1976. Rumpali Kaatrakoski liittyi bändiin korvaten Hannu Saukkolan vuonna 1978, jolloin muu kokoonpano oli Reijo Tevajärvi (laulu, rytmikitara), Arto Simonen (soolokitara) ja Timo Vilska (basso). Keikkarintamalla kyseisen miehistön ensikaste tapahtui Juhannuksena ’78. Ghanges alettiin kirjoittaa 70-/ 80 -luvun vaihteessa C-kirjaimella eli Changes, mutta lausuttiin kuten aiemminkin. Changes oli suosittu keikkajyrä, jolle löytyi 80 -luvun alussa kysyntää myös Ruotsissa. Sillä oli erittäin kova keikkamaine ruotsinsuomalaisten keskuudessa. Länsireissu oli yleensä 2-3 keikan mittainen ja esiintymiskaupungit vaihtelivat mm. Göteborgista Tukholman lähialueelle. Roudarina oli jollakin reissulla Sleepari-basisti Pitkä Lehtinen. Changesin ensisingle ”Miss K.” / ”Judy” ilmestyi vuonna 1981 (Polarvox). Kun kitaristi Simonen jäi Changesista pois, käväisi pari lyhytaikaista kaveria pyörähtämässä ennen kuin remmiin vakiintui Arto Vatanen (ex. Essee). 

Kartano vm '82 + Aku Syrjä, Juha Torvinen & Teemu NousiainenKaatrakosken Kari liittyi Sleepy Sleepersiin vuonna 1982 paikaten lammilaislähtöisen Klemolan Handen ja Changesissa rumpalimme taisi korvata Kari Kilpinen (mm. ex. The Gamblers ja Device). Sleepersit olivat kesällä kotiutuneet Rion reissultaan ja aktivoitumassa syyskeikoilleen. Bändiin kuuluivat Sakke Järvenpää (laulu), Mato Valtonen (laulu), Tiina ”Tiikeri” Perilä (laulu), Timo ”Jäykkä” Järvinen (kitara), Dave Lindholm (kitara, laulu), Kari ”Pitkä” Lehtinen (basso) ja Kari Kaatrakoski (rummut). Rumpali soitti rasavillien kanssa puolisen vuoden, jonka jälkeen liittyi tuoreeseen tyttöbändiin, Eva Brauniin. Sleepareissa Kartanon korvasi Harri ”Hate” Kinnunen (ex. Hassisen Kone).

Eva Braun oli rock-bändi, jossa vaikuttivat Sanna-Kaisa Ilmarinen (laulu), Pirkko-Liisa Yrjönen (kitara), Eija Rautiainen (kitara), Eija Reittu (basso) ja Kari Kaatrakoski (rummut). Eva Braun toimi Changesin säännöllisenä lämppärinä käyden ”isäntäbändinsä” mukana myös Ruotsin keikkareissulla. Kaatrakoski jätti hetkeksi naissoittokumppaninsa joskus kevät ’83, jolloin Eva Braunin rumpaliksi tuli Kilpisen Kari soittaen hetken myös Changesissa. Kartano palasi uudestaan Eva Brauniin ja kohta perään Changesiin, jolloin yhtye julkaisi omakustannesinglensä; ”Et kiinni saa” / ”Kaksi kaljaveikkoa” (Piip, 1984).

Born in The S.A.V.O. 1985Kaatrakosken Kari liittyi uudestaan Sleepy Sleepersiin loppukesä ’85 korvaten Kinnusen Harrin. Bändissä vaikuttivat Valtosen ja Järvenpään ohella silloin Ari ”Pulu” Asunmaa (laulu), Jouni ”Jonttu” Virta (kitara), Pekka ”Devil” Virtanen (kitara), Mauri ”Ming” Sumén (kosketinsoittimet) ja Antti ”Silu” Seppälä (basso). Tällä miehistöllä tehtiin lp-levy ”Born In The S.A.V.O...” (Virgin Scandia), joka ilmestyi vuonna 1985. Levynteossa oli mukana myös Sakari Kuosmanen, joka vaikutti siihen aikaan vielä Juice Leskisen bändissä.

Soittokumppanit Changesista – Timo Vilska (basso) & Arto Vatanen (kitara) – olivat jo aiemmin Kari Kaatrakosken ja Reijo Tevajärven intti-aikoihin tehneet pari keikkaa vaihtelin ukoin toimineella The Raggarsilla. Raggars -nimelle tuli pian uusiokäyttöä sekä sen ylimääräisille, käyttämättömille julisteille… Näet Etolan Esan pääideoinnilla kaverukset olivat käyneet äänittämässä Järvelässä demon, jossa laulusta ja rummuista vastasi edellä mainittu. Kolmikon tekemälle demokasetille oli yhtenä kappaleena tallentunut Hiski Salomaan ”Lännenlokari”, joka johti yllättäen raggars 1987 - Kartanon paluuAtte Blomin johdolla levytyssopimukseen. Esa Etola oli aiemmin vaikuttanut tanssimuusikkona esimerkiksi Beritin, Kalevi Korven ja Markku Suomisen säestysyhtyeissä. Hänellä oli myös paikallista rock-taustaa vaikkapa 60 -lukuisesta Beat Fourista ja vuosikymmenenvaihteen 3-5 Collectionista, josta hän oli siirtynyt tanssipuolelle Peter Helinin ja Esko Koskisen kautta. Raggarsilta ilmestyi hittisingle ”Lännenlokari” / ”Puhelu hevoselle” (Pyramid, 1985), jolla Kartano oli rummuissa, Etola vastasi laulusta, Vatanen kitarasta ja Vilska bassosta. Ensimmäisen keikkansa Raggars soitti Lapissa, Pellon urheilutalolla (20.5.1985) kokoonpanolla Esa ”Enzo” Etola (laulu), Arto Vatanen (kitara), Timo ”Jäykkä” Järvinen (kitara), Timo Vilska (basso) ja Kartano Kaatrakoski (rummut). Järvisen Timppa jättäytyi kohta pois miehistöstä ja Kaatrakoski liittyi Sleepareiden kiertuekokoonpanoon, joka oli identtinen ”Born In The S.A.V.O...” -albumin soittajiin. Raggarsin uudeksi rumpaliksi tuli Markku ”Makkara” Sonninen. Kartano palasi tosin uudestaan vuonna 1987, jolloin markkinoille oli juuri ilmestynyt esikois-lp, ”Lihavia tyttöjä”.  Sillä soitti Makkara ja levynkannessa hän on myös, mutta Kartano esiintyi jo tuoreissa promokuvissa. Raggars käväisi Kartanon aikoihin myös studiossa. Ilmestyi single-levy ”Nuori rytmi” / ”Älä tule koskaan yöksi” (Pyramid, ’87). Kinnusen Hate korvasi Kaatran vuoden ’88 syyspuolella.

Kaatrakosken Karin soittohommat jatkuivat hard-rockbändissä, Royal Tramps, jota rakenneltiin joskus 1986/87. Hankkeen pääjehu taisi olla Peer Gyntin roudarina toimiva Olli Kykkänen (laulu, kitara), joka oli soittanut aikaisemmin useissa lahtelaisissa kokoonpanoissa muiden muassa Okie Dokessa, Otto Boysissa, The Clapissa ja Rosewoodissa. Royal Trampsin perustamisvaiheessa mukana olivat Arto Vatanen (kitara) ja Kari Kaatrakoski (rummut). Bassoon tuli Welle Hautala (ex. Xeron). Levytyssopimukseen johtaneen demonauhan teon aikoihin laulusolistiksi oli liittynyt kuusankoskelainen Jaska Vitikainen. Kaatrakoski jättäytyi pian bändistä pois ja hänet korvasi Salmisen Veka. Vatasen Arton tilalle tuli Kiisken Sakke. Tällöin kasassa oli Royal Trampsin tunnetuin, pitkäaikaisin kokoonpano, josta tuli kysytty ja suosittu rock-bändi, joka onnistui raottamaan ovia myös kansainvälisille markkinoille! Royal Trampsin ensisingle ilmestyi vuonna 1989 (”Don’t Ask Me The Reason” / ”Let It Roll”).

Kari Kaatrakoski liittyi Oski Ritorannan Garrettiin korvaten Harri Laukkasen v. 1989. Bändissä vaikuttivat silloin Ritoranta (laulu, kitara), Pekka Heinänen (kitara, laulu), Pepe Annala (basso) ja Kaatrakoski (rummut). Pianisti Aarno Paakkari liittyi myös kokoonpanoon. Bändi hajosi 90 -luvulle tultaessa.

 

Kartano Rock'n'Roll

Hara Laukkanen & Rytmikuninkaat oli veikeä ryhmä, jonka Laukkanen perusti erottuaan Turoista 1991. Kaatrakosken Kari liittyi mukaan rakentamisvaiheessa. Se oli kantrityyppinen ratkaisu, jossa Laukkasen ohella vaikuttivat Keppi Heinänen ja lahtelainen bassoikoni, Kari ”Pitkä” Lehtinen. Demonauhan tekemisen jälkeen Kaatrakoski jäi tällä erää Laukkasen kelkasta pois. Tilalle tuli Jarkko Junttilan Zägä Boxista Timppa Leinonen.

Kaatrakoski vaikutti 90 -luvun alkupuolella Olli Mäkelän Triossa, joka oli vihkiytynyt tanssimusaan ja iskelmään. Se oli kovasti keikkaileva pumppu, jossa Karin ollessa vaikutti Olli Mäkelän ohella (laulu, basso) kosketinsoittaja Hannu Pohjamies. Jälkimmäisen korvasi sittemmin Simo Taipalus. Bändi julkaisi omakustannesinglen, ”Aika on anteeksi antaa” / ”Tähtilaulaja” (1993). Sen tekemiseen osallistui kitaransoittajana myös Pekka Heinänen. Olli Mäkelä Triolla oli keikkoja niin paljon, että Kaatrakoski tarvitsi hengähdystaukoa erottuaan bändistä. Sitten soittokuvioihin tuli Beatfools, johon rumpali liittyi joskus 1996 paikaten edellisen, Petri Huvisen. Kyseessä on 80 -luvun loppupuolella alkujaan perustettu bändi, joka operoi samankaltaisella, 50- ja 60 -lukuisella ohjelmistolla sekä tyylillä kuin Topi Sorsakosken Agents. Mukana on rautalankaa, beat-iskelmää ja rock’n’rollia. Kaatrakoski vastasi rumpalinjakkarasta yhtäjaksoisesti tuollaiset kahdeksan vuotta. Bändiin kuuluivat hänen lisäkseen Kari-Pekka ”Kapa” Eronen (kitara), Jari Saastamoinen (laulu, kitara) ja Markku Salonen (laulu, basso). Itse asiassa miehitys on nykyäänkin sama, paitsi että Huvisen Pete on palannut ruotuun. Kartanon aikana julkaisi Beatfools omakustanteiset cd-singlensä ”Äänesi kuulen” (’03) ja ”Kaunein nainen” (’04) sekä albumin ”Best Before” (’06).

Irwinin Lapset -yhtyeeseen Kaatrakoski liittyi vuonna 2003 soittaen yhtäaikaisesti vielä Beatfoolsissa. Se on 80 -luvun alussa Valkeakoskella perustettu yhtye, joka sittemmin on lahtelaistunut. Kartano on viihtynyt yhtäjaksoisesti bändin riveissä jo seitsemän vuotta, jona aikana on julkaistu omakustanteinen cd-single; ”Kyllä Suomi on hieno maa”, ”Rajua elämää” (2008). Keulahahmo on Pasi ”Goodman” Läärä, joka vastaa laulusta ja toisesta kitarasta, Pepe Annala soolokitarasta ja Harri ”Holkki” Blomster bassosta. Kaatrakoski korvasi liittyessään Menneisyyden Vankeihin menetetyn Kari ”Kuja” Salmen. Annalan Pepe luopui äskettäin kitaristinpestistä; parilla keikalla on nähty alkuperäisjäsen Ari Lahti. Keikkaohjelmisto on kasattu pääosin edesmenneen Irwin Goodmanin tutuksi tekemästä materiaalista, mutta mukana on myös omia kappaleita kuten vaikkapa ”Liipola”. Itse asiassa yhtye toimi 80 -luvulla myös itse maestro Irwinin säestyskokoonpanona, joskin osittain eri soittajin, mutta Blomster ja Lahti olivat jo silloin messissä.

Kartano Kaatrakoski liittyi asikkalalaiseen Turbulenceen sen perustamisajankohtana 2006. Soittojäsenet olivat rumpalin ohella Jyrki Rehula (laulu), Jarkko Hosiokangas (kitara) ja Jarkko Luhtakallio (basso). Turbulence on Hurriganes-meiningillä rokkia takova bändi, joka toimii edelleen pienin jäsenmuutoksin. Nykyrumpalina on Erkki ”Emppu” Lempinen ja kitaristina Petri ”Pete” Jäntti.

Tohtori Lounamon vakiojäseneksi rumpali Kaatrakoski vakiintui viime vuonna korvaten edellisen, Mikael Viljasen. Kartano on liittynyt tänä vuonna lisäksi uuteen bändiin, Hara Laukkanen & Raakapeli. Se on huumoripainotteista rock’n’rollia soittava ja kantrimusiikkia kaihtamaton joukkio. Siinä Laukkasen ohella operoivat Devil Virtanen, Keppi Heinänen, Pepe Annala ja Kartano Kaatrakoski. Välillä on messissä kitaristi Matti Hyyrynen. Irwin Lapset ovat lisäksi rumpalimme tätä päivää…

Teksti: Hara Järvinen / valokuvat: Timo Vilskan arkistosta / ”soolokuva”: Ari Hukkasen arkisto



NATHAN JAMES

www.nathandjames.com/ www.myspace.com/njamesmusic
Sunnuntai 26.9. Alex Park Hotel (Rauhankatu 14) Vapaa pääsy

Eteläkalifornialainen Nathan James on arvostettu muusikko – huippuluokan kitaristi, joka hallitsee pääinstrumenttinsa ja vokalisoinnin ohella myös banjon, mandoliinin, huuliharpun, basson sekä rummut. Erikoisvahvuuksiin pitää lukea biisintekotaitokin. Hän on operoinut myös tuottajana, äänittäjänä ja miksaajana. Fabulous Thunderbirdsin keulahahmo Kim Wilson ylistää Jamesia ”yhdeksi niistä muutamista jotka osaavat oikeasti soittaa perinnekamaa”. Nathan James on yksi monipuolisimmista nykyblueskitaristeista, jonka persoonallinen ote kattaa koko skaalan sormipikkauksesta sähköiseen kaupunkibluesiin. Nathan on joissain yhteyksissä nimennyt suurimmiksi kantribluesvaikuttajikseen muiden muassa Big Bill Broonzyn, Blind Boy Fullerin, Brownie McGheen, Robert Jr. Lockwoodin ja Fred McDowellin. Urbaanipuolen esikuviin kuuluvat alan pioneerit T-Bone Walker ja Lonnie Johnson.

NATHAN JAMES; I Don't Know It (2009)Tuorein Nathan James -albumi, ”I Don’t Know It” on miellyttävä ja tasavahva kokonaisuus. Se julkaistiin viime vuonna Sacred Cat Recordings -merkillä ja sisältää kolmea poikkeusta lukuun ottamatta pelkästään omaa materiaalia. Esimerkkinä lainamateriaalista Magic Samin ”Easy Baby” sekä itseeni aina syvävaikutuksen tekevä perinnebiisi ”Wayfaring Stranger”. Omista kappaleista haluan nostaa tässä esiin countrybluestyyppiset ”No Baby Don’t” ja ”Heart Desire” sekä vauhdikkaan, huuliharppuvetoisen nimiraidan.

Levyllä vierailee myös esimerkiksi James Harman, jonka yhtyeessä Nathan aiemmin vaikutti reilut kolme vuotta. Levy on silti ennen kaikkea Jamesin itsensä kovan luokan näyttö perinne- ja tyylitietoisena multi-instrumentalistina ja lauluntekijänä. Nathan James ei tuota pettymystä moderneista kantribluesmestareista kuten John Hammondista tai Doug MacLeodista diggaavalle.

Nathan James esiintyy Lahdessa yhden miehen bändinä. Hän laulaa ja soittaa lisäksi erilaisia kitaroita sekä slidellä että ilman. Varustukseen kuuluu myös räkkihuuliharppu sekä jaloilla poljettava matkalaukkurumpusetti.

ärjestäjän ominaisuudessa – Alex Parkin tuella – olemme pyrkineet huomioimaan yleisön toiveita, eikä tässä tapauksessa meitä voine moittia myöhäisestä soittoajankohdasta. Iltapäiväveto alkaa oikeasti klo 15.00 ja soitto tapahtuu yhdessä pidemmässä setissä, joten viimeistään klo 17.00 homma alkaa olla ohi. Tämä myös vinkiksi hotelliasiakkaille, joiden ei kannata pitää lähtemisen suhteen kiirettä! Tilaisuuteen on vapaa pääsy, joten taskunpohjalta löytyvät hilut voi käyttää kukin miten haluaa; mukiin kuumaa tai olutlasiin, pariin. Paikalla on Fennica Recordsin myyntipiste, joten levynälkäisille musiikki-ihmisille löytyy mielenkiintoisen livekokemuksen ohella varmasti myös kotiin viemistä!

Nathan James – laulu, kitara, huuliharppu ja matkalaukkurummusto

Teksti: Hara Järvinen

Nathan James syntyi 3.4.1978 ja kasvoi pienessä Fallbrook -nimisessä kalifornialaiskaupungissa. Hän aloitti kitaransoiton perusjutuilla ollessaan 13-vuotias, mutta pian innoittajaksi löytyi blues. Ensimmäisiä kokoonpanoja, johon hän liittyi, oli paikallinen The Blues Pharaohs, jonka keulahahmona toimi huuliharpisti Billy Watson. Kahdeksantoistavuotiaana Nathan päätti ryhtyä täysipäiväiseksi muusikoksi ja alkoi vaikuttaa sekä Jamie Woodin että Johnny Dyerin bändeissä. Todella merkittävä kiinnitys oli James Harman Band, joka työllisti liittymisvaiheessa 19-ikäisen kitaristin reiluksi kolmeksi vuodeksi. Kun James Harman luopui säännöllisestä kiertuekeikkailusta vuonna 2000, alkoi Nathan James tosissaan panostaa soolouraansa, vaikka hänet tänä päivänäkin saatetaan nähdä ajoittain Harmaninkin riveissä. Muita yhteistyökumppaneita ovat Billy Watson (Billy Watson & The International Silver String Submarine Band) ja Ben Hernández, jonka kanssa käynnistyi vuonna 2001 merkittävä, levytyksiin johtanut duo-yhteistyö. Kaksikolta on tähän mennessä julkaistu kaksi kehuttua albumia (Nathan James & Ben Hernández:), ”Make A Change Sometime” (Independent, 2005) ja ”Hollerin’ !” (Sacred Cat Recordings, 2007).  Jälkimmäinen valittiin parhaaksi bluesalbumiksi San Diego Music Awardsissa 2008. James on työskennellyt myös Janiva Magnessin, Blue Largon, Gary Primichin, Hollywood Blue Flamesin, Johnny Roverin & Rick Holmstromin kanssa.

Nathan Jamesin soolodebyytti –”This Road Is Mine” (Pacific Blues) – ilmestyi syksyllä 2002. Nathan lauloi ja soitti kitaraa sekä huuliharppua. Mukana olivat Ben Hernández (laulu, huuliharppu, kazoo) ja myös levyn tuottajana toiminut James Harman laulussa, huuliharpussa ja shakerissä. Itse asiassa tästä sessiosta jalostui sivuprojektina keikkarintamalle The Bamboo Porch Quartet -niminen ryhmä, johon edellisten jatkoksi liittyi mukaan myöhemmin myös Harmanin bändin lyömäsoittaja, Mike Tempo. Bamboo Porch on rouheaa juke-joint bluesia esittävä combo, jossa Harman soittaa huuliharppua, James kitaroita, Hernández pesusoikkobassoa ja Tempo mm. afrikkalaisia käsirumpuja. Kaikki toimivat laulusolisteina.

Nathan James by Milton PittsTässä pitänee vielä mainita englantilaislähtöinen boogie woogie -pianisti, Carl Sonny Leyland, jonka trion kanssa duo-kumppanukset James & Hernández tekivät yhteisalbumin vuonna 2006; ”The Carl Sonny Leyland Trio Meets Nathan James and Ben Hernández” (Sacred Cat). Amerikkalaistunut Leyland on vaikuttanut omilla tahoillaan vaikkapa Big Sandy And His Flyright Boysissa, Anson Funderburgh And The Rocketsissa ja James Harman Bandissa. Itse asiassa Leyland soitti yhtä aikaa Jamie Woodin bändissä kuin siinä soittouraansa ammattimaisesti käynnistellyt nuorimies N. James. Sonny Leylandin triossa soittaa bassoa Marty Eggers ja rumpuja Hal Smith. Kyseessä oleva yhteisäänite on autenttisin soundein toteutettu, vanhakantaista, klassista bluesia sisältävä kokonaisuus, johon on mahdutettu pari uutta biisiäkin, kuten Jamesin ”Sweet Little Woman”. Levy on tallennettu Nathan Jamesin kotona. Mainitaanpa nyt sekin, että Nathan James on osallistunut James Harmanin kanssa soittajana ja tuottajana tanskalaisen bluesartisti Peter Nanden albumeihin; ”Big Boy Boogie : California Sessions Vol. I” (´06) ja ”Jelly Bean Baby : California Sessions Vol. II” (’08), joista ensiksi mainittu voitti Tanskassa ko. vuoden bluesalbumitittelin.

Teksti: Hara Järvinen

Nathan James -esittelyn koostin pääosin nettitarjonnan lukuisilta eri sivustoilta. Olen pyrkinyt varmistamaan käyttämäni aineiston oikeellisuuden vertailemalla eri lähdetietoja keskenään ja selvittelemällä erikseen joitakin ristiriitaisuuksia, mitä kohdalle on osunut. Jotakin olen tarkistanut Peter Nandelta ja apua olen saanut myös Kuloniemen Esalta. Kiitos! Uusin, loistava Nathan James levy (”I Don’t Know It”) minulta löytyy ja lisää on tilauksessa…



hosted and updating by Medialukko Oy | web design by Delonet