Lahti Blues & Roots 2011 / Klubit
(ke 21.9. / to 22.9. / pe 23.9)

Yleistä:

Klubi-illat ovat tärkeä osa Lahti Blues & Rootsin kokonaisuutta, joiden sisältöön olemme panostaneet ravintola Teerenpelin ja Torven kanssa. Kaksi ensimmäistä iltaa alleviivaavat yhtä syksyn teemaamme, akustista mies ja kitara periaatetta (pääkonsertissa annista vastaa Pepe Ahlqvist). Klubitarjontamme käynnistyvät Teerenpelissä pidettävällä akustisella bluesillalla keskiviikkona 21.9.; Bob Brozman (USA). Samalla teemalla jatketaan niin ikään torstaina; Steve James (USA). Liveosuudet alkavat noin klo 22.00 - 22.30, joten töihin aamulla menevät pystyvät nauttimaan ainakin osan klubien tarjonnasta. Amerikkalaiskitaristit ovat myös loistavia lauluntekijöitä ja tulkitsijoita - akustisia, perinnerikkaita blues- ja juurimusiikin veteraaneja - mutta eroavat huomattavasti toisistaan, joten suosittelen pistäytymistä kumpinakin iltoina. Tervetuloa!

Perjantaina (23.9.) ei pidä missata Torvessa jo perinteeksi muodostuneita, blueshenkisiä jameja. Talonbändinä toimii kuusimiehinen, kotimainen J. & Slow Motion, jolta luonnistuu rokkaavan ja tanakan lähestymistavan ohella myös nyanssirikas, soulahtava blues! Ovet avautuvat klo 21.00 soiton käynnistyessä tunti-paria myöhemmin. Suosittelemme lämpimästi livemusiikista ja klubitunnelmasta kiinnostuneille! Bändin instrumentit ovat illan/yön kuluessa - bändisettien välissä - soittotaitoisen asiakaskunnan käytössä, joten tervetuloa myös osallistumaan illan antiin!

Kasasin esittelyt klubi-iltojen tarjonnasta (kiitokset Kuloniemen Esalle avusta!), jotka löytyvät tästä alta. Toivottavasti auttavat hahmottamaan, mitä on odotettavissa…

Terv. Hara Järvinen / RyRyn hallitus

Klikkaamalla kuvia, saat ne ruudulle isompina!

Keskiviikko 21.9. Ravintola Teerenpeli (Vapaudenkatu 20) Vapaa pääsy

BOB BROZMAN www.bobbrozman.com

Virtuoosikitaristi ja laulaja Bob Brozman (s. 1954, New York) on huippulahjakas moniosaaja – muusikko, musikologi, historioitsija ja humoristi. Hän on mestari 1920- ja 30 -lukujen bluesin parissa, sekä melkoinen killeri varhaisjatsin parissa. Bluesin, mustalaisjatsin, calypson ja ragtimen ohella Brozman sukkuloi luontevasti myös havaijilaisen ja karibialaisen musiikin saralla. Viime vuonna hänet valittiin Guitar Player -lehden lukijaäänestyksessä parhaaksi maailmanmusiikkikitaristiksi ja sitä edellisenä voitto tuli Acoustic Guitar Magazinen sarjassa ”paras akustinen slidekitaristi”. Sarkastinen suhtautuminen nykymaailman menoon silattuna nokkelalla ja persoonallisella huumorilla tuo räväkän lisäbonuksen esiintymisiin.

Bob Brozman on hankkinut ystäviä kiertelemällä ja esiintymällä ahkerasti ympäri maailmaa ja käväisi Suomessa viimeksi marraskuussa 2009. Euroopassa hän on kysytty ja arvostettu bluesartisti. Erityistä suosiota Brozman nauttii Ranskassa ja nykyään hänellä on sopimus saksalaisen Ruf-levymerkin kanssa.

Bob Brozmanilla on tilillään parikymmentä albumia. Tuorein niistä, viime vuonna ilmestynyt ja kelttiläisvaikutteinen Six Days In Down, on yhteislevytys irlantilaisten kollegojen John McSherryn ja Dònal O’Connorin kanssa. Vuonna 2007 ilmestynyt Post-Industrial Blues oli selkeästi blueslevy. Kyseessä on lämpimästi suositeltava albumi, jonka kappaleet ovat valtaosin maestron itsensä käsialaa, mutta jonka pieneksi hitiksi on noussut persoonallinen tulkinta The Doors -klassikosta People Are Strange. Tutustumisen arvoisia ovat myös pari vuotta vanhempi Blues Reflex (Ruf), täysin instrumentaali Lumiére (Riverboat 2007) ja Rounderille vuonna 1988 tehty mestariteos Devil’s Slide. Blueslevyjen ohella Brozmanilta on ilmestynyt useita erilaisia maailmanmusiikkialbumeja, jotka dokumentoivat mm. Papualle, Intiaan ja Japaniin suuntautuneita matkoja sekä yhteistyötä paikallisten huippumuusikoiden kanssa.

Bob Brozmanin live-esiintymiset ovat tarunhohtoisia meiningin yltyessä välillä suorastaan poskettomaksi. Brozman on synnynnäinen showmies, jonka lempinimi ”Bluesin Groucho Marx” ei ole vailla katetta. Kitarat vaihtuvat tiuhaan ja arsenaalissa on nähty muiden muassa erilaisia resonaattorikitaroita, intialainen Mohan Veena, havaijilaisesta koa-puusta valmistettu täysakustinen Weissenborn steelkitara, ukulele ja tiple. Resonaattorikitaroista (joita hän käyttää myös rytmi-instrumentteina ja akrobaattivälineinä) Brozman saa irti luultavasti eniten sointeja ja sävyjä koko maailmassa. Summa summarum: Brozmanin esiintyminen on juurimusiikin ystävälle kokonaisvaltaisesti unohtumaton elämys!

Bob Brozman – laulu, kitarat

Bob Brozman aloitti musisoinnin pianolla nelivuotiaana ja siirtyi kitaraan kaksi vuotta myöhemmin. 13-vuotiaana hän innostui metallikoppaisista National-resonaattorikitaroista, joiden ainutlaatuinen design ja sointi saivat nuorukaisen pauloihinsa. Yliopistossa Brozman opiskeli musiikin ohella etnistä musikologiaa ja hänestä kehkeytyi deltabluesin varhaisten juurien ja varhaisen havaijilaisen musiikin spesialisti. Hän on kirjoittanut aiheesta paljon ja kerännyt valtavan kokoelman vanhoja 78-kierroksen savikiekkoja, joista on koostanut ja tuottanut viisi Havaijin musiikkia vuosien 1915–1935 aikaväliltä dokumentoivaa pitkäsoittoa Rounder- ja Folklyric -levymerkeille.

Bob Brozman on myös intohimoinen National-kitaroiden keräilijä ja tuntija, jonka kokoelma on yksi maailman merkittävimmistä. Hän on kirjoittanut alan perusteoksen The History And Artistry Of National Resonator Instruments (Centerstream/Hal Leonard 1993).

Ennen soolouralleen ryhtymistä Bob Brozman vaikutti underground-sarjakuvapiirtäjä Robert Crumbin Cheap Suit Serenaders -stringbändissä ja hänen oma esikoisalbuminsa Blue Hula Stomp ilmestyi vuonna 1981 Kicking Mule -merkillä. Lopuksi hauskana sattumana ja yksityiskohtana mainittakoon, että Brozman vieraili kitaransoittajana Steve Jamesin Art And Grit -albumilla vuonna 1995.

(teksti: Hara Järvinen; pohjana käytetty mm. virallista kotisivumateriaalia – tekstin edisointi: Esa Kuloniemi / Valokuvat: Ali Madjdi)

Torstai 22.9. Ravintola Teerenpeli (Vapaudenkatu 20) Vapaa pääsy

STEVE JAMES www.stevejames.com

Austinia päämajanaan pitävä Steve James on mestaritason kitaristi, jonka ydinosaamisalueita ovat rytmillisesti rikas ja monipuolinen sormipikkaus sekä bottleneck-soitto. Kitaran ohella James soittaa myös banjoa sekä mandoliinia ja on erinomainen laulaja sekä lauluntekijä. Tyylillisesti akustista blues- ja folkperinnettä edustavasta Jamesista on julkaistu useita haastatteluja alan johtavissa julkaisuissa kuten Acoustic Guitar, Guitar Player, Blues Revue ja Folk Roots. Kansainvälisen nimensä Steve James on rakentanut ilman suurlafkojen markkinointikoneistoja silkalla sitkeällä kiertämisellä. Hän on kysytty sooloesiintyjä festivaaleilla, konserteissa ja klubeilla, sekä myös erilaisilla musiikkileireillä ja workshopeissa Etelä-Amerikasta Australiaan ja Eurooppaan. Syyskuinen kiertue on miehen ensivisiitti maassamme.

Steve Jamesilta on ilmestynyt tähän mennessä kymmenen laadukasta albumia. Viimeisin, vuonna 2008 julkaistu, kantaa nimeä Short Blue Stories (Hobemian Records). Levyn 16 kappaleesta yli puolet on Jamesin omaa käsialaa. Kyseessä on äärimmäisen onnistunut kokonaisuus laulettua ja instrumentaalimuotoista akustista musiikkia, toteutettuna sekä 6- ja 12-kielisellä, että National -resonaattorikitaralla ja mandoliinilla. Vaikka kyse on ensisijaisesti bluestallenteesta, mukana on myös folk-bluesiksi luokiteltavaa materiaalia, ja lisäksi ripaus Leo Kottken klassisen instrumentaaliaikakauden vaikutetta.

Steve Jamesin taitoja ovat hyödyntäneet levytystilanteissa muiden muassa Maria Muldaur, Angela Strehli, James McMurtry ja The Gourdsin Kevin Russell. Hän on tehnyt myös arvostettuja kitaransoitto- ja bluesmandoliinioppaita sekä opetusvideoita.

"The old masters clearly passed on the secret of achieving the blues musicians’ goal of 'oneness'-that state of grace where voice, hands, guitar, bottleneck and feet coalesce and the fingers finish phrases the voice begins or vice-versa". - Scottish Herald

"Flawless fingerpicking and slide guitar paired with an idiosyncratic writing style and an exuberant performance persona makes Steve James come on like a full band". - Dirty Linen

Steve James – laulu, kitara

Steve James syntyi New Yorkissa vuonna 1950 ja aloitti kitaransoiton 12-vuotiaana. Varhaiset vaikutteet blues/folk -musiikkiin hän sai isältään, joka oli innokas amatöörikitaristi ja 78-kierroksen gramofonilevyjen kerääjä. Steve kävi oppikoulunsa loppuun, aloitteli paikallisissa bändikuvioissa ja työskenteli kitaratehtaalla Michael Gurianin opissa. Vuonna 1975 hän muutti Tennesseen osavaltion Memphisiin, jossa elätti itseään musiikin ohella huonekalukorjaajana, baarimikkona ja radio-ohjelman juontajana. Juuri Memphisissä Steve tutustui blueslegenda Furry Lewisiin, jolta sai ensikäden tietoa ja käytännön oppia blueskitaraan ja jonka keikoilla hän sai toimia myös säestäjänä. Hommaan kuului myös yli 80-vuotiaan ja proteesijalkaisen bluesveteraanin lavalle kunnialla saaminen ja sieltä ehjänä pois auttaminen. Keikkapalkkiot eivät ilmeisesti päätä huimanneet, mutta mentorin musiikillinen oppi ja spontaani huumori kartuttivat korvaamattomalla tavalla näkemyksellistä pääomaa. Steve James alkoi esiintyä näihin aikoihin myös soolona ja muutti Texasin San Antonioon vuonna 1977 ja hänellä oli eri projektiensa ohella pienyhtye myös saksofonilegenda Clifford Scottin ja rumpali Bobby Irwinin kanssa.

Steve Jamesin kovatasoinen ensialbumi Two Track Mind ilmestyi Antone’s-levymerkillä vuonna 1993. Tässä vaiheessa hän oli asunut Austinissa jo pidemmän aikaa. Debyytti oli erinomainen kokonaisuus, joka oli toteutettu kahta kappaletta lukuun ottamatta kitara ja mies -periaatteella. Vuotta myöhemmin ilmestynyt American Primitive tehtiin jug-band-henkisesti, pienellä kokoonpanolla. Useita Steve Jamesin sävellyksiä sisältänyt albumi on yksi miehen eittämättömistä klassikoista. Steven kanssa sessioissa operoivat huuliharpisti Gary Primich, sekä Bad Liversistä tutut kitaristi Danny Barnes ja basisti Mark Rubin. Jatkoalbumi, vuonna 1996 niin ikään Antone’silla julkaistu Art and Grit, ei tuottanut juurimusiikin ystäville pettymystä. Levytyksessä vierailivat jo edellisellä julkaisulla soittaneiden lisänä Asleep At The Wheelin steelkitaristi Cindy Cashdollar ja kuinka ollakaan, keskiviikkona Teerenpelin Blues & Roots -klubilla nähtävä kitaristi/laulaja Bob Brozman. Seuraava Not for Highway Use: Austin Sessions 1988–1995 oli kokoelma, jonka Settlement -merkki julkaisi vuonna 2000. Samana vuonna ilmestyi studiotallenne Boom Chang, jolla mukana olivat jälleen Mark Rubin, Cindy Cashdollar sekä Gary Primich plus uutena vierailijana Alvin Youngblood Hart.

(teksti: Hara Järvinen; pohjautuu viralliseen kotisivumateriaaliin. Tekstin editiointi: Esa Kuloniemi)

Perjantai 23.9. Ravintola Torvi (Loviisankatu 8) Liput: 4€

J & SLOW MOTION + jamit

www.jslowmotion.com             www.myspace.com/jslowmotion

J. & Slow Motion sai alkunsa Turun seudulla keväällä 2008 ensiesiintymisen tapahtuessa Omar & The Howlersin lämmittelijänä lokakuussa. Sittemmin J. & Slow Motion on soittanut kotiseudun ohella vaikkapa Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä. Tänä kesänä bändi nähtiin myös Lahdessa, Jazztorin virallisilla jatkoilla Teerenpelissä. Kokoonpanon muodostavat Jakke Aho (laulu, lyömäsoittimet), Hemppa Sihvonen (kitara, huuliharppu, taustalaulu), Kalle Laine (kitara), Jussi Heiskanen (koskettimet), Jarno Mäkinen (basso) ja Martti Paavilainen (rummut, taustalaulu).

J. & Slow Motion on rennolla otteella soulahtavaa bluesrockia ja toisaalta tiukasti rokkaavaa bluesia veivaava sekstetti. Keikkasettinsä on mehukas miksaus lainabiisejä, joita on poimittu esimerkiksi Freddie Kingin, Taj Mahalin, Robert Crayn, Otis Rushin, Joe Louis Walkerin ja Fabulous Thunderbirdsin ohjelmistoista, mutta ne kolutuimmat standardit on pyritty jättämään väliin. Toki mukaan mahtuu myös omia, lähinnä Hemppa Sihvosen tekemiä kappaleita. J. & Slow Motion poikkesi talvella studiossa äänittäen neljä biisiä sisältäneen CD:een, You Win, You Lose. Se on vauhdikas, rokkaava näyte Slow Motionin potentiaalista ja nuhteettomasta omavaraisuudesta levytettävän materiaalin suhteen (sisältää yhden kappaleen J.B. Huttolta, That’s the Truth).

Housebändin rooli on poikkeuksellisen vaativa; tarvitaan joustavuutta soittoaikoihin sekä ohjelmistoon ja yleensäkin innostavaa meininkiä! Meillä ei ole pienintä epäilystä, että J. & Slow Motion ei lunastaisi heille asetettamiamme tavoitteita; blueshenkiset jamit eivät kuitenkaan ole yksistään heistä kiinni! Bändin instrumentit ja soittokamat ovat illan kuluessa - bändisettien välissä - soittotaitoisen asiakaskunnan käytössä, joten sellaisia henkilöitä kaivataan paikalle osallistumaan jammitteluun! Tervetuloa toki myös elävästä musiikista ja vuosien kokemuksella, sanoisinko ainutlaatuisista sessioista kiinnostunut yleisö!

Jakke Aho - laulu, lyömäsoittimet / Hemppa Sihvonen - kitara, huuliharppu, taustalaulu / Kalle Laine - kitara / Jussi Heiskanen – piano, urut / Jarno Mäkinen - basso / Martti Paavilainen - rummut, taustalaulu

J. & Slow Motionin käynnistysvaiheen ideoijina toimivat kitaristi Hemppa Sihvonen ja rumpali Martti Paavilainen. Mukaan pyydettiin Paavilaisen tuttu, basisti Jarno Mäkinen, joka ehdotti laulajakokelaaksi J. Ahoa. Sihvonen puolestaan kysäisi mukaan Jyväskylään muuttanutta ystäväänsä, vanhaa soittokaveriaan, Kalle Lainetta. Vielä kun Turun alueen pianokaupasta napattiin kosketinsoittaja Jussi Heiskanen, oli J. & Slow Motion syntynyt! Debyyttikeikka oli 3.10.2008 (Omar & The Howlers).

Heino Sihvonen ja Kalle Laine ovat 50 vuoden rajapyykit ohittaneita kaveruksia, jotka tutustuivat toisiinsa jo koulussa. Vuodesta 1975 alkaen heillä on ollut yhteistä musiikillista historiaa, oirehtivaa blueskuumetta, lukemattomia soittotreenejä ja joitakin bändejä. Yksi merkittävimmistä oli Mojo Hoop, joka esiintyi viisi vuotta sitten myös Lahti Blues & Rootsissa. Laulusolisti Aho on parikymmentä vuotta edellä mainittuja herroja nuorempi. Hän on tahollaan vaikuttanut/vaikuttaen edelleen basistina mm. seuraavissa bändeissä: The Skylarks, Fuelled ja Tero-Petri. Kosketinsoittaja Heiskanen, basisti Mäkinen ja rumpali Paavilainen ovat laulajan kanssa samaa ikäkaliiberia ja soitelleet tahoillaan paikallisissa musiikkikuvioissa.

(teksti: Hara Järvinen – Kiitokset Hemppa Sihvoselle  / Valokuvat: Martti Karttunen)