Palaute by Elina Rantalainen
Lahti Blues & Roots pääkonsertti 24.9.2011 Seurahuone

”Viime vuosien Blues & Rootsit ovat saaneet kiitosta tunnelmastaan”, Lahden Rytmin Ystävien paatunut jokapaikanhöylä Hara Järvinen avaa vuoden 2011 bileet Seurahuoneen yläkerrassa. Asiakaspalaute on eittämättä osunut oikeaan: runsas yleisömäärä ja harkittu monipuolinen kattaus bluesmusiikin ammattilaisia ovat vuosi vuoden perään rakentaneet Lahteen aivan erityisen syysillan ja yön. Runsaasta yleisömäärästä puheenpollen, avaussanojen aikana yläkerta näyttäytyy vielä melko tyhjänä, mutta kuin taikaiskusta Pepe Ahlqvistin ensisointujen aikana yleisöä alkaa virrata salin ovista sisään valmistautuen maratonbluessuoritukseen. Olisi ehkä jopa paikallaan palkita ne yksittäiset bluesdiggarit, jotka suoriutuvat koko illasta viimeiseen esiintyjään asti!

Tuttuun ja testattuun tapaan illan myötä on tiedossa kuusi bändiä – itse asiassa tänä vuonna seitsemän – ja taattua bluesia niin, että jaksaa varmasti vuoden eteenpäin. Konsepti on sama, vain esiintymispaikka on vaihtunut aiemmista vuosista. Alex Parkista muuttaminen Seurahuoneelle ei ainakaan ole eksyttänyt kuulijoita, sillä yleisön kasvoissa vilahteli paljon tuttuja, mutta myös uusia kasvoja.

Illan aloitti oikeutetusti tapahtuman suojelija Pepe Ahlqvist trubaduurimaisella kokonaisuudella, jossa sekoittui mukavasti alun rauhallinen junttablues, keskivaiheen rämäkämpi suomen- ja englanninkielinen menoblues sekä lopetuksen tunnelmankohottajina toimineet tutut stanut. Ahlqvist oli rakentanut kappalelistansa erinomaisesti siten, että kokonaisuus voimistui ja yleisö lämpeni mukana setin loppua kohden. Soitto rikastui ja desibelit nousivat yhdessä yleisön tunnelman kanssa. Heti ensimmäisestä esiintyjästä alkaen oli selvää, että lahtelaisyleisö on jälleen koukussa bluesiin.

Ahlqvist teki lentävän vaihdon paikallisen ’alkuperäisbluesyhtye’ Fire Bluesin kanssa. Fire Blues ja Ahlqvist esittivät yhdessä yhden kappaleen, jonka jälkeen Fire Blues pääsi irrottelemaan yksin. Kombon soitto oli sävyltään alkukantainen ja koreilematon, varmastikin hyvin lähellä sitä tyyliä, joka aikanaan oli syntynyt Pensuolla sekä synnyttänyt samalla bluesin Lahden lähialueille. Fire Blues oli soitossaan omistautunut musiikkityylin alkujuurille, mutta sävy oli myös selvästi aivan omanlaistaan. Niin tai näin, yleisö oli heti kiinnostunut kokoonpanon jälleennäkemisestä lavalla ja paikallisuus puri.

Alakerran ensimmäinen esiintyjä oli Bloodshot Eyes. Mitä olisikaan Blues & Roots -ilta ilman big band -vaikutteista soitantaa? Viimeistään Bloodshot Eyesin meno nyt käynnisti illan bileet ja tanssitti yhden jos toisenkin jalkoja. Tilanahtaus kävi nopeasti selväksi, eikä Seurahuone valitettavasti tarjonnut suuria tiloja tanssijoille. Kuulijat pakkautuivat niin tiiviisti kuin mahdollista lavan edustalle ja sopu antoi sijaa leppoisten bluesmiesten ja -naisten keskuudessa. Bloodshot Eyesin soitto kulki rennon reippaasti soinnusta ja kappaleesta toiseen, vaivatonta ja mukavaa kuultavaa. Tähän asti bändien soitanta oli kiihtynyt kiihtymistään ja tunnelman kohottaminen jatkui yläkerrassa.

The British Standard with Jukka Gustavson oli eittämättä illan helmiesiintyjä. Kokoonpanon ensikuuleminen saattoi vaatia kuulijalta pysähtymistä ja rauhoittumista musiikin ääreen, mutta sen jälkeen ei tarvinnut kuin nauttia ja antautua sen vietäväksi. En tiedä oliko syynä Hammond vai mikä, mutta bändistä ja yleisöstä oli havaittavissa sielukkuutta ja yhteistä värinää. Viimeistään ’Coloured Rain’ vakuutti yleisön soittajien teknisestä taidosta. Setti muuttui edelleen haastavammaksi ja rohkeammaksi, päätyen progressiiviseen bluesiin joka jähmetti yleisön paikalleen. Kun kappale päättyi, pienen tauon jälkeen kaikki totesivat yhteen ääneen ”JEE!”. Tällaista herkkua on harvoin tarjolla!

Yläkerran hekumallisten tunnelmien jälkeen Sweet Jeena & The Sweethearts olivat kovan tehtävän edessä alakerrassa. Sisääntulossa oli erilaisuutta kun bändi saapui laulavana letkana latvalle. Sweet Jeena & The Sweetheartsilta osattiin odottaa visuaalista näyttävyyttä sekä räiskyvää lavashowta. Valitettavasti tässä vaiheessa alakerran äänentoisto päätti irtisanoutua ja bändin soiton yhteissävelet tuntuivat joutuvan koville. Taiteellinen kokonaisuus ei saanut parasta pontta taustalleen. Äänentoisto-ongelmista huolimatta kombo vei mukanaan pisteet erilaisesta tyylistä ja näyttävästä habituksesta.

Ison blueskokoonpanon vuoro tuli yläsalissa. Yleisilmeeltään kuusimiehinen Wentus Blues Band oli positiivinen ja viihdyttävä, tarkemmin katsottuna taitavista ja työlleen omistautuneista yksilöistä koostuva näyttävä kokoonpano. Musiikki oli leikittelevää ja laulaja innosti yleisöä tosissaan, vaikka kello lähestyi jo kolmea yöllä! Illan viimeisten esiintyjien roolissa Wentus Blues Band hoiti tehtävänsä huolella ja yleisö tanssi sekä kuunteli setin alusta loppuun asti. Väsymyksen merkkejä ei juuri näkynyt niissä kuulijoissa, jotka jaksoivat vielä olla suorittamassa Lahti Blues & Roots 2011:sta.

Jotteivät silmäluomet luppaisi vielä kiinni, odottivat rämäpäät alakerrassa. Crawfish Kings kohtasi ennen setinsä alkua samankaltaisia äänentoisto-ongelmia kuin Sweet Jeena & The Sweethearts, mutta pienen säädön jälkeen bändi pääsi lauteille. Laulaja-haitaristi Helin marssi pesulautamestari Honey Aaltosen kanssa lavalle ja hauskanpito alkoi. Zydeco-soitto toimi mainiosti myös lahtelaisyleisön kanssa. Illan viimeiset kuulijat pakkautuivat lavan eteen ja jamit olivat valmiit. Setin aikana ehdittiin onnitella syntymäpäiväsankaria sekä kuulla niin slovareita kuin soittimia raiskanneita sähköä täynnä olleita vetäisyjä. Jos et vielä ollut heittänyt kravattia nurkkaan ja avannut ylintä nappia, nyt oli sen aika!

Tämän vuoden esiintyjät olivat hyvin harkittuja sekä bändijärjestys toimi läpi yön. Yleisö viihtyi loppuun asti, mikä kielii illan monipuolisesta ja kiinnostavasta annista. Silti näin käy joka vuosi – ensin ilta vaikuttaa loputtomalta bluesin ilotulitukselta, kunnes on jo yllättäen aika lähteä kotiin.

Elina Rantalainen