 Otto Attila Berger -
Haastattelu - 15. lokakuuta, 2009 Lahti.
Alkuvaihe
Missä olet
syntynyt ja milloin?
Wienissä 5. maaliskuuta 1941, nyt paljastui sekin.
Kuinka
musiikki ja kitaransoitto saivat alkunsa? Mitkä
olivat innoittajat?
Isäni soitti mandoliinia. Olin katsomassa Bill Haleyn
konserttia Wienissä, enkä siihen asti ollut soittanut
mitään, mutta seuraavana
päivänä menin ostamaan jonkun hirveen
Höfner -kitaran, missä oli kielet viisi
senttiä korkealla ja mitä oli kauhean vaikea soittaa.
Ja sitten Gene Vincent ja Elvis Presley saivat minut matkimaan sooloja.
Näin se alkoi periaatteessa, mutta pikku hiljaa siitä
siirryin jazzin puolelle. Mutta mä en koskaan ole ollut
rokkijutuista pois. Jazzista olen toki hirveästi
tykännyt, koska tykkään improvisoida kaikkia
systeemejä, vaikka kyllä rock n’ roll on
lähellä sydäntäni.
Kuka
tai ketkä olivat opettajat soittimen harjoittelussa ja
minkälaisissa bändeissä soitit
Itävallassa?
Minulla ei ollut minkäänlaisia opettajia. Mun
ensimmäinen tyttöystävä oli
mustalaistyttö, joka tuli Unkarista, kun siellä oli
vallankumousyritys. Hän soitti viulua tosi hyvin. Ja sen
serkku oli paras kaverini. Mun kaverin isä soitti harppulla
jazzia sekä balkanilaista kansanmusiikkia, joista olen aina
hirveesti tykännyt. Nähtyäni heidän
soittavan yhdessä, ajattelin, tota mä haluan
tehdä lopun ikäni. He olivat ihania
ihmisiä ja rakastan heitä vieläkin. Ekat
soinnut opin heiltä, koska siihen aikaan ei ollut
mitään musiikkikirjastoja. Kaikki ne jutut piti etsii
jostain ja näillä olen alkanut soittaa.
Koska
saavuit Suomeen ja minkä ikäisenä?
Nyt täytyy miettiä… Mä tulin
tänne vuonna ’68. Kuinkahan vanha mä olin,
27 vuotta. Minulla oli täällä
tyttöystävä ja sen takia mä tulin.
Mun piti soittaa Ruotsissa jonkun bändin kanssa ja mä
olin jo linja-autoasemalla bussissa, koska seuraavana
päivänä piti soittaa Ruotsissa. Tunsin
postissa naisen, jonka kanssa juttelin ja kerroin tarkan ajan milloin
mä lähden. Silloin postiin tuli
sähkösanoma, että mä en ollut
saanut Ruotsiin työlupaa ja yksi mies juoksi hikisenä
linja-autolle; kuski oli jo startannut auton ja se mies huusi mun
nimeä ja sanoi, etten ollut saanut työlupaa ja
mä nousin ulos autosta.
Sähkösanomassa luki tosiaan, että mulla ei
ole työlupaa ja kaikki rahat oli loppu. Ei siis
mitään mahdollisuutta
päästä pois ja tämä
tapahtui Lahdessa. Ja olen siitä asti asunut
täällä, enkä ole ikinä
halunnut asua muualla kuin täällä. Paitsi
nykyään asun Uskilassa, mutta se on melkein
sama.
Kitaroista
Eka kitarani oli jo mainitsemani Höfner. Ei
mikään ihana kitara, koska sitä oli hirveen
vaikea soittaa. Mutta sitten mä säästin
rahaa ja ostin kitaran; totta kai mummo ja äiti auttoivat.
Ostin Gibson Spanish Electric semi-akustisen. Sen jälkeen
minulla on ollut pelkästään Gibson ja
Fender, mutta aina olen ollut Gibsonin puolella. Ja mun akustinen
Martin on tosi vanha. Yksi mun entinen koulukaveri rikastui
tankkilaivoilla. Wienissä me käveltiin kadulla ja
nähtiin yhdessä ikkunassa Martin kitara ja sanoin,
että tollainen pitäisi joskus hankkia. Sitten me ei
puhuttu enää kitarasta, mutta seuraavana
päivänä se toi mulle sen kitaran. Ja pirun
hyvä kitara Martin D-18 on. Se on instrumentti,
millä mä aina soitan.
Mitä
virityksiä kitarassasi käytät?
Normaali viritystä. Mutta välillä
viritän matalan E - kielen D:hen. Slide -soitossa
käytän avoimia virityksiä A:ta ja
E:tä, joissa kitara on viritetty avoimeen sointuun.
Kitaraopetustyöstä;
keitä olet opettanut?
Mulla on ollut monta oppilasta, esimerkiksi Virtasen Devil oli
vähän aikaa mun opissa kuten myös Kukkosen
Jarno ja Toppolan Risto. Oppilaita on ollut niin monia; mä en
edes muista kaikkia. Mutta kyllä viisi, kuusi
ehkäpä seitsemänkin oppilasta on ollut,
joista on tullut ammattilaisia. Oikein hyviä soittajia. Olen
opettanut Tiirismaan koululla ja Työväen opistolla,
missä opetin ryhmiä.
Kotona olen antanut
yksityistunteja.
Pianosta;
soitat myös pianoa. Kerrotko siitä,
harjoittelusta ja soittamaan oppimisesta?
En mä mikään pianisti ole. Aloitin
soittamaan sen takia pianoa, koska halusin
näyttää mun bändin pianistille,
miten mikäkin pitää soittaa. Pikkuhiljaa
mä opin soittamaan hitaampia kappaleita, mutta en mä
osaa soittaa mitään nopeita kappaleita, mutta
hitaampia biisejä oikeastaan aika hyvin. Ei minulla ole
mitään erityistä tekniikkaa, mutta
hirveästi tietoa minulla on, miten pitää
soittaa.
Harjoittelusta
ja sen rutiineista
En mä ole koskaan säännöllisesti
harjoitellut, vaan kokoajan soittanut. En ole koskaan periaatteessa
tehnyt niinkuin pitäis tehdä, harjoitellut skaaloja
ja treenannut tekniikkaa. Kaiken, mitä ikinä olen
tehnyt, on tullut pelkästään soittamalla.
Innostus on tullut matkiessa hyviä kitaristeja.
Äänilevyjen kanssa soittaminen on sekin
tekniikkaharjoitusta. Ja mä ihmettelen, kun mä soitin
viis kuukautta Gene Vincentin Be Bop A Lulaa, mut mun mummo ei koskaan
kyllästynyt siihen ja tykkäsi hirveesti. Ja innostus
kotona on sitä, ettei kukaan hauku mitä sä
teet. Äänilevyjen kanssa oppii rytmillisesti hyvin ja
hienosti, koska rytmit nuottipaperilta katsottuna voi soittaa
rytmisesti huonosti. Mun mielestä jokaisen
kitaristin pitäisi vähän matkia
lempikitaristejaan ja niiden sooloja ja saada ekaks tyylitajua, kun
soittaa erilaisia musiikkijuttuja. Tekniikka on esimerkiksi
vähän yliarvostettu ainakin vapaassa musiikissa
mitä mä soitan. Totta kai jos on klassista, niin se
on eri juttu, mutta jonkinlainen tekniikka pitää
olla, muuten sä et pysty soittamaan mitään.
Mutta ei tarvitse olla hirveen tekninen kitaristi, että
soittaa hyvin. Eikä koske vain kitaraa vaan kaikkia muitakin
instrumentteja.
Harjoitteletko
metronomin kanssa?
En. Metronomin kanssa on vähän vaikea soittaa, koska
se on niin tarkka. Eivät ihmiset ole niin tarkkoja. Kun
kuuntelee monia levyjä niin nehän
elää. Ei ne mene metronomin mukana. Mutta
kyllä se on hyvä harjoitus; metronomin kanssa
soittaessa tulee täsmällisyys skaaloissa ja tekniikan
harjoittelussa. Mutta se on aika vaikeaa, koska se ei anna
mitään periksi. Aika monet
käyttää metronomia harjoittelussaan.
Eikä sen ole väliä, mikä
instrumentti on kysymyksessä.
Kitaran
huolto
Mä en koskaan huolla kitaroita. Ainoa mitä teen,
että pidän ne puhtaina. Ja totta kai jos vika
ilmestyy, mutta hyvissä kitaroissa ei ole koskaan
mitään vikoja. Kiitos Les Paulin.
Olet
siis Gibson miehiä.
Olen Gibson -soittaja, mutta Fenderin soundista
tykkään myös. Strato-soundi on tosi
hyvä. Alussa olen soittanut enemmän jazzia ja
Gibsonilla on enemmän jazz-soundi. Se riippuu aina
vähän mitä soittaa. Ei yhdellä
kitaralla voi kaikkia systeemejä soittaa.
Levytyshistoria,
mitä haluat mainita?
Mä olen soittanut monilla levyillä niin kuin Eero
Koivistoisen, Heikki Sarmannon ja joitakin mitä mä en
niin halua muistaa, niin ku iskelmä tai Juha Watt Vainio. Mut
UMO:n kanssa olen tehnyt levyjä ja nehän oli
hyviä.
Paljonko
niitä levytyksiä on?
En mä sitä oikeasti tiedä.
Studiotyöskentely.
Mitä on soittaa kitaraa studiossa
ja mitä esimerkkejä sinulla on kertoa?
Se riippuu siitä mitä musiikkia soittaa, mutta se on
aika puuduttava duuni.
Miksi?
Koska sitä pitää jauhaa samat jutut niin
monta kertaa ja jos on kyseessä musiikki mistä ei
oikein välitä. Niin se on vähän
semmoista tehtailua. Ja se on aikaa vievää. Ihan eri
juttu kun soitat omaa musiikkia lavalla ihmisille ja jos vielä
huomaat, että yleisö
tykkää. Studiossa sähän
olet yksin, eikä siellä kukaan innosta.
Neuvoja
studiotyöskentelyyn?
Voi, voi, en mä oikeen tiedä. Se on aika
henkilökohtaista. Toisaalta toiset
tykkäävät hirveästi soittaa
studiossa. Mutta jos on sellainen soittaja, joka
tykkää elävästä
musiikista, kannattaa aika nopeasti yrittää
päästä eroon studiotyöstä.
Ja
olet enemmin live-soittaja
Enemmin live, joo.
Soittaminen
elävälle yleisölle ja
varsinainen esiintyminen. Mitä se pitää
sisällään?
Ei siinä oikeastaan ole muuta kun että soittaa muiden
kanssa ne biisit ja se että, soittaa hyvin.
Ja
se vaati työtä ja harjoittelua
Tietysti jonkun verran, mutta pitää olla
hyviä soittajia. Jos on tosi hyviä, niin ei tarvitse
hirveästi harjoitella. Mutta on se tietysti kiva, jos soittaa
vähän enemmän, saada sellainen kosketus
toiseen soittajaan. Toisten kanssa on heti synkassa ja toisten kanssa
ei ikinä. Se on vähän tommosta.
Ja
se riippuu soittajasta
Joo, joo
Ja
studiossa sama juttu?
Joo, mutta studio-soitto on aina vähän kuivaa, koska
siellä ei ole elävää kontaktia
ihmiseen. Totta kai on sellaisia ihmisiä, jotka ovat
tehneet monta vuotta yhtä levyä.
Esimerkiksi, minkä nyt nimeltä mainitsen, on Billy
Idol: Whiplash Smile, vaikka se on pirun hyvä levy. Ne
tekivät sitä viis vuotta, mutta eihän ne
koko ajan soittanut. Mutta luulis, että ne kyllästyis
omiin kappaleisiin. Eihän siinä ole
mitään järkeä. Siksi mä
tykkään Bob Dylanista; kun se menee studioon niin se
on yksi otto ja ulos. Mutta silloin pitää
olla jo hyvä siinä, eikä se jokaiselta
onnistukaan.
Vaikuttajat
niin pop/rock-musiikissa kuin myös jazzissa?
Ekat vaikuttajat olivat Bill Haley ja Elvis Presley. Ja sitten kaikki
nämä vanhat rokkarit Gene Vincent, Jerry Lee Lewis ja
kaikki tommoiset. Sitten kun mennään jazzin puolelle,
mun ehdoton lempikitaristi on aina ollut Kenny Burrell. Hän on
yksi parhaista ja hän on vielä
olemassa. Barney
Kessel, Tall Farlow ja Jim Hall ja kaikki nämä
hirveen kovat soittajat. Yks kundi, kenen kanssa mä
myös olen soittanut kerran Porissa, on urkuri
nimeltään Jimmy Smith. Joka on tavallaan ainoa
urkuri, joka koskaan on ollut maailmassa. Hän on luonut koko
sen systeemin. Kun on urku ja kitara, se synkkaa hirveen hyvin yhteen.
Mä olen hirveesti oppinut Jimmy Smithiltä kaikkia
sellaisia niksejä, mitkä kuulostavat
hyvältä. Määrätyt fraasit
ja tommonen. Oscar Peterson on maailman mahtavin pianisti, kannattaa
ottaa selvää. Siltä mä olen
hirveesti oppinut. Esimerkiksi sointupohjat sekä vaikeimpia
sointuja, kun taas rock ja blues ovat soinnullisesti
vähän helpompaa. Se ei tarkoita, että
musiikki olisi helppoa. Mut se ei ole niin laaja kun
jazz-soinnut, nehän voivat olla aika pirullisia. Mutta
kyllä niistä oppii sitten kuuntelemaan.
Soittajaurasi
lahtelaisittain
Olavi Kivikosken yhtye oli ensimmäinen. Se oli
semmoinen humppabändi. Mutta se oli aika hyvä juttu,
kun mä opin sitä kautta tuntemaan Suomea. Me
käytiin joka pikku kylässä, pohjoisesta
etelään. Ja Vilho Kohvakka oli oikein mukava mies,
kiva mies. Kierrettiin ihan Norjan
jäämerelle asti.
Ja
kokoonpano oli ja vuosi oli ’68
Vilho Olavi ”Ville” Kohvakka alias Olavi Kivikoski
(laulu,
basso)
Asta Uosukainen (laulu)
Aila
Uosukainen (laulu)
Otto Berger (kitara)
Jussi
Liimatainen (rummut)
Minkälaista
se aika oli soittaa vuonna
’68?
Ne olivat sellaisia lavajuttuja.
Ja
musiikki oli…
Olli lauloi kaikki vanhat suomalaiset kappaleet, mutta
välillä soitettiin jokin Wes Montgomery -biisi,
missä taustalla oli hanuri ja kaikki semmoset ja
kyllä ne toimi. Mutta mä unohdin äsken
mainita mun vaikuttajana Wes Montgomeryn; hän oli kaikkein
mahtavimpia kitaristeja.
Seuraavana
oli Kari Raution yhtye ’68
Se oli vähän semmoinen periaatteessa, ihan tavallinen
keikkabändi, joka soitti suomalaista vanhaa tanssimusiikkia.
Mutta silloin aloitettiin vähän sellaisia rockin
tapaisia juttuja ja vähän jazzin suuntaan. Wes
Montgomerylla on just semmoinen aika hyvä tyyli, joka sopii
myös tanssittavaksi ja on rytmikästä
musiikkia. Ja trumpetti oli mukana ja bändissä oli
aika kiva soittaa, mutta aina oli kauheet keikkamatkat.
Ja
kokoonpano oli
Aatos Bollström alias Ronny (laulu)
Otto Berger kitara (laulu)
Erkki ” Eki” Koski (harmonikka)
Kari Rautio (trumpetti)
Kalevi ” Kale ” Pussinen* (basso, laulu)
Hannu ” Hanski ” Rontu (rummut)
*Esa ”Palsa” Lahti 68/69 (basso, laulu, taustalaulu)
Aatos Bollström siirtyi Kalevi Falkin yhtyeeseen
’69
Kari
Raution yhtyeen sisällä syntyi
terapiabändi, keikkaileva rokkibändi
Attila Berger & Hand 68’-’70 /’71
Joo ja se oli jo sellainen rokahtavampi bändi. Ja se
ei soittanut tanssimusiikkia, vaan oli rokkipohjalla. Siihen aikaan
mä sävelsin aika paljon omia biisejä. Sit
mä luovuin niistä (mul on vielä jossain ne
biisit), koska miksi pitää soittaa omia huonompi
sävellyksiä, koska maailma on
täynnä hyviä. Tällä
bändillä tuli oma materiaali esiin ja totta kai
mä vedin muutamat Chuck Berryt ja tommoset, koska ne aina
menee kansaan. Johnny B. Goode ja tommoset. Mutta suurin osa
oli omia. Niitä ei ollut mukana Kari Rautio
yhtyeessä, koska niitä ei ollut mahdollista soittaa,
koska piti olla vähän paremmat
soittajat. Hand ei ollut tosiaan mikään
tanssibändi. Se
oli semmoinen rokkibändi. Ja me oltiin Markku Aron
taustabändi. Nimi muuttui myöhemmin
Locomotioniksi ja se johtui Markku Aron yhteyksistä.
Kokoonpanot
Otto Berger,
laulu,kitara
Markku ” Make” Lievonen (Sibelius akatemian
opiskellut soittaja),
basso
Hannu ”Hanski” Rontu, rummut
Make oli pirun hyvä basisti, se oli myös kunnon jazz
basistikin. Ensiksi meillä oli trio Lievosen Maken kanssa ja
Ronnun Hanskin. Mut sit ku me oltiin Markku Aron taustabändi,
niin silloin oli erilaisia soittajia. Mutta Make ja Hanski oli aina
mukana.
68’
Otto Berger (laulu, kitara)
Jorma ” Jore ” Aalto >
Kari Kalliomaa Group (urut)
Esa ” Palsa” Lahti (basso, taustalaulu)
Hannu
” Hanski ”
Rontu (rummut)
Otto Berger (kitara, taustalaulu)
Osmo ”Osku ”
Palonen (urut)
Esa ” Palsa ” Lahti (basso,
taustalaulu)
Hannu ” Hanski ” Rontu (rummut)
’70/ ’71
Otto Berger (kitara, taustalaulu)
Osmo ” Osku ”
Palonen (urut)
Vesa Lattunen > Goodbye
Ben (laulu,
basso)
Toi jälkimmäinen ei pidä oikeastaan
paikkaansa, koska mä olen soittanut vain pari keikkaa Vesan
kanssa.
Hannu ” Hanski
”Rontu > Goodbye Ben (rummut)
Kari
Rautio yhtyeessä homma jatkuu?
Kyllä se oli aika pitkään, koska aina
välillä soitin sen kanssa. Mä soitin sen
kanssa niin kauan kun UMO perustettiin. Ensiksi se oli Heikki Sarmanto
Finnish Jazz Workshop, mikä vuoden jälkeen muuttui
UMO:ksi, uuden musiikin orkesteriksi.
Kari Rautio yhtyeen kokoonpano
Kalevi Torvinen alias Kalevi Nyman (laulu)
Otto Berger (laulu, kitara)
Jorma ” Jope ” Aalto (urut)
Kari Rautio (trumpetti, laulu)
Esa
” Palsa ” Lahti (basso)
Hannu ” Hanski ” Rontu (rummut)
Otto Berger (kitara, laulu)
Jorma ” Jope ” Aalto > Kari Kalliomaa
Group (urut)
Kari
Rautio (laulu, trumpetti)
Esa ”
Palsa ”Lahti (basso, taustalaulu)
Otto Berger > Locomotion (kitara, laulu)
Kari Rautio (trumpetti, laulu)
Osmo ” Osku ” Palonen (urut)
Hannu ” Hanski ” Rontu (rummut)
Locomotion ’70/’71 – ’74
Locomotion
oli Markku Aron ensimmäinen iso
säestysbändi, jolla oli keikoilla myös omat
setit. Se oli D – tuotannon alla
työskentelevä
helsinkiläislähtöinen bändi?
Eikun enemmän tamperelaislähtöinen,
sillä rumpali ja basisti tulivat Tampereelta.
Häkä oli Helsingistä.
Bändi kehittyi kokoajan, koska mukaan tuli paremmat
soittajat. Säestimme Markku Aroa ja meillä
oli omat setit kunnon rokkikamaa. Keikkapaikat muuttuivat paljon
isommiksi. En muista soittopaikkojen nimiä, mutta ne olivat
isoja tanssilavoja. Makehan oli kova nimi siihen aikaan. Paikat olivat
samoja missä Danny ja kaikki noi kävi. Danny showssa
ei oltu mukana, luojan kiitos ei. Tosta
Dannystä…mä en ole ikinä
ymmärtänyt Dannyn
systeemiä. Kun se on semmonen laulaja, joka ei pysy tempossa,
eikä sillä ole minkäänlaista
rytmitajua. Mutta tietysti sillä oli hyvät show:t.
Mut sen henkilökohtainen taito laulajana oli aika kamala. Make
(Markku Aro) on kauheen kiva kundi, tosi kiva. Ja soittopaikat olivat
isoja, esimerkiksi Vesivehmaan lava oli tosi iso silloin.
Niitä ei monta täällä Suomessa
ollut eikä festivaaleja vielä ollut. Keikkamatkat
olivat pitkiä. Mutta sit se niinku loppu, koska ei ollut
enää niin hirveesti keikkoja Arolla. Ja sen takia
mä lopetin, kun Sarmannon Heikki perusti UMO. Kun
oli vielä niin älyttömät
keikkamatkat, esim. Kotka ja sitten oli Kokkola ja sit Ilomantsi,
kolmena päivänä peräkkäin.
Kuvittele mitkä matkat. Joku kehtas vielä sanoa, ai
että teillä on hyvät palkat. Mut ku lasket
tuntipalkat, ne olivat tosi pienet matkat mukaan laskettuna.
Otto Berger (laulu, kitara)
Adzej ” Jentu ” Novak (koskettimet, trumpetti)
” Hepe ” Vesamäki (rummut)
Heikki ” Häkä”
Virtanen (basso)
Otto Berger (kitara, laulu)
Timppa Lehtonen (basso)
Heikki ” Hessu ” /
”Pedro” Hietanen (koskettimet)
Make
Lievonen (basso)
Minkä takia tässä lukee Hietasen
Pedro? Pedro ei ollut mukana Markku Aron
bändissä, mutta usein me tavattiin samoilla
keikkapaikoilla. Siellä mä opin tuntemaan Pedron. Ja
alettiin treenata, mutta ei ehditty keikalle asti.
Tää oli hauska bändi missä oli
Pedro. Lievosen Make ja mä. Treenasimme
täällä Lahdessa konserttitalon alakerran
kellarissa, mutta ei koskaan lähdetty keikalle. Mutta se oli
huvittava juttu, koska siihen se jäi. Pedro on hyvä
urkuri.
Otto Berger (kitara)
Andzej ” Jentu ” Novak (koskettimet, trumpetti)
Heikki ” Häkä”
Virtanen > Tasavallan Presidentti (basso)
Hannu ” Hanski ” Rontu (rummut)
Ja
Häkä siirtyi Tasavallan presidenttiin…
jaa… en mä tiedä, onko
Häkä soittanut Tasavallan
Presidentissä. Mutta
Häkä on pirun hyvä basisti ja soittaa
hienosti sähköbassoakin.
Otto Berger (kitara, laulu)
Andzej ” Jentu ” Novak (koskettimet, trumpetti)
Mauri ” Kalmisto ” Hautaniemi (basso)
Hannu ” Hanski”
Rontu (rummut)
Bassossa kaveri nimeltä Kalmisto ja rummuissa vanha
soittokaveri Hanski Rontu Olavi Kivikosken ajoilta.
Lahti kokoonpano:
Otto Berger (kitara, laulu)
Kimmo ”Kippari ” Parviainen (koskettimet)
Mauri ” Kalmisto ” Hautaniemi (basso)
Hannu ” Hanski ” Rontu (rummut)
Mutta musta tuntuu, että me käytettiin
tälläkin kokoonpanolla nimeä Hand ainakin
silloin, kun me soitettiin yksin. Me ei ikinä
käytetty tota nimeä Locomotion silloin kun soitettiin
ilman Aron Makea.
Menikö
Hand studioon?
Ei, me vaan soitettiin. En mä tiedä, ei
tää ole niin
välttämätöntä, miksi
kaikki pitää aina tehdä studiossa.
Elävä soittaminen on paljon kivempaa. Sitten kukaan
ei voi todistaa, ku soittaa väärin kun ei ole
nauhalla.
Levyttikö
Locomotion Markku Aron kanssa studiossa?
Me tehtiin jotain, mitä on Maken levyillä. Mut
mä en muista, mitä ne biisit olivat. Siellä
oli enemmänkin soittajia ja me oltiin semmonen runkokokoonpano.
Ja bändi keikkaili siinä sivulla ja kun oli oma
keikka, niin bändin nimi oli Hand.
plus+
Kari Komppa (saksofoni)
Mircea ” Mirtsa ” Stan (pasuuna lokakuu)
Lokakuu
’74
Ja tämänkin nimi oli Hand
Otto Berger > UMO (laulu, kitara)
Kimmo ”Kippari” Parviainen (koskettimet)
Roope Hurmalainen (basso)
Hannu ” Hanski” Rontu (rummut)
Pertti ”Pepe”
Päivinen (saksofoni)
Jarno ” Nalle” Lehtonen (pasuuna)
Mä lopetin kaikki noi jutut, sitten mä olin vain
UMO:ssa ja enkä tehnyt mitään omia.
Ja
siitä alkoi jazz - kitaristin ura.
Joo, tai se oli mitä vaan. Koska siinä oli
kaikenlaisia eurovisioita ja tuommoisia typeriä juttuja.
Tämän
jälkeen Locomotion
bändissä ei vaikuttanut lahtelaisia soittajia.
Ei, kun oli niin paljon tekemistä (UMO:n kanssa ). Mä
menin joka päivä Helsinkiin. Ensiksi se oli vuoden
Finnish Jazz Workshop ja sit tuli nimeksi Uuden Musiikin Orkesteri
(UMO).
Se
oli levyttävä bändi?
Joo, joo. Koko ajan oli mukana ulkomaalaisia solisteja, niinku
amerikkalaisia ja kaikkia tommosia ja se oli hienoa, kun ne oli kovia
soittajia.
Ja
UMO kävi ulkomailla soittamassa?
Joo, me oltiin Amerikassa jopa listaykkönen. Yks
meidän Big Band – LP, mikä tehtiin Thad
Jonesin kanssa. Mutta Suomessa ei kukaan maitse siitä. Se oli
uskomaton juttu, me oltiin varmaan kaks-kolme kuukautta
listaykkönen Amerikassa Big Bandin kanssa. Thad Jones oli
Count Basien trumpetisti ja perustaja. Mel Louise oli yks
maailman parhaita rumpaleita. Heillä oli Amerikassa Mel Louse
Big Band ja Thad Jones Big Band ja ne tulivat tänne. Ja
trumpetisti Clark Terry, joka on yks maailman huippu, joka on ollut
Duke Ellingtonin bändissä. Mäkin olen
soittanut yhden kiertueen Ellingtonin bändissä.
Milloin
tämä oli?
Se oli kahdeksankymmentäluvulla. En oikein muista,
mitkä ne vuodet on oikein ollut.
Umo:n alkuaikoihin ’ 74 / kesä ’ 75 (Umo /
Uuden Musiikin Orkesteri) Otto Berger vaikutti myös Kari
Kalliomaa Groupissa, tosin vain parilla tuuraus keikalla.
Kari Kalliomaa Group
Kari Kalliomaa (laulu)
Otto Berger (kitara, laulu)
Timo ”City” Lahti > Olli
Lepistö Trio (basso)
Hannu ” Hanski ” Rontu (rummut )
kevät ’76
Kari Kalliomaa (laulu)
Otto Berger (kitara, laulu)
Mikko Kalliomaa (basso)
Timo ” Timppa ”Mieskolainen (ummut)
> Kari Kalliomaa yhtye
Minkälaista
oli kiertue-elämä ja rutiinit
ulkomailla ison porukan kanssa?
No se oli kuin jumalan rangaistus se ison porukan kanssa matkustaminen.
Me oltiin mm. Kanadassa. Mähän harrastan
hirveästi valokuvausta ja mulla oli ihan kivaa. Mä
heräsin jo viiden aikaan kuvaamaan Saint Laurent jokea
siellä maaseudulla ku muut nukku neljään
asti iltapäivälle. Mut se sopi mulle hyvin, kun
mä heräsin aikaisin. Eikä muut
ikinä nähnyt mitään. Sama ku me
oltiin Uzpekistanissa ja Gruusiassa (nykyinen Georgia) tossa
Neuvostoliiton aikana. Siellä oli aivan karmeat keikat,
vieläkin sanon.
Miksi?
Meillä oli iso porukka ja siihen aikaan monet vielä
ryyppäsivät. Aika hyvä juttu oli kun
mä sain valokuvat myytyä, kun kaikki muut
ketkä oli dokanneet koko matkan ja ne halus sitten
jälkeenpäin tietää missä
me ollaan oltu. Ne ei itse muistaneet mitään.
Umo
kiersi myös Keski-Eurooppaa
Joo me käytiin Saksassa, Hollannissa ja Englannissa.
Missä
oli paras yleisö ja mitkä olivat
lempikaupungit?
Saksalaiset olivat hirveen kiitollista yleisöä ja
hollantilaiset, kaikkihan ne tykkäs ja UMO oli pirun
hyvä bändi. On se nytkin, mutta siihen aikaan se oli
kova Jazz Big Band. Nyt ne soittaa vähän omituisempaa
musiikkia näin suoraan sanoen. Niin kuin Rautavaara
(Eino-Juhani) ja kaikki tommoset. Mitä mä
en ymmärrä. Ei jazzbändi tollasta
vedä. Muut siihen aikaan se oli ihan puhdas Jazz Big
bändi. Ja kyllä ihmiset tykkäs.
Sun
instrumenttisi oli kitara ja olit soolosoittaja.
Joo, joo. Eihän sitä kukaan sanonut soolosoittajaksi.
Mutta jazzissa kaikki soittavat sooloja ja mä olin vaan
bändin kitaristi, ei soolo- tai komppikitaristi.
Mikä
oli rokkibändeissä kitaristiroolisi?
Mä soitin aina sooloa. Kun meillä ei ikinä
ollut kahta kitaraa, en ole koskaan erottanut sitä.
Komppikitara ja soolokitara, kitaristin pitää soittaa
kaikki. Se on eri asia, jos on sellainen kokoonpano, esim. kuin nyt mun
bändissä, sielläkin soitan sooloja. Mut ne
jäävät niinku vähän
musiikin sisälle ja pakkohan mun on soittaa komppia, koska
meillä ei ole rumpalia uudessa kokoonpanossa.
UMO:ssa
oli yks kitara ja sä hoidit sen.
Joo, joo
Ja
vuodet olivat…
’74 – ’88 mä en ihan tarkkaan
muista, kun se lipsahti pikkuhiljaa sinne. Se ei ole tarkka
päivämäärä.
Bändi
toimi Helsingissä ja sä asuit Lahdessa
Joo, mä matkustin päivittäin. Yks mun kaveri
on kerran laskenut, mä olen kymmenen vuoden aikana istunut
puoltoista vuotta junassa.
Vielä
UMO:sta. Internetissä (You Tubessa) on
musiikkia missä soitat.
Onko se missä olen Dizzie Gillespien kanssa…?
Ei.
Se on Heikki Sarmannon kanssa.
Joo, mä tiedän, enks mä soita sellaisen
avantgarde soolon siinä alussa. Sarmannon Heikki johti, joo,
mä muistan ton. Mutta siellä on yksi toinenkin Dizzie
Gillespien kanssa Kulttuuritalon konserttista. Siellä on
niitä aika monta. Mä en tiedä mistä
ne aina ilmestyy sinne. Sama kun Eero Koivistoisen Quintet on kanssa
ollut You Tubessa.
http://www.youtube.com/watch?v=hOZhTWLz3Ek
http://www.youtube.com/watch?v=mI2BpGSlbyU&feature=related
Lisää
muistoja UMO:sta…
Oikein hyvä juttu oli kun mä opin tuntemaan
erittäin hyvät tyypit ja soittajat. Oikeastaan niin
ku Dizzie Gillespie, me oltiin hirveen hyvät kaverit.
Gillespie, Clark Terry ja aika monta muuta. Amerikasta tulee monet
hyvät ja upeat tyypit, vaikka aina monet haukkuu
niitä, ku ne puhuu niin small talkia kokoajan. Mutta ei se
pidä paikkansa. Ne on hirveen avoimia ja kun ne huomas, et
sä osaat soittaa, ne alko heti kehumaan.
Kiertue
elämästä, sä kävit
nukkumaan ajoissa ja heräsit aikaisin.
Joo-o, mä en ikinä juonut, vaikka olisi ollut
hyvät opettajat.
Miten
pitkään sä olit UMO:ssa mukana?
UMO:ssa mä olin ainakin kaksitoista vuotta. Jos se alkoi
joskus 74’ -75 ja mä lopetin sen
kahdeksankymmentä luvun lopussa. On sitä
ehkä viitoista vuotta, mä en ihan tarkkaan
tiedä.
Mitä
UMO:n jälkeen? Mikä oli seuraava
bändi?
Ei mitään. Sit mä lopetin. Totta kai
mä olen koko ajan soittanut itsekseni ja tommosta. Koko ajan
mä olen yrittänyt tehdä sellaista
bändiä, missä mä voin laulaa ja
soittaa mistä mä tykkään. Vaikka
mä tykkään jazz-juttuistakin. Se ei ole
kuitenkaan sama mitä mä nyt soitan ja laulan, koska
mä olen aina halunnut esittää
näitä biisejä. Ne on niin upeita kappaleita
ja harvoin pääsee soittamaan tommosia (esim. Bob
Dylanin, Van Morrisonin biisejä bändillä New
Morning).
Kuinka
nykyinen New Morning bändi syntyi?
Se lipsahti pikkuhiljaa. Ekaks mä oon soittanu ihan yksin
kotona. Ainahan mä oon laulanu. Mut ihan tarkkaan
mä en tiedä, kuinka se sit käynnistyi.
Mä yritin soittaa pianistin ja basistin kanssa ja
yhtäkkiä mä huomaan, että
tästä voi tulla ihan hyvä. Sama ku
viulu, enkä mä sitä tiedä,
mistä mä keksin, että viulu on
hyvä. Mutta se tapahtui pikkuhiljaa.
Onko
tällaisia bändejä ollut UMO:n
jälkeen aiemminkin kuten Retirement ja New Morning?
Ei ole. Ei näitä niin hirveen kauan ole ollut.
Mä mietin sitä juttua. Oikeastaan se alko kun
mä huomasin, että se voi kehittyä. Kun
mä soitin Laitisen Ilonan kanssa, se oli eka kerta. Ja et
mä soitin Kipparin kanssa vähän aikaa ja
kaikenlaisten pianistien kanssa. Mutta monet pianistit, niiden kanssa
ei ikinä voinut soittaa, kun se on niin, että
pitää hirveesti tietää, kun
yrität soittaa tollaista musiikkia, mitä mä
soitan, kuten aika paljon Bob Dylania. Periaatteessa hänen
musiikkinsa on aika paljon blues & rock vivahteista. Mun
mielestä Dylan ei ole koskaan ollut mikään
folk-laulaja niin kuin se itse sanoo. Se oli hyvä portti
päästä sisälle ja toimiva idea.
Pitää laulaa vähän folkia,
että pääsee soittamaan rokkia. Sit
mä huomasin, kun mä soitin Ilonan kanssa,
että tästä voi tulla aika
hyvää jälkee, jos se toimii näin
kun mä kuvittelen. Keiden kanssa mä nyt soitan, ovat
tosi hyviä soittajia kuten pianisti Hussin Matti. Nuori kundi,
joka ekaks oppi hirveen nopeasti ja sit se on hirveen lahjakas ja
omaksu heti oikeat tyylit ja määrätyt jutut,
koska kaikkea ei voi kirjoittaa paperille. Parasta on ettei kirjoita
mitään, jos on hyviä soittajia.
Ja
bassossa?
Pekka Sarmanto ja varmaan tulee Häkä Virtanen
soittamaan. Häkän kanssa mä just puhuin ja
se oli kauheen innostunut. Häkän kanssa
meillä oli sellainen pikkubändi, mikä tuli
aikaisemmin esille. Se oli just Markku Aron kanssa, mut sillä
bändillä ei ollut ikinä
mitään nimeä. Mä vaan soitin niiden
keikalla semmoisia omia juttuja.
Kappaleet tällä New Morning
bändillä, mistä puhuttiin, on Bob Dylan
biisejä ja Van Morrison kappaleita?
Joo, niitä voi olla mitä vaan, niin kuin joku Neil
Young… ei mitään väliä
vaikka Kate Bush. Nyt kun laulajana toimii lahjakas Tiina Hovatta,
jonka äänestä tykkään
hirveesti. Se on laulanu ihan kaikkea kuten Morrisettin kappaleita,
joista mäkin tykkään.
Morrisettilla on hyviä sävellyksiä ja kuten
Kate Bushilla. Sekin on periaatteessa rokkikamaa,
vähän vain omituisempaa, mutta
hyvää. Nyt on sellainen tilanne, että
nykyisten soittokumppanien kanssa voi soittaa mitä
vaan. Mikä alussa ei ollut ihan näin.
Kaikki ei toiminut niin kuin mä tykkäsin.
Kuinka
Wanhan Valimon konsertit syntyivät?
Harjoittelua se ei hirveästi vaatinut, kun
tietää mitä soittajat ovat. Kun sä
voit luottaa heihin, se helpottaa, kun mä osaan satoja
kappaleita, mitä mä pystyn laulamaan. Mut
määrätyt jutut, jos ne eivät
esimerkiksi rytmillisesti toimi, ei niitä voi laulaa, se on
puuduttavaa. Mut sit ku huomaa, et nyt on sellainen kokoonpano, jossa
rytmillisesti kaikki toimii; silloin on hirveen helppo laulaa, kun voi
luottaa! Se on tärkeetä, et voit luottaa
soittokavereihisi. Et sä tiedät kaiken, mikä
sieltä tulee ja vieläpä oikein.
Ja
näinkö on syntynyt esiintymiset?
Joo, joo. Totta kai olisi hyvä jos esiintymisiä olisi
enemmän, mutta silloin pitäisi olla joku toinen
henkilö, joka etsii keikkoja. Se on aika
työläs juttu.
Ootko
sä touhunnut niitä itse?
Nehän on aina vain tullut… Joku ohimennen kysynyt,
että tuletko soittamaan. Mutta en ole tiiviisti itse etsinyt.
Kannattaisi ehkä joskus tehdä tommosta.
Retirement
keikat olivat Propuu galleriassa.
Joo-o, se oli just silloin ku pääsin
eläkeläiseksi. Mä en oikein keksiny
bändille nimeä. Mä tuumasin, että
laitetaan Retirement.
Sulta
on siis erikseen kysytty, että tuletko soittamaan ja
sitten olet bändin tuonut?
Joo, joo, mutta eihän niitä keikkoja kovin montaa ole
ollut. Mutta kyllä mä pystyisin tiiviiminkin
soittamaan. Kun bändi soittaa enemmän, se toimiikin
paremmin. Tulee semmonen soittorutiini, biisit on tutumpia.
Ei tarvitse miettiä mitään, vaan voi
keskittyä pelkästään soittamiseen
ja laulamiseen, eikä koske vain minua vaan muitakin.
Tämän
hetkisen bändin nimi on New Morning
Joo-o
Olet
soittanut myös Sleepy Sleepers yhtyeessä.
Muistellaanko sitä?
Joo-o, olen mä niiden kanssa tehnyt pari levyä. Yks
oli toi italialaiset iskelmät, missä oli Enzio
Penzina. Se oli oikeastaan aika karmee. Se oli joku entinen rallikuski
ja sen takia se oli Enzio Penzina. Ne olivat kaikki italiaksi ja
iskelmää, eikä oikeastaan ollut
mitään rokkia. Toinen juttu oli se kun me oltiin
Riossa.
Sleepy
Sleepers Riossa.
In The Rio oli levy, mikä me tehtiin
siellä. Siellä oli mukana Albertti
(Järvinen) ja Dave (Lindholm), Klemolan Hande (Lapin
Lahdenlintujen rumpali) ja tietysti Tiina Tiikeri, Pitkä
sekä Timo ”Jäykkä”
Järvinen.
Sä
olit nimenomaan itse soittamassa, niin kuin myös
Albert Järvinen ja Dave Lindholm
Joo, joo. Ne on hyviä soittajia. Mä olin
Alberttin kanssa tosi hyvä kaveri. Se oli
älykäs kundi. Ja kauheen kiva, sillä oli
hirveesti kaikkia muita harrastuksia, ei
pelkästään kitara, vaikka se oli
kitarahullu. Se oli taiteesta kiinnostunut ja maalasi itse. Se oli
kauheen fiksu kundi, kyl mä tykkäsin siit hirveesti.
Se teki kaikenlaisia käsitöitä. Sarmannon
Pekalla on yks basso kotelo, minkä se teki. Siinä
luki Albert Järvinen.
Ja
samalla opit tuntemaan Daven.
Jaa-a. Daven kanssa mä olen ollut kaveri niin kauan kuin
mä olen ollut Suomessa. Muistan kun asuin
Riekontiellä Metsämaalla, kun niillä oli
sellainen bändi kun Pen Lee. Aina kun ne tuli jostain Savosta
keikalta aamulla puoli kolmen aikaan ovikello soi. Ja Lievosen
Make… mä en muista nyt niiden kahden muun kundin
nimeä, ketkä oli Daven bändissä. Ne
sano puoli kolmelta;
”Lähdetäänkö Otolle
kahville”.
 Affe
Forsman ja Hessu Hiekkala oli Daven mukana silloin…
Joo-o, Dave on hyvä. Mä oon aina tykännyt
Lindholmin sävellyksistä, koska ne ei oo niin
suomalaista.
Keistä
muista suomalaisista
musiikintekijöistä pidät?
Mä tykkään Ismo Alangosta. En
mä sen kaikesta pidä. Mutta sillä on pirun
hyviä kappaleita. Varsinkin se yksi levy Hallavaara,
siellä on muutamia tosi hienoja kappaleita. Ja toi
mikä on Suomi putos puusta. Se
ikäänkin kertoo siitä ajasta, kun saavuin
Suomeen. Ne sanat ovat just sitä.
Suomi
putos puusta
Joo. Se on just se biisi kun mä saavuin tänne.
Ulkomaalaiset
musiikintekijät, joista pidät?
Niitä on hirveesti, kun mä en tee
mitään eroa musiikkityyleistä. Joko se on
hyvää tai sit se on huonoa. Ne on kaks ainoata
musiikin lajia mitä mä tunnen. Mä kuuntelen
vaikka jotain kansanmusiikkia tai ihan mitä musiikkia vaan -
vaikka joku outo uzpekistanilainen, missä on semmoisia
kielisoittimia, missä on vain kaksi kieltä - ne
soittaa aina vaan ihan pirusti niiden kahden kielen kanssa. Mä
oon aina tykännyt pelkästään
musiikista, mä en tee koskaan sellaisia eroja. Totta kai on
semmoista, mistä mä henkilökohtaisesti
kaikkein eniten tykkään. Mutta se ei estä
mua kuuntelemasta ihan mitä vaan. Niinku eilen mä
kuuntelin, ku ostin kirjaston poistomyynnistä armenialaista
kuorolaulua ja nekin on niin pirun hyviä. Kaikkea
pitäis kuunnella; joka paikasta voi saada vaikutteita. Ja
mitä tarkoittaa improvisaatio, ei se
pelkästään ole jazzia, kun joka
kansanmusiikissa improvisoidaan. Ainoa mikä eroaa
intialaisessa tai jossain uzpekistanilaisessa improvisaatiossa on se,
että jazz on afroamerikkalainen improvisoitu musiikki, mutta
sen ohella on hirveesti muuta musiikkia missä improvisoidaan,
missä improvisoidaan jopa äänellä.
Ensimmäinen instrumentti oli ääni.
 Georgie
Fame, haluatko kertoa hänestä?
Joo! Hän on englantilainen pianisti/urkuri ja laulaja. Georgie
Fame on hyvä kaverini, ollut jo monta vuotta. Olen soittanut
aika paljon hänen kanssaan. Olen soittanut
hänen kanssaan myös duo-keikan ihan piano- ja
kitarameiningillä. Hän on pirun hyvä laulaja
ja tosi kiva kaveri. Hänen kuuluisimpia
hittejään ovat mm. Sunny, Yeh Yeh ja The Ballad of
Bonnie & Clyde.
Missä
olette soittaneet?
Suomessa kiertueella ja Umo:ssa mies vieraili
’80-’90 luvulla. Georgie oli 16 -vuotiaana Count
Basien laulusolistina. Famen kanssa musisoiminen on todella kivaa,
koska heti kun soitto alkaa, kaikki on niin kun
pitääkin. Ei tarvitse miettiä
mitään, vaan voi keskittyä vapaasti omaan
soittoonsa. Ei siitä voi muuta sanoa.
Bob
Dylan on Sinulle tärkeä vaikuttaja ja laulaja /
lauluntekijä
Joo, on se. Mutta mä en oo niiku groupy. Mä
arvostan hirveesti miehen hienoa
sävellystyötä, kun sillä on niin
upeat melodiat, mitkä huomaa parhaiten kun se ei itse laula.
Mut heti ku joku muu tekee jotain, siitä huomaa kyllä
mikä sen musiikissa piilee. Sehän on suurin
vaikuttaja koko meidän aikakaudella. Dylan on hyvä,
Dylan on mahtava. Rakastan hänen laulujaan, koska ne
eivät ole viimeisen päälle tarkkoja vaan ne
on täysin avoimia.
Nykyisen
bändisi ohjelmisto on Bob Dylania?
Kappaleita on vähän muunneltu. Ei sitä
perusasiaa, mut se soundi on erilainen jo sen takia, koska
meidän kokoonpano on vähän erikoinen.
Määrätyt jutut mä oon
tarkoituksella muuttanut ja joitakin sointuja
myös.
Kaikkien
aikojen suosikkilevy?
Toi on nyt vaikea kysymys. Siis biisi vai lp-levy, onpa kinkkinen
kysymys. No se riippuu vähän
päivästä. No, on
määrätyt kappaleet. Samanniminen biisi on
tärkeä kuin meidän bändin nimi eli
New Morning (Bob Dylan: New Morning). Olen aina tykännyt
siitä hirveesti, koska se on valoisa kappale, kun vertaa
moniin muihin Dylanin biiseihin, mitkä ovat sitä
vähemmän kuten Masters of War.
Siinä on aivan eri fiilis kuin kappaleessa New
Morning.
Tietysti yksi vaikuttaja, minkä mä olin melkein
unohtaa, on Django Reinhardt. Kato, mä olen tuntenut sen
veljen (Josef Reinhardt). Se oli mun kaverin isän kavereita.
Se tuli aina Ranskasta käymään
siellä (Wienissä) ja silloin mä en
vielä osannu soittaa mitään. Muistan, kun ne
jutteli keskenään jotain ja se yks sano:
”Tosta tulee vielä hyvä
kitaristi”. Vaikka todellisuudessa en osannu soittaa
mitään, mutta kai niillä oli joku
silmä tai jotain.
Minkä
ikäinen olit silloin?
Jotain kuustoista? Mä olen aika
myöhään alkanut soittaa.
Mikä
musiikki saa Sinut soittamaan?
Tuohon ei voi suoraan vastata. Esimerkiksi, jos mä kuuntelen
jazzia kuten Kenny Burrellia, mulle tulee hirvee himo soittaa semmoista
musaa. Samoin kun mä kuuntelen vaikka Dylania. Kun kuulen
semmoisia biisejä mistä mä
tykkään, totta kai mulle tulee himo soittaa
niitä. Ei kysymykseen voi yksiselkoisesti vastata, koska se
muuttuu periaatteessa päivittäin, mut just ku se
tulee, niin silloin mä tiedän, että toi on
nyt kiva tehdä. On niin paljon hyvää
musiikkia olemassa.
Ensimmäinen
äänilevysi?
Tota en muista, varmaan joku Bill Haleyn tai Elviksen levy. Ne
Elviksen ovat soundiltaan vaikuttaneet minuun enemmän kuin
Haleyn levyt. Bill Haley oli lavalla hyvä. Mä olin
katsomassa sitä. Sitten keikan jälkeen oli hirvee
mellakka salissa, ku kaikki hajotettiin, niin ku tyyli oli siihen
aikaan. Sen jälkeen mä menin ostamaan kitaran.
Mä olin aina enemmän siellä
kieli-instrumenttien puolella, kun Haley:llä oli saksofonia ja
tommosta. Enemmän mulle merkitsee Elviksen musa, ku se on
kitaravoittoista. Sama ku Roy Orbison, tiiät sä Ooby
Doobyn; biisin, mistä mä todella
tykkään ja sen kitarasoundista. Just
vähän aikaa sitten kuuntelin sitä, kun
mä mietin, mikä minuun on vaikuttanut.
Vieläkin mä tykkään niistä
soundeista, mitkä levyllä on. Hei, mä
valehtelin! Ekat levyni olivat Les Paulin. Mulla on vieläkin
ne kaikki vinyylit, ne alkuperäiset oli jo ennen kuin Elvis.
Mut siitä mistä mä oon tykännyt,
Les Paulista ja varsinkin niistä levyistä,
missä hän soittaa soolobiisejä ilman laulua.
Ne olivat ne ekat mitkä mä ostin.
Hommasitko
soitinoppaita Les Paulin kappaleisiin?
En, ei silloin ollut mitään. Ekat biisit mä
opin Wienin kaupungissa, mikä oli miehitettynä
neljäkymmentäluvulla 10 vuotta ja siellä oli
kaikki Liittoutuneet; Amerikka, Englanti, Venäjä ja
Ranska. Mä asuin kaupungin
venäläisellä sektorilla ja vieressä
oli amerikkalainen sektori. Mä aina hiivin sinne rajan yli,
missä oli amerikkalaiset jazz-kerhot ja siellä soitti
pirun hyviä soittajia. Ne kaikki kuuluisat jazzmuusikot,
ketkä oli armeijassa. Siellä mä olen oppinut
ihan korvakuulolla ensimmäiset jazzibiisit. Siihen aikaan ei
ollut mitään nettiä tai sanoja ja kaikkee
tommosta. Jos tietäisit, mitä musiikkia tuli
radiosta; itävaltalaista jodlaus-trioa ja muuta, niin on ihme
juttu, että mä opin soittamaan bluesia. Se oli
todella karmeeta, mitä radiosta kuuli. Mutta sitten tuli Elvis
ja koko juttu muuttu. Sit alkoi radiosta tulla amerikkalaista musiikkia
ja sitä tuli pirusti.
Kuka
muusikko haluaisit olla, jos itseäsi ei lasketa mukaan?
En mä tiedä. Jos mä en saisi olla oma
itteni, niin mä haluaisin olla Bob Dylan ja Kenny Burrell
samassa persoonassa. Just sen takia, että mä
pystyisin säveltämään ne hienot
biisit ja soittamaan ne vielä eri tavalla. Kenny Burrell,
katos kerran netistä. Burrell on yksi parhaista
jazz-kitaristeista. Se on Detroitista kotoisin, mut mies asuu New
Yorkissa.
Mitä
laulat suihkussa?
En mitään.
Suosikki
lauantai-illan levy?
Mä kuuntelen koko ajan musiikkia, en mä
tiedä. Yleensä aina jotain kotona soi.
Sunnuntaiaamun
levy?
Ei sitä oikeastaan voi sanoa, koska mä koko ajan
soitan jotain. Soitan itse tai kuuntelen. ika paljon
soitan
pianoa eli mä olen tuleva pianisti. Pianohan on tosi
hyvä, instrumenttina kuin koko orkesteri. Georgie
Fame sanoi kerran sellaista Alan Pricesta (Animalsin
kosketinsoittajasta). Alan soittaa hirveen hyvin pianoa ja laulaa
hyvin, mutta Eric Burdonilla on ongelma. Se ei osaa
yhtäkään instrumenttia, joten se on ihan
riippuvainen bändistä. Mutta George ja Alan
eivät ole koskaan riippuvaisia bändistä, jos
sitä ei ole. Sitten ne soittavat yksin pianoa ja
vieläpä tosi hyvin.
Mä
olen kuullut, että olisit ollut Van Morrisonin
synttäreillä.
Ei, vaan ne olivat Georgie Famen synttärit. Kuten aiemmin
kerroin, George on mun hyvä kaveri. Mä oon
käynyt monta kertaa sen luona. Se asui maatilalla, aika
lähellä Stone Hengeä.
Tiedän
Sinun olevan hyvä valokuvaaja ja olet
pitänyt myös näyttelyn. Kerrotko
valokuvausharrastuksestasi?
Mä oon valokuvannut ihan pienestä asti, kun mun
isä myös valokuvasi. En mä tiedä,
musta on aina kiva valokuvata. Se on sellaisia juttuja, et siihen on
lipsahtanut. Sit ei suunnitella, vaan otetaan kuvia.
Lopuksi
biisinkirjoittamisesta
Mä kirjoitan aika paljon biisejä, mutta viimeiset
vuodet oon kirjoittanut lähinnä semmoisia,
mitkä ei oikeastaan ole laulubiisejä, vaan aika
hienoja melodioita ja kaikkia semmoisia erikoisia. Mä en ole
koskaan käyttänyt niitä
mihinkään. Mä just näytin
niitä mun pianistille, Hussin Matille. Se oli ihan
ihmeissään niistä, kun ne olivat
hänestä hienoja. Mä sanoin sille,
että jos tarvitset niitä vaikka johonkin teatteriin,
niin ota. Noissa asioissa mä olen aika huono, kun en osaa
myydä mitään. Sama kun valokuvissa,
mä voisin myydä valokuviakin. Mut mä olen
hirveen huono, niin ku miten sitä sanotaan, itse
mainostamisessa. Se on eri juttu, kun joku toinen tekee. Mut
mä en halua hukata siihen aikaa. Näitkö
sä mun valokuvanäyttelyn?
Joo,
se mikä oli Pro Puussa. Hyvä näyttely
puu Paavolasta.
Mulla on niin hirveesti valokuvia sieltä
täältä, tolkuttomat
määrät.
Tähän
on nyt hyvä lopettaa, eikös
vain Otto Berger? Suurkiitokset mukavasta juttutuokiosta ja nyt
painetaan sanelukoneen stoppia.
Ville
Kujala
|
