Lahden Rytmin Ystävät ry
Lahti Blues & Roots RunoRock Tapahtumat
Galleria Kuvat Yhteystiedot
Jäseneksi Linkit Etusivu
Lahti-bändit Lähikuvassa

Blues & Roots
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005
2004
2003
2002
2001
2000


h1_star.gifLahti Blues & Roots 2015 - Pääkonsertti

Sokos Hotel Lahden Seurahuone, Aleksanterinkatu 14. Lauantai 10.10.2015 klo 19.00-

Tervehdys! 

Täältä löytyy perustietoa esiintyjistä ja heidän taustoistaan. Suosittelemme tutustumaan myös artistien/bändien virallisiin kotisivuihin. Musiikki- ja keikkanäytteitä löytynee YouTubesta.

terv. Järvisen Hara / Lahden Rytmin Ystävät ry


HONEY B. FAMILYwww.hbtb.net

Honey_B._Family.3.JPGHoney B. Family on nimensä mukaisesti perhebändi, joka sai alkunsa vuosi sitten Museokadulla, Helsingissä. Kyseessä on konstailematon, selväpiirteinen bluestrio: laulussa ja bassossa on perheen äiti, kitaroissa iskä ja rummuissa heidän lapsensa. Musiikin monitaiturit, Aija Puurtinen ja Esa Kuloniemi, tuovat parrasvaloihin 13-vuotiaan poikansa Mooseksen. Samalla he palaavat Honey B. & T-Bonesin juurille, jolloin ote on maanläheisempi ja nykyistä bluesimpi. Keikkaohjelmisto on yhdistelmä bluesklassikoita ja T-Bonesin materiaalia, jota emobändi ei soita enää keikoillaan. Mukana on hiukan myös gospelia.  

Mooses Kuloniemi on musisoinut vanhempiensa kanssa koko ikänsä ja ollut myös näiden keikoilla näkemässä mitä touhu oikeasti sisältää. Mooses opiskelee peruskoulun ohessa Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla. Hän soittaa rumpuja muun muassa nuoriso-big bandissa. Hän operoi myös kansanmusiikkiyhtyeessä Nirso, bluestriossa Dr. Minister Moses sekä juurimusiikkiyhtyeessä Aija Puurtinen ja Rytmiraide Allstars.

 

Aija Puurtinen – laulu, basso / Esa Kuloniemi – kitarat / Mooses Kuloniemi – rummut

 

Huom! Honey B. Family aloittaa pääkonsertin livetarjonnan kello 20.00.  Kannattaa olla ajoissa paikalla!

2_ed.jpg 3_ed.jpg

Pintapuolisesti T-Bonesin historiaa, jonka jälkeen perheyhtyeen jäsenten soittokuvioita...

HONEY B. & T-BONES

Esa Kuloniemi ja Aija Puurtinen perustivat lyhytikäiseksi jääneen Go-Go Shoesin kesällä 1982 Mikkelissä. Esa lauloi ja soitti kitaraa. Aija oli bassossa ja hänen pikkuveljensä Ismo rummuissa. Syksyllä he muuttivat asemapaikkansa Helsinkiin, jolloin nimeksi otettiin Honey B. & T-Bones. Mikkeliläislähtöinen Markku Lähdetluoma liittyi urkuriksi ja komppikitaristiksi. Pian käynnistyivät kvartetin keikkailut. Näihin aikoihin Aija Puurtinen opiskeli Sibelius-Akatemiassa, Esa työskenteli Musiikki-Fazerilla ja Ismo jakoi lehtiä käyden rumputunneilla.

Honey B. & T-Bones soitti perinteistä, sähköistä bluesia ja rhythm & bluesia. Musiikkia, johon maassamme vihkiytyneet bändit olivat esiintymistilanteissa lähes poikkeuksetta sisäänpäin kääntyneitä virttyneine villapaitoineen. Asianharrastajia moinen ei haitannut, ehkäpä päinvastoin, sillä kysehän oli elämää suuremmista asioista, mutta perusyleisö koki bluesin lähinnä kirosanaksi. Honey B. & T-Bones tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta muuttaen pinttyneitä asetelmia ja ennakkoluuloja tinkimättä tyylisuunnan perinteistä. Nuorekas bluescombo oli raikasotteinen ja soitannollisesti tiukka, joka vieläpä näytti pirun coolilta. Trioksi supistunut kokoonpano käytti rohkeasti rockmaailmasta tuttuja tehokeinoja ja vaikutteita. Lisämielenkiintoa antoi sen keulakuvana häärinyt seksikäs pimu, laulava basisti lyhyine nahkahameineen, jollaista ei ollut tässä maassa nähty. Näillä eväillä blues oli välittömästi monta astetta kuumempaa ja perin trendikästä. Bändin keikkamaine alkoi kasvaa ja kysyntä lisääntyi; pian se kiersi Suomea yli kahden sadan keikan vuositahdilla. Mainittakoon, että ensikeikka triona tapahtui Lahden Torvessa (tammikuu 1984).

Honey B. & T-Bonesin ensiäänite oli maxi-ep, joka julkaistiin omakustanteena vuonna 1984. Näihin aikoihin kolmikko keikkaili säännöllisesti Pepe Ahlqvistin kanssa. Honey B. & T-Bonesin ensimmäinen albumi Anytime ilmestyi vuonna 1985 (Parlophone). Yhtyeen levysaldo kasvoi kolmella pitkäsoitolla ja useilla singleillä vuosikymmenen lopun lähestyessä. Bändi alkoi olla materiaalin suhteen omavarainen, jolloin bluesin rinnalle oli tullut vaikutteita rautalangasta psykedeliaan. Tässä piileekin ehkä yksi Honey B. & T-Bonesin pitkäniän salaisuus. Sen halu uudistua, eikä toistaa kokoajan samoja juttuja. Bändi oli ehtinyt jo maistaa keikkailua myös ulkomailla ja toisaalta se toi Suomeen kanssaan kiertämään joitakin ulkomaalaisvierailijoita kuten huuliharpisti Gary Primitchin. Mainittu rundi toteutui toukokuussa 1991. Myöhemmin siitä julkaistiin dokumenttina 6 biisin live-cd sopimusteknisesti nimellä Maantiekiitäjät ’91 (1992 Seal On Velvet).

Honey B. & T-Bonesin eräs vaihe päättyi vuonna 1993, jolloin alkuperäisrumpali Ismo Puurtinen jäi pois. Se oli hankalaa aikaa silloin aktiivisesti Keski-Euroopassa keikkailevalle bändille. Tuuraajista saatiin ensiapua, jonka jälkeen pariskunta toimi jonkin aikaa duona. Honey B. & T-Bonesissa on tämän jälkeen soittanut useita pitkäaikaisempia rumpaleita. Vuosituhannen vaihteessa bändinimi lyhentyi muotoon HBTB, jolloin myös bluesilmaisu jäi taka-alalle. Kaikki edellä mainittu löytyy kattavasti Kuloniemen Esan kirjoittamasta kirjasta, Go-Go Shoes – Honey B. & T.- Bonesin tarina 1982–2002 (2002 Like). Suosittelen! 

Honey B. & T-Bones -nimi otettiin uudelleen käyttöön vuonna 2004, jolloin palattiin musiikillisesti lähemmäksi perusasioita. Tämän jälkeen on ilmestynyt viisi bändilevyä, joista tuorein on keikkatallenne,  Alive In Helsinki (2012).

Tänä päivänä Esa Kuloniemi ja Aija Puurtinen operoivat duona, yhdessä poikansa Mooseksen kanssa, Aija Puurtinen ja Rytmiraide Allstarsissa sekä kvartettina emobändillä Honey B. & T-Bones. Sen nykyinen komppiryhmä on yhtä kuin rumpali J. Salonen ja basisti Pekka Rajamäki. Keikkaohjelmisto on mainio sekoitus eri tyylejä – vanhaa ja uutta – unohtamatta bluesia. He itse kiteyttävät musiikkinsa seuraavasti (vapaasti käännettynä): 60 -luvun San Franciscon psykedelia kohtaa Mississippi-bluesin autotallissa. Honey B. & T-Bones on todella vetreässä kunnossa, jonka myös yhdistyksemme edustajisto kävi itse toteamassa tänä kesänä Rauma Bluesissa. Mainittakoon, että televisiossa on näytetty melko tuoretta keikkatallennetta (Ylen Live M1-Studiossa), joka kannattaa tsekata, jos se lähetetään vielä uusintana. Ai niin, tokihan se löytynee Yle Areenasta.  

AIJA ”Honey B.” PUURTINEN (s. 1959 Juva)

Aija Puurtinen valmistui Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi vuonna 1991 ja musiikin tohtoriksi 2010. Hän on toiminut lauluopettajana muun muassa Sibelius-Akatemiassa, Teatterikorkeakoulussa ja Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa. Puurtinen on yksi Suomen kovimpia naislaulajattaria.

Musikaalinen nainen aloitti lapsena klassisella pianolla. Hän kävi Kuopiossa musiikkilukion, opiskeli sen jälkeen Oriveden opistossa ja 80-luvun alussa Lahden Konservatoriossa. Aija hallitsee useita eri instrumentteja kuten basson, pianon ja kitaran. Puurtinen on säveltänyt ja sanoittanut lukuisia kappaleita ja tehnyt myös klassisella puolella tilaussävellyksiä. Hän on toiminut levytuottajana ja vieraillut laulajana eri levytyssessioissa. Nainen on kuulunut myös Uuden musiikin kilpailun tuomaristoon ja toiminut Suomen säveltaidetoimikunnan puheenjohtajana. Laulupedagogina- ja tutkijana hän on suosittu luennoitsija ja klinikoitsija ympäri maailman.

Aija Puurtiselta on ilmestynyt neljä soololevyä: Untuvaa ja lasimurskaa (nimellä Aija B. Puurtinen – v. 1995), Sähköinen silmä (nimellä Aija B. Puurtinen – v. 1997), Redlight (2010) ja Brooklynin satu (nimellä Aija Puurtinen ja Rytmiraide Allstars – v. 2015). Nainen on levyttänyt lisäksi KLF-yhtyeen solistina fiktiivisellä nimellä Kristiina Bruuk. Honey B. & T-Bonesin ohessa Puurtinen on vaikuttanut useissa kokoonpanoissa ja eri projekteissa: Värttinä, Avanti, Tuomari Nurmio ja Hunajaluut, Aija Puurtinen ja Outo Voima, Finnish Blues Awards All Stars, Riku Niemi Orchestra ja UMO.  

ESA  ”T-Bone Ed” KULONIEMI (s. 1956 Mikkeli)

Esa Kuloniemi aloitti varhaisteininä rummuilla, mutta vaihtoi myöhemmin kitaraan. Ensibändi oli vuonna 1967 perustettu Lovely Organ (nimi juonsi yhtyeen patterikäyttöisiin urkuihin). Rummut olivat itse tehdyt kuten myös basso ja putkiradiot toimivat vahvistimina. 70-luvun alkupuolella Esa vaikutti mikkeliläisbändissä Hound Dogs. Sittemmin tuli kuvioihin kohtuullisesti keikkaillut FBI. Kuloniemi perusti armeijan jälkeen Ismo Puurtisen kanssa White Leakin Juvalla, josta myöhemmin jalostui Go-Go Shoes, missä basistina oli Aija Puurtinen. Esa Kuloniemi on vaikuttanut Honey B. & T-Bonesin lisäksi mm. seuraavissa kokoonpanoissa: The Hypnomen, Dr. Helander And His Medicine Men, Tuomari Nurmio ja Hunajaluut, Aija Puurtinen ja Rytmiraide Allstars ja Dr. Minister Moses. Kuloniemi on säveltänyt ja sanoittanut lukuisia kappaleita sekä toiminut tuottajana. Hän on tehnyt myös soololevyn: The Legend of Bicycle Bronson (2006). Kitaristin erityislahjakkuuksiin on luettava maukas slide-putken käyttö.

Esa Kuloniemi on toimittanut Yleisradiolle bluesohjelmia vuodesta 1986 lähtien; ensimmäisiä proggiksia olivat Bluesilta ja Rytmiä ja bluesia (Rockradio). Radiomafian perustamisesta 1990 lähtien Esa on toimittanut Ylelle viikoittaista bluesohjelmaa (ensin Ulvovat sudet) ja vuodesta 2003 alkaen Radio Suomen taajuudella Bluesministeri. Kuloniemi on kirjoittanut musiikkijuttuja muun muassa Soundiin, Riffiin, Blues Newsiin ja Muusikko-lehteen. Lisäksi hän on kääntänyt useita Johnny Knigan kustantamia mustan musiikin elämäkertasuomennoksia kuten B.B. King omin sanoin, Hoochie Koochie Man – Muddy Watersin elämä ja teot, Ray Charles omin sanoin, Let It Rock! - Chuck Berryn tarina ja Moanin' At Midnight – Howlin' Wolfin elämä jne.

MOOSES KULONIEMI (s. 2001 Helsinki)

Mooses Kuloniemi on nuoresta iästään huolimatta oikeastaan jo vanha kettu. Hän innostui rumpujen soittamisesta 2,5 -vuotiaana ja aloitti soitto-opinnot täytettyään kymmenen. Hän on musisoinut vanhempiensa kanssa koko ikänsä ja ollut mukana näiden keikoilla näkemässä mitä touhu pitää sisällään. Mooseksen rumpusoiton esikuvia ovat muun muassa Buddy Rich ja Elvin Jones. Hänen sydäntään lähellä on jazz. Tänä päivänä nuorimies opiskelee peruskoulun käynnin ohessa Sibelius-Akatemian nuoriso-osastolla. Hän soittaa rumpuja nuoriso-big bandissa, Krunikka Star Big Band sekä jazzbändissä, jota vetää Joonas Haavisto. Lisäksi hän vaikuttaa kansanmusiikkiyhtyeessä Nirso sekä bluestriossa Dr. Minister Moses. Jälkimmäiseen kuuluu isä-ukon ohella laulaja-kitaristi Ilkka Helander. Mooses on vakiinnuttanut asemansa rumpalina myös Aija Puurtinen ja Rytmiraide Allstarsissa.

Teksti: Hara Järvinen (Kiitokset Esa + perhe!) / Valokuva: Ville Kujala


ISMO HAAVISTO TRIO www.ismohaavisto.com

IsmoHaavisto.jpgTrio sai alkunsa viime vuonna jolloin pitkäaikainen Ismo Haavisto Band siirtyi telakalle. Syyt olivat käytännölliset ja todennäköisesti kauaskatsoiset. Haavisto halusi uudistaa keikkaohjelmistonsa radikaalisti ottaen mukaan samalla akustista meininkiä. Vanhasta komppiryhmästä tuli uuden bändin runko; rumpalina lahtelaislähtöinen Mikko Järvinen ja basistina kangasalainen Ville Vallila, mutta eteenpäin jatkettiin tuorein eväin.

Viime syksynä ilmestyi kovatasoinen cd-levy, Mean Blue Train,joka sisältäätuoretta Haavistoa niin triona kuin One Man Bandina. Se on kovatasoinen blueslevy, jolla on hyödynnetty myös muita juurimusiikin elementtejä kokonaisuuden pysyessä kuitenkin ehjänä. Mukana on sähköistä bluesia ja rokkaavia menopaloja sekä akustista meininkiä. Ehdottomasti yksi viime vuoden parhaita kotimaisia roots-levyjä!

Ismo Haavisto Trio panostaa edusmiehensä tekemään blueshenkiseen juurimusiikkiin. Kovatasoisen materiaalin lisäksi sen vahvuuksia ovat Ismon monilahjakkuus niin laulajana, kitaristina kuin huuliharpistina yhdistettynä rautaiseen, svengaavaan komppiryhmään. Combo aloittaa settinsä yleensä akustisvoittoisesti country-blues -vaikuttein kytkien muutaman biisin jälkeen virrat päälle, jolloin esityksen tempo nopeutuu, eikä yleisönkään ote pääse herpaantumaan. Lavameninki on innostavaa ja mukaansa tempaavaa.

5.jpg

Ismo Haavisto on toiminut musiikkikuvioissa ammattimaisesti jo vuosia työskennellen lisäksi joinakin päivinä viikottain Lahden Keskusmusiikissa. Haavisto on monilahjakas eri instrumenttien taitaja. Miehen levyillä kuuluvat kitaran ja huuliharpun lisäksi haitari, nokkahuilu, kazoo ja banjo. Onpa hänet nähty joskus keikoilla myös basson varressa. Ismo Haavisto esiintyy trionsa ohella yhä soolona, One Man Bandina sekä ajoittain Lahti Big Bandin solistina. Viimeksi mainitun kanssa on yhteisen levyn äänitykset laitettu juuri alulle. Osa materiaalista on uutta, ennen julkaisematonta Haavistoa, osa taas vanhempaa tuotantoa sovitettuna big bändille. Julkaisuajankohta on ensi vuonna. Kahden vuoden kuluttua bluesmies viettää 30-vuotistaiteilijajuhlaansa. Jää nähtäväksi, mitä se tuo mukanaan...

Ismo Haavisto – laulu, huuliharppu, kitara / Ville Vallila – basso / Mikko Järvinen – rummut ja perkussiot

Sitten lyhyesti trion jäsenten alkuvaiheita ja muita soittokuvioita...

ISMO HAAVISTO (s. 21.5. 1973 Lahti)

Ismo Haavisto aloitti akustisen kitaran soittamisen 7 -vuotiaana. Vähän myöhemmin isoveljensä Markon vaihdettua bassoon jäi ikään kuin sähkökitara Ismolle, jolloin soittohommat saivat uuden potkun. Ismon ensimmäinen bändi oli Depression ja homman nimi oli punk. Hän oli silloin 10 -vuotias. Ohjelmistossa oli useita Sex Pistolsin biisejä, sekä Ismon omia, englanninkielisiä punkviritelmiä. Huvittava yksityiskohta on, että keikkasetissä oli viimeisenä biisinä Paranoid. Seuraava yhtye oli Takapihan Lapset, joka osasi Eppujen Aknepop -lp:n kokonaisuudessaan. Se oli myös bändi, jonka riveissä Ismo opetteli ensimmäisen blueskappaleensa (Juicen Pilvee Pilvee). Kolmetoistavuotiaana heräsi kiinnostus huuliharppua kohtaan. Se johti myöhemmin bluesbändi The Roostersin perustamiseen, joka tosin vaihtoi nimensä muotoon Blue Roosters. Tällöin elettiin joulukuuta 1986. Mainittakoon, että rumpalina oli Jukka Teerisaari. Yhtye lämmitteli louisianalaista Lazy Lesteriä Torvessa 1989. Myöhemmin Blue Roostersissa vaikutti myös Heinosen Jaska. Se hajosi vuonna 1996. Ismo oli ehtinyt sen rinnalla ennen armeijaa (syksy 1993 -) toimia myös Herkkukurkut -triossa, jonka jälkeen oli vaikuttanut vuoden päivät Turo's Hevi Geessä. 

Ismo Haavisto perusti Bottlenecks -bluesduon kitaristi Pekka Haukijärven kanssa vuonna 1995. Siltä ilmestyi omakustannelevy vuonna 1998, Boogie Baby. Seuraavana vuonna perustettu Ismo Haavisto Band toimi muutamin miehistömuutoksin aina vuoteen 2014 asti. Bändin debyyttialbumi Too Wild For Me ilmestyi vuonna 2003, Gasoline Girl vuonna 2009 ja Winter Blues vuonna 2010. Ismo Haavisto Band teki myös joitakin ulkomaan keikkoja ja edusti Suomea vuoden 2012 European Blues Challenge -kilpailussa Berliinissä. Epäsuorasti se poiki osallistumisen kansainväliseen blueskilpailuun, joka pidettiin seuraavana vuonna Memphisissä. Haavistoa työllisti näihin aikoihin oman bändinsä ohella  Baby Boy Varhaman Jinx ja Masa Orpanan Honky Tonk Men. Hän oli myös alkuperäisjäsen Tohtori Lounamossa, jolloin siinä vaikuttivat Pekka Heinänen, Matti Taponen ja Jukka Teerisaari. Ismo on esiintynyt mainittujen lisäksi veljensä Markon kanssa duona sekä kuulunut myös kantriyhtyeeseen, Marko Haavisto & The Hanks. Ismo Haavisto on tehnyt yhteistyötä myös eestiläisen Andres Rootsin kanssa. Huuliharpistina hän on osallistunut moniin eri juurilevytyssessioihin (esim. Francine, Knocklebone Oscar, Baby Boy Varhama). Hänen soittoaan on kuultavissa lisäksi joillakin ihan eri genren levyillä kuten Concrete Swinen ensi-ep:llä tai Profane Omenin kolmannella albumilla. Matti Heinäsen viimeisimmällä hän operoi saksofonistin roolissa. Ismo Haavisto on ollut kysytty artisti eri kokoonpanojen vierailijana ja ulkojäsenenä näiden omilla keikoilla.

VILLE VALLILA (s. 19.5. 1973 Kangasala)

Ville Vallila aloitti 10 -vuotiaana basson soiton musiikkiopettajansa ansiosta. Harrastus poiki joitakin esiintymisiä koulun juhlissa. Lukion käynnin jälkeen Vallilla bassotteli pari vuotta kangasalalaisessa rokkibändissä Longhorn Special. 90 -luvun puolen välin jälkeen hän operoi Little Tom And His Mayo Makersissä. Seuraava kiinnitys oli Masa Orpanan Honky Tonk Men, joka aloitti yhteistyön Ismo Haaviston kanssa. Albumi Woodbeat ilmestyi vuonna 2007. Kun Haavisto jättäytyi syrjään, on bändi ollut telakalla. Joka tapauksessa tuolta juontaa kaverusten yhteistyö, joka johti Vallilan myös Ismo Haaviston Bandin basistiksi. Tänä päivänä häntä työllistää Ismo Haavisto Trion lisäksi Masa Orpana Honk, joka soittaa rhythm & blues -tyyppistä instrumentaalimusiikkia sekä jazzbändi, Masa Orpana Four. 

MIKKO JÄRVINEN (s. 19.3. 1973 Lahti)

Mikko Järvinen aloitti 6 -vuotiaana kotitekoisilla rummuilla. Se johti ensimmäiseen bändiin, jonka muut jäsenet olivat liki puolet vanhempia. Sattuneesta syystä jäi kiinnitys lyhytaikaiseksi. Mainittakoon, että nykyinen Turo's Hevi Gee -solisti, Janne Piiroinen, toimi sen laulajana. Rumpalinalku liittyi seuraavaksi Lahden työväensoittokuntaan (jonka virallinen nimi oli Lahden työväenmusiikin ystävien soittokunta). 11 -vuotiaana alkoivat rumputunnit. Myöhemmin yläasteaikoihin Mikko vaikutti parissa paikallisyhtyeessä; Sylppärit ja Hurtta. Jälkimmäisestä tuli kaupallisessa keikkailumielessä Hurttaveikot, jolloin ohjelmisto sisälsi vain humppaa ja perinteistä tanssimusaa. Mikko jatkoi soitto-opintoja Lahden musiikkiopistossa (klassisen orkesterin lyömäsoittimet). Murrosikäisenä heräsi kiinnostus jazz-musiikkiin. Hän liittyi 15 -vuotiaana Lahti Big Bandiin kuuluen orkesterin peruskalustoon viisi vuotta. Sitten hän muutti Helsinkiin aloittaen Helsingin Pop ja Jazz Konservatoriossa. Se johti myös muutamiin lyhytikäisiin jazzbändeihin ja projekteihin. Noihin aikoihin hän soitti myös lahtelaisessa Pentti Varhama – Topi Järvinen Kvartetissa, jolloin siinä edellä mainittujen lisäksi soitti basisti Ako Kiiski. Mikko Järviselle oli jazz se juttu. Hän oli vakiokalustoa Olmarin Unionissa (1998-2008), jolta ilmestyi kaksi albumia. Blueskuviot tulivat mukaan miehen liityttyä Jussi Raulamon luotsaamaan Groovy Eyes -yhteeseen vuonna 2004. Se oli juuri silloin käynnistelemässä yhteistoimintaansa Helge Tallqvistin kanssa. Mikko Järvinen liittyi Ismo Haavisto Bandiin vuonna 2006. Hän teki säännöllisesti tuurauksia Honky Tonk Menissä, jonka riveissä hänet nähtiin vuonna 2007 Lahti Blues & Rootsissa. Ismo Haaviston trion lisäksi rumpali soittaa   Masa Orpanan ja Saku Järvisen kanssa JOJOssa (Järvinen-Orpana-Järvinen Organ Trio). Mainittakoon vielä, että Mikko Järvisen käsikirjoittama ja ohjaama omaelämänkerrallinen radiodokumentti Rumpalin salaiset kansiot voitti kansainvälisen Prix Italia -palkinnon Torinossa vuonna 2010.

tekstit: Hara Järvinen (Kiitokset Ismo, Ville & Mikko) / kuva: Jani Mahkonen


JO' BUDDY meets FUNKY KINGSTONE 

6.jpgJo' Buddyn ja Funky Kingstonin ensimmäinen yhteinen keikka toteutui vuonna 2011, mutta varsinaisesti yhteistoiminta aktivoitui vasta viime vuonna. Tänä keväänä ilmestyi ensialbumi, Jo' Buddy Meets Funky Kingstone, joka on saanut kriitikot suorastaan sekaisin. Levyä on soitettu eri radiokanavilla, se on käynyt mukavasti kaupaksi ja keikkarintamalla on ollut vipinää.Mistä hitosta on kysymys, että nyt on Raulamo tai yleensäkin juurimusiikki kelvannut kaupallisiin tarkoituksiin ilman taiteellisia kompromisseja? Olennaisin syy lienee ensiluokkaiset Raulamon biisit, joissa on kosolti hittipotentiaalia; tarttuva kertosäe tai jokin muu mieleen jäävä koukku. Osa sävellyksistä on uusia, osa kaivettu pöytälaatikosta, mutta yhtä kaikki, levytetty Funky Kingstonen kanssa studiossa ensimmäisen kerran. Jussi Raulamo on persoonallinen laulaja sekä omintakeinen kitaristi, joka on tässäkin bonusta. Merkittävässä roolissa on koko porukan yhteen toimiminen nimenomaisesti bändinä. Syytä on tuoda esille myös kokoonpanon taito, sekä näkemys ja sovitukselliset ansiot, miten komeasti kappaleiden New Orleans -tyyppinen rhythm & blues ja muut afroamerikkalaiset vaikutukset sulautuvat jamaikalaiskäsittelyssä kuin yhdeksi. Lopputulos ei kuulosta yhtään eri tyylilajien väkisin naittamiselta, eikä todennäköisesti ole liian reggaeta bluesväelle!

Jussi Raulamo alias Jo' Buddy on ollut useita vuosia juurimusiikkisektorilla arvostettu kitaristi-lauluntekijä eritoten bluesin saralla. Hän on maamme kansainvälisimpiä roots-toimijoita. Funky Kingston on esiintynyt omillaan useiden tunnettujen artistien kanssa, kuten Eero Raittisen, Pelle Miljoonan, Marjo Leinosen ja Sami Saaren. Yhtye on tehnyt säestyshommia myös joidenkin kansainvälisten reggae-nimien kanssa niiden Suomen keikoilla. Sellaisia ovat Studio One -veteraanit, Winston Francis ja Earl Sixteen.

Jo' Buddy – laulu, kitara / Jarno Forsman – kosketinsoittimet, melodika / Masa Orpana – saksofoni / Sami Sippola  saksofoni / Timo Kaaja – basso / Juppo Paavola – rummut

 

7.jpg

FUNKY KINGSTON / JO’ BUDDY MEETS FUNKY KINGSTONE

Funky Kingston on tamperelainen reggaebändi, joka perustettiin vuonna 2011. Sen jäsenet ovat pitkänlinjan rytmimuusikoita, jotka ovat soittaneet aiemmin yhdessä myös reggaeyhtyeessä Jazzgangsters. He ovat vaikuttaneet tahoillaan lukuisissa eri bändeissä, joista löytyy alempaa lisätietoa. Funky Kingstonin toimintamalli on esiintyä nimekkäiden artistivierailijoiden kanssa niiden omalla ohjelmistolla, jolle on annettu bändin toimesta jamaikalaiskäsittely. Tähän mennessä on ollut 20 vierasta, joista kolme ulkomaalaista. Yhdestä tällaisesta keikasta alkoi häämöttyä kiinteä yhteistyö Jo’ Buddyn kanssa, jolloin bändinimen loppuosan kirjoitusasu on Kingstone (kvartettina ilman puhaltajia Kinky Funkstone). Kompinaation ensialbumi julkaistiin 24.4. 2015 (Ram-Bam Records), joka on vuoden kovimpia roots-levyjä! Marjo Leinonen on solistivierailijana yhdessä duetossa (Right Here In My Arms), sekä Diz Watson & Tony Uter soittajina biisillä Don't Have To Worry. Lisäksi jokaisella raidalla on rytmikitarassa Tommi Laine; hän on eräänlainen vakituinen ulkojäsen ollen ajoittain myös keikoilla.

 

Pintaraapaisu tamperelaisen "Jo' Buddy" Raulamon soittouraan...

Jussi Raulamo (s. 1966) aloitti klassisella pianolla vuonna 1973, mutta varhaisteininä kaikki muuttui yhden kuullun Little Richardin biisin jälkeen. Ensimmäinen bändikiinnitys oli lyhytaikaiseksi jäänyt City Shakers (1983), joka esitti rock 'n' rollia Jussi sen solistina. Sen jälkeen hommatulla kitara-slideputki -yhdistelmällä on ollut kauaskantoiset vaikutukset. Jussi Raulamo perusti vuonna 1985 rumpali Petri Pylväsen kanssa One O'Clock Humphin. Seuraavana vuonna Jussi toimi myös katusoittajana esiintyen Interrailin aikana mm. Hampurissa, Barcelonassa ja Madridissa. One O'Clock Humphin ensisingle ilmestyi vuonna 1991 (What About Love / Don't Let Green Grass Fool You - Bluelight Records). Se nousi valtakunnan singlelistan neloseksi, mikä poiki Sony Musicin kanssa levytyssopimuksen. Debyyttialbumi Mambo Gumbo julkaistiin1992. Se toi mukanaan televisioesiintymisiä, valtakunnallisessa radiossa kuuluvuutta ja ulkomaan keikkoja. Vuoden päästä ilmestyi mini-cd-levy I Don't Want To Lose You ja vuonna 1996 pitkäsoitto Beyond The Blue. Sinänsä huvittavaa, että Funky Kingstonen kanssa on nyt vähän samankaltaista kuhinaa. Pari tuoreelle yhteislevylle päätynyttä vanhempaa biisiä on itse asiassa tehty alkujaan One O'Clock Humphille. Palataan kuitenkin vanhoihin... Raulamolla oli Humphin rinnalla muutakin bänditoimintaa kuten Three Cool Cats ja Lucky Jammers, joista jalostui Groovy Eyes (1993). Lisäksi Raulamo perusti Jarkko Helinin kanssa vuonna 1995 Crawfish Kingsin ja he molemmat liittyivät parin vuoden kuluttua pohjoismaisen Cajun du Nordin keikkakokoonpanoon (1997-98). Jussi esiintyi myös duona Lefty Willie Leppäsen kanssa ja teki soolokeikkoja nimellä Jo' Buddy. Groovy Eyesin pitkäaikaisin ja tunnetuin miehitys on Jussi Raulamo (laulu, kitara), Masa Orpana (saksofoni), Ville Rauhala (kontrabasso) ja Juppo Paavola (rummut). Siltä ilmestyi kaksi levyä: High Flyin' But No Foolin' (2000) ja Tuberadio Broadcast (2003). Kolmas oli yhteislevytys Helge Tallqvistin kanssa. Jussi Raulamo perusti Groovy Eyesin rinnallatoimivan Tiny Tones -trion silloisen vaimonsa Sussen kanssa vuonna 1998. Kyseessä oli bassoton roots-yhtye, jolta ilmestyi albumi, Precious (2002). Seuraavaksi Raulamo aloitti Tyko Haapalan kanssa sähköisen kitara-rummut duon, joka sai nimekseen Jo' Buddy & Down Home King III. Sillä oli kysyntää myös rajojemme ulkopuolella. Duolta on ilmestynyt kolme albumia: Grits & Rattles (2006), Whole Lotta Things To Do (2008) ja Everything's Gonna Be Alright! (2010). Raulamo oli tovin myös tavallinen rivijäsenen soittaen rumpuja Ice Cream Twelve Bar Bandissa. Jo' Buddy & Uplifters sai alkunsa 2012. Jo' Buddyn nimellä ilmestyi albumi Inside Out (2013), jolla oli mukana Groovy Eyes, Down Home King III ja Uplifters sekä Jo' Buddy One Man Band. Kansainvälisissä musiikkilehdissä on ollut Jussi Raulamosta lukuisia haastatteluja ja juttuja. Hän on myös tehnyt melkoisesti yhteistyötä useiden ulkomaalaisten muusikoiden kanssa. Yksi viimeisimmistä on Diz Watson, jonka kanssa purkitettu albumi odottaa julkaisuvuoroa. Jussi Raulamon tällä hetkellä aktiivisia kokoonpanoja ovat Funky Kingstonen lisäksi Jo' Buddy & Down Home King III, Groovy Eyes ja Jo' Buddy's Trio Riot. Mies säveltää, sanoittaa ja tuottaa valtaosan esittämästään musiikista. Hänellä on ollut jo vuosia oma levymerkki, Ram-Bam. Raulamo tekee sooloesiintymisten lisäksi myös dj-keikkoja nimellä DJ Frankly Jo'. Satunnaisesti hänet voi yhä pongata kitaroineen myös kadulta; se on kuulema paras tapa ajaa uusia biisejä sisään ja testata yleensäkin niiden toimivuutta.

Funky Kingston -yhtyeen jäsenten taustoja...

Jarno Forsman (s. 1967) aloitti urkujen soittamisen teini-iässä. Kimmokkeena toimi kaveriporukan tekemä ratkaisu oman bändin perustamisesta, mutta kukaan muu ei suostunut koskettimiin. Treenikämppäkuviot johtivat progebändi William Shakes Beerin syntyyn. Se teki 80 -luvun puolella pari nuorisotalokeikkaa. Tämän jälkeen Jarno soitti parissa tamperelaisessa rokkibändissä, jotka olivat Uni ja Julkiset Menot. Forsmanilla oli vuosikymmenen vaihteessa myös pienimuotoista mainos- ja teatterimusiikkihommaa. Mies oli innostunut reggae-musiikista jo 80 -luvun alussa, joka alkoi sittemmin näytellä isoa roolia hänen tekemisissään. Noitarepo Roots oli ensimmäinen oma reggaebändi, joka sai alkunsa 90 -luvun puolella. Siltä ilmestyi omakustannesingle (1993), joka oli miksattu ja prässätty Jamaikalla (Jimmy Cliffin studiot). Bändistä jalostui roots-reggae -meiningillä toiminut, muutaman vuoden keikkaillut Movementals. The Sensationals oli lyhytikäiseksi jäänyt afroreggaebändi. Forsmanin soittokuvioihin mahtui muutakin kuin jamaikalaismeininkiä. Voimakasvi trio toimi 90-luvulla tehden muutaman keikan. Lastenmusiikkibändi Paavo Piraatti teki kasettijulkaisun vuonna 1993. Jarno Forsman aloitti yhteistyön myös Jukka Törmän kanssa. Vuonna 1995 ilmestyi cd-albumi nimellä Jukka Törmä & Elrondin Talo (Katseen takaa). Seuraavaksi kosketinsoittaja liittyi ”Kuhna” Kauppisen luotsaamaan Jing & Jangstersiin, joka on merkittävä, yhä aktiivinen reggaeyhtye. Siltä on ilmestynyt kaksi albumia ja kaksi ep:tä. Bändi toimi myös ska- ja rock steady-legenda Laurel Aitkenin säestysbändinä Skandinavian kiertueella. Jing & Jangstersin sivuprojektina alkanut Jazzgangsters (1998) muodostui yhtä tärkeäksi kuin pääbändi. Sen musiikillinen perusajatus oli yhdistää reggae ja jamaikalainen jazz. Ensialbumi Peace ilmestyi vuonna 2003. Jarno Forsman miksasi Niko Ahvosen ja Ville Leinosen 2 leijonaa rocksteadylevyn vuonna 2011. Sen tiimoilta ilmestyi maksisingle, johon Jarno teki Forceman -nimellä dub version sekä melodikainstrumentaalin. Kosketinsoittajan mielessä oli pyörinyt pidemmän aikaa ajatus bändistä, joka esiintyisi vierailevien artistien kanssa reggaemetodein; Funky Kingston sai alkunsa vuonna 2011. Forsman vaikuttaa nykyään myös Buddha Surfersissa, jolta ilmestyi viime vuonna albumi. Lisäksi hän on Saïsbassa, joka on niin ikään Ismaila Sanèn musiikkia esittävä ryhmä, missä afro-rock-jazz -ainekset fuusiotuvat keskenään. Forsman on kunnostautunut myös promoottorina järjestäen Tampereella rytmimusiikkitapahtumaa (Funky Buddha Festival).

Masa Orpana (s. 1973) aloitti 9 -vuotiaana klarinetilla. Innostajana toimi eno, tanssimuusikko Pasu Renvall, jonka soitto oli tehnyt poikaan suuren vaikutuksen. 14 -vuotiaana tuli mukaan saksofoni. Nykyiseen soitinarsenaaliin kuuluu edellisten lisäksi huilu ja kitara (saksofoneista sopraano, altto, tenori ja baritoni). Teini-ikäisenä Masa vaikutti kangasalalaisessa rockbändissä Voodoo; ensimmäisiä jazzbändejä oli tamperelainen Bird's Eggs. Jussi Raulamon kanssa alkoi pitkäkestoinen yhteistyö Groovy Eyesissa (1994) ja parin vuoden kuluttua osin samanaikaisesti myös One O'Clock Humphissa. Seuraavaksi Orpana vaikutti myös Jazzgangstersissa (1998). Näihin aikoihin mies perusti basisti Ville Rauhalan kanssa oman jazz-kvartetin, Olmarin Unionin (joka toimi aktiivisesti vuoteen 2008 asti julkaisten kaksi albumia). Orpanalla on ollut monta rautaa tulessa lukemattomissa eri kokoonpanoissa. Hän on tehnyt ohessa myös perusmuusikon töitä free lancerina kymmenien eri työnantajien kanssa. Yhdeksi merkittävimmäksi bändikiinnitykseksi mies mainitsee Anssi Tikanmäki Orchestran (2006-), missä on yhä mukana. Orpana kuuluu myös Anssi Tikanmäki Film Orchestraan, joka on tehnyt melkoisesti kansainvälisiä juttuja ympäri Eurooppaa. Masa Orpanan ensimmäinen oma levy, rhythm & blues -tyyppistä instrumentaalimusiikkia sisältänyt Honky Tonk Man ilmestyi vuonna 2005. Se johti Honky Tonk Men -nimisen keikkakokoonpanon perustamiseen, mikä esitti kuitenkin lähinnä laulubiisejä Ismo Haaviston mukaan tultua. Bändialbumi Woodbeat ilmestyi 2007. Tänä päivänä Honky Tonk Men on telakalla, mutta sen jatkeena toimii nykyinen Masa Orpana Honk, joka on pääosin instrumentaalibändi. Muita Orpanan luotsaamia kokoonpanoja on jazzyhtye Masa Orpana Four. Orpanan toinen sooloalbumi Brothers ilmestyi vuonna 2008, jolloin sai alkunsa nyt jo lopetettu Masa Orpana Brothers. Funky Kingston tuli kuvioihin vuonna 2011 kuten myös Jazzmuseo. Jälkimmäinen on projektiluonteisesti toimiva jazzyhtye, joka on vuodesta 2011 alkaen aktivoitunut joka kevät ja syksy konsertoimaan eri teemoin kuten New Orleans tai Miles Davis. Melko tuore kokoonpano on myös urkutrio, ilman bassoa operoiva Jojo. Masa on soittanut Wiley Cousinsin bändissä vuodesta 2012 lähtien, samoin kuin yhdestä keikasta alkujaan oikeaksi bändiksi muuttuneessa Rakkassa. Siinä on mukana Rauhalan Ville sekä muita vanhempia ja uudempia soittokavereita. Rakka soittaa lähinnä urkuri/hanuristi Kusti Vuorisen säveltämää, useita eri vaikutteita sisältävää instrumenttimusiikkia. Bändi on esiintynyt muun muassa Berliinissä, Lontoossa ja New Yorkissa.Siltä on julkaistu kaksi albumia. Masa on myös soittanut kitaraa lapsuuden ystävänsä luotsaamassa harrastebändissä, The Lightning, josta jatkojalostui pari-kolme vuotta sitten White Giant. Se on roots-rockyhtye, joka soittaa kantri- ja bluesvaikutteista musaa. Sävellyksistä vastaa ystävä, solistina toimiva Nekko Hypén. Ensialbumi julkaistaan nyt lokakuussa. Orpanan tuorein oma sooloalbumi Travelin' Home on vuodelta 2014, jonka materiaalia keikoilla soittaa Masa Orpana Honk. Masa Orpana soittaa mainittujen kokoonpanojen lisäksi myös omalla duolla ja Jussi Raulamon kanssa Groovy Eyesissa ja Funky Kingstonessa.

Timo Kaaja (s. 1963) kiinnostui musisoinnista14-15 -vuotiaana innostavan musiikkiopettajansa ansiosta. Ensimmäinen instrumentti oli kitara ja pian käynnistyivät bändikokeilut. Niissä yhteyksissä soitin vaihtui bassoon. Timo Kaaja toimi basistina 80 -luvun puolen välin jälkeen One O'Clock Humphissa kuuluen sen ensimmäiseen keikkailevaan kokoonpanoon. Seuraavaksi mies soitti Eastern Red Beat -nimisessä rockbändissä. Sitten alkoi pitkäikäinen soittorupeama reggaeyhtyeessä Jing & Jangsters (1992).Sen ensimmäinen ep-levy ilmestyi vuonna 1993. Myöhemmin tuli toinen ep plus kaksi albumia. Jing & Jangsters on yhä kasassa, mutta Timo Kaaja ei ole enää mukana. Kaaja soitti myös Jazzgangstersissa, josta muodostui kovasti keikkaillut ja yhden albumin tehnyt kokoonpano. Basisti vaikutti reggaehommien kanssa osittain yhtäaikaisesti Markku Peltolan Motelli Skronklessa ja myöhemmin Buster Keaton Orchestrassa. Kaaja soitti myös instrumentaaliyhtyeessä, Suurin Onni (2004), joka panosti Kusti Vuorisen sävellyksiin. Funky Kingston perustettiin vuonna 2011. Sen lisäksi Timo Kaaja kuuluu Buddha Surfersin perusmiehitykseen, jonka debyyttialbumi ilmestyi viime vuonna.Sami Sippola (s. 1971) on kotoisin Porista. Hän oli vauvaikäisestä lähtien vanhempiensa mukana joka vuosi jazzeilla. Sieltä tarttui kiinnostus saksofonia ja jazzia kohtaan. Mutta haave kyseisen instrumentin soittamisesta ei toteutunut vielä 4-5 vuotiaana. Korvikkeeksi alkoivat klassiset pianotunnit. 12 -vuotiaana toteutui pitkä odotus saksofonista. Vuoden kahden päästä Sami soitteli porilaisen Miro Honkasen bändissä. Sippola jatkoi erilaisten viritysten jälkeen 17 -vuotiaana Jussi Hakulisen bändissä ja sen rinnalla veivasi jazzia omalla porukalla. Sotaväessä hän kuului armeijan soittokuntaan, jonka jälkeen aloitti opiskelut Espoossa, pianon virittäjäkoulussa. Siellä hän soitteli kohtalotovereidensa kanssa Hank Williamsia ja Erik Hokkasta. Myöhemmin Tampereella käynnistyi yhteistyö Raulamon Jussin, Rauhalan Villen ja Orpanan Masan kanssa Groovy Eyesin levytyssession merkeissä vuonna 1998. Sami Sippola liittyi vuoden sisällä Jazzgangstersiin, jonka ensialbumi Peace ilmestyi vuonna 2003. Sippola vaikutti myös Kusti Vuorisen bändissä, Suurin Onni (2004). Se soitti Vuorisen instrumentaaleja, paljon vapaata improvisaatiota sisältävää materiaalia. Sippola on tehnyt basisti Ville Rauhalan kanssa yhteistyötä useissa eri kokoonpanoissa kuten World Peace Orchestra, Muscle Kings Of Mexico ja Black Motor. Viimeksi mainitun jazzyhtyeensä he perustivat vuonna 2005 sen toimien kymmenen vuotta. Siltä ilmestyi 10 levyä ja se esiintyi useilla ulkomaisilla jazzfestivaaleilla (Lontoo, New York, Amsterdam...). Bändi teki yhteistyötä myös Hannibal räppärin kanssa (nimellä Hannibal & Musta Moottori). Nykyään Sippola-Rauhala kombinaatio on yhtä kuin Hot Heros (rummuissa Janne Tuomi). Sami Sippola vaikutti jazzhommiensa ohessa myös Hi-Lo & In Between -nimisessä yhtyeessä, joka oli folk/country -tyyppinen ratkaisu (2007-2011). Siltä ilmestyi kolme albumia. Funky Kingston alkoi vuonna 2011. Sippola on soittanut tanssimusiikkia jo 15 vuotta yhtyeessä Trio Nautilus (haitari, kontrabasso, saksofoni). Tällä hetkellä muita aktiivisia kokoonpanoja ovat progebändi Getsemane, pop-bändi Samanna ja 50 -luvun iskelmäorkesteri Maria Anderson & Fintage. Lisäksi hän soittaa rockabillya orkestereissa Jumpin' Paralyzers ja Johnny D. And The Rock 'n Roll Train. Saksofonistia ovat työllistäneet myös erilaiset housebändit.

Juppo Paavola (synt. 1974) kiinnostui rummuista 5 -vuotiaana. Oman patterin hän sai 6 -vuotislahjaksi. Ensimmäisiä bändejä oli Jam Jam. Soittohommat jatkuivat teini-ikäisenä lähinnä speed-metal viritysten parissa. Sittemmin kiinnostus suuntautui roots-musiikkiin, eritoten bluesiin ja jazziin. Juppo Paavolan muusikonuran kannalta merkittävä kiinnitys oli Wiley Cousins & Well Hungarians. Se oli Suomeen muuttaneen amerikkalaisen laulaja-pianistin luotsaama bluesbändi, johon Juppo liittyi vuonna 1996. Hän toimi pian sen rinnalla myös Remu And His All Starsissa, jonka jälkeen Jussi Raulamon luotsaamassa Groovy Eyesissa. Juppo liittyi myös reggaesta ja jamaikalaisesta jazzista ammentaneeseen Jazzgangstersiin (1998) vaikuttaen vuoden sisällä myös Jing & Jangstersissa. Mies nähtiin ajoittain myös Tiny Tones -triossa sekä väliaikaisesti Olmarin Unionissa. Lisäksi hän oli varsinaisjäsen Jahnukaisissa, joka on edelleen aktiivinen jazzyhtye. Sen lisäksi Paavola soitti lyömäsoittimia Vilpittömät -yhtyeessä 2002–03 ja osin samanaikaisesti Buster Keaton Orchestrassa, jonka ensialbumi ilmestyi 2003. Niiden rinnalla hän aloitti Pauli Hanhiniemen Perunateatterissa. Yhtyeen viimeiseksi jäänyt albumi, Kaikki rakkaudesta, ilmestyi vuonna 2004. Hanhiniemen kanssa hommat jatkuivat Testivoittajassa ja yhä Hehkumossa. Juppo soitti samanaikaisesti myös Honky Tonk Menissaja Tomi Leino Bandissa. Seuraavaksi kehiin tuli Hi-Lo & In Between, vuonna 2007 alkunsa saanut folk/country-yhtye, joka teki aktiivikautenaan kolme albumia. Rumpalia työllisti sinä aikana myös Jay's Frantics sekä Janne Laurila Ja Tuhlaajapojat. Funky Kingston alkoi vuonna 2011. Juppo Paavola on tehnyt lukuisia säestystehtäviä eri artistien kanssa kuten Carlos del Junco, Tad Robinson ja Diz Watson. Nykyisiä kokoonpanoja ovat Masa Orpana Honk, Funky Kingstone (Kinky Funkstone), Jahnukaiset, Hehkumo sekä Janne Laurila Ja Tuhlaajapojat.

teksti: Hara Järvinen / Kiitokset Jussi, Jarno, Masa, Sami, Timo & Juppo!


JOHNNY ”THE PIRATES” SPENCE & DOCTOR'S ORDER  www.doctorsorder.net

8.jpgDoctor's Order aloitti Johnny Spencen kanssa vuonna 2008. Kolme yhteisalbumia ovat saaneet ylistäviä arvioita niin meillä kuin muuallakin. Tuorein niistä on viime vuonna julkaistu Kickstart Your Mojo. Johnny ja tohtorit ovat keikkailleet Suomen lisäksi muun muassa Lontoon maineikkaalla Half Moon -klubilla. Lahti Blues & Roots -keikka on nyt ainoa Suomessa.

Johnny Spence on 73-vuotias brittiläinen rock'n'roll -legenda, jonka soittoura käynnistyi 50 -luvun puolella. Spencen ensimmäinen bändi oli The Wayfaring Stranger, joka osallistui Lontoossa vuonna 1958 pidettyyn bändikilpailuun sijoittuen toiseksi. Voiton vei liverpoolilainen The Quarrymen, josta tuli myöhemmin The Beatles.

Johnny Spence soitti bassoa 60 -luvulla maineikkaassa Johnny Kidd And The Piratesissa ja toimi myöhemmin Piratesin laulavana basistina. Kuuluisia levytyksiä ja hittejä ovat muun muassa Shakin' All Over, Linda Lu, Please Don't TouchI Can Tell ja Don't München It. Ne kaikki kuullaan myös Seurahuoneella. Keikkasetissä on lisäksi tuoreempaa materiaalia, rhythm & bluesia, klassista rock'n'rollia ja mahdollisesti jopa Hurriganesia. Varmaa on ainakin se, että Lahdessa rokataan ja kunnolla! Johnny Spence & Doctor's Order käynnistää juurihoitonsa heti puolen yön jälkeen.

Doctor's Order on r&b-pohjainen rock ’n’ roll bändi, joka kunnioittaa perinteitä Dr. Feelgoodin ja The Piratesin hengessä. Suomalaistriolla on kaikki olennaiset asiat hallussaan. Sillä on hyvä komppiryhmä ja loistava kitaristi sekä yleensäkin asenne ja ohjelmisto kohdillaan. Kova keikkamaine juontuu vauhdikkaasta lavameiningistä ja toki pitkäjänteisestä työnteosta; ulosanti on hitsaantunut todella tiukaksi. Peruskolmikko esiintyy Johnny Spencen kanssa nyt vahvistettuna huuliharpisti Ensio Takamäellä. 

Doctor’s Order vietti viisitoistavuotisjuhlia vuonna 2013, jonka kunniaksi ilmestyi myös albumi, Mean Business – 15th Anniversary Celebration. Sillä kuultiin vierailevina solisteina Johnny Spencea, Mungo Jerrya ja Pete Gagea. Doctor’s Orderilta on ilmestynyt seitsemän virallista albumia plus kolme Spencen kanssa tehtyä. Nimekkäihin yhteistyökumppaneihin lukeutuu myös Mick Green (kitarassa minialbumilla Cutthroat And Dangerous, vuosi2007).

Johnny Spence – laulu / Grande-Archie Hämäläinen – kitara / Teddy Bear Nättilä – basso / Mighty Man Oikarinen – rummut / Ensio Takamäki - huuliharppu

9.jpg 10.jpg  

Kurkistus Johnny Spencen soittohistoriaan; Johnny Kidd And The Pirates etc...

Johnny Spence syntyi vuonna 1942. Hän aloitti soittamisen 14 -vuotiaana. Ensimmäinen instrumentti oli itse tehty teelaatikkobasso. Pian tuli kitara mukaan. Johnny perusti The Bobcatsin naapurin kavereiden Mick Greenin ja Frank Farleyn kanssa. Soitinarsenaaliin kuuluivat tyypilliset skiffle-vermeet; akustinen kitara, teelaatikosta itse tehty basso ja pyykkilauta sekä pikkurumpu. Kun Dave Waite liittyi mukaan, jatkettiin uudella nimellä, The Wayfaring Stranger. Basisti Paul Cliftonin liityttyä mukaan operoi Johnny Spence
kitaristina Greenin aisaparina. Kvintetti teki yhden ensimmäisistä keikoistaan Buckinghamin palatsissa, kuninkaallisen perheen henkilökunnan joulujuhlassa (1957). Kuningataren äiti oli käynyt kertomassa soittajanuorukaisille nauttineensa heidän musiikista. Parin vuoden kuluttua Johnny Spence ja Mick Green jatkoivat uudella bändillä, Johnny And The Ramrods, jolloin homma oli jo rock'n'roll. Spence lauloi ja soitti soolokitaraa, Green komppia, Vic Cooper pianoa, Barry Lees bassoa ja Paul Cater rumpuja. Mainittakoon, että Johnny And The Ramrods lämmitteli ainakin kerran Johnny Kidd And The Piratesia (Lontoo 1959). Ramrods jäi lyhytikäiseksi, kun siitä muodostui rokkari Red E. Lewisin säestysbändi, uusi The Redcaps (edellisessä variaatiossa oli kitaraa soittanut eräs Jimmy Page). Uusitun Redcapsin kitaristina oli Johnny Patto, bassossa Spence, rummuissa Frank Farley  ja pianossa Vic Cooper. Soittokuviot muuttuivat samalla ammattimaisiksi. Mick Green ei ollut syystä tai toisesta kavereidensa mukana, vaan oli liittynyt The Houseshakersiin. Reddy Lewisin säestyshomman loputtua yhtye jatkoi mustan englantilaisrokkarin kanssa vuonna 1961. Cuddly Duddly And The Redcaps levytti yhden singlen. Samana syksynä Duddlyn bändistä tuli ilman Cooperia Johnny Kiddille uusi The Pirates (Patto, Spence & Farley). Kapteeni oli menettänyt aiemmat merirosvot Colin Hicks And His Cabin Boysiin. Johnny Kidd And The Pirates oli tuohon mennessä levyttänyt useita singlejä ja hittejä kuten Please Don't Touch ja Shakin' All Over.

Johnny Kidd & The Pirates aloitti tuoreella miehistöllä vimmatun keikkailun käyden myös Hampurissa. Kokoonpanon ensijulkaisu, A Shot Of A Rhythm & Blues / I Can Tell, ilmestyi marraskuussa 1962. Mick Green oli jo silloin korvannut Johnny Pattonin. Kahden seuraavan vuoden aikana ilmestyi useita singlejä ja yksi Ep. Johnny Kidd & The Pirates oli erittäin suosittu Britanniassa, jonka keikoilla toimi lämmittelijöinä muun muassa The Beatles ja The Rolling Stones. Itse merirosvot toimivat esikuvana sekä innoittajana lukemattomille bändeille.

The Piratesin oma single (My Babe / Casting My Spell) oli levytys, jolla Johnny Spence toimi ensikertaa myös laulajana. Se äänitettiin Abbey Roadin studiossa vuoden 1963 lopussa. Sessiota oli kuuntelemassa Ella Fitzgerald.

Johnny Kidd & The Piratesissa tapahtui erinäisiä miehistömuutoksia. Mick Green erosi vuonna 1964 liittyen Billy J. Kramerin Dakotasiin, jolloin hänen tilalle tuli John Weider. Ilmestyi myös single, Shakin’ All Over ’65. Pian Weiderin korvasi jo uusi heppu, John Moreshead. Spence ja Farley pysyivät uskollisina kesään ’66 asti, jonka jälkeen tosiasiassa The Pirates hajosi pitäen bändinimen käyttöoikeudet itsellään. Tämän jälkeen Johnny Kidd kasasi The New Piratesin, joka jäi erittäin lyhytikäiseksi, koska rokkari kuoli traagisesti autokolarissa syksyllä 1966. Vinkiksi, mikäli yhtyeen musiikki sattuisi kiinnostamaan... Erittäin suositeltava hankinta on tupla-cd, The Best of Johnny Kidd & The Pirates, joka kattaa bändin kaikki levytykset (2008 EMI Gold).

Piratesin jälkeen Johnny Spence soitti Jerry Lee Lewisin säestysyhtyeessä tämän Englannin kiertueella. Seuraava oikea bändi oli vuonna 1967 Julian Covey And The Machine (jolloin kitaristina toimi käsittääkseni Dave Mason). Spence laittoi tämän jälkeen hanskat naulaan lopettaen soittohommat kokonaan aloittaen työskentelyn autobisneksessä.

Johnny Spence palasi vuonna 1976 comebackin tehneessä The Piratesissa. Mukana olivat niin Mick Green kuin Frank Farley. Bändin vanhat aikaansaannokset olivat nousseet laajemman kiinnostuksen kohteeksi Mickey Jupp Legendin ja Dr. Feelgoodin kaltaisten yhtyeiden ansiosta. The Pirates oli kohta yksi eniten keikkailevista englantilaisbändeistä. Siltä ilmestyi uuden aktiivikautensa aikana neljä albumia, joista Out of Their Skulls ('77) ja Skull Wars ('78) rankataan yhä korkealle. Klassinen Pirates-kokoonpano Green-Spence-Farley teki viimeisen keikkansa vuonna 1983, kunnes palasi taas yhteen 1999. Homma jatkui vuoteen 2005 asti, jolloin Frank Farley jäi pois terveydellisistä syistä. Hänen tilalle tuli rumpaliksi Mike Roberts. Viimeinen Pirates -albumi Skullduggey ilmestyi vuonna 2006. Kitaristi Mick Green menehtyi pitkällisen sairauden heikentämänä tammikuussa 2010, jolloin myös Pirates haudattiin. Johnny Spencen ja Doctor's Orderin välinen yhteistyö alkoi 2008. Spence on vieraillut myös Mick Greenin poikien bändissä.

Muutama sana Doctor's Orderista ja sen soittajista...

11.jpgDoctor's Order perustettiin vuonna 1998. Rumpalina oli Timo Väätäinen ja kitarassa Jari Elsilä. Laulava basisti Teppo Nättilä on ainoa yhä mukana oleva perustajajäsen. Archie Hämäläinen korvasi Ouluun muuttaneen Elsilän vuonna 1999. Debyyttialbumi ilmestyi vuonna 2000 (Doctors in Disguise). Harri Tuominen korvasi rumpali Väätäisen alkuvuonna 2003. Nykyinen lyömäsoittaja Kimmo Oikarinen on ollut kuvioissa vuodesta 2007 lähtien. Sen jälkeen ilmestyneitä albumeja ovat: Seleccion Grande - 10 Aniversario Reserva (2008) ja Mean Business – 15th Anniversary Celebration (2013) plus kolme Johnny Spencen kanssa: Full Throttle No Brakes (2009), Hot And Rockin' (2011) ja Kickstart Your Mojo (2014).

Doctor's Order on esiintynyt myös aiemmin Lahti Blues & Rootsissa niin klubilla kuin pääkonsertissa sekä yhdessä Pete Gagen kanssa.

Teppo Nättilä (s. 1958) innostui kitaran soittamisesta vuonna 1975 pääasiassa Dr. Feelgoodin musiikin antamasta sysäyksestä, mikä käynnisti myös harrastemaisen bänditoiminnan kavereiden kanssa. Muita musiikillisia esikuvia ovat Chuck Berry, Jerry Lee Lewis, Muddy Waters ja The Pirates. Teppo Nättilä vaikutti kitaristina vuoden päivät myös eräässä punkbändissä, Hurma Band (1979). Tosin autotallitoiminta jatkui yhä omimman musiikin parissa, jolloin Tepolla kitara vaihtui bassoksi. Sir Thunder aloitti 80 -luvun loppupuolella. Siitä muodostui pitkäikäinen Jolly B. Good (1989-98), joka ammensi vahvasti Feelgoodista ja Piratesista. Se oli melkoisesti keikkaillut bändi, joka teki kolme albumia. Bändin lopetettua syntyi Doctor's Order vielä samana vuonna (1998), jolloin Tepolle lankesi myös päävastuu lauluosuuksista. Mainittakoon Nättilän aiemmista soittokuvioista sekin, että hän on soittanut bassoa Pete Gagen Tough Talk -albumilla. Myöhemmistä taas sen verran, että Doctor's Orderin rinnalla on toiminut The Jolly Be Goode -niminen uusioversio kokoonpanolla Mikko Rintasaari (kitara, laulu), Teppo Nättilä (basso, laulu) ja Max Forsström (rummut). Siltä on ilmestynyt myös albumi, Still No Ballads (2008). Basistin on saattanut bongata myös duosta Jaakko & Teppo (Jaakko Penttinen - banjo, laulu, Teppo Nättilä – basso, laulu).

Teppo Nättilä on tunnettu radiopersoona monista juurimusiikin erikoisohjelmistaan kuten Route 66, Kantrispagetti ja Kantritohtori Teppo Nättilä. Mies on tehnyt 80- ja 90 -luvulla useita artikkeleita ja levy-arvioita eri julkaisuihin (Folk & Country -lehti, Rare, Vinylmania, Soundi, Rytmi ja Rumba).

Archie Hämäläinen (s. 1966) aloitti klassiset pianotunnit 10 -vuotiaana. Sittemmin tuon syrjäytti kitara. Ensimmäisiä bändejä oli Järvenpäässä vuonna '80 perustettu Rockin' Drifters, joka skulasi 50 -luvun rock 'n' rollia. Sitten tuli Black Slacks, jossa Archie aloitti rumpalina toimien sen jälkeen kontrabasistina. Hän innostui jossain vaiheessa myös saksofonista keskittyen lopulta kitaraan. 90 -luvun alkupuolella Hämäläinen vaikutti Steady Rollin' -nimisessä bluesbändissä, jossa sen loppuvaiheissa operoi toisessa kitarassa Jonne Kulluvaara. Hämäläinen on soittanut Doctor's Orderin ohella samanaikaisesti Mighty Fourissa ja äskettäin lakkautetussa Buzz Sectionissa. Mighty Four on edelleen aktiviinen, kovasti keikkaileva jump-blues bändi, joka on esiintynyt myös Blues & Rootsissa. Archie Hämäläisen lähihistoriaa on myös yhteistyö australialaisen Jane Kitton kanssa. Projektiluonteinen yhtye teki Suomessa muutaman keikan nimellä Little Miss Rock 'N' Roll featuring The Fintones. Siltä julkaistiin myös saman niminen cd-albumi. Mainittakoon vielä, että Archie Hämäläinen soitti Gypie Mayon (ex. Dr. Feelgood) kanssa kitaraosuudet Pete Gagen Tough Talk -albumille (2010).

Kimmo Oikarinen (s. 1968) innostui jo lapsena lyömäsoittimista. Ensimmäiset rummut olivat lähinnä kyhäelmä Mälikkälän kurkkupurkeista. Kun hän pääsi 12 -vuotiaana viimein kokeilemaan oikealla rumpusetillä, paluuta ei ollut. Ensimmäinen bändiviritelmä esitti rock-a-billya. Kimmo kiinnostui pian myös bluesista. Yksi ensimmäisistä bluesmerkkisistä oli Buena Sera, joka teki lisäksi eri ohjelmistolla hääkeikkoja. Oikarinen vaikutti seuraavaksi yhtyeessä Flatfeet (2000). Sitten tuli Heaven Hill, jonka riveissä oli myös kitaristi Davide Floreno. Yhteistyöstä jalostui jump-blueshenkinen Dave's Special, joka aloitti kiinteän keikkailun Erja Lyytisen kanssa (Dave's Special feat. Erja Lyytinen). Ensialbumi Attention! ilmestyi vuonna 2002 (nimellä Erja Lyytinen & Dave's Special). Tämän jälkeen Kimmo Oikarinen liittyi vuonna 2003 järvenpääläiseen kvartettiin; Mighty Four (kuten teki tahollaan myös Archie Hämäläinen heidän molempien yhä soittaessa siinä ). Oikarisen ja Hämäläisen välinen yhteistyö jatkui sittemmin myös Doctor's Orderissa (v. 2007), jolloin Oikarinen korvasi rumpali Harri Tuomisen. Kimmo Oikarinen soittaa edellisten ohella yhä silloin tällöin Buena Serassa ja Johnny Filter Bandissa.

Ensio Takamäki on toiminut muun muassa Jolly B. Goodessa, One Way Outissa ja Buzz Sectionissa. Hän oli neljäs jäsen Doctor’s Orderin käynnistysvaiheessa, mutta ei pystynyt sitoutumaan merille lähtönsä takia. Takamäki on tehnyt myöhemmin paljon yhteistyötä Doctor's Orderin kanssa ollen mukana ajoittain keikoilla ja levytyksissä.

tekstit: Hara Järvinen / Suurkiitokset Johnny Spence, Teppo, Archie & Kimmo! / Kuva: Olavi Rytkönen, Karikatyyri: Teppo Järvi

hosted and updating by Medialukko Oy | web design by Delonet