Historiikki
Rock`n Roll
Lahti Blues & Roots
Info
Lue ja Kirjoita
Liity RyRy:n jäseneksi / tukijäseneksi tai anna palautetta!
Lahden ja lähialueiden bändit
Hae asiallista tai vähemmän asiallista tietoa
 
KLUBIT (24.-26.9.2003)  KUVIA

Klubiohjelmiston järjestelyä helpotti se seikka, että ravintoloiden etsimiseen ei mennyt turhaa energiaa. Viime vuoden klubit Molly Malone's Irish Bar, Cheri ja Torvi olivat kaikki mukana. Se oli hienoa, sillä ne ovat tiloina sopineet tarjottuun ohjelmistoon ja yhteistyö on pelannut alusta asti loistavasti. Yleisö on nähtävästi myös löytänyt klubi-illat, koska väkeä riitti jokaiseen. Tilaisuuksiin oli vapaa pääsy.

Ensimmäisen illan ohjelmanmuutos teetti meille järjestäjille kovasti ennakkoon töitä. Molly Malone's -ravintolassa piti alkujaan esiintymän THE BALLS -yhtyeen, joka kuitenkin meni, hajosi ja keikka peruuntui. Tämä tapahtui valittavasti tietysti sen jälkeen, kun festivaalin käsiohjelmat ja julisteet olivat jo painettu. Niinpä sitten porukalla monistelimme mm. lisälehtisiä ja tarroja liimaten niitä käsivoimin jälkeenpäin mainoksiin.
"Pallien" tilalle onnistuimme palkkamaan BAND 'O -nimisen kokoonpanon (www.sillanpaa.info ), jonka alkukesästä julkaistu loistava debyyttialbumi oli herättänyt myös meidän mielenkiintomme. Bändi "istui" musiikillisesti festivaalin ohjelmistoon alleviivaten mainiosti roots-osiota. Band 'O on modernia folkkia, perinteitä kunnioittaen soittava kokoonpano, jonka musiikissa on aineksia mm. countrysta, bluegrassista ja irlantilaisesta musasta. Bändiin kuuluvat Jemina, Selina ja Seppo Sillanpää, Janne Viksten, Tom Nyman ja Olli Haavisto. Heidän akustista taiturointiaan oli ilo kuulla ja katsella, mutta minua hämmästytti yleisön pitämä taustahälinä. Melko usein kuulee yleisön joukosta valituksia lähinnä siitä, että varsinkin sähköiset yhtyeet soittavat liian kovaa, eikä mm. keskustelusta tule mitään. Mutta nyt käänteisesti, kun lavalla olikin "hiljaa" soittava, akustisesti operoiva ryhmä - keskustelu oli käytännössä jopa niin helppoa että joiltakin saattoi tarkoittamattaan ilta mennä lähinnä kuulumisten vaihtamisiksi - musiikin jäädessä toisarvoiseksi taustaviihdykkeeksi? Tiedä tuota. Onneksi meno ei tuntunut orkesteria kiusaavan. Keikka oli joka tapauksessa loistava!
BIISILISTA   KUVIA

Seuraava klubi oli Cheri -ravintolassa, jossa niinikään kuultiin akustista musaa, mutta nyt lähinnä sinisävyisesti vanhaa bluesia ja gospelia. Lavalla "klassikoita" tulkitsivat vakuuttavasti laulaja/harpisti JUHA KARTANO ja kitaristi JONNE KULLUVAARA. Heiltä ilmestyi jo alkuvuodesta 2003 "Blues 'n' Spirit" -niminen cd, jolla miehet jo näyttivät, mihin kykenevät. Mutta "livenä" kaksikko oli vielä kovempi! Yleisön joukossa oli suorastaan harras tunnelma; duon musisointia oltiin tultu kuuntelemaan & diggailemaan. BIISILISTA   KUVIA

Viimeinen ilta ennen pääkonserttia oli jamihenkinen tilaisuus ravintola Torvessa. Housebändinä hääräsi energinen nelikko, BOOGIE HEALERS ( www.boogiehealers.tk ). Heidän kitaristi/laulajansa Antti Ahlgren tuli pari päivää ennen keikkaa kovaan kuumeeseen ja menetti lähes kokonaan kurkkutulehduksen myötä äänensä. Varojärjestelmiin ehdittiin jo ryhtyä meidän järjestäjien puolesta (kiitos BlueStation!), vaan suotta. Potilas oli näemmä ehtinyt toipua perjantaiksi riittävästi. Miehen lavaliikehdintää ja -karismaa katsellessa käväisi mielessäni, että minkälainen ikiliikkuja mies täysin terveenä on. Hän näet soitti kitaraansa koska selällään, koska kauempana tanssilavalla ja "virtaa" riitti koko illaksi. Tukevan kompin muodostivat yhtyeen basisti Joni Aven ja rumpali Timo Järvinen. Tärkeän lisämausteensa bändin tykitykseen antoi saksofonisti Ari Toivonen, joka välillä puhalsi myös bluesharppua. Musiikillisesti kuultiin tuima pläjäys rock'n'rollia, rhythm & bluesia ja vähän vanhaa bluesiakin.
Basisti Joni Aven joutui illan aikana melkoiseen kuntotestiin jamisessioissa, kun paikalle ei ilmestynytkään riittävästi ko. instrumentin taitajia. Mies kesti hyvin, vaan bassonsa ei. Luodon Pasin antaman käsittelyn jälkeen instrumenttikin on onneksi taas kunnossa. BIISILISTA   KUVIA

Jamit:

Lahden Rytmin Ystävät kiittää alla mainittuja soittajia ja "kokoonpanoja"! Jamit onnistuivat heidän ansiostaan mainiosti!
- Satu Kakko (vcls, pe) & Timo Kakko (gtr) (= ELKE Q & MR. MOON)
- Satu & Timo Kakko, Jyrki Johansen (gtr), Jarski Poutiainen (bs) ja Timo Känkäinen (drms)
- Rayman Dale (vcls, gtr) (+ Jape Huotari, bs & Tero Sundell, drms)
- Samuli Aaltonen (vcls, harp), Matti Pöllänen (gtr), Matti Näveri (gtr), Pekka Airas (bs) ja Jukka Teerisaari (drms)
- Jake Yrölä (vcls, gtr), Matti Näveri (gtr), Joni Aven (bs) ja Tero Sundell (drms)
- Jake Yrölä, Joni Aven ja Tero Sundell + Jussi Ristilä (sax)
- Pekka Haukijärvi (gtr), Jouko Hukkanen (gtr), Joni Aven (bs) ja Timo Känkäinen (drms)
- Matti Pöllänen (v, gtr), Matti Näveri (gtr), Teddy Sormunen (bs) ja Pekka Sormunen (drms)

KUVIA