Mike
Westhues
Laulaja/lauluntekijä Mike Westhues soittaa trioineen Lahdessa
21.12. Mies tunnetaan musiikkipiireissä erinomaisena
säveltäjä ja sanoittajana. Musiikkinsa on
vahvasti kantrivaikutteista, parhaimpaan amerikkalaiseen
lauluntekijäperinteeseen pohjautuvaa,
sisältäen aineksia rhythm & bluesista,
rockista ja niiden johdannaisista.
Missourissa syntynyt Mike Westhues tuli alkujaan Suomeen jo vuonna
1971. Seuraavana vuonna ilmestyi esikoisalbuminsa ”New
Morning Train”. Levyllä soittivat maestron
lisäksi Dave Lindholm ja Tom Kuchka.
Varsinainen läpimurto tapahtui 70 – luvun
puolenvälin jälkeen Love Recordsin mainioilla
äänitteillä, ”A Man Name
’A Jones” ja ”Goodbye
Rosalita”. Niillä Westhuesia avusti nimekäs
joukko kotimaista parhaimmistoa mm. Rekku Rechard, Seppo
Sillanpää, Olli Haavisto, Ronnie Österberg,
Dave Lindholm, Vesa Aaltonen ja Hessu Hiekkala. Westhues levytti
myös Jim Pembroken kanssa singlen nimellä Jim, Mike
& The Leadswingers.
Vuosikymmenen lopulla Mike Westhues muutti perheineen Yhdysvaltoihin
(Indianapolis), jossa musiikin tekeminen ja keikkailu jatkui osana
miehen elämää. Näinä
jenkkivuosina sai neljä laadukasta
”täysipitkää”
päivänvalonsa, joita ei ole enää
saatavilla, koska painokset ovat loppuunmyyty.
Vuonna 2003 laulaja-kitaristi puuhasteli uuden, akustisen
levynsä kimpussa, mutta päättikin palata
Suomeen 25 vuoden tauon jälkeen.
Täällä on nyt tuliterä levy
purkitettuna tuottajanaan Olli Haavisto. Cd julkaistaan ensi vuoden
helmi/maaliskuussa Bluelight Recordsin toimesta.
Mike Westhues on osoittanut aktiivisella keikkailulla olevansa
huippukunnossa, kuten loppukesästä nähtiin
ja kuultiin myös paikallisessa pubissa Lahdessakin.
Keikkaohjelmistonsa sisältää useita uusia
biisejä, jotka vakuuttavat yhä miehen
lauluntekotaidoista; ainoana coverina kuultiin melko karhea, mutta
lähes täydellinen luenta Guy Clarkin ”L.A.
Freeway” – kappaleesta. Triokeikkojen
säestäjäkaksikoksi on vakiintumassa Peevo
(ex –Balls, Flaming Sideburns) / Jan Smedberg, joka
juurimusiikintuntemuksellaan on erinomainen valinta.
|